Kirjan jälkeen

Avainsana: lapset

  • Maailman suurin mysteeri

    Mikä tätä lasta vaivaa? Hetken ehdin jo luulla, että huutoitku on takana, mutta toissa yö ja tämä aamu ovat osoittaneet, ettei luulo ole tiedon väärti. Ei auta kuin pitää itsellä kuulosuojaimet tiukasti korvilla tai käy niin kuin Ilkka jo aamulla pelkäsi, että tulee pysyvä kuulovaurio.

    Viime yö meni ihan hyvin paitsi, että illalla ukko ei tahtonut malttaa laittaa yöunille. Minun piti kääriä ukko pakettiin vaunuihin, työnnellä ylimääräinen kierros pitkin pitäjää, ja nostaa sitten koko paketti kotona pinnasänkyyn.

    Sen jälkeen uni maistui ensin kymmeneen ja sitten puoli yhteen saakka ja aika kivuttomasti syötön jälkeen vielä puoli viiteen. Mutta sitten alkoi surku ja parku.

    Surua surun perään

    Alku näytti hyvältä, mutta ilmeisesti pikkuinen heräsi valtavaan pulautukseen. Ei muuta kuin vaatteiden vaihtoon ja sittenpä olikin aika jo nousta aamuun, vaikka äitiä olisi nukuttanut.

    Annoin vielä vähän nukutusmaitoa ja yritin nukuttaa lapsen viereen sohvalle. Hetken päästä parku tuli taas. Tätä toistettiinkin sitten monta monituista kertaa maidolla ja ilman.

    Kymmenen kieppeillä jo luulin, että vihdoin oikea uni tuli ja korjasi pienokaisen untenmaille, mutta väärin taas. En hennonnut antaa pojan nukkua sitterissä, vaan koitin varovasti siirtää kehtoon. Siinähän sitä sitten taas havahduttiin ja parsallus alkoi.

    Itkukiintiö

    Jos toisella kuukaudella oleva vauva itkee keskimäärin kaksi tuntia vuorokaudessa, meidän nyytti on tänään huutanut jo seuraavankin päivän kiintiönsä täyteen.

    Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi pikkulapsen huudon edessä. Jos se osaisi edes pikkuruisella sormella osoittaa, että tästä kohtaa olen kipeä, tai että haepa äiti keittiöstä maitoa, mutta kun ei niin ei.

    Harmittaa, ettei pysty tarjoamaan lapselleen yhtään onnellista tai lohdullista hetkeä, vaan aina onnistuu tekemään väärin niin, että lapsen pitää itkeä.

    Suurten surujen kirja

    Sain pojan hetkeksi rauhoittumaan kantoreppuun, mutta siitä ei auta alkaa poikaa siirtelemään. Meillä on parjattu Baby Björn -reppu, mutta se on ehkä paras ostos ikinä. Äiti saa hetken huokaista ja tehdä jotain muuta, kuten käydä vessassa. Se onnistuu kantorepun kanssa ihan kohtalaisesti.

    Alkaa pikku hiljaa tuntua, että jos me Ilkan kanssa tästä selvitään, ja huuto loppuu ennen kuin joudutaan antamaan lapsi adoptoitavaksi, niin pitää kirjoittaa selviytymistarina kirjaksi niille vanhemmille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Jos se toisi lohtua edes vanhemmille, vaikka mitään apua siitä ei olisi yhdellekään pikkuiselle.

     

  • Kolmen tunnin päikkärit!

    En voi uskoa tätä todeksi, mutta pikku-ukko on ollut tänään tosi mukava. Jo viime yö oli ihan ok. Itku tuli oikeastaan vain silloin, kun oli oikea nälkä tai puklu kaihersi masussa. Syömisen jälkeen lapsi nukahtikin melko nopeasti. Itse asiassa edellinen blogiposti, jonka olin yöllä unohtanut julkaista, tuli kirjoitettua, kun ihmettelin, etteikö poju enää herääkään ähkimään ja puhkimaan. Ei herännyt, joten valvoin ihan turhaan.

    Tänään poju on syönyt kolmen tai jopa neljän tunnin välein. Pisin pätkä tuli silloin, kun oltiin vaunulenkillä. Ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana lapsi jäi nukkumaan ulos vaunuihin vielä lenkin jälkeen. Tähän saakka hän on singahtanut hereille heti, kun vaunujen liike on pysähtynyt.

    Jos eilinen vyöhyketerapeutti ei olisi sanonut nukkumisesta, alkaisin epäillä, onko kiukkupussi kipeä, kun koko ajan nukkuu. Tietenkin nyt nukkuu päivän oikein sikeästi, jotta jaksaa taas yöllä valvoa tillistellä. Eipä siinä mitään. Äiti on tyytyväinen, kun saa vähän omaa aikaa, vaikka oma aika meneekin pääasiassa pyykin ja pullojen pesuun.

    Pöksyt pesuun

    Jo eilen terapian jälkeen pikku-ukolta tuli iso läjä keltaista mönjää. Tänään tuota mönjää tuli vielä lisää pöksyihin ja se sotki myös äidin housut. Olisikohan suolistossa joku tyhjennysvaihe meneillään? Mahakaan ei enää tunnu ihan niin pinkeältä kuin ennen.

    Voi tässä olla myös monen tekijän yhteisvaikutusta. Pidin D-vitamiinitipoista taukoa, ja nyt olen kolmena päivänä taas antanut niitä pojalle. Samoin ostin eilen uutta maitohappobakteerivalmistetta, jota annoin tänään toisen kerran. Biolatte on kuulemma parempi kuin Gefilus, koska siinä on useampaa bakteerikantaa.

    Valoa surun keskelle

    Se, että pikku-ukon vaivat alkavat ilmeisesti jo helpottaa, tuo ison helpotuksen surun keskelle. Tämä on ollut surkea viikko. Maanantaina yksi sukulainen joutui saattohoitoon, tiistaina pappa kaatui ja joutui sairaalaan, keskiviikkona joku heitti kiven tai muun sellaisen auton konepeltiin, mikä muihin asioihin verrattuna tuntuu tällä hetkellä melko pieneltä ongelmalta. Torstaina toinen tärkeä sukulainen kuoli.

    Tänään perjantaina ei vielä ole sattunut mitään, mutta kyllä nämä tapahtumat jo tälle viikolle riittäisivät.

    Ei tässä voi muuta ajatella kuin, että elämä jatkuu eivätkä poisnukkuneet katoa ajatuksista ja sydämestä koskaan.

  • Opastusta kätilöltä

    Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen varasin maanantaina ajan lastenlääkärille. Sitä ennen hoksasin soittaa lapsuuden ystävälleni, joka on nykyään myös kätilö. Kaija antoi muutamia vinkkejä, kuten esimerkiksi opasti sellaisen asennon, jossa voi rauhallisesti pidellä kädellä tuttia vauvan suussa.

    Ystäväni sanoi, että vauva pitää opettaa tutin syömiseen, sillä muuten vauva ei osaa tyytyä siihen hädän hetkellä. Ainoa keino on hellästi pakottaa tutti suuhun, jolloin imemisrefleksi ja lohdun hakeminen kohdistuvat tuttiin eikä maitopulloon tai tissiin. Silloin välttyisi ehkä myös ylensyömisen vaaralta, jos normaalin ruokamäärän jälkeen tarjoaisi vauvalle vain tutin imettäväksi.

    Pulloruokintaa sylistä

    Kaija kehotti ruokkimaan pienen vauvan aina sylistä, sillä silloin rintaruokinnassa luonnollisesti vahvistuva side äidin ja lapsen välillä ei katkea. Samalla tavoin isä voi luoda lapseensa yhtä vahvan siteen.

    Kaija kertoi, että vahva side äidin ja lapsen välillä näkyy myöhemmin siinä, että ison hädän hetkellä lapsi hakee lohtua äidin sylistä, ei isän. Jos isä kuitenkin on ruokkinut lastaan ensiviikkoina ja -kuukausina samalla tavoin kuin äiti, molemmista tulee lapselle yhtä tärkeitä lohduntuojia. Pulloruokittujen lasten isillä on siis tosi hyvä tilaisuus tulla äidin veroisiksi.

    Pulauttelijalle pystyasento

    Pystyasento syötettäessä ja kunnon röyhtäytys auttavat pulauttelijaa pitämään ruuan sisällään. Lastenlääkäriltä sain vielä vinkin käyttää maidonsakeuttajaa, koska paksumpi maito pysyy ehkä paremmin mahassa.

    Lastenlääkärin mukaan meidän pojalla on refluksitauti eli hapan mahaneste ja ruoka pääsevät huilaamaan väärään suuntaan mahalaukusta kurkkuun. Kun sitä on tapahtunut tarpeeksi usein, vauva tuntee kipua kurkussa ja ruokatorvessa ja pahaa makua suussa. Ainoa keino, jonka ihmisentaimi keksii avuksi, on pyytää lisää maitoa, ja sitten kierre on valmis.

    Sain lääkäriltä reseptin Gaviscon-lääkkeeseen. Samaa lääkettä annetaan myös aikuisille, joten meillä on nyt puolen litran leka lääkettä, josta yritetään saada vauva-annos eli kaksi millilitraa kerrallaan. Se on vielä helppo juttu siihen verrattuna, miten litku saadaan vauvaan.

    Helpotusta diagnoosista

    Kuopiolainen lastenlääkäri oli ihana. Hän tutki pojan läpikotaisin ja totesi hänet muuten täysin terveeksi ja normaaliksi poikavauvaksi. Refluksitautikin paranee ajan mittaan, kun elimistö kehittyy, mutta siihen saakka olisi idioottimaista antaa lapsen kärsiä, kun vaivaan on lääke.

    Vaikka lääke alkaa vaikuttaa vasta viikon sisällä, äitin olo helpottui heti. Savonlinnalaisen neuvolantätin typerät ohjeet tarjota vauvalle virikkeitä unohtuivat heti, kun oikea lääkäri oli asialla. Kaijankin vinkit tuntuivat järkeviltä ja hän ainakin haluaa aidosti auttaa vanhaa kaveriaan.

    Täytyy sanoa, että luottamus paikalliseen neuvolaan on tällä hetkellä melko alhainen. On kuulemma ihan normaalia, että vauva pulauttelee 30 kertaa päivässä. Lääkärin mukaan normaalia on, jos vauva pulauttelee kolme kertaa päivässä tai kerran syötön yhteydessä.

    Vyöhyketerapiasta viimeinen silaus

    Samaan syssyyn aloin käymään myös vyöhyketerapeutilla. Hän hieroi ensin pojan mahaa ja selkää ja sen jälkeen istutti minut nojatuoliin ja asetteli pojan mahdollisimman mukavaan asentoon syliini. Vaikka terapeutti varoitti, että lapsi saattaa huutaa, kun hän käsittelee vauvan jalkojen kipeitä pisteitä, oikein säikähdin, miten karmeaa huutoa pojasta pääsi.

    Jännä juttu, että vauva reagoi niin rajusti vain tiettyihin pisteisiin jalassa ja muuten imeskeli täysin hiljaa melkein unessa tuttia. Ei ollut ihme, että suoliston, mahan ja maksan pisteet saivat aikaan rajuimmat reaktiot.

    Vyöhyketerapiasta ei välttämättä ole heti apua tai seuraamuksia. Meillä ainakin jälkikasvu pukersi sellaisen kakan, että suolisto ainakin alkoi toimia melkoisella tahdilla käsittelyn jälkeen. Väsynyt äiti on myös erittäin tyytyväinen siihen, että vauva nukkuu nyt paremmin. Edelleen täällä mennään parin tunnin öisten syöttövälien kanssa, mutta evästä saatuaan, poika nukahtaa melko nopeasti uudelleen. Pitää toivoa, että vaikutus kestää ainakin seuraavaan vyöhyketerapiaan saakka.

  • Olisi vaikka korvatulehdus

    Olen varmaan surkeista surkein äiti, kun toivon, että nappulalla olisi vaikka korvatulehdus tai joku muu hoidettava tauti. Voi vitsi, jos se onkin koliikkia!

    Edellisen viestin jälkeen meillä on nukuttu ehkä vieläkin huonommin. Tiistain vastainen yö oli pahin. Nappula huutoitki enemmän kuin nukkui ja Ilkka raukka nousi aamulla Helsingin koneeseen ehkä tunnin repaleisen unen jälkeen. Minulla unta oli takana vieläkin vähemmän eikä ollut paljon nappulallakaan.

    Itkun syitä voi vain arvailla. Soitin eilen aamulla neuvolaan ja ihmettelin, kun poika on alkanut pulautella paljon entistä enemmän ja itkeskellä öisin. Kun neuvolassa kuulivat, että napa vetää melkein litran korviketta, sanoivat, että pitää vähentää ruuan määrä 600-800 milliin. Pulauttelun vuoksi neuvoivat käyttämään Nutrilon Omneota. Neuvolan täti kysyi vielä, hymyileekö poika. Olipa typerä kysymys neliviikkoiselle itkuiikalle. Neuvoi vielä, että ruuan sijaan pitää antaa muita virikkeitä. Ostanko ponin vai iPadin, sitä jäin miettimään.

    Nälkä ja oksennus

    Annoin maanantai-iltana nappulalle Omneota kaksi kertaa ja se riitti. Liemi tuli pukluna ulos heti eikä sitä jäänyt mahaan varmaan ollenkaan. Selkä kaarella poika huusi kuin riivattu enkä saanut häntä rauhoittumaan millään. Olisi pitänyt aloittaa niin, että olisin kokeillut ensin pienellä määrällä NANin ohessa ja sitten nostanut määrää. Kai sitä oman hädän takia yritti etsiä helppoa ratkaisua.

    Vähensin ruokamäärää ja se varmaan lisäsi itkua entisestään. Kun ennen poika eli sentään kolmen tunnin rytmissä, pienempi ruokamäärä riitti vain kahteen. Ja väliaika huudettiin kilpaa lokkien ja kadun kissojen kanssa.

    Oli täällä hirveä meteli koko yön. Minä ja Ilkka oltiin kuulosuojaimet päässä ja yritettiin tsempata toinen toisiamme jaksamaan. Aamukuudelta minä aloin pakkaamaan kassia, että lähden nappulan kanssa päivystykseen selvittämään asiaa, mutta sitten huuto loppui eikä alkanut uudelleen ennen iltapäivää. Tietenkin välillä tuli itkua, mutta se oli hallittavissa ja ihan normaalia öiseen konserttiin verrattuna.

    Vanhemmuuden taakka

    Ei me Ilkan kanssa ihan tällaista arkea toivottu. Vaikka pahin baby blues on mulla jo helpottanut, itku tuli taas öisen valvomisen jälkeen. On ihan hirveää katsella ja kuunnella, kun oma lapsi huutaa eikä rauhoitu millään. Sitä tuntee olonsa aika mitättömäksi, kun oma syli tai silitys ei lohduta ollenkaan eikä oikein osaa muutakaan tarjota.

    Ei minusta taida olla äidiksi ja nyt on vähän myöhäistä perua. Naiset on kuitenkin ilmeisesti varustettu sellaisilla hormoneilla, että huutavaa lasta jaksaa kuunnella ja hoivailla. Siitäköhän se joku mainos kertoo, jossa hoetaan, että naiset ovat vahvoja, eivät vahvoja, mutta vahvoja?

  • Vauva-arki on raskasta

    Alkukesästä kuulin yhden jos toisenkin suusta, että kannattaisi käyttää kaikki liikenevä aika lepäämiseen. Pah, sanoin minä ja porskutin eteenpäin. Nyt tuntuu, että olivat peijoonat oikeassa.

    Omasta kokemuksesta tiedän, että raskauden loppuvaiheella tulee luettua netistä liikaakin kauhukertomuksia synnytyksestä, joten enpä kerro sen yksityiskohtia. Ehkä synnytyskertomuksen aika tulee joskus myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja heinäkuun 22. aamuna meille syntyi terve, kymmenen pisteen poika. Vaikka jouduinkin lopulta sektioon, poika parahti heti keinovalon kohdattuaan niin, että tuli heti selväksi, että keuhkot ainakin ovat kunnossa.

    Paha vaan kun samaa parkumista on jatkunut senkin jälkeen. Laitoksella itkeä tihrustin sitä, kun poika vaan huusi, kun yritin häntä imettää. Nukuin kahdesta neljään tuntia yössä ja silloinkin, kun poika nukkui, tuore äiti valvoi ja pelkäsi seuraavaa syöttöä. Oli kamala kuunnella muiden äitien kertomuksia, kuinka paita kastui yöllä, kun maito nousi kohisten, ja kuinka tyytyväisiä heidän tenavansa olivat.

    Imemään huijattu parkuja

    Jouduin olemaan sairaalassa yhteensä melkein viikon. Lauantai-iltana sinne menin ja perjantaiaamupäivänä pääsin pois. Rintaruokintaa yritettiin monta kertaa päivässä. Kokeneet kätilöt neuvoivat monta hyvää konstia huijata lapsi syömään. Rintakumi täytettiin korvikkeella tai sitä työnnettiin suupielestä väkisin lapsen suuhun samalla, kun kitisevää nyyttiä pidettiin rinnalla. Neljä päivää sektion jälkeen maitoa alkoikin tulla, ja minä luulin, että vaikeudet olivat ohi. Samanlaisina jatkuivat.

    Laitoksella pojalle annettiin 5-10 milliä korviketta huijaamiseen ja samalla määrällä yritin mennä kotonakin. Isä ei varmaan uskonut etukäteen, millaista meteliä poikansa pitää nälissään. Ensimmäisenä viikonloppuna Ilkka kaivoi esiin kuulosuojaimet ja niiden avulla selvittiin alkuviikkoon. Edelleen yritin syöttää lapselle rintaa, mutta nostin korvikkeen määrän pariinkymmeneen milliin.

    Lopulta päädyttiin siihen, että mennään neuvolaan painokontrolliin. Vaikka paino oli noussut kohisten, neuvolasta sanoivat, että kannattaa  nostaa reilusti korvikkeen määrää. Kuulemma ohjeellinen maitomäärä olisi yhteensä 20 prosenttia lapsen painosta.

    Neuvolareissu tuli ihan oikeaan paikkaan. Kumpikaan meistä ei ollut juuri nukkunut, ja huoli siitä, onko lapsi terve, kun vaan huutaa, alkoi käydä aika raskaaksi. Poika todettiin oikein virkeäksi ja jänteväksi ihmisenpennuksi, joka oli pienestä ruokamäärästä huolimatta kasvanut normaalisti.

    Arjen helpotus

    Aluksi neuvolan ohjeet toimivat ja mekin pääsimme välillä nukkumaan. Aluksi Ilkka siirtyi nukkumaan yläkertaan ja minä jäin vauvan kanssa alas. Se toimi kohtalaisesti, mutta minun piti aina ravata ylös hakemaan maitoa ja sillä aikaa kiljukaula piti konserttiaan alakerrassa.

    Kerran yllätin Ilkan etsimästä lastaan vällyjen välistä keskellä yötä. Naamalla oli tosi huolestunut ilme, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään nostelevan peittoja ja tyynyjä niin varovaisesti. Raukkaparka oli niin väsynyt ja stressaantunut, että vauva tuli uniinkin. Molempia nauratti, kun Ilkka alkoi heräillä horroksestaan ja tajusi, mitä oli unissaan tekemässä.

    Parhaaksi ratkaisuksi tuli lopulta se, että ensin Ilkka otti pari yötä kokonaan huolekseen. Vauva siirrettiin nukkumaan yöksi yläkertaan ja Ilkka pelasi, teki geokätköjä ja mitä lie puuhailikaan täällä koko yön. Aina kun nappula aukaisi suunsa, Ilkka kiiruhti maidonlämmitykseen. Minä sain kuitattua pienen siivun univelkaa ja aloin taas palailla ihmisten kirjoihin. Nyt en jaksa sen kummemmin avautua, mutta ensimmäiset pari viikkoa minulla oli itku tosi herkässä. Kun lapsi huutaa, maitoa ei tule ja itse on sektiosta kipeä, tuntee olonsa tosi surkeaksi. Edelleenkin vähintään kerran päivässä mieleen hiipii epäusko siitä, onko minusta sittenkään äidiksi, mutta se on pientä niihin ensimmäisten viikkojen ajatuksiin.

    Kirottu D-vitamiin

    Pojan posket alkoivat pyöristyä kovaa vauhtia ja korvikkeen määrää nostettiin tasaisesti. Neuvolasta saatiin hyvää palautetta kehityksestä, ja toisaalta myös ymmärrystä siihen, kun harmittelin imetyksen surkeutta. Äitiysneuvolan puolelta sain reseptin johonkin pahoinvointilääkkeeseen, jonka pitäisi lisätä maidontuloa, mutta neuvolan tätiä (Mikähän olisi oikea titteli?) alkoi mietityttää se, ettei lääkkeen sivuvaikutuksia ja imeytymistä lapseen ole liiemmin tutkittu. Meidän nappula ehti elämänsä ensiviikkoina imeä äidinmaidosta ison määrän antibiootteja ja vielä enemmän voimakkaita särkylääkkeitä, joten sovittiin, ettei pumpata häneen enempää lääkkeitä. Tulee maitoa tai sitten ei ja loppu annetaan korviketta.

    Kun poika sai riittävästi ruokaa, arki alkoi näyttää valoisammalta. Jonkinlaista rytmin poikasta alkoi hahmottua, kunnes poika täytti kaksi viikkoa ja piti aloittaa D-vitamiini. Pari ensimmäistä päivää meni ihan ok, mutta sitten se alkoi. Maha mukruili hirmuisesti ja hetken jo ajattelimme, että se on koliikkia. Cuplatonista ei ollut hyötyä, jos ei haittaakaan.

    Seuraavaksi alettiin syöttää maitohappobakteereja. Ensin annoin niitä tippoina, mutta neuvolasta opastivat avaamaan kapselin ja sekoittamaan jauheen maitoon, koska niin ei syöttäisi turhaan öljyä vauvalle. Ei apua.

    Sitten koitti kolmiviikkossynttärit ja piti nostaa annostus viiteen tippaan yhdestä tipasta. Pikkuisen maha meni ihan kippuralle ja hänestä tuli kiukkuinen äkäpussi. Toinen neuvolan täti käski pudottaa annosta kahteen ja nostaa vähitellen viiteen D-vitamiinitippaan. Ei auttanut enää sekään ja kokeilin toista valmistetta. Ei tulosta.

    Tänään ollaan sitten jätetty ihan kaikki ylimääräinen pois ja annettu vain korviketta, koska maitoa minulta ei enää tule. Saa nähdä, miten käy, kun seuraavaksi aletaan ottamaan aine kerrallaan lääkkeitä ja lisiä takaisin.

    Itkua ja vaikerrusta

    Näista vaikeuksista ei varoitettu etukäteen. Joskus taisin kirjoittaa, että teineille paras ehkäisykeino on näyttää videota synnytyksestä. Ehkä tehosteena voisi käyttää autenttista videomateriaalia nälkäänsä ja tuskaansa kirkuvasta sylivauvasta.

    Ihan rehellisesti sanottuna vauva-arki on järkyttävän raskasta. Kaikki vain puhuvat siitä, kuinka vauva-aika menee liian nopeasti ohi ja siitä pitää nauttia. Miten nautit, kun lapsi kirkuu niin, että oma syke nousee sadan paremmalle puolelle muutamassa sekunnissa? Vauvaidylli on siitä kaukana.

    Vaikka itkua riittää koko päiväksi, pahimpia ovat yöt. Yritän pitää jälkikasvun hiljaisena, jotta Ilkka saa nukkua. Hänen pitääkin lähteä töihin jo maanantaina eli siis TÄNÄÄN! Olen kirjoittanut tätä postausta parina yönä, ja maanantai on hiipinyt hiljaa todelliseksi. Kohta nähdään, miten pinna pitää ja äiti jaksaa, kun onkin yksin kotona rääpäleen kanssa. Saisipa edes yhden tietoisen ja minulle tarkoitetun hymyn palkaksi…

     

     

  • Kaksi viikkoa laskettuun

    Äitiyspakkauksen sisältö hämmentää.

    Huomenna tulee täyteen 38 raskausviikkoa, mikä lyhyelläkin matikalla laskettuna tarkoittaa kahta viikkoa laskettuun aikaan. Me ei olla edelleenkään hermoiltu asiasta. Sairaalakassi on pakkaamatta, pinnasänky kokoamatta eikä siihen ole ostettu patjaakaan saatika sitten, että oltaisiin ostettu yhtään tuttia. Kylläpä tässä vielä ehtii.

    Sen verran sain aikaiseksi, että hain eilen muovitettua froteeta omaan sänkyyn lapsiveden varalta. Jos purskahtaa niin kuin elokuvissa niin siinähän on melkein hukkumisvaara! Muutenkin eilen oli toimelias päivä. Kiertelin kaupungilla neljä tuntia ja kävin vielä illalla kesäteatterissa. Grillivaunun tosin kasasin vasta tänään. Huomaa, että on taas tehty hyödyllisiä vauvaostoksia!

    Itkua ja ihmettelyä

    Eivät kaikki päivät tietenkään ole ihan yhtä hyviä. Toissapäivän makasin selkäkivuissani lattialla ja sitä edellisenä päivänä melkein itkeä tihrustin Prisman vauvatarvikehyllyllä. Metreittän erilaisia äidinmaidonkorvikkeita ja pesulappuja ja ties mitä. Mistä niistä tietää tällainen aloittelija ostaa yhtään mitään? Ilkka neuvoi ostamaan purkin joka laatua ja maistamaan, mutta ei erityisesti houkuta maistella äidinmaidonkorviketta. Kunhan Ilkka huomenna kotiutuu konferenssimatkaltaan, taidan pitää hänelle  korvikecocktail partyt!

    Enpä tiennyt sitäkään, että ihmisenpoikasille tehdään erimallisia vanupuikkoja. Nyt tiedän. Käyttötarkoitus on vähän epäselvä, koska jotenkin järki sanoo, ettei esimerkiksi se napamokkula välttämättä tarvitsisi erikoismuotoiltuja vanupuikkoja. Vaippahyllyn jätin toistaiseksi suosiolla väliin. Niin, ja sen tuttihyllyn.

    Yritin eilen selittää Virpille, mitä tarvikkeita olen jo ostanut. Ei tullut mieleen, miksi sanotaan sitä vanulappua, joka tungetaan rintsikoihin ehkäisemään, ei virtsan-, vaan maidonkarkailua. Niitä minulla jo on, kun sain nettikaupasta kaupantekijäisiksi. Ja sitten minulla on sellainen isompi leili, johon voi kerätä isommat karkailut. Senkin sain ilmaiseksi. Nyt en edes kehtaa sanoa, mitä piti ostaa, että saa noin ällöttäviä tarvikkeita kaupan päälle.

    Hirveää rahastusta

    Olen tullut siihen tulokseen, että lastensaamisesta on tullut hirveää rahastusta. Otetaanpa tähän vertailun vuoksi Vauva.fin luettelo siitä, mitä vauva tarvitsee ja Baby Stylen vastaavien tuotteiden hinnat. Poistan listasta ne tuotteet, jotka tulivat äitiyspakkauksessa eli esimerkiksi vaatteet, kynsisakset ja hiusharjan. Poistan myös sellaiset tavarat, jotka löytyvät melkein joka kodista muutenkin (vanulaput ja peitto lattialla möyrimistä varten).

    Ja äidille:

    Tästä listasta puuttuu vielä ainakin syöttötuoli (keskihintainen 129 €), johon vauva siirtyy joskus puolivuotiaana, pussilakanat (49,90 €), pinnasängyn reunasuoja (44 €) ja tutit (3,40 € /2 kpl vastasyntyneelle). Monia tarvikkeita tarvitaan tietenkin useampia kuin yksi tai yksi paketti kuten vaippoja, korviketta, kosteuspyyhkeitä ja mielellään myös imetysrintsikoita.

    Toisaalta ihan kaikkea ei välttämättä tarvitse ollenkaan. Meillä ei esimerkiksi ole hoitopöytää, kantoliinaa tai -reppua eikä vielä turvaistuinta. Lisäksi yhdistelmävaunuissahan periaatteessa jo on rattaat, joten matkarattaita ei välttämättä tarvitse.

    Kerrankin todellista vastinetta verorahoille.

    Kuten kuvasta voi lukea, äitiyspakkauksessa tulee paljon hyvää tavaraa, joilla pääsee alkuun, mutta tuosta voisi laskeskella, paljonko vauvan alkuinvestoinnit ovat. Sitten jos haluaa ostaa jotain ekstraa, lista on loputon: itkuhälytin 89 €, syöttötuolin pehmuste 25 €, peitto 16,90 €, patjansuoja 19 €, yli nelikuisen tutit 2,40 € /kpl ja tuttipullot 12,90 € / 2 kpl ja äidille rintapumppu 49 € ja imetyspaita 39 €.

    Ei varmaan ole yllätys, että meille suurin osa noista on hankittu käytettynä…

    EDIT: Tämän postauksen linkit ja hinnat vanhenevat tosi nopeasti. Pahoitteluni siitä.

  • Ahkerampia kuin luulinkaan

    Hetkisen kestää ennen kuin oma metsä on edes yhtä pitkää kuin tämä isän metsä.

    Ilkka, isä, äiti ja Liisa olivat minulla viime lauantaina hommissa. Pikkuruisen peltotilkun omistajana päätin alkaa metsätilalliseksi ja istuttaa pellon täyteen pikkuruisia männyntaimia. Kun oma vartalo ei enää oikein taivu istutushommiin, pyysin muita apuun. Liisaa en pyytänyt. Häntä yritin vähän toppuutella, ettei niin kovasti rehkisi, mutta ei kuulemma osannut olla tekemättä mitään.

    Olipa siinä hommaa. Minä kiittelin kovasti talkoolaisia 1 000 taimen istutuksesta, mutta tänään sitten selvisi, että talkoolaiset olivat vieläkin ahkerampia. Taimiahan olikin 1 500! Nyt minulla on sitten 1 500 mäntyä. Ei ne kovin suuria ole. Enemmänkin sellaisia pienenpuoleisia ja vaatimattomia, mutta kovasti ne yrittävät nyt juuriaan sankilaiseen peltoon punnertaa.

    Minulle ei taida noista männyistä niin suuren suurta hyötyä olla, mutta ehkä mökelö voi niistä joskus saada helpotusta rahapulaansa. Kai se tukkipuun hinta vielä kymmenien vuosien päästäkin on enemmän kuin taimen ostohinta eli 15 senttiä plus verot. Vaikka ei mökelölle mitään muuta äitiltään jäisi, niin saapahan ainakin 1 500 petäjää. Jokusen ehtinee tosin harventaa jo sitä ennen.

  • Pieni mies vetää hiljaiseksi

    Moni on ihmetellyt, miksi en ole blogannut raskaudesta ja lapsista mitään. Aluksi halusinkin pitää raskauden salassa – Ilkalle tietenkin kerroin heti. No melkein heti.

    Sain itse tietää eräänä marraskuisena perjantaina, kun olin yksin ajelemassa Utajärven suuntaan. Päätin, että jos Ilkka vastaa puhelimeen, kerron heti, mutta muuten odottelen isänpäivään. Ei vastannut, joten menin sunnuntaina muka siivoamaan Awskin ja Wikin häkkiä, ja soitin sieltä Ilkalle. Ilmeisesti tuntui ihan hyvältä kuulla isänpäivänä tulevansa isäksi.

    Vanhemmille kerrottiin sitten jouluna ja muille vähän sen jälkeen. Maaliskuussa maha sitten päätti näyttää koko maailmalle, että paksuna ollaan!

    Aloittamisen vaikeus

    Kun aluksi en ”saanut” sanoa kenellekään mitään, vaikka kuinka olisi halunnut, niin myöhemmin en sitten enää osannut aloittaakaan. Asiaa olisi – siitä ei ole epäilystäkään – mutta miten ihmeistä kerrotaan muille?

    Vähän niin kuin merkityksenrakentamisen teoriassa, jota väikkärissäni yritän soveltaa, kaikki asiat ymmärtää vasta jälkikäteen ja sitten tuntuu, että on jo myöhäistä kertoa. Esimerkiksi ne pikkuruiset kuplat, jotka tunsin mahassa joskus helmikuisena päivänä yliopiston kirjastossa. Sehän oli se tyyppi, joka on muuttanut asumaan mun mahaan! Entä sitten se, kun mahaan tuntuikin pesineen iso kala, joka läpsytteli mahanahkaa pyrstöllään? Sama pieni mies asialla. Nyt kala on vaihtunut alieniksi, joka mönkii ja möngertää puolelta toiselle.

    Tuollaisia asioitako minä olisin kertonut? Kiinnostaako ne ketään? Ilkka tosin on ollut sitä mieltä, että kiinnostaa ne aikanaan ainakin asianomaista itseään. Kuulemma pitäisi ottaa mahastakin kuvia. Voi ei.

    Aika pienin vaivoin

    Raskausajasta ei onneksi olisi mitään kauheuksia kerrottavana. Joulukuussa tosin makasin Vesannolla viluissani ja nälissäni, kun mikään ei maistunut. Melkein ainoa ruoka, mikä meni alas, oli vehnäsämpylät suolakurkun kera. Energiataso oli niin alhaalla, etten pariin viikkoon tehnyt juuri mitään. Ajattelin silloin, että tähänkö se väikkäri taas pysähtyi.

    Onneksi olo alkoi helpottaa ja vielä jouluksi. Kukaan ei joulunakaan ihmetellyt, miksi minulle ei glögi tai punkku maistu. Laittoivat sen kai samaan omituisuuksien piikkiin kuin 19-vuotisen karkkilakon.

    Nyt ihan viime aikoina on taas tullut pieniä kolotuksia, kun maha on paisunut hurjiin mittoihin. Alaselkä kipuilee välillä, lyhyetkin portaat laittavat puuskuttamaan ja kengännauhojen sitominen vaatii äärimmäisiä ponnistuksia. Ja sitten on ne kaikki pienet vaivat, joita ei kehtaa sanoa ääneen…

    Mutta jospa minä nyt kunnostautuisin ja bloggaisin raskaus- ja muistakin asioista. Nyt kun mummollakin on taas tietokone.