Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Jetlag

    Ihmettelin tänään, kun ajatukset harhailivat enkä pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Alkoi jo harmittaa, että eikö tutkimushommista tulekaan yhtään mitään, mutta nyt illalla välähti. Minullahan onkin jetlag!

    Vatsa vaikeana

    Olin elänyt nämä pari päivää vakuuttuneena siitä, että paikallinen ruoka vaatii totuttelua. Washroomit ovat tulleet tutuksi, vaikka en ole vielä käyttänyt edes hanavettä.

    Vatsavaivoista huolimatta olen tankannut aamuisin, kuten näkyy. Kaurapuuron piilotin jugurtin alle 😉

    Tänään uskaltauduin jopa kampuksen ravintolaan, jossa tarjoiltiin  muovihaarukalla syötävää ruokaa  pahviastioissa. Vaihtoehtona oli myös puikot, mutta viereisen pöydän kiinalaisopiskelijat saivat minut tyytymään haarukkaan. Kananuudelit olivat ihan hyviä, mutta taisin vahingossa tilata perheannoksen.


    Ja nyt kun tälle ruokabloggaajan tielle nyt lähdin, niin tässä myös kuva illallisesta.

    Veitsi mukaan reissuun

    Note to self: Ota matkalle aina mukaan eväsrasia ja hedelmäveitsi. Eväsrasia toimii lautasena, lämmitysalustana ja hätätilassa se sopii vaikka eväiden kuskailuun 😉

    Vielä tärkeämpi on kuitenkin hedelmäveitsi. Sillä voi tarpeen mukaan suurentaa myös adapterin pistokkeen reikiä, jos nyt sattuu käymään niin, ettei tietokoneen laturin pistoke siihen menekään.

    Jälki ei ollut kaunista, mutta toimiva peli siitä tuli.
    Reppuun olisi kannattanut pakata myös meisseli. Pitäisi kiristää ikkunan tuuletuskahva tai mikä lieneekään.

    Takaisin jetlagiin
    En muista, että olisin koskaan kärsinyt jetlagista, mutta harvoinpa olen näin monen aikavyöhykkeen yli matkustanutkaan saman päivän aikana.
    Nyt on sitten pää pökkyrällä, vatsa sekaisin ja yöunet pätkittäisiä. Viime yönä näin kauheaa painajaista, jonka onneksi jo unohdin. Lakanan olin kuitenkin kerinyt lattialle ja peiton käärinyt mytyksi kainaloon.
    Otin onneksi viime hetkillä Suomesta mukaan melatoniinia. Nappasin yhden poskeeni ennen tämän kirjoittamista ja nyt alkaa selvästi nukuttaa. Hyvää yötä minulle. Onkinhan kello jo kahdeksan.. Pieleen meni tämäkin.
    ***
    Update seuraavana aamuna: Nukuin kymmenen tuntia ja heräsin vain kerran, kun Suomessa alkoi työpäivä. Sen tietää siitä, kun puhelin alkaa piipittää sähköposteja.

  • Halifaxista päivää

    Lupasin monelle aktivoitua blogini suhteen, kun tutkijavaihtoni alkaa. Ja nyt se on alkanut.

    Saavuin kahden maissa viime yönä Loyola Residenceen Saint Mary’s yliopistolle huoneeseen, joka yön pimeydessä vaikutti melko…. No Ilkka käytti sanaa putka ja kyllä siinä jotain perää olikin.

    Yksi väsynyt matkailija

    Olin tosi väsynyt. Lähdin tiistaiaamuna kotoa normaalisti kahdeksan aikoihin töihin ja olin tasan 24 tuntia myöhemmin perillä. Vaikka ikkunakauppias herätti minut neljän aikaan, heräsin ihmeen hyvin aamulla.

    Maailma näytti aika paljon valoisammalta kuin yöllä saapuessani. Kirjaimellisesti. Ikkunastakin näkyi luontoa, vaikka pääosassa olikin Loyolan matalampi osa.

    Näkymä asuntoni ikkunasta.

    Kaurapuurolla käyntiin

    Minulla on Loyolassa oma huone ja oma kylppäri. Molempiin pääsee avaimella. Tässä on toinenkin huone, mutta se on tyhjillään, joten saan käyttää yhteistä keittokomeroa itsekseni.

    Huoneen hintaan kuuluu buffet aamiainen. Ilokseni löysin sieltä aamulla kaurapuuroa, hedelmiä ja jugurttia. Mikä parasta, kahvi oli juomakelpoista!

    Toki tarjolla oli myös itse paistettavia vohveleita vaahterasiirapilla, nakkeja ja öljyssä paistettuna perunakuutioita, mutta ne jätin seuraavaan kertaan.

    Päänsärkyä ja jääkaappimurheita

    Purin matkatavarat aamiaisen jälkeen ja ajattelin heti lähteä tutustumaan kaupunkiin ja ostamaan jääkaapin täyteen ruokaa. Minulle iski kuitenkin niin ankara päänsärky, että piti ottaa ensin päiväunet.

    Uusi yritys vei ensin jääkaapille, mutta en saanut sitä toimimaan. Paineilin punaista nappia, väänsin vivusta, mutta ei inahdustakaan. Vedin sen jopa pois syvennyksestään, ja tarkistin, että johto on seinässä.

    Aluksi ajattelin, etten vain osaa käyttää sitä, sillä olen pulassa täällä jo pelkän avain-lukko -yhdistelmän kanssa. Kun edistystä ei tapahtunut, piti jo vinkata hissiltä bongaamalleni huoltomiehelle.

    Taisi suomalainen nimi aiheuttaa sen verran harmaita hiuksia huoltomiehelle, että huolletuksi tuli jonkun muun jääkaappi eikä minun toiminut edelleenkään, kun palasin asuntolaan. Valitus suoraan infoon toi remonttireiskat uuden jääkaapin kanssa ovelle jo puolessa tunnissa. Nyt minulla on siis ihan tuliterä, musta jääkaappi.

    Kaupunkikävely

    Kevät on täällä Suomea perässä. Lehti on hiirenkorvalla, mutta toisaalta monet puut, joita en tunne, ovat kukassa. Myös voikukat rehottavat kampuksella niin, että ikävöin jo voikukanpoistokeppiäni.

    Otin suunnaksi kaupungin keskuskirjaston, mutta käveleskelin hitaasti paikkoihin tutustuen. Tämä kuva on Public Gardenista, johon aion mennä uudelleen, kun mittarissa on enemmän kuin 12 astetta niin kuin tänään.

    Public Garden, Halifax

    Täällä vierailleet kollegat kehottivat minua käymään kahvilla ja jäätelöllä jossakin lähipuistossa. En enää muista, mikä puisto tai kahvila se oli, mutta Public Gardenissa ainakin oli kahvila, jossa jäätelöön leivottiin suklaalastuja. Kirjaimellisesti leivottiin, koska jäätelö levitettiin lastalla pöydälle, suklaat ripoteltiin sisään ja sitten lastalla sekoitettiin samoin kuin pappa aikanaan sekoiteli jotain autopakkeleita.

    Onneksi oli niin kylmä, että pystyin välttämään jäätelöhoukutuksen…

    Kirjapinossa kirjastossa

    Eilinen taksikuski esitteli minulle ohi kulkiessamme vaikka mitä tutustumisen arvoisia kohteita. Yksi niistä oli uudehko kirjastorakennus, joka muistuttaa kuulemma kirjapinoa. No siitä en ole ihan vakuuttunut, mutta suurin odotuksin astuin sisään kirjastoon.

    Olin vähän pettynyt. Kirjastossa oli ainakin viisi kerrosta. Lasten osasto oli monipuolinen ja meille olisi Onnin kanssa riittänyt tekemistä koko päiväksi, mutta aikuisten tietokirjojen osasto oli pettymys.

    Yritin hakea useampaakin kirjaa, mutta en löytänyt oikein mitään, joten lähdin toiveikkaana kirjaston kahvilaan lounaalle.

    Grab and go -lounas ei houkuta

    Mitenhän nämä täkäläiset oikein jaksavat töissä? Tuntuu, että kaikkialla myydään vain eväsleipiä. On sandwitchiä ja on bagelia ja vaikka mitä paninia, mutta ei kunnon ruokaa.

    Otin kirjaston kahvilasta päivän keiton, joka kuulemma tarjoiltiin itse leivotun focaccialeivän kanssa. Minusta soppa oli kummallisen makuista ja leipä oli tuiki tavallista paahtoleipää kolmioksi halkaistuna.

    Toinen lounasvaihtoehto näyttää olevan muovirasiallinen salaattia tai pienempi purkki hedelmälohkoja. Ehkä valtamerien muovijätteet syntyvätkin tällä maailman laidalla.

  • Mix & Shake -proteiinibaari

    Edelleen CrossFitista innostuneena olen tutustunut myös palautusjuomien maailmaan. Ongelma vain on siinä, että makuvaihtoehdot ovat melko niukat tällaiselle suklaata vieroksuvalle rosvittaajalle. Siinä kun tilaat neljä kiloa karmean makuista esanssiprotskua, alkaa makunystyröitä vähän kyykyttää.

    Tuli mieleen irtokarkkikaupan ohi kävellessä, että miksi proteiinijauhevalmistajat eivät toisi joskus tuotteitaan esille suoraan urheilijoiden joukkoon kuntosalille. Kuopion CrossFittaajillekin varmasti kelpaisi, jos esimerkiksi viikon ajan olisi salilla maisteltavana erimakuisia ja koostumukseltaan erilaisia protskuja.

    Urheilijan karkkikauppa

    Tällainen proteiinibaari olisi ihan helppo toteuttaa, koska suomalaisethan ovat tottuneita irtokarkkikaupan asiakkaita. Isot purkit ja kauhat vaan tarjolle ja jauhot omaan purkkiin. Vettä kraanasta päälle ja sheikkaus.

    Minä ainakin uskaltaisin kokeilla jotain eksoottisempaa makua, jos sitä ei tarvitsisi ostaa suoraan neljää kiloa tai edes kiloa. Isot purkitkin ärsyttävät kotona, jos jauhe jää makunsa takia käyttämättä eikä sitä oikein roskiinkaan raski heittää.

    Maha kestää tai sitten ei

    Protskubaarissa voisi testata myös erilaisia koostumuksia. Toisen mahalle ei kerta kaikkiaan käy halvin tuote, mutta joku toinen on ehkä turhaan ostanut kallista proteiinia vatsanpurujen pelossa.

    Ehkä viikossa ei ehdi saada kokemuksia eri proteiinijauheiden vaikutuksesta treeniin, mutta mikä estäisi tekemästä proteiinibaarista pysyvää ratkaisua salille. Moni maksaisi kauhallisesta jauhoa 50 senttiä tai jopa euron, ja siihen hintaan valmistaja varmasti saisi omansa takaisin. Tai mikä estäisi kuntosalia tarjoamasta tällaista palvelua asiakkailleen.

    Tästäpä vinkkiä Fastille, Fitnestukulle, Mass.fille ja mitä näitä nyt on.

  • Ilopilleri puolitoista vuotta

    Onnista on kehkeytynyt iloinen pieni poika. Hän osaa ajaa autoilla lattialla niin, että tuuppaa autoa hellästi pienellä kädellään eteenpäin – ei mitenkään rumasti rymäytä vaan tosi sievästi. Hän osaa värittää värityskirjasta hepan kuvia äitin kanssa. Osaa rakentaa palikkatorneja ja vielä paremmin kaataa niitä. Osaa koota lasten palapelejä ja Brion junaradan. Tunnistaa kirjasta eläimet tapiirista seepiaan, mikä saattaisi monelta aikuiseltakin jäädä tekemättä.

    Ja nyt tuo pieni poika on kasvanut jo niin isoksi, että osaa kertoa, ottaako vai eikö ota jotakin tai sen, lähdetäänkö potalle vai ei. Onnin oma kieli on vielä ihan omaa – äitikään ei sitä yleensä ymmärrä – mutta muu kommunikointi korvaa sanat. Kun poika ottaa hihasta kiinni ja retuuttaa omaan huoneeseen, ei kukaan voi olla ymmärtämättä, että leikkikaveriahan siinä kaivataan.

    Kauhukohtausten yöt

    Onni on nyt ollut kolmisen viikkoa päivähoidossa kuusi tuntia päivässä. Toissa viikolla jätimme tutin pois ja perjantaina neuvolassa todettiin korvatulehdus. Ehkä joku näistä tai kaikki yhdessä ovat laukaisseet parina yönä kauhukohtauksia. Joskus Savonlinnan aikaankin meillä oli vähän samanlaisia, mutta paljon nykyistä lievempiä kauhisteluja.

    Nyt poika huutoitkee ja viuhtoo käsillä. Osoittelee sormella sinne tänne ja työntää isän ja äidin pois, jos yritämme ottaa pienen syliin. Sylissä sitten rimpuilee niin hirveästi, että pelottaa, että tenava kopsahtaa lattialle.

    On vaan niin kauheaa katsoa vierestä, kun toisella näyttää olevan todellinen hätä. Silmät ovat niin auki, että sitä luulee väkisinkin lapsen olevan hereillä, vaikka hän kuulemma onkin sikeässä unessa. Lääkäri totesi neuvolassa, että kauhukohtauksia voi tosiaan tulla jo Onnin ikäiselle, joten tässä täytyy vaan kovettaa itsensä ja varmistaa vierestä, ettei mitään satu.

    Kymmenen kiloa rikki

    Korvatulehdusta lukuun ottamatta neuvolasta saatiin taas iloinen lausunto. Poika kasvaa ja voi hyvin. Syö kuin hevonen, mutta ei liho. Paino menee reippaasti käyrien alapuolella ja pituuskin pikkuisen, mutta mitä muuta voisi odottaakaan, kun äiti on tällainen pätkä eikä isäkään mikään hujoppi ole. Nyt sentään napsahti maaginen kymmenen kilon raja rikki!

    Tuo korvatulehdus ei tullut meille ihan yllärinä, vaikka minä uumoilin enemmän keuhkoputkentulehdusta tai jotain muuta sellaista. Onni sai nuhan päikkäristä jo heti ensimmäisellä viikolla, ja on vähän yskinyt öisin sen jälkeen. Kun kuumetta tai mitään ylimääräistä kiukutteluakaan ei ollut ja toisaalta tiesin tuon neuvola-ajan olevan niin lähellä, en lähtenyt kiikuttamaan poikaa lääkäriin. Tuskinpa se tulehdus ehti kauan korvassa jyllätä, kun toinen korva ei olisi tarvinnut antibiootteja ollenkaan eikä toinenkaan kovin paha ollut.

    Neuvolassa muutenkin meni hienosti. Neljä palikkaa rakentui torniksi muutamassa sekunnissa ja kirjan kuvat olivat tuttuakin tutumpia. Lääkärikin epäili, että seuraavalla kerralla pääsevät Onnin kanssa juttusille, kun äänteet ovat niin hyvin hanskassa. Ehkäpä ne pahimmat puhumishalut ovat menneet, kun suuhun on pitänyt hankkia niin hyvä purukalusto: kaikki paitsi takimmaiset poskihampaat ovat jo totta.

    Pulkkamäkeä ja mönkijäajelua

    Onneksi pakkaskausi vähän hellitti ja pääsimme tänä viikonloppuna Onnin kanssa pulkkamäkeen. Sininen pulkka vaan vilahteli, kun poika viiletti Puijon mäkeä ylös alas. Iskä ja äiti vuorottelivat hiihtohissinä. Onni laittoi oikein hartiat kyyryyn ja viiletti kauheaa vauhtia alas. Vähän näytti harmittavan, kun yksi mäki päättyi kumolleen ja naamaan pölähti lunta.

    Pulkkamäen jälkeen käväistiin autolla saaressa. Paluumatka taisi olla Onnista kivoin juttu. Hän pääsi iskän syliin ajamaan ihan oikeaa autoa! Ja mitä tenava tekikään ihan ensimmäiseksi? Laittoi musan soimaan. Oikein tanakasti tökkäsi autoradion päälle, ja jatkoi ajelua hymyssä suin.

    Kotona sitten taas ajellaan mönkijällä. Muka ovat laittaneet ikärajaksi jonkun kolme vuotta. Ihan hyvin pystyy yksivuotiaskin ajamaan mönkijällä. Onni osaa jo jonkun verran sillä jopa peruuttaa. Tällä hetkellä kaikkein kivoin onkin se nappi, josta kulkusuunta vaihtuu.

    Maahan pötkölleen kun kiukuttaa

    Joskus Onnia kiukuttaa, l. joka päivä ja monta kertaa. On tylsää jättää leikki kesken ja lähteä syömään. Yhtä pöhköä on pukea ulkovaatteet. Ja voi että äiti on tyhmä, kun kieltää jotakin. Silloin Onni pistää pötkölleen lattialle ja itkee surkeasti.

    Yhtenä aamuna jouduin kieltämään Onnia aamiaispöydässä. En enää edes muista mistä asiasta, mutta sen muistan, miten pojan leuka alkoi väpättää ja suu mutrusi perusilmeen ja myttynaaman välillä. Ihan kuin ei olisi osannut päättää, pitäisikö nyt taas vähän itkeä tirauttaa, vai totella äitiä.

    Onnittelin itseäni, kun juuri sekunnin sadasosaa ennen kuin itku olisi voittanut, kysyin Onnilta, pyytääkö hän äitiltä anteeksi. Poika sanoi heti: ”Ai”, ja sitten oltiin taas kavereita.

    On se kyllä ihan ai koko poika. En möisi enää vähemmistön edustajille enkä muillekaan.

  • Must’ on tullu, urheiluhullu

    Punttisalin hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan.

    Kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan

    tuo toiveeni ainoa, että olla saan

    nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi

    Vaikken sitä julkista, katson lätkää ja harrastan CrossFittiä!

    Mukaillen Eppu Normaali – Urheiluhullu

    Totta se on. Yritin yllyttää Ilkkaa CrossFitin on-ramp -kurssille, mutta päädyinkin sinne itse. Kai sitä on vähän hullu, kun lähtee sillä tavalla yllättäen rehkimään. Vastahan tässä reipas vuosi takaperin pyöräytin pojan maailmaan.

    Noh, muut äitit ovat jo kuntoutuneet ja palanneet entisen vaatevaraston äärelle, mutta minä se vaan olen tähän saakka porskuttanut Ilkan verkkareissa tai äitiysvaatteissa. Paino on jopa noussut sitten viime syksyn, kun Onni oli kolmen kuukauden ikäinen.

    Jotenkin sitä vielä haluaa taistella sitä totuutta vastaan, että läski olisi ikuista, vaikka kaikki hyvät yritykset kuntoilusta ovat kaatuneet aikataulupulaan. Keväällä kävin pari kertaa sählyssä, mutta sitten lähdettiinkin Espanjaan, ja kuntoilut loppuivat siihen. Sitten äiti osti vasta 35-vuotiaalle lapselleen kunnon lenkkarit, ja niillä tallasin pari viikkoa lenkkipolkuja, kunnes lähdettiin Vesannolle ja taas jäivät lenkit sikseen. Nyt yritän kolmatta nousua, ja tällä kertaa pitää hakea apua 150 euron kuukausimaksusta. Jos ei tuohon rahaan ala jotakin tapahtua motivaatiolle niin olkooon sitten läskit taakkana lopun ikää – joka tosin ei ehkä ole niin pitkä ajanjakso ottaen huomioon, että läski on löytänyt tiensä myös verisuonten seinämiin ja sisäelinten ympärille.

    Ehkei nyt vielä voi puhua ihan CrossFitin harrastamisesta, kun yhtäkään varsinaista harjoituskertaa ei ole ollut on rampin jälkeen. Mutta iso askel on jo otettu, sillä tänään harmitti vietävästi, kun illan WOD-tunti olikin jo täynnä eikä päässyt tositoimiin. Melkein siis olen jo ihailtu ja vihattu CrossFittaaja uusissa Roguen kamoissani (joita en ole ostanut).

    Eka metcon otti luulot pois

    Vielä pitää sananen kirjoittaa ensimmäisestä on rampin tunnista ja erityisesti ensimmäisestä harjoituksesta, metconista. Siinä rimpuiltiin viisi kertaa rengassoutua, kymmenen punnerrusta ja 15 kyykkyä ja niitä peräjälkeen kymmenen minuutin ajan niin monta kierrosta kuin ikinä vaan jaksoi. Ilkka toppuutteli kotona lähtiessä, että kannattaa varmaan ottaa aluksi hissukseen, ettei heti saa paikkoja jumiin. Pöljä kun olen, en uskonut.

    Revin itsestäni niin paljon irti, että makasin lopussa mahallani maassa ja vaikka kuinka yritin käsiä käskeä, en noussut enää yhteenkään punnerrukseen. Sain tulokseksi muistaakseni 7 kierrosta ja 11 toistoa. Punnerrukset olivat tiukin paikka, vaikka teinkin ne akkapunnerruksina.

    Seuraavana päivänä olin ihan täydellisessä jumissa. Etureisiin sattui kamalasti, kun yritin kökkiä alakertaan vaipanvaihtoon. Kädetkin huusivat tuskasta ja ainoa paikka, joka oli suurin piirtein kunnossa, olivat pohkeet.

    Jotain kehitystä sitten vissiin kuitenkin vajaassa kolmessa viikossa tapahtui, sillä kun sama metcon toistettiin, sain ihan suht helposti kasaan 11 kierrosta ja vielä muutamia toistoja sen päälle. Punnerruksetkin pitää seuraavalla kerralla tehdä jo reilusti miesmallisina. Ainoa, mikä vähän rasitti tulosta, oli sitkeä flunssa, johon sairastuin kurssin puolivälissä. Enkä tullut edes kovin hirveän kipeäksi!