Ihmettelin tänään, kun ajatukset harhailivat enkä pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Alkoi jo harmittaa, että eikö tutkimushommista tulekaan yhtään mitään, mutta nyt illalla välähti. Minullahan onkin jetlag!
Vatsa vaikeana
Olin elänyt nämä pari päivää vakuuttuneena siitä, että paikallinen ruoka vaatii totuttelua. Washroomit ovat tulleet tutuksi, vaikka en ole vielä käyttänyt edes hanavettä.
Vatsavaivoista huolimatta olen tankannut aamuisin, kuten näkyy. Kaurapuuron piilotin jugurtin alle ?
Tänään uskaltauduin jopa kampuksen ravintolaan, jossa tarjoiltiin muovihaarukalla syötävää ruokaa pahviastioissa. Vaihtoehtona oli myös puikot, mutta viereisen pöydän kiinalaisopiskelijat saivat minut tyytymään haarukkaan. Kananuudelit olivat ihan hyviä, mutta taisin vahingossa tilata perheannoksen.
Ja nyt kun tälle ruokabloggaajan tielle nyt lähdin, niin tässä myös kuva illallisesta.
Veitsi mukaan reissuun
Note to self: Ota matkalle aina mukaan eväsrasia ja hedelmäveitsi. Eväsrasia toimii lautasena, lämmitysalustana ja hätätilassa se sopii vaikka eväiden kuskailuun ?
Vielä tärkeämpi on kuitenkin hedelmäveitsi. Sillä voi tarpeen mukaan suurentaa myös adapterin pistokkeen reikiä, jos nyt sattuu käymään niin, ettei tietokoneen laturin pistoke siihen menekään.
Jälki ei ollut kaunista, mutta toimiva peli siitä tuli.
Reppuun olisi kannattanut pakata myös meisseli. Pitäisi kiristää ikkunan tuuletuskahva tai mikä lieneekään.
Takaisin jetlagiin
En muista, että olisin koskaan kärsinyt jetlagista, mutta harvoinpa olen näin monen aikavyöhykkeen yli matkustanutkaan saman päivän aikana.
Nyt on sitten pää pökkyrällä, vatsa sekaisin ja yöunet pätkittäisiä. Viime yönä näin kauheaa painajaista, jonka onneksi jo unohdin. Lakanan olin kuitenkin kerinyt lattialle ja peiton käärinyt mytyksi kainaloon.
Otin onneksi viime hetkillä Suomesta mukaan melatoniinia. Nappasin yhden poskeeni ennen tämän kirjoittamista ja nyt alkaa selvästi nukuttaa. Hyvää yötä minulle. Onkinhan kello jo kahdeksan.. Pieleen meni tämäkin.
***
Update seuraavana aamuna: Nukuin kymmenen tuntia ja heräsin vain kerran, kun Suomessa alkoi työpäivä. Sen tietää siitä, kun puhelin alkaa piipittää sähköposteja.
