En enää sääli Matias-metsämyyrää. Se lurjus on jekuttanut minua jo kahdesti. Matias piilottelee tiskiallaskaapissa. Se oli pitänyt juhlia biojäteastiassa. Vesimeloninpalaset olivat ihan kakassa, ja roskapussiinkin Matias oli jyrsinyt reiän. Lähes valonnopeudella biojätepussi singahti kompostiin ja roskapussi pihalle.

Sitä ennen ehdin kuitenkin viritellä ansaämpärin biojäteastian hajujäljelle, ja kun tulin takaisin sisään, ansa oli lauennut. Juustonpala ja ämpäriin johtanut silta olivat uimassa vesisoikossa, mutta Matias oli uinut koloonsa. Ihan selvästi Matias haastoi minut sotaan.

Virittelin ansan uudestaan ja laitoin Erkin ohjeen mukaan syötiksi porkkananpalan. Siltä seisomalta lähdin kauppaan ostamaan hiirenloukkua.

Porkkanaperso

Kun tulin tunnin päästä takaisin, porkkanasyötti oli hävinnyt, mutta Matias oli taas livahtanut karkuun. Viritin hiirenloukun biojäteastian paikalle ja olin hiirenhiljaa. Matias siellä taas rapisi komerossa.

Ajattelin tehdä välillä hommia ja siinä tietokonetta availlessani huomasin myyränkakan ruokapöydän tuolilla. Se oli viimeinen pisara.

Viritin toisenkin ostamani loukun ja rakentelin vesiämpäriansasta entistä herkemmän. Imuroin kauhealla kiukulla kaikki paikat ja pyyhin vimmatusti pöytiä. Imuri odottaa seuraavaa kierrosta valmiina lattialla, käsidesi on kaivettu kaapista ja adrenaliinimyrsky pärskyy veressä. Ootahan, Matias, kun saan sinut kiinni.

—

EDIT 27.10.2010

Matias ei ollutkaan yksin. Biojäteastian pidoissa oli ollut mukana ainakin serkkupoika Hilarius. Valitettavasti sekä Matiasta että Hilariusta oli kohdannut yöllä vakava onnettomuus. Molemmat olivat taittaneet niskansa. Kaupantäti oli oikeassa: jyrsijä ei voi vastustaa uusien loukkujen hajunappia. Minä tosin tuunasin loukkuja porkkananpalalla, kun ötökät näyttivät porkkanasta niin tykkäävän.

Alan jo selvitä tästä myyräkuumeesta. Nukuin todella surkeasti ja heräsin vasta, kun Ilkka soitti puoli yhdeksältä. Katsoin jo ylhäältä taskulampun valossa, että yhtään myyrää ei ole uimassa vesiämpäriansoissa. Niitä rakentelin iltapuhteinani pari lisää, joten sankkoja oli keittiönlattialla kolme.

Harmitti vietävästi, että saa taas koko päivän hermoilla öttiäisten kanssa, mutta kun vihdoin uskaltauduin alas, huomasin, että joku pötkötti lattialla pää uudessa loukussa. Aloin jo varustaa itseäni hautajaisia varten (katselin, mitkä hanskat uhraan), kun hoksasin, että voihan siellä toisessakin olla joku. Ja siellähän se isompi körmyniskamyyrä lojui.

Ahneella on paskainen loppu. Kuolemaksi kävi liiallinen mässäily.

Parempaan päin menossa

Olen koko aamun siivonnut. Oikein desinfiointiaineella luuttusin tasot ja tyhjensin allaskaapin kokonaan. Virittelin loukut uudelleen samoille, otollisille sijoilleen, ja nyt pikkuhiljaa olen aloitellut aamuani uudestaan. Rohkenin jopa syömään. Eilen uskalsin ottaa vain pari leipäpalaa ja niitä dippasin tuorejuustopurkkiin ja huuhtelin alas limpparilla suoraan pullosta.

Myyräepisodi paljasti minusta ihan uuden piirteen. Pikkuiset jyrsijät aiheuttivat minussa hämmentävän voimakkaan reaktion. Ei se ihan pelkoa ole, mutta erittäin voimakasta vastenmielisyyttä. Outoa.