Kirjan jälkeen

Avainsana: koirat

  • Temmellystä systereiden kanssa

    Minulla on kolme systeriä, ja ne ovat kaikki karvaisia ja nelijalkaisia. Yksi niistä, Heta-niminen, oli oikein kiinnostunut joululahjoista, joita yritin tänään paketoida salaa. Hetaa niin harmitti, että kaikki herkut laitettiin paperiin ja annettiin jollekin Joulupukille.

    Niiden kahden muun kanssa käytiin eilen hirvimetsällä. Paras haukku saatiin, kun minä ja ”muut ukot” paloiteltiin päivän ainoaa saalista. Awa ja Wiki nuuskuttivat ja kiertelivät katselemassa hirviä monta reissua päivän mittaan, mutta kun ei löytynyt niin ei löytynyt.

    Isä, ei biologinen niille kolmelle, yritti ajaa kurauttaa autonkin kyljelleen ojaan, kun niin innoissaan hirviä jäljitti. Minä ponnistelin mörönpelottelulihakset äärimmilleen (ja isä vähän lapioi) niin johan nousi auto takaisin baanalle.

    Mutta nyt on pukin lahjareissu tehty pohjoiseen, ja niille, jotka ovat olleet kiltteinä, jotain on jätetty aattoa odottamaan.

    — Post From My iPhone

  • Meidän Awski haukkuu!

    Meidän Awa haukkuu parhaillaan emää ja vasaa. JEE!!! Tutkapanta on edelleen rikki, kun Awan hammas osui strategiseen paikkaan reilu viikko sitten, joten isä soitti ja sain kuulla puhelimesta, miten nelivuotias norjanharmaa haukkui innokkaasti.

    Meillä on ollut vähän ongelmia koirien kanssa. Ei Wiki eikä Awa ole oikein alkanut tajuta, mistä on kyse, joten innokas haukku on melkein juhlanpaikka. Jospa isä saisi ammuttua vasan niin saisivat molemmat parhaimman mahdollisen palkinnon. Wikiä harmittaisi niin maan vietävästi ja Awa olisi ylpeistä ylpein koira ainakin jouluun saakka.

    —

    EDIT 26.10.2010 kello 11.02

    Ja niinhän siinä kävi, että isä ampui Awalle ensimmäisen hirven. Molemmat ovat ylpeitä suorituksestaan, Awa vielä vähän enemmän. Se haukkui komeasti urosvasaa ja emää. Kahden tunnin haukun jälkeen isä onneksi pääsi ampumaetäisyydelle ja rojautti vasan nurin. Keitänpä Awan ja isän kunniaksi kaatokahvit!

    —

    Myyrämetsällä

    Minäkin olen täällä metsällä – ansametsällä. Kun eilen tulin lenkiltä, näin kun joku otus pinkoi lattiaa pitkin sen, minkä kintuistaan pääsi. En ehtinyt nähdä tarkasti, mutta pyöreä ulkomuoto viittaisi metsämyyrään. Hiirenloukkua en eilen löytänyt, joten rakentelin ämpäristä, pahvista ja juustopalasta tee-se-itse-ansan. Yritin vakuutella Ilkalle, ettei Matias M. Myyrää tarvitse välttämättä hukuttaa ämpäriin vaan voin ihan hyvin käydä yöllä kippaamassa ämpäriin tippuneen Matiaksen takaisin metsään. Ei auttanut, vettä oli laitettava, mutta Matiaspa ei halunnut yöuinnille.

    Aamulla tömisyttelin isoon ääneen portaita, ettei vaan Matias tulisi näkösälle. Nyt äsken isän puhelun jälkeen kattilakaapissa rapisi niin omituisesti, että siirsin ansasysteemin kaapin lähelle ja vaihdoin juustopalan herkullisempaan. Ensin tietenkin sohin kattiloiden väliin varrastikulla.

    On se outoa, että minä voin käydä hirvimetsällä ja ampua ainakin lintua – hirveä kun en vieläkään ole saanut kaadetuksi – mutta hiirulaisen kokoinen myyrä saa puntin tutisemaan.

  • Wikin naama kurtussa

    Ehdittiin onneksi käydä koiranäyttelyssä ja saada hyvä tulos ennen kuin Wiki vilpertti intoutui tappelemaan. Nyt on Awan käsittelyn jälkeen naamassa neljä tikkiä ja koira sisähoidossa.

    Wiki ja Awa ovat viime aikoina ottaneet kovasti yhteen, mutta mitään erikoista ei ole aiemmin sattunut. Awa tuli pari viikkoa sitten juoksuun ja koirahäkille ilmestyi naapurin Rambo päivystämään nättejä narttukoiria. Ehkä Rambon innoittamana Wikin ja Awan häkkitappelu johti tällä kertaa eläinlääkärireissuun ja antibioottikuuriin.

    Awa nolona

    Wiki voi itse asiassa paremmin kuin Awa. Wiki nukkuu sängyssä ja syö herkkuja, mutta Awa mököttää pihalla mökissä. Se ei kuulemma tule juttusille ollenkaan. Odottaa mökissä, että ruoka tuodaan häkkiin ja luikkii syömään vasta, kun ihmiset ovat poistuneet näköpiiristä.

    Olin jo varma, että Awallekin on sattunut jotain, mutta kyllä se on kunnossa. On vaan niin nolona, kun tuli tapeltua ja ”pikkusisko” pääsi sisähoitoon. Tosin pikkusiskollakin taitaa olla jo vähän ikävä Awaa ja ulkoilmaelämistä, sillä niin innokkaasti se raplaa ovella, äiti kertoi.

  • Wiki on erittäin hyvä

    Uusi ura koiran esittäjänä urkeni, kun osallistuimme tänään Wikin kanssa koiranäyttelyyn Kajaanissa – molemmat ensimmäistä kertaa. Wikiä pelotti niin hirveästi, että häntä taipui jalkojen väliin ja isän piti välillä kantaa koiraa väkijoukossa.

    Karjalankarhukoiria oli yhteensä 21, joista yksi ei ilmestynyt paikalle. Onneksi saatiin olla Wikin kanssa kahdestaan junnu narttujen kehässä. Kehä oli ihan liian pieni, mutta siitä huolimatta Wiki juosta tepsutti oikein kivasti. Korkeus oli 52 senttiä eikä hampaissakaan ollut mitään vikaa. Kuono-osa saisi kuulemma olla syvempi ja luonne oli vähän pentumainen.

    Olen tosi tyytyväinen tulokseen. Laatuarvosana oli erittäin hyvä ja sijoitus luokan ykkönen, kun muita ei ollut. Meni oikein hienosti – Wikillä paremmin kuin emännällä.

    — Post From My iPhone

  • Peijaat päättää jahtikauden

    Nyt on metsästyskausi virallisesti vihelletty päättyneeksi. Tänään vietettiin hirvipeijaisia. Yleensä peijaiset avaa ja väen toivottaa tervetulleeksi joko metsästysseuran puheenjohtaja tai hirviporukan puheenjohtaja. Koskaan avauspuhetta ei ole pitänyt nainen.

    Nyt piti. Minä puhuin ex tempore metsästysharrastuksesta. Muistin mainita koiramiehen velvollisuuden huolehtia karvaisesta metsästyskaveristaan ympäri vuoden. Sanoin, ettei metsästys ole vain saaliin katselua tähtäimen läpi vaan myös riistanhoitotyötä, ja että elämyksiä karttuu luonnon ihmeitä ihmettelemällä ja kokeneiden metsästäjien juttuja erätulilla kuuntelemalla. Sain samaan kokeneelta aloittelijalle -teemaan liitettyä myös Vehkaperän Eeron muistamisen.

    Puhe meni ihan jees. Joku ihmetteli puhujanlahjojani, mutta siihen Karppisen Valto totesi, että isäänsä on tullut. Mitäpä siihen sitten muuta sanomaan

    Outo juttu koko so called puheen saama huomio. Minusta tärkeintä oli tuoda esiin, että jokainen kyläläinen tai perheenjäsen voi tulla kokeilemaan metsästystä ja saada siitä itselleen mukavan harrastuksen.

    Sangin Riistaveikoilta onnistuu hyvin myös soppakauhanvarressa taiturointi. Suunnittelimme jopa oman catering-palvelun perustamista, sillä niin jouhevasti saatiin koko 120-päinen yleisö ruokittua. Minä tosin onnistuin kaatamaan kotikaljat liinalle, mutta se ei ollut vain minun vikani. Mitä toivat minulle talon isoimman ja painavimman kiulun käsiteltäväksi. Ehkä näytin niin voimakkaalta.

    Metsästysmuistelot vähissä

    Latvakosken Heikin kanssa siivoiltiin lopuksi salin lattia, ja Heikki kertoi lukeeneensa joskus tätä blogia. Heti alkoi harmittaa, etten tänä syksynä ole kirjoitellut paljon metsästyksestä.

    Nythän minulla olisi ollut jotain kerrottavaakin, vaikka vielä neljän hirvestysvuoden jälkeenkään en ole yhtään hirveä kaatanut.
    Koirat ovat kuitenkin hoksanneet tänä syksynä, mistä on kyse. Awa rupesi kolmisvuotissyntymäpäivänsä kunniaksi haukkumaan komeasti, ja jopa kymmenkuukautinen Wiki kävi muutaman pidemmän hakureissun.
    Wiki oli hirven perässä parhaimmillaan reilun kilometrin päässä.

    Harmittaa, ettei kummallekaan koiralle ammuttu saalista tänä syksynä. Ensi syksyä varten minulla on nyt varusteet kunnossa, kun sain vielä kesken jahtikauden hirvikivääriini vaimentimen.

    Ampuminen sujuu

    Ammuin hirvimerkin syksyllä harjoittelematta, mutta sen jälkeen olen paukuttanut tauluun laukauksen toisensa perään. Saalis ei ole enää ainakaan ampumisesta kiinni. Osun ihan hyvin – ajoittain jopa niin hyvin, että itsekin sitä ihmettelen.

    Toisaalta se saaliin saaminen ei ole minusta se ykkösjuttu, eikä se ole vain juhlapuhetta. Paljon mielekkäämpää on katsella, kun pieni koira nuuhkii ensin varovaisesti raikasta syysilmaa, tulee joka päivä uteliaammaksi ja lopulta uskaltautuu ihan itse kirsunpäätä kutitteleville hirvenhajuille. Nyt, jahtikauden päätteeksi, sillä pienellä koiralla alkoi elämänsä ensimmäinen juoksuaika!

    Riistanhoitotyö kunniaan

    Metsästysharrastuksen myötä minäkin olen havainnoinut luontoa ihan eri tavoin kuin ennen. Pikkutyttönä kyllä samoilin mummolan lähimaastoissa itsekseni, mutta en silloin osannut olla niin ymmälläni luonnonmahdin edessä niin kuin nyt. Joskus tuntuu kuin pää kaipaisi tuuletusta, ja pyssy olalla metsässä kävellessä aivot saavat levätä. Mikä oisikaan mukavampaa kuin tulla oikeasti väsyneenä kotiin, syödä mahansa täyteen ja kellahtaa saunan jälkeen ansaituille yöunille?

    Ehkä ensi vuonna uniin tulee myös onnistunut kaato ja sen tuoma jännitys. Tämän vuoden nukun kuitenkin rauhassa ilman turhia sydämentykytyksiä.