Kirjan jälkeen

Avainsana: lapset

  • Kaksi viikkoa laskettuun

    Äitiyspakkauksen sisältö hämmentää.

    Huomenna tulee täyteen 38 raskausviikkoa, mikä lyhyelläkin matikalla laskettuna tarkoittaa kahta viikkoa laskettuun aikaan. Me ei olla edelleenkään hermoiltu asiasta. Sairaalakassi on pakkaamatta, pinnasänky kokoamatta eikä siihen ole ostettu patjaakaan saatika sitten, että oltaisiin ostettu yhtään tuttia. Kylläpä tässä vielä ehtii.

    Sen verran sain aikaiseksi, että hain eilen muovitettua froteeta omaan sänkyyn lapsiveden varalta. Jos purskahtaa niin kuin elokuvissa niin siinähän on melkein hukkumisvaara! Muutenkin eilen oli toimelias päivä. Kiertelin kaupungilla neljä tuntia ja kävin vielä illalla kesäteatterissa. Grillivaunun tosin kasasin vasta tänään. Huomaa, että on taas tehty hyödyllisiä vauvaostoksia!

    Itkua ja ihmettelyä

    Eivät kaikki päivät tietenkään ole ihan yhtä hyviä. Toissapäivän makasin selkäkivuissani lattialla ja sitä edellisenä päivänä melkein itkeä tihrustin Prisman vauvatarvikehyllyllä. Metreittän erilaisia äidinmaidonkorvikkeita ja pesulappuja ja ties mitä. Mistä niistä tietää tällainen aloittelija ostaa yhtään mitään? Ilkka neuvoi ostamaan purkin joka laatua ja maistamaan, mutta ei erityisesti houkuta maistella äidinmaidonkorviketta. Kunhan Ilkka huomenna kotiutuu konferenssimatkaltaan, taidan pitää hänelle  korvikecocktail partyt!

    Enpä tiennyt sitäkään, että ihmisenpoikasille tehdään erimallisia vanupuikkoja. Nyt tiedän. Käyttötarkoitus on vähän epäselvä, koska jotenkin järki sanoo, ettei esimerkiksi se napamokkula välttämättä tarvitsisi erikoismuotoiltuja vanupuikkoja. Vaippahyllyn jätin toistaiseksi suosiolla väliin. Niin, ja sen tuttihyllyn.

    Yritin eilen selittää Virpille, mitä tarvikkeita olen jo ostanut. Ei tullut mieleen, miksi sanotaan sitä vanulappua, joka tungetaan rintsikoihin ehkäisemään, ei virtsan-, vaan maidonkarkailua. Niitä minulla jo on, kun sain nettikaupasta kaupantekijäisiksi. Ja sitten minulla on sellainen isompi leili, johon voi kerätä isommat karkailut. Senkin sain ilmaiseksi. Nyt en edes kehtaa sanoa, mitä piti ostaa, että saa noin ällöttäviä tarvikkeita kaupan päälle.

    Hirveää rahastusta

    Olen tullut siihen tulokseen, että lastensaamisesta on tullut hirveää rahastusta. Otetaanpa tähän vertailun vuoksi Vauva.fin luettelo siitä, mitä vauva tarvitsee ja Baby Stylen vastaavien tuotteiden hinnat. Poistan listasta ne tuotteet, jotka tulivat äitiyspakkauksessa eli esimerkiksi vaatteet, kynsisakset ja hiusharjan. Poistan myös sellaiset tavarat, jotka löytyvät melkein joka kodista muutenkin (vanulaput ja peitto lattialla möyrimistä varten).

    Ja äidille:

    Tästä listasta puuttuu vielä ainakin syöttötuoli (keskihintainen 129 €), johon vauva siirtyy joskus puolivuotiaana, pussilakanat (49,90 €), pinnasängyn reunasuoja (44 €) ja tutit (3,40 € /2 kpl vastasyntyneelle). Monia tarvikkeita tarvitaan tietenkin useampia kuin yksi tai yksi paketti kuten vaippoja, korviketta, kosteuspyyhkeitä ja mielellään myös imetysrintsikoita.

    Toisaalta ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Meillä ei esimerkiksi ole hoitopöytää, kantoliinaa tai -reppua eikä vielä turvaistuinta. Lisäksi yhdistelmävaunuissahan periaatteessa jo on rattaat, joten matkarattaita ei välttämättä tarvitse.

    Kerrankin todellista vastinetta verorahoille.

    Kuten kuvasta voi lukea, äitiyspakkauksessa tulee paljon hyvää tavaraa, joilla pääsee alkuun, mutta tuosta voisi laskeskella, paljonko vauvan alkuinvestoinnit ovat. Sitten jos haluaa ostaa jotain ekstraa, lista on loputon: itkuhälytin 89 €, syöttötuolin pehmuste 25 €, peitto 16,90 €, patjansuoja 19 €, yli nelikuisen tutit 2,40 € /kpl ja tuttipullot 12,90 € / 2 kpl ja äidille rintapumppu 49 € ja imetyspaita 39 €.

    Ei varmaan ole yllätys, että meille suurin osa noista on hankittu käytettynä…

    EDIT: Tämän postauksen linkit ja hinnat vanhenevat tosi nopeasti. Pahoitteluni siitä.

  • Ahkerampia kuin luulinkaan

    Hetkisen kestää ennen kuin oma metsä on edes yhtä pitkää kuin tämä isän metsä.

    Ilkka, isä, äiti ja Liisa olivat minulla viime lauantaina hommissa. Pikkuruisen peltotilkun omistajana päätin alkaa metsätilalliseksi ja istuttaa pellon täyteen pikkuruisia männyntaimia. Kun oma vartalo ei enää oikein taivu istutushommiin, pyysin muita apuun. Liisaa en pyytänyt. Häntä yritin vähän toppuutella, ettei niin kovasti rehkisi, mutta ei kuulemma osannut olla tekemättä mitään.

    Olipa siinä hommaa. Minä kiittelin kovasti talkoolaisia 1 000 taimen istutuksesta, mutta tänään sitten selvisi, että talkoolaiset olivat vieläkin ahkerampia. Taimiahan olikin 1 500! Nyt minulla on sitten 1 500 mäntyä. Ei ne kovin suuria ole. Enemmänkin sellaisia pienenpuoleisia ja vaatimattomia, mutta kovasti ne yrittävät nyt juuriaan sankilaiseen peltoon punnertaa.

    Minulle ei taida noista männyistä niin suuren suurta hyötyä olla, mutta ehkä mökelö voi niistä joskus saada helpotusta rahapulaansa. Kai se tukkipuun hinta vielä kymmenien vuosien päästäkin on enemmän kuin taimen ostohinta eli 15 senttiä plus verot. Vaikka ei mökelölle mitään muuta äitiltään jäisi, niin saapahan ainakin 1 500 petäjää. Jokusen ehtinee tosin harventaa jo sitä ennen.

  • Pieni mies vetää hiljaiseksi

    Moni on ihmetellyt, miksi en ole blogannut raskaudesta ja lapsista mitään. Aluksi halusinkin pitää raskauden salassa – Ilkalle tietenkin kerroin heti. No melkein heti.

    Sain itse tietää eräänä marraskuisena perjantaina, kun olin yksin ajelemassa Utajärven suuntaan. Päätin, että jos Ilkka vastaa puhelimeen, kerron heti, mutta muuten odottelen isänpäivään. Ei vastannut, joten menin sunnuntaina muka siivoamaan Awskin ja Wikin häkkiä, ja soitin sieltä Ilkalle. Ilmeisesti tuntui ihan hyvältä kuulla isänpäivänä tulevansa isäksi.

    Vanhemmille kerrottiin sitten jouluna ja muille vähän sen jälkeen. Maaliskuussa maha sitten päätti näyttää koko maailmalle, että paksuna ollaan!

    Aloittamisen vaikeus

    Kun aluksi en ”saanut” sanoa kenellekään mitään, vaikka kuinka olisi halunnut, niin myöhemmin en sitten enää osannut aloittaakaan. Asiaa olisi – siitä ei ole epäilystäkään – mutta miten ihmeistä kerrotaan muille?

    Vähän niin kuin merkityksenrakentamisen teoriassa, jota väikkärissäni yritän soveltaa, kaikki asiat ymmärtää vasta jälkikäteen ja sitten tuntuu, että on jo myöhäistä kertoa. Esimerkiksi ne pikkuruiset kuplat, jotka tunsin mahassa joskus helmikuisena päivänä yliopiston kirjastossa. Sehän oli se tyyppi, joka on muuttanut asumaan mun mahaan! Entä sitten se, kun mahaan tuntuikin pesineen iso kala, joka läpsytteli mahanahkaa pyrstöllään? Sama pieni mies asialla. Nyt kala on vaihtunut alieniksi, joka mönkii ja möngertää puolelta toiselle.

    Tuollaisia asioitako minä olisin kertonut? Kiinnostaako ne ketään? Ilkka tosin on ollut sitä mieltä, että kiinnostaa ne aikanaan ainakin asianomaista itseään. Kuulemma pitäisi ottaa mahastakin kuvia. Voi ei.

    Aika pienin vaivoin

    Raskausajasta ei onneksi olisi mitään kauheuksia kerrottavana. Joulukuussa tosin makasin Vesannolla viluissani ja nälissäni, kun mikään ei maistunut. Melkein ainoa ruoka, mikä meni alas, oli vehnäsämpylät suolakurkun kera. Energiataso oli niin alhaalla, etten pariin viikkoon tehnyt juuri mitään. Ajattelin silloin, että tähänkö se väikkäri taas pysähtyi.

    Onneksi olo alkoi helpottaa ja vielä jouluksi. Kukaan ei joulunakaan ihmetellyt, miksi minulle ei glögi tai punkku maistu. Laittoivat sen kai samaan omituisuuksien piikkiin kuin 19-vuotisen karkkilakon.

    Nyt ihan viime aikoina on taas tullut pieniä kolotuksia, kun maha on paisunut hurjiin mittoihin. Alaselkä kipuilee välillä, lyhyetkin portaat laittavat puuskuttamaan ja kengännauhojen sitominen vaatii äärimmäisiä ponnistuksia. Ja sitten on ne kaikki pienet vaivat, joita ei kehtaa sanoa ääneen…

    Mutta jospa minä nyt kunnostautuisin ja bloggaisin raskaus- ja muistakin asioista. Nyt kun mummollakin on taas tietokone.