Issikkavaelluksella Paunolanmäessä

Tänään oli upea päivä. Aurinko paistaa möllötti kirkkaalta taivaalta ja issikoiden harjat hulmusivat, kun tölttäsimme hurjaa vauhtia Paunolanmäen ratsastustallilla. Meitä oli viiden ratsastajan ja kahden ohjaajan ryhmä, ja koska kaikki olivat kohtuu kokeneita ratsastajia, mennä viiletimme puiden välissä melkein koko ajan tölttiä. Muutama laukkapätkä sai hevoset heräämään ja tuntui, että nekin nauttivat kevätsäästä.

Tölttivarma Hnokki

Minä pyysin omistaja-Vesalta sellaista hevosta, joka tölttää varmasti ja tölttää niin, että minä tiedän sen tölttäävän. Vesa antoi minulle tuuheaharjaisen Hnokin. Hnokki oli herkkä kuuntelemaan ratsastajan istuntaa ja joka kerta, kun nojasin rennosti taakse, Hnokki nosti tasaistakin tasaisemman töltin.

Ajattelin vaelluksen aikana Eva-Mariaa, joka aloitti issikkaratsastuksen selkäongelmien takia. Hnokin töltin jälkeen en yhtään ihmettele, että Eva-Maria sai selkänsä kuntoon ratsastamalla. Töltissä alaselkä teki koko ajan rauhallista ja systemaattista keinuntaliikettä ihan kuin pientä neliövalssia.

Kesällä Rantasalmella en ollut aina varma, tölttäsikö heppa vai mentiinkö tasaista ravia. Nyt hoksasin eron heti. Muutaman kerran Hnokki jäi parin ponin mitan muita jälkeen ja vaihtoi töltin laukkaan. Helppoa oli sekin, mutta issikalla kuuluu minusta töltätä. Ei muuta kuin kevyt takanoja ja takapuoli syvälle satulaan ja Hnokki vaihtoi tölttiin.

Kauramoottorit allergisille

Oli tosi kivaa. Paunolanmäessä joka kymmenes ratsastus on ilmainen, joten sitä tavoitetta kohti  mennään. Kyselin jo vähän sitäkin, miten hevosallergiset voisivat ratsastaa. Ulkona viihtyvillä issikoilla on Vesan mukaan erilainen karva, ja monet allergiset ovat sietäneet niiden pölyä paremmin. Paunolanmäessäkin hevoset olivat valmiina pihalla odottamassa ja siihen ne myös jätettiin, joten ratsastajan ei tarvitsisi edes käydä tallissa. Toivottavasti saisin joskus Ilkan kokeilemaan kauramoottoria 🙂

Kun Suvi tulee taas Savonlinnaan, vien hänet takuulla Paunolanmäkeen. Taidanpa puhua Eva-Marialle, josko houkuteltaisiin issikkavaellukselle myös Maisa.

Tästä hurjasta joukosta voi ruveta kulkuneuvoaan valkkaamaan.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer