Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Matkailijoiden Halifax

    Eilen en tainnut blogata mitään, koska istuin tietokoneella koko päivän. Mitä nyt iltapäivällä vaeltelin tyhjän, Victorian päivää viettäneen Halifaxin kaduilla.

    Olen käynyt tutustumassa melko moneen kaupungin nähtävyyksistä ihan siitä syystä, että täällä oli viime viikolla Halifax Attraction Week ja muutamissa kohteissa sen vuoksi pieniä alennuksia. Tässä vähän maistiaisia siitä, mitä täällä voi tehdä. Jatkoa joskus myöhemmin.

    Satama täynnä elämää

    Halifaxin rantabulevardi, jos niin voi sanoa, on täynnä elämää. Bulevardista tulee mieleen Oulun torinranta puisine kävelykansineen.

    Bulevardi alkaa Halifaxin maahanmuuttomuseosta, joka oli tosi hieno. Museo on samalla se laituri, jolle maahantulijat ovat nousseet aikansa isoimmista laivoista, mutta myös ihan pienistä purkeista rankan merimatkan jälkeen. Pier 21 onkin kanadalaisversio Yhdysvaltojen Ellis Islandista.

    Nykyään laivat ovat vähän suurempia ja täynnä huvituksia, mutta laituri on sama. Yritin kuvata, miten tällä laivalla oli järjestetty sirkushuveja laivamatkan ajaksi. Käytössä oli ainakin pari vesiliukumäkeä, riippusiltoja ja itse poljettavat kulkuneuvot, joista katsella merimaisemaa.

    Kenenköhän laukku?

    Näyttely oli koskettava, ja vaikka Suomi mainittiin vain yhden esimerkkiperheen kauttakulkumaana (Viro-Suomi-Ruotsi-Kanada), esillä olleista esineistä aisti toisaalta surun ja pelon jättää kotimaa taakse ja toisaalta innon ja toivon löytää uusi parempi elämä Kanadasta.

    Opas kertoi, että kautta aikojen eniten Kanadaan on muutettu Iso-Britanniasta, mutta isoja joukkoja on aikoinaan tullut myös Italiasta, Hollannista ja tietenkin Saksasta. Tämän matkalaukun omistaja oli tietojen mukaan tullut Itävallasta, ja kyseessä oli nainen.

    Harvoinpa tulijoilla kuulemma laukuissaan mitään oli. Piti vain olla iso ja hieno matka-arkku, jotta näyttäisi vauraammalta uuteen kotimaahan tullessaan.

    Discovery Centerissä puuhaa lapsille

    Discovery Center heti maahanmuuttomuseon vieressä olisi ollut aivan mahtava paikka Onnille. Oli vähän surullista kulkea siellä, kun paikalla oli niin paljon iloisia lapsia, ja olisi ollut niin paljon kivempaa kokeilla erilaisia härpäkkeitä Onnin kanssa.

    En tullut ottaneeksi montaakaan valokuvaa, mutta kyse oli Halifaxin vastineesta Oulun tietomaalle tai Vantaan Heurekalle. Tykkäsin paikasta myös siksi, että sen yhteydessä ollut pieni ”tiedekauppa” oli täynnä hauskoja pelejä, kirjoja ja leluja pienille tiedemiehille. Mukaan tarttui muutama sellainen Onnillekin.

  • Pyykkipäivä ulkomailla

    Pyykinpesu vieraassa maassa on aina vähän jännittävää. Muistan, kuinka Bristolin kuukausien aikana sain kaikki vaatteet ihan nyppyisiksi, kun jouduin pesemään niitä itsepalvelupesulassa. Onneksi pesularintamalla on tapahtunut kehitystä sitten vuoden 2000.

    Kaikkialla sanottiin, että pesulakortti maksaa viisi dollaria, mutta minä sain sen ilmaiseksi ja siinä oli vieläpä 3,5 dollaria arvoa ladattuna. Onnistuin melkein ilman vastoinkäymisiä lataamaan siihen kymmenen dollaria lisää. Sitä ennen olin tietenkin käynyt katsomassa pesulan hinnat. Koneellinen pyykkiä maksoi kaksi dollaria ja toiset kaksi sitten kuivausrumpuun.

    Kylmää, kuumaa ja lämmintä

    Jos samaan koneeseen työntää säästösyistä kaikki vaatteet farkuista alkkareihin – tosin väriltään suurin piirtein tumman kirjavaa – niin mikähän mahtaisi olla oikea pesulämpötila? Vaihtoehtoina olivat cold, warm ja hot.

    Piti googlata. Onneksi silloin vielä netti toimi. Selvisi, että hot tarkoittaa 130 fahrenheitiä eli noin 54 astetta. Ei minusta mitenkään eityisen hot.

    Kätevä emäntä päätteli, että warm on hyvä ja hyvinhän siinä kävi. Samalla logiikalla työnsin kaikki vaatteet – jälleen farkuista alkkareihin – kuivausrumpuun. Lämpötilaksi warm ja kierrokset normaaliin ja menoksi.

    Nytpä on puhtaita vaatteita.

    Iloa lattiaharjasta

    Miten voikaan olla ihminen innoissaan lattiaharjasta? Tänään uskaltauduin kurkistelemaan täällä asuntolassa omalla pikku käytävälläni muidenkin ovien taakse ja löysin siivouskomeron. Tai siivoushuoneen, jonka nurkassa nökötti lattiaharja.

    Ei minulla ollut mitään siivottavaakaan, mutta riemumielin lakaisin oman huoneen, keittiön ja vessan lattian, kun nyt oikein lattiaharjan olen siihen tarkoitukseen löytänyt.

    Toinen uusi jääkaappi

    En enää muista, mistä asioista olen blogannut ja mistä en, mutta minulla on toinenkin uusi jääkaappi, jos siitä en vielä kertonut.

    Koska kaikkia (kahta kolmesta Suomesta soittelevasta miehestä) tuntuu kiinnostavan, siellä ei edelleenkään ole kaljaa. Sitä lähimmäksi pääsee alahyllyn salaatinkastike, jolla olen maustanut kaikki pöperöt salaateista mikroaterioihin. Mutta se, miksi, haluan alla oleven kuvan julkaista, on erityisen kätevä hyllykkö tölkkien sijoittamiseen. Ei sillä, että minulla olisi vielä ollut siihen tölkkejä laitettavana, mutta kumminkin.

    Kyllä täällä pärjää

    Uskaltauduin avaamaan toisenkin salaperäisen oven. Se oli kaapin ovi, vaikka ei siltä näyttänyt ja takana oli – yllätys, yllätys – hyllyjä. Minulla vaan ei ole mitään, mitä sinne laittaa.

    Säilytystilaa on muutenkin runsaanpuoleisesti. Sängyn alla on kolme isoa vetolaatikkoa, nurkassa pieni naulakko, muutama hylly ja vetolaatikosto. Kirjoituspöydälläkin on hyllytilaa runsain mitoin.

    Riisuttu keittiö

    Jääkaapin lisäksi minulla on mikro. Kaikki muut keittiötavarat puuttuvat. Tuleville loyolalaisille tiedoksi, että täällä ei ole mitään. Ei haarukkaa, ei veistä, ei kattilaa, ei luutua, ei mitään.

    Omassa selviytymispakkauksessani oli onneksi kahvimuki, eväsrasia, vihannesveitsi (näistä kahdesta jälkimmäisestä olen jo aimmin jotain kirjoittanut) ja kaksi eri kokoista lusikkaa. Niillä on pärjätty tähän saakka, eikä muulle ole tullut edes tarvetta.

  • Kampuskissa karkuun

    Täällä Saint Marysissä on akateemisesti kouluttautunut kampuskissa nimeltään Carlton. Luulin, että kissa on pelkkä myytti, kunnes tänä aamuna kävelin yliopistolla ja törmäsin suoraan Carltoniin. (Huom. tämä tapahtui oikeasti eilen, mutta minulla oli netin kanssa vaikeuksia, enkä voinut julkaista artikkelia aiemmin.)

    Ilmeisesti kissa on opetellut suomea, sillä ihan hyvin se ymmärsi, kun kysyin, halusiko se ulos. Halusi. Ja minä päästin.

    Tuosta videosta voisi ehkä päätellä, että Carlton osaa laittaa oven kiinni, mutta se menee kylläkin automaattisesti…

    Kuulemani mukaan Cartlon pötköttelee milloin missäkin kampuksella päiväsaikaan ja menee illaksi kotiin. Se on tervetullut kissa niin proffien työhuoneisiin kuin kirjastoonkin. Suomessa moinen ei tulisi kuuloonkaan!

  • Kuvia kampukselta

    Äiti halusi lisää kuulumisia kampukselta, joten tässä niitä kuvien muodossa.

    Saint Mary’s University on perustettu vuonna 1802, mutta yliopistostatuksen se sai vasta paljon myöhemmin, 1952.

    Yliopiston motto on näyttävästi esillä joka puolella.

    Age Quod Agis tarkoittaa ”Do what you do”. Kuten kuvasta voi päätellä, täällä tuulee melkoisesti koko ajan. Halifax on merenrantakaupunki, mutta yliopisto sijaitsee sisämaassa. Pureva viima yltää tännekin.

    Tässä kuvassa on Sobey Building, jossa on muun muassa kuopiolaisille tutun Albertin työhuone. Sobey Building on tietenkin Sobey Business Schoolin pääpaikka, vaikka olen bongannut kampukselta myös Sobey Business Development Centerin. En vielä tiedä, mitä siellä tapahtuu. Sobey Building näkyy myös huoneeni ikkunasta, ja olen tosi, tosi paljon tykännyt siitä ajatuksesta, että luennolle voi mennä omasta huoneestaan astumatta kertaakaan ulkoilmaan.

    Kukapa haluaisikaan lähteä näin viihtyisästä huoneesta ilman syytä? Tämä video on kuvattu kahden aikaan aamuyöllä tullessani tänne Halifaxiin. Katsoa saa omalla vastuulla.

    Kampus niin kuin koko Halifaxin kaupunki on todella siisti. Joka puolella panostetaan kierrätykseen, vaikka toisaalta ruuat on kaupassa pakattu muovirasioihin. Kierrätysohjeet ovat niin kauan selvät, kunnes lopulta on itse viemässä roskiaan keräysastioihin. Olen eräänkin kerran ihmetellyt, laitanko tosiaan paperit, pahvit ja muovipullot samaan keltaiseen astiaan.

    Tässä kuvan mallissa jako on vielä kohtuullisen selvä, mutta asuntolan roskikset ovat erilaiset. On vain yksi kierrätyspönttö… Se on varmaa, että ihmiset katsovat pahalla silmällä, jos joutuu tiputtamaan roskansa trash-astiaan.

    Joka paikassa huokuu historia.

    Hissin ovetkin näyttävät ylpeiltä. Yritin moneen kertaan tihrustaa, mitä ovessa oikein lukee, kunnes lopulta keksin napata siitä valokuvan ja lukea tekstin omassa rauhassa.

    Laitan tähän loppuun vielä tärisevän videon, kun ensimmäistä kertaa kävelen kampukselta kaupunkia kohti. Siitä näkyy vähän, millaisia taloja ja pihoja täällä on.

  • Helmat hulmuten tulevaan

    Tällä viikolla täällä Saint Mary’s yliopistossa on vietetty valmistujaisia eli virallisemmin kyseessä oli Convocation. Keskiviikkona olisi ollut kauppatieteiden valmistujaiset, mutta silloin en vielä tiennyt koko touhusta. Torstaina sitten ihmettelin, kun siellä täällä näkyi iloisesti hymyileviä nuoria ihmisiä kummallisissa kaavuissa.

    Pikainen googlailu sen sitten kertoi, että valmistujaiset olivat menossa. Niitä vietettiinkin sitten kolme päivää, koska torstaina vuorossa olivat luonnontieteiljät ja perjantaina kielten opiskelijat, jotka täällä saavat itselleen Bachelor of Arts -kandidaatin tutkinnon. Luulisin, että heillä on mahdollisuus myös maisterin tutkintoon, mutta sitä en enää selvittänyt.

    Noiden lisäksi täällä voi opiskella myös kasvatustieteitä, ja koska jokaisena päivänä valmistujaisia pidettiin kaksi settiä, myös he saivat jonakin päivänä omat hattunsa ja diplomikäärönsä.

    Akateemiset symbolit
    On hienon näköistä, kun valmistuneet kävelivät kulkueena sisään juhlasaliin. Ilmeet olivat vielä tuolloin kovin vakavat.

    Meidänkin pitäisi saada Suomeen samanlaisia värikkäitä akateemisia tunnusmerkkejä. Ei niiden välttämättä tarvitsisi olla hassuja hattuja, kuten kulkueen perässä tulevilla opettajilla ja professoreilla, mutta jotain kivaa kuitenkin.

    Ilmeisesti valmistujaisten vuoksi törmäsin myös Suomen ”akateemisiin symboleihin” käydessäni kahvilassa. Siellä oli tippikassassa kysymys siitä, mitä vastaväitellyt tohtori saa Suomessa. Vastausvaihtoehdot olivat kellosta sinettisormukseen, mutta se oikea oli silinterihattu ja miekka.

    Myyjä oli ihmeissään, kun kerroin olevani tohtori Suomesta, mutta miekkaa tai hattua minulla ei vielä ole. Hän piti sitä vähintäänkin outona, että väitellyt joutuu itse ostamaan hattunsa, jota saa pitää vain promootiossa muutaman vuoden välein. Hintaakin hän kauhisteli.