En ole koskaan ratsastanut niin surkeasti kuin tänään. Kaikki meni jo alusta alkaen mönkään.

Olin tosi väsynyt koko päivän ja silti raahustin tallille.  Essi sanoi, että Merja pitää tunnin, mutta että Kirsi menee Casinolla ja minä Rijalla. Rija on uusi Glorija-niminen tamma. Asia selvä. Minähän näin taannoin untakin siitä, että saisin mennä uudella hevosella. Sen unihevosen nimi oli Hjorge enkä millään meinannut löytää sitä tallista.

Heppa kateissa

Yllätys oli melkoinen, kun tallustin talliin. Löysin kyllä Rijan boksin, mutta itse heppa oli kateissa. Kukaan ei oikein tiennyt, minkä näköinen se on, mutta ajattelin, että Merja ainakin tietää. Niinpä siitä sitten päärakennukseen huhuilemaan…

Menin ovelle ja kiltisti jäin porstuaan, koska kengät jalassa ei saa mennä sisälle. Siinä kun huhuilin, tallin vanhin koira tuli ovelle. Ovat jotain jack russeleita, joten en minä sitä haukkumista pelästynyt. Laitoin jalan eteen, ettei piski tule ulos. Ei totellut, joten annoin käden nuuskittavaksi.

Eipä ole ennen koirat purreet, mutta nyt piski näykkäisi kädestä. Onneksi annoin ihan normaalisti avokämmenen haisteltavaksi, joten kun pikkuhampaat koittivat puraista, ne sutivat kämmenpohjassa enkä saanut edes haavaa. Verenpurkauma tuli ihon alle ja se meni vähän kovaksi. Annoin suosiolla piskin karata.

Arkajalka

Merja tuli lopulta hätiin ja otti koiran kiinni. Hevonenkin oli kuulemma tulossa laitumelta. Merja varoitteli, että Rija on tosi arka, kun sitä ei ole pahemmin ihmiset hätyytelleet. Mikä lie vasta kesytetty polle.

Hyvin me tultiin tallissa toimeen. Tosi arkahan se Rija oli eikä kuulemma kannattanut edes yrittää puhdistaa kavioita. Hirmuisella kiireellä laittelin hevosta kuntoon tallityttöjen auttamana. Ihmeelliset meksikolaissuitsetkin sillä oli ja osa varusteista piti teipata kuntoon. Ovat ostaneet vähän huonokuntoisia polleja Virosta.

Turpa hännässä

Maneesissa vasta tajusin, kuinka hermoheikko Rija oli. Pääsin selkään ja samalla se kiirehti liikkeelle. Sain palauteltua sen keskelle maneesia ja Merja tuli kaveriksi.

Meitä oli yhteensä kymmenen ratsastajaa eli ihan liikaa maneesiin. Joskus seitsemän ratsastajaa tutuilla hevosilla on tuntunut ahtaalta, ja nyt joukossa oli vielä muutama uusikin heppa. Ne olivat ekaa kertaa maneesissa ja meno oli sen mukaista.

Alkuun Piti mennä  turpa hännässä kiinni ja houkutella Rija seinän vierustalle. Se hätkähti jokaista pikku ääntä. Olin ihan tönkkönä. Merja huomautteli jatkuvasti, että jalkani ovat aivan liian edessä. Ratsastin kuulemma kuin issikalla, ja sillähän minä viimeksi ratsastinkin.

Se oli järkyttävää. Kun välimatkaa piti kasvattaa normaaliksi, Rija jännittyi täysin. Se ravasi kiitoravia aina edellä kulkevan häntään kiinni. Puolessa välissä Merja alkoi pelotella, että jos edellä kulkeva ratsu päättää potkaista, se on minun jalkani, joka katkeaa. Minä en vain yksinkertaisesti voinut tehdä mitään.

Pomppuja, töyssyjä ja kiitoravia

Kun yritin hidastaa ja rauhoittaa hevosta, se vain jännittyi lisää. Viskoi päätään koko ajan eikä mikään ihme, kun suupielet olivat pahasti haavoilla. Yritin pitää niin pehmeän käden kuin ikinä pystyin ja sen kyllä huomaa nyt. Olen kai jännittänyt kädet kippuraan, kun ovat niin raskaat, ettei tahdo jaksaa nostaa näppikselle.

En tajua, miksi jalkani työntyivät koko ajan eteen. Kadotin täysin polvikulman ja istua kekotin satulan takakaarella. Minusta tuli tosi jäykkä, mikä taas tarkoitti sitä, että pompin ravissa. Eipä silti, Rijan ravi oli jotain kauheaa. Kun hevonen vielä jännittyi, se kadotti täysin oman rytminsä, jolloin minäkään en saanut enää rytmistä kiinni.

Ratsastus meni ihan rävellykseksi. Yksi ainoa laukannosto onnistui ja nyt en tarkoita, että olisi noussut ristilaukka tai väärä laukka tai jotenkin epärytminen laukka. Nyt ei muuta noussut kuin yksi laukan tapainen askellaji. Muuten mentiin kiitoravia.

Tunti ei todellakaan ollut 22 euron arvoinen. Olin tosi pettynyt itseeni. Välillä meinasi tulla itku ja lopuksi hiipi mieleen ajatus lopettamisesta. Siihenhän minä viimeksikin lopetin, että minulle annettiin liian vaativa hevonen ratsastettavaksi joka päivä. Ratsastuksesta tuli työtä ja melkein hengissä pysymistä. Ehkei se ihan niin vaarallista ollut, mutta ainakin ratsastuksen päätarkoitukseksi tuli selässä pysyminen, ei oppiminen.

Ratsastustunnin parasta antia oli se, kun huomasin Pilkun kuuntelevan minua. Yritin nimittäin puhua ja rauhoitella Rijaa ja kun Pilkku tuli perässä, se höristeli korviaan minun puheeni tahtiin. Peilistä huomasin, kun vilkaisin, että vieläkö omat jalat sojottavat eteen.

—

Siitä unesta vielä. Kun vihdoin löysin Hjorgen, kuulin, että se on nuori ja kokematon. Pelkää ihmisiä ja siksi sen kanssa pitää olla huolellinen. Harmi kun heräsin ennen kuin pääsin ratsaille. Olisin voinut ennakoida jotain ja vaikka jättää tämän tunnin väliin.

Ja tapahtui Rijankin kanssa jotain hyvää, kun näin jälkikäteen mietin. Tunnin jälkeen se antoi minun laittaa vuohisiin ja suupieliin rasvaa ihan kiltisti. Pelottelivat minua siitäkin. Rija huomasi varmaan, että minä olen turhan pieni ja heiveröinen pelättäväksi.