Oli aktiivinen päivä väikkärin suhteen. Ensin palaveerasin kärkituoteprojektin vuoksi ja sitten tein yhden tosi mielenkiintoisen haastattelun hyvän ruuan ääressä. Olin tosi tyytyväinen molempien antiin. Kaiken muun hyvän lisäksi kävin esittäytymässä Kuopion bioklusterin grand old manille. Kirjoitan näistä tarkemmin toiseen viestiin.
Hyvän tuulen sanotaan tarttuvan, mutta nyt meni kyllä hyväntuulisuus hukkaan. Tutkimuksellisesti tosi antoisa päivä tipahti tavallisen arkipäivän tasolle, kun toisella oli huono päivä ja paha mieli. Sitähän se on – ylä- ja alamäkeä. Kyllä ylämäkipäivien pitäisi olla vähintään yhtä arvokkaita. Ylöshän pääsee vaikka avaruuteen, mutta alas vain maapallon ytimeen.
—
Kirjoitin yllä olevan tekstin puolisen tuntia sitten. Nyt tulin toisiin aatoksiin. Oma hyvä tuuleni on voimakkaampi kuin toisen huono olo. Pieni notkahdus ei vie koko intoani. Väikkärini on kauan kärsinyt innostuksen ja motivaation puutteesta, ja tänään muistin taas, miksi se on minulle tärkeä asia. Tällä ilolla jaksan taas pitkään, ja ennemmin tai myöhemmin oma iloni tarttuu myös muihin.
Viime viikolla uin itse mustissa vesissä. Eivät sairaat ole parantuneet tai kysymykset saaneet vastauksia, mutta tajusin, etten ainakaan helpota omaa oloani murehtimalla tekemättömiä töitä. Työ kerrallaan olen kiiruhtanut eteenpäin. Olen joutunut tinkimään laadusta joissakin asioissa, mutta ne tärkeimmät olen mielestäni onnistunut tekemään hyvin, ja se riittää nyt, kun kaikkeen ei yksinkertaisesti ole aikaa.