Kirjan jälkeen

Kategoria: Eläimet

  • Kampuskissa karkuun

    Täällä Saint Marysissä on akateemisesti kouluttautunut kampuskissa nimeltään Carlton. Luulin, että kissa on pelkkä myytti, kunnes tänä aamuna kävelin yliopistolla ja törmäsin suoraan Carltoniin. (Huom. tämä tapahtui oikeasti eilen, mutta minulla oli netin kanssa vaikeuksia, enkä voinut julkaista artikkelia aiemmin.)

    Ilmeisesti kissa on opetellut suomea, sillä ihan hyvin se ymmärsi, kun kysyin, halusiko se ulos. Halusi. Ja minä päästin.

    Tuosta videosta voisi ehkä päätellä, että Carlton osaa laittaa oven kiinni, mutta se menee kylläkin automaattisesti…

    Kuulemani mukaan Cartlon pötköttelee milloin missäkin kampuksella päiväsaikaan ja menee illaksi kotiin. Se on tervetullut kissa niin proffien työhuoneisiin kuin kirjastoonkin. Suomessa moinen ei tulisi kuuloonkaan!

  • Matias julisti sodan

    En enää sääli Matias-metsämyyrää. Se lurjus on jekuttanut minua jo kahdesti. Matias piilottelee tiskiallaskaapissa. Se oli pitänyt juhlia biojäteastiassa. Vesimeloninpalaset olivat ihan kakassa, ja roskapussiinkin Matias oli jyrsinyt reiän. Lähes valonnopeudella biojätepussi singahti kompostiin ja roskapussi pihalle.

    Sitä ennen ehdin kuitenkin viritellä ansaämpärin biojäteastian hajujäljelle, ja kun tulin takaisin sisään, ansa oli lauennut. Juustonpala ja ämpäriin johtanut silta olivat uimassa vesisoikossa, mutta Matias oli uinut koloonsa. Ihan selvästi Matias haastoi minut sotaan.

    Virittelin ansan uudestaan ja laitoin Erkin ohjeen mukaan syötiksi porkkananpalan. Siltä seisomalta lähdin kauppaan ostamaan hiirenloukkua.

    Porkkanaperso

    Kun tulin tunnin päästä takaisin, porkkanasyötti oli hävinnyt, mutta Matias oli taas livahtanut karkuun. Viritin hiirenloukun biojäteastian paikalle ja olin hiirenhiljaa. Matias siellä taas rapisi komerossa.

    Ajattelin tehdä välillä hommia ja siinä tietokonetta availlessani huomasin myyränkakan ruokapöydän tuolilla. Se oli viimeinen pisara.

    Viritin toisenkin ostamani loukun ja rakentelin vesiämpäriansasta entistä herkemmän. Imuroin kauhealla kiukulla kaikki paikat ja pyyhin vimmatusti pöytiä. Imuri odottaa seuraavaa kierrosta valmiina lattialla, käsidesi on kaivettu kaapista ja adrenaliinimyrsky pärskyy veressä. Ootahan, Matias, kun saan sinut kiinni.

    —

    EDIT 27.10.2010

    Matias ei ollutkaan yksin. Biojäteastian pidoissa oli ollut mukana ainakin serkkupoika Hilarius. Valitettavasti sekä Matiasta että Hilariusta oli kohdannut yöllä vakava onnettomuus. Molemmat olivat taittaneet niskansa. Kaupantäti oli oikeassa: jyrsijä ei voi vastustaa uusien loukkujen hajunappia. Minä tosin tuunasin loukkuja porkkananpalalla, kun ötökät näyttivät porkkanasta niin tykkäävän.

    Alan jo selvitä tästä myyräkuumeesta. Nukuin todella surkeasti ja heräsin vasta, kun Ilkka soitti puoli yhdeksältä. Katsoin jo ylhäältä taskulampun valossa, että yhtään myyrää ei ole uimassa vesiämpäriansoissa. Niitä rakentelin iltapuhteinani pari lisää, joten sankkoja oli keittiönlattialla kolme.

    Harmitti vietävästi, että saa taas koko päivän hermoilla öttiäisten kanssa, mutta kun vihdoin uskaltauduin alas, huomasin, että joku pötkötti lattialla pää uudessa loukussa. Aloin jo varustaa itseäni hautajaisia varten (katselin, mitkä hanskat uhraan), kun hoksasin, että voihan siellä toisessakin olla joku. Ja siellähän se isompi körmyniskamyyrä lojui.

    Ahneella on paskainen loppu. Kuolemaksi kävi liiallinen mässäily.

    Parempaan päin menossa

    Olen koko aamun siivonnut. Oikein desinfiointiaineella luuttusin tasot ja tyhjensin allaskaapin kokonaan. Virittelin loukut uudelleen samoille, otollisille sijoilleen, ja nyt pikkuhiljaa olen aloitellut aamuani uudestaan. Rohkenin jopa syömään. Eilen uskalsin ottaa vain pari leipäpalaa ja niitä dippasin tuorejuustopurkkiin ja huuhtelin alas limpparilla suoraan pullosta.

    Myyräepisodi paljasti minusta ihan uuden piirteen. Pikkuiset jyrsijät aiheuttivat minussa hämmentävän voimakkaan reaktion. Ei se ihan pelkoa ole, mutta erittäin voimakasta vastenmielisyyttä. Outoa.

  • Meidän Awski haukkuu!

    Meidän Awa haukkuu parhaillaan emää ja vasaa. JEE!!! Tutkapanta on edelleen rikki, kun Awan hammas osui strategiseen paikkaan reilu viikko sitten, joten isä soitti ja sain kuulla puhelimesta, miten nelivuotias norjanharmaa haukkui innokkaasti.

    Meillä on ollut vähän ongelmia koirien kanssa. Ei Wiki eikä Awa ole oikein alkanut tajuta, mistä on kyse, joten innokas haukku on melkein juhlanpaikka. Jospa isä saisi ammuttua vasan niin saisivat molemmat parhaimman mahdollisen palkinnon. Wikiä harmittaisi niin maan vietävästi ja Awa olisi ylpeistä ylpein koira ainakin jouluun saakka.

    —

    EDIT 26.10.2010 kello 11.02

    Ja niinhän siinä kävi, että isä ampui Awalle ensimmäisen hirven. Molemmat ovat ylpeitä suorituksestaan, Awa vielä vähän enemmän. Se haukkui komeasti urosvasaa ja emää. Kahden tunnin haukun jälkeen isä onneksi pääsi ampumaetäisyydelle ja rojautti vasan nurin. Keitänpä Awan ja isän kunniaksi kaatokahvit!

    —

    Myyrämetsällä

    Minäkin olen täällä metsällä – ansametsällä. Kun eilen tulin lenkiltä, näin kun joku otus pinkoi lattiaa pitkin sen, minkä kintuistaan pääsi. En ehtinyt nähdä tarkasti, mutta pyöreä ulkomuoto viittaisi metsämyyrään. Hiirenloukkua en eilen löytänyt, joten rakentelin ämpäristä, pahvista ja juustopalasta tee-se-itse-ansan. Yritin vakuutella Ilkalle, ettei Matias M. Myyrää tarvitse välttämättä hukuttaa ämpäriin vaan voin ihan hyvin käydä yöllä kippaamassa ämpäriin tippuneen Matiaksen takaisin metsään. Ei auttanut, vettä oli laitettava, mutta Matiaspa ei halunnut yöuinnille.

    Aamulla tömisyttelin isoon ääneen portaita, ettei vaan Matias tulisi näkösälle. Nyt äsken isän puhelun jälkeen kattilakaapissa rapisi niin omituisesti, että siirsin ansasysteemin kaapin lähelle ja vaihdoin juustopalan herkullisempaan. Ensin tietenkin sohin kattiloiden väliin varrastikulla.

    On se outoa, että minä voin käydä hirvimetsällä ja ampua ainakin lintua – hirveä kun en vieläkään ole saanut kaadetuksi – mutta hiirulaisen kokoinen myyrä saa puntin tutisemaan.

  • Kalakuhina

    Julistin sodan lokeille. Taistelemme kaloista. Ihmettelin aamupäivällä rannasta kantautuvaa parsallusta. Luulin ensin, että lokit kiusaavat vesilintuja, mutta siellä olikin kalamarkkinat. Ilmeisesti kaikki Iso vesijärven kalanpoikaset ovat päätyneet tänään Rapurantaan. Rannassa käy hurja kuhina, ja järvi on mustanaan pikkukaloja. Puhelimella ei oikein saa kunnon kuvaa, eikä kuvasta kunnon käsitystä kalojen määrästä. Niitä on tuhansia!

    Yritin ottaa kalaparvesta videokuvaa Vadolla. Ehkä liikkuva kuva kertoo asian paremmin.

    — Post From My iPhone

  • Wikin naama kurtussa

    Ehdittiin onneksi käydä koiranäyttelyssä ja saada hyvä tulos ennen kuin Wiki vilpertti intoutui tappelemaan. Nyt on Awan käsittelyn jälkeen naamassa neljä tikkiä ja koira sisähoidossa.

    Wiki ja Awa ovat viime aikoina ottaneet kovasti yhteen, mutta mitään erikoista ei ole aiemmin sattunut. Awa tuli pari viikkoa sitten juoksuun ja koirahäkille ilmestyi naapurin Rambo päivystämään nättejä narttukoiria. Ehkä Rambon innoittamana Wikin ja Awan häkkitappelu johti tällä kertaa eläinlääkärireissuun ja antibioottikuuriin.

    Awa nolona

    Wiki voi itse asiassa paremmin kuin Awa. Wiki nukkuu sängyssä ja syö herkkuja, mutta Awa mököttää pihalla mökissä. Se ei kuulemma tule juttusille ollenkaan. Odottaa mökissä, että ruoka tuodaan häkkiin ja luikkii syömään vasta, kun ihmiset ovat poistuneet näköpiiristä.

    Olin jo varma, että Awallekin on sattunut jotain, mutta kyllä se on kunnossa. On vaan niin nolona, kun tuli tapeltua ja ”pikkusisko” pääsi sisähoitoon. Tosin pikkusiskollakin taitaa olla jo vähän ikävä Awaa ja ulkoilmaelämistä, sillä niin innokkaasti se raplaa ovella, äiti kertoi.