Hiiren hiljaa

Nyt hävettää. Siitä, kun olen viimeksi blogannut, on kulunut jo viikko. Sitä ennenkin elin monta päivää hiljaiseloa.

Syy on kokonaan uudessa työssä. En tajua ollenkaan, miten naiset ikinä pystyvät yhdistämään uran ja perheen. Olen täällä aiemminkin märehtinyt, miten työ imee minusta kaikki mehut ja sitten pitäisi vielä hoidella kotihommat ja jossakin välissä myös viettää yhteistä laatuaikaa.

Olen tehnyt tänäänkin vain ihan normaalin työpäivän. Silti tälläkin hetkellä luen kirjoittamaani vain yhdellä silmällä niin kuin aina väsyneenä. En jaksa tarkentaa katsettani niin, että voisin lukea sujuvasti kahdella silmällä. Helpompi siristellä näin. Ilkasta se näyttää omituiselta 😉

Eilen laittelin sitten vielä töiden jälkeen omenoita. Keittelin niistä omenasosetta, mutta nyt en jaksanut panostaa ulkonäköön vaan surautin kuorimattomat omenat monitoimikoneen läpi soseeksi ja keitin hilloksi. Älkää missään nimessä tehkö omenasosetta hillosokeripussin ohjeen mukaan. Siinä neuvotaan laittamaan kahteen kiloon omenoita kilo hillosokeria. Minulla oli kolme kiloa omenoita ja laitoin kilon ja sata grammaa hillosokeria. Tuli aivan liian makeaa. Varmaan sose on ihan hyvää piirakkaan tai muuhun sellaiseen, mutta puurossa se oli tänä aamuna liian äklöä. Vaniljajugurtilla sain kuitenkin leikattua turhaa makeutta pois.

Omenoita olisi vieläkin pari kiloa. Meinasin tehdä niistä tänään nektaria, mutta väsyttää niin kovasti, ettei millään kehtaa. Omenasouvin sijaan ajateltiin piipahtaa vähän ulkoilemassa, kun ollaan taas molemmat jökötetty koko päivä sisällä.

Minä yritän nyt parantaa tapani ja kirjoitella tänne edes jotain. Väitöskirjahan ei tietenkään ole edistynyt viime aikoina yhtään. Eikä edisty riviäkään tänä syksynä, pelkään.

Site Footer