Kirjan jälkeen

Avainsana: ratsastus

  • Issikkavaelluksella Paunolanmäessä

    Tänään oli upea päivä. Aurinko paistaa möllötti kirkkaalta taivaalta ja issikoiden harjat hulmusivat, kun tölttäsimme hurjaa vauhtia Paunolanmäen ratsastustallilla. Meitä oli viiden ratsastajan ja kahden ohjaajan ryhmä, ja koska kaikki olivat kohtuu kokeneita ratsastajia, mennä viiletimme puiden välissä melkein koko ajan tölttiä. Muutama laukkapätkä sai hevoset heräämään ja tuntui, että nekin nauttivat kevätsäästä.

    Tölttivarma Hnokki

    Minä pyysin omistaja-Vesalta sellaista hevosta, joka tölttää varmasti ja tölttää niin, että minä tiedän sen tölttäävän. Vesa antoi minulle tuuheaharjaisen Hnokin. Hnokki oli herkkä kuuntelemaan ratsastajan istuntaa ja joka kerta, kun nojasin rennosti taakse, Hnokki nosti tasaistakin tasaisemman töltin.

    Ajattelin vaelluksen aikana Eva-Mariaa, joka aloitti issikkaratsastuksen selkäongelmien takia. Hnokin töltin jälkeen en yhtään ihmettele, että Eva-Maria sai selkänsä kuntoon ratsastamalla. Töltissä alaselkä teki koko ajan rauhallista ja systemaattista keinuntaliikettä ihan kuin pientä neliövalssia.

    Kesällä Rantasalmella en ollut aina varma, tölttäsikö heppa vai mentiinkö tasaista ravia. Nyt hoksasin eron heti. Muutaman kerran Hnokki jäi parin ponin mitan muita jälkeen ja vaihtoi töltin laukkaan. Helppoa oli sekin, mutta issikalla kuuluu minusta töltätä. Ei muuta kuin kevyt takanoja ja takapuoli syvälle satulaan ja Hnokki vaihtoi tölttiin.

    Kauramoottorit allergisille

    Oli tosi kivaa. Paunolanmäessä joka kymmenes ratsastus on ilmainen, joten sitä tavoitetta kohti  mennään. Kyselin jo vähän sitäkin, miten hevosallergiset voisivat ratsastaa. Ulkona viihtyvillä issikoilla on Vesan mukaan erilainen karva, ja monet allergiset ovat sietäneet niiden pölyä paremmin. Paunolanmäessäkin hevoset olivat valmiina pihalla odottamassa ja siihen ne myös jätettiin, joten ratsastajan ei tarvitsisi edes käydä tallissa. Toivottavasti saisin joskus Ilkan kokeilemaan kauramoottoria 🙂

    Kun Suvi tulee taas Savonlinnaan, vien hänet takuulla Paunolanmäkeen. Taidanpa puhua Eva-Marialle, josko houkuteltaisiin issikkavaellukselle myös Maisa.

    Tästä hurjasta joukosta voi ruveta kulkuneuvoaan valkkaamaan.

  • Pilkun kanssa radalla

    Sain taas eilen ratsastaa pitkästä aikaa Pilkulla. Meni tosi, tosi hyvin!

    Hyppäsin elämäni pisimmän esteradan eikä esteitä edes madallettu, vaikka melkein kaikki muut menivät isoilla hevosilla. Hyppääminen tuntui yllättävän helpolta. Onnistuin kerran hyppäämään jopa ilman jalustinta, vaikka siitä hypystä ei jäänyt kovin paljon kerrottavaa. Pysyin sentään selässä.

    Jotkut esteet menivät suorastaan loistavasti. Tasapaino tuntui löytyneen ja samaa sanoi Essi-opekin. Vielä en hirvennyt tehdä laukkaharjoituksia ilman jalustimia. Tuntuu, että menee kaikki energia ja keskittyminen siihen, että saa pidettyä tasapainon ja sitten kaikki muu ratsastus unohtuu.

    Avotaivutus laukassa

    Pitkä esterata ei ollut tunnin ainoa uusi kokemus. En ole koskaan ratsastanut avotaivutusta laukassa, mutta nyt tuli sekin ihme kokeiltua. Ei se ehkä ihan putkeen mennyt, mutta paremmin kuin ravissa pääty-ympyrällä tehty pohkeenväistö.

    Pilkku tahtoo kuumentua vähän laukkapätkillä, ja kestää hetken ennen kuin se on valmis ottamaan vastaan pohkeenväistökomentoja hitaammissa askellajeissa.

    Edistystä monessa asiassa

    Viimeiset pari kolme viikkoa on tuntunut siltä, etten ikinä opi ratsastamaan. On tuntunut tosi hankalalta. Välillä heppa on seissyt paikallaan keskellä kenttää enkä ole saanut sitä liikkeelle lainkaan. Välillä taas toinen polle on tehnyt kaiken muun paitsi mennyt maneesin kulmiin. Välillä taas on kaahattu kiitolaukkaa ympäri maneesia ilman kontrollin hiventäkään.

    Nyt onnistuminen Pilkulla tuli tosi hyvään saumaan. Olin jo melkein luopunut toivosta. En vain vieläkään onnistu tekemään pohkeenväistöä oikein. Kai se johtuu siitä, etten osaa käyttää väistävää pohjeapua oikeaan aikaan. En oikein tiedä, milloin sen pitäisi vaikuttaa, että askel menisi ristiin.

    Nyt minulla on kuitenkin sellainen kirja, josta voin opetella, miten hevonen askeltaa. Silti minulle on vähän epäselvää, pitääkö sen avun toimia silloin, kun samanpuoleinen takajalka on irti maasta vai sitä ennen. Ehkä minä vielä opin.

  • Apassionatasta oppia ratsastukseen

    Käytiin Suvin kanssa viime viikonloppuna katsomassa Apassionata-hevosshow. Helsingin loskasta oli kiva tepsutella hepanhajuun. Friisiläiset olivat todella upeita, ja hauska oli katsoa myös sitä, kun mies rimpuili hevosen alta takaisin satulaa samalla, kun hevonen laukkasi täyttä laukkaa ympäri kenttää.

    Olihan se ihan hienoa, kun taitavat ratsastajat pistivät parastaan, mutta silti haluaisin  mieluummin katsoa aitoa kilparatsastusta. Se näytti minusta enemmän sirkukselta, kun shettis antoi kaviota, ja sirkustemppuja näkee muuallakin. Taitava kouluratsastus näyttää ainakin minusta hienommalta kuin showratsastus.

    Välkkyvaloja ja jytämusaa

    Ihmeellistä, miten rauhallisia hevoset olivat. Valot vilkkuivat ja musiikki soi eivätkä hevoset olleet millänsäkään. Yhdellä naisella oli jopa mukanaan ensin kolme vapaana juossutta varsaa  ja sitten vapaana olevia aikuisia hevosia, eivätkä edes varsat säikkyneet salin meteliä.

    Täytyy olla todellista hevosmiestaitoa hyppysissä, että saa niin hyvin monta sataa kiloa painavia luontokappaleitä hallintaansa.

    Se täytyy sanoa, että väkisin mukaan raahatuille miehillekin oli tarjolla silmäniloa. Tanssityttöjen vaatetus väheni jossakin vaiheessa niin, että naiset ketkuttelivat korseteissa.

    Casinolla pomppuesteite

    Apassionatasta ei ollut suurta kohennusta omiin ratsastustaitoihin. Maanantaina hypättiin melko paljon esteitä ja minä kopsuttelin niitä Casinolla. Pisin rata meni ihan hölmösti jo heti alkumetreillä. Lähestyin huonosti ristikkoa ja Casino hyppäsi melkein tasajalkaa sen yli.

    Minulla on paha tapa nojata liian eteen ja niinhän tietenkin hupsahdin Casinon kaulalle. En onneksi pudonnut, vaan sama hutera meno jatkui radan loppuun. Essikin nauroi.

    Jalat ovat vielä nyt keskiviikkonakin kipeät. Koko alkutunti punnerrettiin ilman jalustimia raviharjoituksia ja sitten laukassa tehtiin tasapainotreeniä. Kovaa hommaa, mutta mukavaa.

    Apassionata Grand Voyage, Helsinki 2009.

  • Pilkulla yli esteiden

    Pilkku onnistui hienosti eilen ratsastustunnilla. Minä onnistuin vähän heikommin. Laukkasiirtymiset, vastalaukkaharjoitukset ja avo- ja sulkutaivutukset menivät ihan hyvin, mutta jostakin syystä epäonnistuin täydellisesti pohkeenväistössä.

    Tässä on sitten Essin kuvaamaa videoaineistoa todisteeksi siitä, että myös esteharjoitukset menivät – noh, minun taitoihini nähden ihan hyvin, mutta edelleen kökötän jalustimilla ja etukumarassa. Essi yritti neuvoa, että olisin samalla tavalla kevyessä asennossa mutta lähellä satulaa kuin laukkaharjoituksissa. En vaan osaa. Ehkä nyt tämän videolle taltioidun aineiston  myötä on pakko parantaa tapoja.

    Tässä ehkä onnistunein versio.

  • Blogi käymistilassa

    Täällä Outin ideat -blogissa odotellaan nyt blogien jäsentymistä. Mieli tekisi kirjoittaa ratsastuksesta ja muista kivoista puuhista, mutta toisaalta haluaisin keskittyä puhtaasti ammatilliseen kirjoittamiseen. Nyt kun blogini on saanut lukijoita ja kommentoijia myös ammatilliselta puolelta, tuntuu hölmöltä tarjota heille samassa blogissa myös uutisia Pilkku-ponista.

    Tuntuu, että kirjoitanpa kummasta tahansa aihepiiristä, petän joka tapauksessa puolet lukijoistani. Nyt varmaan Suvi ja Satu ja muut ovat jo lopettaneet blogini seuraamisen, koska heille se ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään. Jos tätä hiljaiseloa jatkuu pitkään, häipyvät myös muut lukijat.

    Mitähän tässä olisi syytä tehdä? Ilkka on kovasti kannustanut minua bloggaamaan ihan säännöllisesti niin, että voisin kutsua itseäni bloggaajaksi. Se olisi kivaa ja haluaisin niin tehdäkin, mutta kun omatunto ei anna periksi blogata työaikana työasioistakaan ja kotona sitten taas ei enää jaksa ajatella työasioita ja tarttua kannettavaan.

    Kadehdin niitä ihmisiä, jotka ehtivät lukea toisten blogeja ja kommentoida niitä. Eniten kadehdin niitä, jotka ehtivät kirjoittaa itse jäsenneltyjä ja ajankohtaisia blogiviestejä. Minä pystyn siihen näköjään vain matkoilla, mutta silloin tekstin tuottaminen tuntuukin sitten todella helpolta.

    Työhuoneeni on lasiseinäinen terraario, ja minusta tuntuu, että ihmiset katselevat nenänvarttaan pitkin, jos tietokoneen ruudulla ei näy wordiä tai exceliä. Eivät he varmaan niin tee, mutta tuntumiset eivät ole järjenasioita. On hölmöä, että joutuu perustelemaan itselleen ja joskus myös muille, että jos yrittää tutkia sosiaalista mediaa, on välillä pakko tutustua siihen itsekin. Kaikki Second Life -tutustumiset on pakko jättää siihen, että muut ovat lähteneet töistä. Sarjakuvamainen ympäristö ei ole helpoin pala akateemisen yhteisön nieltäväksi.

    Mutta valoisin mielin tässä edetään uutta vuotta kohti. Unohtui juhlia bloggaamisen vuosipäivää, joka oli muistaakseni joskus syyskuussa. Ehkä ensi vuonna sitten on uusi uljas blogi ja voin järjestää syksyllä 2009 kunnon blogipirskeet kaksivuotisen taipaleen kunniaksi! Siihen asti pitää tyytyä uusiin kokeiluihin eli videokuvaan, jota varten Ilkka antoi minulle aikaisen joululahjan – Creative Vadon. Tässäpä siis Pilkku-poni!