Vatsat vaikertaen kävimme Ilkan kanssa äitienpäiväkakulla pohjoisessa. Äiti osoitti tänä vuonna kiitettävää aktiivisuutta ja keitti kahvinsa, haki lehden ja oli jopa ostanut itse itselleen äitienpäiväkakun. Ehdotin, että hän ensi vuonna ostaisi itselleen myös lahjan niin saisi mieleisensä. Kaipa ne sunnuntaiaamuna äidin syliin lykkäämäni oopperaliput miellyttivät.

Olisinhan minä sen kaakun leiponut, mutta äiti oli ehtinyt ensin. Mummon luona sitten saatiin kotitekoista täytekakkua. Kova homma on meidän pikku perheellä urheilla kakkukalorit pois, mutta onneksi Savonlinnan kampuksen porukka sai järjestymään loppukevääksi toisen sählyvuoron. Tänään pitää uusia salikortti ja ehkä se juoksuhomma lähtisi lopultakin käyntiin. Kovasti olen yrittänyt, mutta yritykseksi on jäänyt.

Muuttoruljanssi alkaa pikku hiljaa kiristyä. Veimme Utajärvelle autolastillisen pikkuromua, kirjoja ja vähän vaatteita. Konttiin nakkasin neljä pussia vaatteita, mutta silti tavaraa on vielä yllinkyllin. Ainakin osa astioista joutaa Konttiin, mutta rakkaasta matostani en raski luopua. Minun oma pieni villamattoni on ensimmäinen oikea sisustusjuttu, jonka ikinä olen ostanut. Ehdin nauttia siitä vajaan vuoden ennen kuin matto muutti muovipussissa varastoon Aatun karvojen tieltä. Tänne Savonlinnaan se ei kertakaikkiaan sovi. Ilkka on sisustanut asuntonsa valkoisen eri sävyillä ja harmaalla niin ettei punaisen eri sävyissä leimuava matto sovi tänne mitenkään. Tästä matosta uhkaa tulla minulle kynnyskysymys tai yhteiselämän kulminaatiopiste niin kuin Tami sanoisi.

Viikonlopun aikana yrttiviljelyt olivat kasvaneet hyvin. Varret ovat vielä kovin hentoisia, mutta ne näyttävät hyvävoimaisilta ja virkeiltä. Siirsin lähtiessäni yhden basilikan ja yhden persiljan Ikeasta viime viikolla ostettuihin parempiin ruukkuihin. Olisin laittanut enemmänkin, mutta multa loppui. Tänään menen taas fysioterapeutille ja käyn samalla hakemassa multapussin.

Fysioterapeutti on yrittänyt saada selkääni liikkuvuutta, mutta suurin ongelma lienee kuitenkin kantapäässä. Hän meinasi, ettei kantaluuni liiku lainkaan ja ihmetteli suuresti, kun kerroin juosseeni viime syksynä maratonin. No ehkei tämä täytekakkuinen kehoni ihan maratoonarin kropalta vaikuta.

Onneksi MM-lätkä pitää huolta siitä, että edes sydän saa harjoitusta. Piti eilen purra huuleen, ettei olisi herättänyt naapureita kiljumisellaan. Kauhea peli. Jännitti ihan kamalasti. Harvoinpa sitä pääsee suomipoika maalaamaan sivuverkon läpi.

Nyt eilinen peli tulee uusintana, mutta vaikka toinen silmä ehkä katselee kiekkoa, asetan toisen silmäni tiukasti Dyerin artikkeliin. Töitä on tehtävä – tänäänkin.