Kirjan jälkeen

Avainsana: ratsastus

  • Ei näin

    Kesällä ratsastelu on jäänyt väliin leirien ja omien kiireiden vuoksi, mutta Ilkkapa keksi Linnanmäellä oivan korvaavan menetelmän laukkaharjoituksiin. Nappasi kolikot koneeseen ja hoputti minut hurjaan laukkaan. Ou nou!

    Miten aikuisesta ihmisestä voi lähteä tuollainen ääni! Hirveä kimitys kuuluu naurun lomasta, ja kyllä hävetti. Ihmiset pysähtyivät katsomaan, ja minä vaan nylykytin konehevosella menemään niin lujaa kuin pääsin. Olisiko kerrankin pitänyt lukea ohjeet ensin? Vasta jälkikäteen tajusin, että minähän en muistanut edes ohjata sitä heppaa kaarteessa, kun pistelin niin kovasti menemään. Yksi asia lienee selvä: ”Mä en halua käyttää mittää ruoskaa!”

    Hävettää vieläkin…

  • Pukkilaukkaa ja housut repesi

    Ratsastin tänään Filurilla. Filur on tunnetusti tallin äksyilijä. Oikea pikkuponien kauhu. Se pomottaa kaikkia potkimalla eikä maneesissa tarvitse kovin paljon tilaa pyydellä, jos Filurilla ratsastaa. Sen verran nopsaan varsinkin pienimmät hevoset siirtyvät muihin kulmiin.

    Katsoin Filuria edellisen tuntilaisen käsissä, ja kauhistuin jo silloin. Filur kuuli kaikissa nurkissa höpöjä ja näki kummituksia. Siitä vain rohkeasti lihava tyttö hepan selkään ja menoksi.

    Laiskaa ravia reippaasti

    Melkein aina, kun ratsastan Pilkulla, Essi hoputtaa etenemään reippaammin. Olin tosi ihmeissäni, kun omasta mielestäni Filur eteni kuin vätys, mutta Essin mielestä meillä oli hyvä tempo. Iso hevonen tuntuu kovin tahmealta pikkuiseen Pilkkuun verrattuna.

    Ravin takana oli äärimmäisen kova tahtojen taistelu ja jalkojen punnerrus. Olin jo alkuravien aikana ihan kuumissani, kun jouduin koko ajan tekemään hurjasti töitä, että heppa liikkui eteen. Vaikka Filur on aika kuuliainen ratsastettava, en saanut sitä tänään missään vaiheessa kunnon tuntumalle. Laukassakin hevonen eteni pitkänä matosena.

    Pohkeenväistö vasemmalle ihan hukassa

    Essi ei onneksi huomannut, etten saanut Filuria yhtään kertaa irti uralta pohkeenväistöön vasemmalle. Toisessa kierroksessa sain Filurin ihan hyvin ensin väistämään oikealle keskihalkaisijalle ja takaisin vasemmalle uralle, mutta en toisinpäin.

    Laukat onneksi onnistuivat molempiin suuntiin.

    Pukkia ja potkua

    Jossakin vaiheessa Filur selvästi testasi, olenko hereillä. Olematon lumimassa tipahti maneesin katolta ja sitä piti kavahtaa kieppuvaan laukkaan. Olin hereillä enkä edes pahasti heilunut satulassa. Sain hevosen melkein heti rauhoittumaan eikä onneksi käynyt pahemmin.

    Toinen sydämentykytyksiä aiheuttanut hetki oli, kun Filur päätti olla ravaamatta ja jäi kulmaan peruuttelemaan ja pukittamaan paikallaan. Ei muuten hätää, mutta Kirsi oli Casinolla takana ja taisi säikähtää. Onneksi ei sattunut mitään ja sain Filurin eteenpäin.

    Tahmaa esteillä

    Vähän jännitti lähteä esteille hevosella, joka eteni tahmeasti, mutta joka pukitti pienestäkin raipankutittelusta. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Ravipuomit olivat vaikeimmat. Filur kulki niin laiskasti, että piti tosissaan työstää ravipuomeja.

    Esteet menivät Filurilta taas kerran paremmin kuin ratsastajaltaan. Essi huomautti koko ajan jalustimesta, joka lipsui aina syvälle jalkaan. Kun yritin liikuttaa jalustinta varpaille, varpaat painuivat alas ja tietenkin kantapää ylös.

    Filurin laukka on kuitenkin niin tasainen, että jatkuvasta hoputuksesta ja jalustimen väärästä kohdasta huolimatta pääsimme esteet kohtuudella yli.

    Mutta ne housut

    Tunnin jälkeen olin niin poikki, että epäilin, josko jaksan edes jalan nostaa hevosen selän yli niin, että pääsisin alas satulasta. Juuri ja juuri jaksoin ja liu’uin vaivalloisesti maahan. Tuntui kuin olisin tarttunut jonnekin kiinni puolivälin tienoilla, mutta jalat kuitenkin tavoittivat turvallisesti maanpinnan.

    Tallissa harjasin Filurin, laitoin loimen ja putsasin varusteet. Kävin vielä hakemassa pimeästä maneesista – jossa tosiaan kummittelee ainakin silloin, kun siellä on pilkkopimeää – sinne unohtuneen päällystakin.

    Vasta autolla ihmettelin, miten sormet tuntuivat menevän läpi housuista. Peräkontin valossa huomasin, että tosiaankin tartuin johonkin silloin, kun tulin Filurin selästä. Housut olivat tarttuneet joko jalustimen solkeen tai jalustimessa olevaan terävään reunaan, ja repineet melkoisen palkeenkielen vetskarin viereen.

    Ensimmäinen reaktio ei ollut pelko siitä, että joku olisi nähnyt, vaan se, olinko jo tullut niin lihavaksi, etteivät edes housut kestä. Onneksi kangas oli selvästi tarttunut johonkin kiinni, ja kun vielä muistin omituisen laskeutumisen, saatoin huokaista.

    Huokaista hetkeksi, sillä nyt on uusien housujen osto edessä. Onkohan noita ratsastsushousuja mahdollista korjata, kun niiden pitäisi venyä ja paukkua joka suuntaan, mutta silti olla kestävät ja tukevat?

  • Pompotusta ponilla

    Kirsi oli fiksu ja oli ottanut sunnuntain estekisaan kännykän. Outit ovat erityisen fiksuja, koska yksi sellainen suostui kuvaamaan Kirsin kännykällä minunkin pompotteluni. Ei tämä ehkä ihan oppikirjamaista hyppelyä ole, mutta ihan hyvä suoritus tällaiselta rautakangennotkealta, seniililtä vanhusratsastajalta.

    Ensin ensimmäisen kierroksen ristikot. Huomaa, että muistin radan ihan oikein!

    Ja sitten toisen kierroksen hurjan suuret esteet. Toinen sija varmistui kolmannen ja neljännen esteen välisellä tievalinnalla.

    Ehkä videolta löytyy syy siihen, miksi Pilkku ei enää eilisellä normaalilla ratsastustunnilla ollut niin kovin yhteistyöhaluinen. Oli hurjan rankka tunti. Jatkuvasti tehtiin väistöjä ja taivutuksia joka suuntaan. Avoa ravissa ja laukassa, sulkua ja pohkeenväistöä ravissa, laukkasiirtymisiä ja tunnin lopuksi käsittämättömän vaikeita puomeja pääty-ympyrällä.

  • Me voitettiin!

    Tai siis tultiin toiseksi, mutta voitettiin silti! Tänään oli elämäni ensimmäinen estekilpailu. Pitää aloittaa pienistä, joten mentiin Pilkun kanssa ristikkosarjaan. Koko viikko on pitänyt jännittää ja olin jo varma, etten edes osallistu, kun olo tuntui niin kamalalta.

    Ensin jännitin sitä, muistanko radan. Kirsin kanssa menimme tallille niin aikaisin, että ehdimme päntätä radan moneen kertaan vain huomataksemme, ettei se edes ollut meidän ratamme. Meitä ennen ratsastivat juniorit ja meille seniileille, ei vaan senioreille, rataa muutettiin piirun verran haastavammaksi.

    Pari vessareissua myöhemmin ja muutaman juniorin suoritukset nähtyäni radan muistaminen ei enää jännittänyt. Jännitys kääntyi itse suoritukseen. Alkoi pelottaa, tippuuko jalustin ja kumarrunko taas liian eteen ja menetän tasapainoni. Kädet tärisivät ja jalat löivät loukkua, kun oma luokka alkoi lähestyä.

    Harjoituskierros tarpeeseen

    Jo junnujen kisoissa Pilkku käyttäytyi omituisesti. Se heitteli päätään ja kunniakierroksella laittoi päänsä alas ja viiletti holtitonta kiitolaukkaa ympäri kenttää. Hirvitti kiivetä selkäänkään.

    Onneksi saatiin ravata ja laukata muutama kierros niin, että sain pikkuisen tuntumaa. Poni oli kuumana ja sinkoilli pienistäkin kolahduksista. Pari harjoitushyppyä tulivat tosi tarpeeseen ja tajusin, että nyt ei auta jännittää.

    Jaana ja Kirsi radalla

    Jaana ja Hani starttasivat ensimmäisenä radalle. Jaana muisti radan hienosti ja eteni rauhalliseen tahtiin esteeltä toiselle. Sarjaesteelle piti kääntyä melko tiukasti ja Hani päätti olla hyppäämättä. Kieltäytymisen seurauksena Jaana sai virhepisteitä myös enimmäisajan ylittämisestä, mutta muuten suoritus oli oikein mainio ensimmäiseksi kerraksi.

    Kirsi oli meidän ristikkosarjan konkari – jo toista kertaa kisoissa. Tosin Kirsinkin viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää jokunen vuosi. Kirsin alla oli tällä kertaa Pinokkio. Pinokkio on hyvä menijä, mutta Kirsi halusi ratsastaa sillä varmasti ja rauhallisesti. Tuloksena puhdas rata.

    Hyvä kun sai katsoa Jaanan ja Kirsin suorituksia. Melkein unohtui, että seuraavana piti itse mennä radalle. Sitten piti mennä.

    Hurlumhei

    Menin radalle ja aloin ihmetellä, missä järjestyksessä esteviidakosta piti selvitä. Joku pään kääntelyistä tulkittiin kumarrukseksi ja lähtökäsky paukahti. Herranen aika!

    Eka este oli kentän keskellä ja siihen onnistuin tähtäämään melkein keskelle. Toiselle piti ratsastaa pitkä kaareva tie ja sen jälkeen melkein suoraa kolmoselle. Kolmosen jälkeen olikin tiukka käännös sarjaesteelle ja siinä kävi mielessä, että mitenköhän käy.

    Pilkku on niin varmajalkainen, ettei se tiukoista kurveista hätkähdä. Vaikka esteiden väli tuntui tosi lyhyeltä, onnistuin jotenkuten. Taisi päästä pieni kiljahdus. Vitonen oli helppo ja sen jälkeen pitkä kaareva linja kutoselle.

    Kutonen ja seiska olivat samalla linjalla, mutta kutosen Pilkku hyppäsi hirmu loikalla ja minä horjahdin. Sain kuitenkin pidettyä harjasta kiinni ja selvisin seiskalle. Sen jälkeen olikin enää vain yksi este tosi kaukana ja rata oli selvitetty. Jiihaa!

    Isompi luokka välissä

    Seuraavaksi Anne-Mari, Kirsi S. ja Esko hyppäsivät pystyesteet. Näistä Anne-Mari hätäili vähän eikä päässyt toiselle kierrokselle. Esko oli joukon kokenein ratsastaja ja pääsi parhaalla ajalla jatkoon.

    Esteet olivat 60-70 -senttisiä ja Essi vain totesi, että rata on valmis. Me jouduimme Kirsin kanssa toiselle kierrokselle ja älyn korkeille esteille! Siltä se ainakin tuntui.

    Rata oli vähän lyhyempi. Kakkoselta kolmosellle, sitten ykkönen keskeltä kenttää ja lopuksi kutonen ja seiska samalla linjalla. Suunnittelin radan mielessäni ja tiesin, että Pilkku taipuu varmasti tiukkaankin kurviin.

    Kirsi meni ensin Pinokkiolla ja sai puhtaan radan. Kirsi ei ottanut riskejä enkä minäkään sitten uskaltanut. Radalle, mars.

    Pilkku tulessa

    Pilkku tuntui taas asteen verran kuumemmalta kaverilta ja minua alkoi jännittää. Kertasin radan, nostin rauhallisen laukan ja ylitin lähtöviivan. Toinen kierros meni paljon paremmin. Tasapaino säilyi joka esteellä, vaikka yksi kurvi olikin tosi tiukka.

    Jälkeenpäin harmittaa, etten sittenkään uskaltanut kääntää kolmannelle esteelle niin tiukasti kuin olin suunnitellut. Kolmannen jälkeen kuulin, kuinka Essi supisi keskellä rataa, että käännä, käännä. Niin minä olin meinannutkin ja kurautin Pilkulla Essin nenän edestä kutoselle ja seiskalle. Olisi pitänyt ehkä ottaa vieläkin vauhdikkaammin esteiden väli, mutta halusin puhtaan radan.

    Maaliviivan jälkeen kuulin Essin ja Kirsin hihkuvan. Essi sanoi, että Pilkku on ihan tulessa ja että Outikin on tulessa. Meni tosi hyvin. Aika meni ihan ohi, ja olin varma, että hävisin Kirsille, mutta se ei haitannut yhtään. Olin voittanut itseni tuhatkertaisesti ja selvisin elämäni ensimmäisestä estekilpailusta kunnialla.

    Esko melkein ammattilainen

    Toinen Kirsi ratsasti seuraavaksi Filurilla. Molemmat Kirsit ovat taitavampia ratsastajia kuin minä ja tämä Kirsi näytti pistävän vauhtiakin. Silti tiet olivat vähän pidempiä kuin meillä Pilkun kanssa.

    Sitten radalle meni Esko Felisialla. Esko on melkein ammattilainen. Laukkasi tuulispäänä esteeltä toiselle ja teki saman reittivalinnan kuin minä viimeisille esteille. Felisia kolisutteli paria estettä, mutta kun yksikään puomi ei tippunut, kuulutettiin maaliin päivän voittaja.

    Ruusuke maailman parhaalle ponille

    Hurrasimme Eskolle, kun kuuluttaja sanoi, että tässä luokassa palkitaan kaksi ratsukkoa. Esko oli selvä voittaja, mutta sitten kuuluttaja sanoi minun nimeni! Me oltiin Pilkun kanssa toisia! Olin ihan sekaisin. Naama helotti Naantalin aurinkoa ja halasin Pilkkua ihan kuin pikkutytöt.

    Siellä me seisottiin Pilkun kanssa palkintojenjaossa. En edes tiennyt, pitääkö kypärä ottaa päästä vai ei.

    Esko lähti kunniakierrokselle kypärää villisti heiluttaen. Se ja Pilkun otsahihnassa heiluva ruusuke saivat pinkeän ponin sinkoamaan kiitolaukkaa – kurvissa suorastaan kylkimyyryä – ympäri kenttää turpa potkivan Felisian hännässä.

    Toiset yrittivät kannustaa villiin intiaanihuutoon, mutta minun piti keskittyä rauhoittelemaan villiintynyttä ponia. Vielä kun muutaman minuutin kuluttua talutin Pilkkua talliin, se yritti hypähdellä pystyyn ja viskoi päätään ylös alas hermostuneena.

    Ei ehkä viimeinen kerta

    Vielä aamulla vannoin, etten enää koskaan lähde uudestaan leikkimään kilparatsastajaa. Jännitti pahemmin kuin käsittelykoe moottoripyörällä. Melkein voittajan on helppo hymyillä, ja lähden varmasti uudestaankin.

    Oli niin mukava, kun kaikki onnistuivat. Jaanan puolesta harmitti, kun hän ei päässyt uusintaradalle, mutta seuraavalla kerralla pääsee varmasti. Tunnilla ei koskaan pääse hyppäämään pitkää rataa, ja se oli niin kivaa, että pakko mennä radalle kilpailuissa.

    Mitä siitä, jos maksimisyke on 172? Oli ihanaa!

  • Pilkun kanssa kisoihin

    Meillä meni Pilkun kanssa tosi hyvin maanantaina. Tehtiin paljon siirtymisiä ja taivutuksia. Avotaivutus alkaa onnistua jopa laukassa ja ravissa tein ehkä elämäni parhaat avotaivutukset.

    Onnistuttiin pienillä esteilläkin niin hyvin, että Essi alkoi kysellä, tulisinko kokeilemaan estekisoihin. Ensin jänistin, mutta kun Essi vielä tekstasi tiistaina ja kysyi uudestaan, suostuin.

    Nyt minä sitten surffaan netissä ja etsin tietoa esteratsastuksesta. Jospa se menisi edes himpun verran paremmin kuin tämä taidonnäyte.

  • Istuntaharjoituksia ja itkuisia kavaletteja

    Kävin tällä viikolla ratsastamassa kaksi kertaa. Ensin maanantaina kävin normaalilla tunnilla. Silloin ratsuni oli upea emäntä Irma. Meillä on varmaan samankokoinen kenkä, ei Irmankaan kenkä näyttänyt kauaksi kolmikutosesta heittävän!

    Irma oli kiltti karsinassa ja alkuun ajattelin maneesissakin, että jättiläinen on reipas kaveri. Ravi oli reipasta ja käynnissä Irma kääntyi pelkillä painoavuilla. Sitten tuli laukannoston aika. Irma nosti laukan kiitoravin kautta, mutta nosti kuitenkin. Laukkaa piti ylläpitää tosi aktiivisesti ja suurikokoinen hevonen tuntui itsekin varovan kulmia.

    Esteet vaikeita

    Sitten alkoivat todelliset vaikeudet. Meidän piti yksitellen mennä pari maapuomia laukassa, vaihtaa laukka, tehdä tiukka käännös ja tulla puomit uudelleen. Kuulostaa helpolta, mutta ensin piti taistella laukka, sen jälkeen tehdä nopea käännös poispäin muista hevosista,  yrittää osua keskelle puomeja ja sama uudelleen. En yksinkertaisesti saanut Irmaa kääntymään.

    Hevonen puri kuolaimeen ja pää mutkalla kipitti kiitoravia kavereiden luo. Muut joutuivat odottamaan taisteluani, ja kun lopulta pääsin ne helkkarin puomit ravissa, ajattelin, että nyt rääkki loppui.

    Sitten mentiin pääty-ympyrälle laukkakavaleteille. Laukka nousi ihan ok, mutta ympyrä ei onnistunut. Irma meni miten sattuu ja taas pää kenossa kohti kavereita. Tuntui kuin hevonen olisi ollut toisesta kyljestään turra. Se ei kuunnellut mitään ulkoapuja.

    Kavaletit onnistuivat joten kuten oikeaan kierrokseen, mutta vasempaan ei edes Katrin ja Filurin perässä. Lopulta tuli itku. Sanoin, etten ikinä enää ratsasta. Ei ole hevosen syy, että minä en vain osaa. Muut odottivat kiltisti päädyssä ja minä taistelin Irman kanssa. Essi vakuutteli, että osaamista löytyy, mutta nyt pitää tahtoa. Lopulta Katri ja Filur auttoivat minulle yhden kierroksen kavaletteja, ja se riitti. Ei tarvinnut enää hypätä. Harmitus ja paha mieli jäivät.

    Istuntatunti vaarassa

    Kun usko ratsastamiseen oli mennyt ja jalat olivat kipeinä leveäselkäisen hevosen jälkeen, oli aika hankala motivoitua tiistain istuntatunnille. Pakko oli mennä,  sillä muuten ratsastus olisi tosiaan voinut loppua Irmaan.

    Yhtään ei helpottanut se, että Felisia kiukkuili minulle karsinassa. Käänsi jatkuvasti takapuolta, viuhtoi takakavioillaan ilmaa ja uhitteli hampaillaan. Itku ei ollut taaskaan kaukana.

    Jouduin houkuttelemaan sen rahisevan sangon kanssa lähelleni ja sidoin hevosen kiinni vastoin ohjetta. Ei se oikeasti ollut kiinni, mutta luuli olevansa. Sen jälkeen hevonen oli tosi kiltti, mutta siihen mennessä oli kulunut jo puoli tuntia.

    Selkä kuin vanhalla papalla

    Kun en oikein tiennyt, saanko mennä maneesiin, ja kun lopulta menin, saanko nousta itsekseni hevosen selkään, ehti joku nenäkäs tyyppi jo närkästyä. Essi oli hetken myöhässä ja minä kiersin Felisian kanssa maneesissa ympyrää kiukkuisten ratsastajien kanssa. Onneksi Essi tuli ja pelasti minut.

    Istuntatunti oli tosi hyvä. Piti tehdä Sirpan tunnilta tuttuja tasapainoliikkeitä liinassa ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukka onnistuu minulta kohtalaisesti, mutta ravissa olen ihan surkea pottusäkki.

    Alaselkä ei jousta yhtään. Alan heti vastustaa luonnollista liikettä, kun ravi pomputtaa. Kaikkein hankalinta on löytää rytmi laukan jälkeen. Essikin sanoi, että laukassa istuntani on paljon parempi, joskin nojaan ehkä liikaa eteen. Eteen nojaaminen teki Irma-ratsastuksestanikin vaikeaa maanantaina.

    Kun ravi pomputtaa, selkä jäykistyy ja lopulta tasapaino menee ja sitten haen tasapainoa nostamalla polvet korviin. En ole oikeastaan ennen edes ajatellut asiaa, mutta niinhän minä teen. Alan puristaa henkeni pitimiksi tai ainakin tasapainon säilyttämiseksi polvilla.

    Huomasin itse, että laukassa katson muutaman metrin päähän eteen, mutta ravissa alan tuijottaa hevosen korvia. Sama juttu kuin moottoripyöräillessä: tasapaino säilyy, kun katselee mahdollisimman kauas.

    Paljon on vielä opeteltavaa, mutta onneksi menin istuntatunnille, vaikka maanantain jälkeen olo oli tosi surkea. Istuntatunti antoi paljon ajattelemisen aihetta, mutta suurin anti sillä oli itsetuntoon. Onnea minä, että tulin voittaneeksi itseni.

  • Alapohje valloillaan

    Meitä oli tänään vain kolme ratsastustunnilla. Minä sain mennä taas Pilkulla. Essi piti oikein teho koulutuntia. Hän komensi jatkuvasti minua menemään reippaammin, pitämään alapohkeen kiinni ja ulko-ohjan tuella. Huomasin toissa viikolla Ilkan ottamista kuvista, että minulla sohottaa varpaat ihan eri suuntiin kuin pitäisi. Nyt kun yritin skarpata varpaat eteenpäin, pohje pääsi heilumaan kuin kesämekko tuulessa.

    En tajua, miksi minä en koskaan opi. Nyt minulla oli hieman tavallista pidemmät jalustimet, koska aina ratsastan liian lyhyillä. Tänä syksynä olen päättänyt opetella pitkille  jalustimille, mutta nyt sitten heiluu jalat edestakaisin.

    Olen nyt kahdesti ratsastanut uusilla ratsastushousuilla, ja ne ovat auttaneet hiukkasen tiivistämään istuntaani. Mitähän sitä keksisi, että myös jalat liimautuisivat ponin kylkiin?

    Taivutuksia ja väistöjä

    Teimme aika paljon avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Oli ihan kiva, kun kerrankin sai harjoitella ensin käynnissä. Ei varmaaan olisi saanut, mutta tunnilla oli myös Bissa ja Rija, jotka ovat vähän hörhöjä (nim. kokemusta on).

    Outo juttu, että taivutukset onnistuivat tänään ihan kohtalaisesti. Molempiin suuntiin minulla iskee jossakin vaiheessa paniikki ja jään roikkumaan taivuttavaan ohjaan. Pitäisi vain rohkeamminn liikuttaa kuolainta suussa, ja pitää ratsu hereilllä.

    Pohkeenväistö on edelleen minun ongelmani, mutta tänään heikoiten meni laukka.

    Laukassa kaikki unohtuu

    Laukkasimme aika paljon uralla ja erilaisilla ratsastusteillä. Tehtiin laukanvaihtoja ravin kautta ja siirtymisiä laukasta raviin ja toisinpäin. Kun kaikki keskittyminen menee jalustimiin ja jalkoihin, laukassa unohtuu kaikki muu.

    Liike kutistui koko ajan pienemmälle ja pienemmälle uralle. Kulmat oikaistiin, ja kohta Pilkku ja selässä hytkyvä Outi karauttelivat kauheaa kyytiä soikealla uralla maneesia ympäri. Ei siinä paljon kontrolli menoa haitannut.

    Kotiin tullessa ehdin jo ajatella, että minun on pakko alkaa käydä ratsastamassa kaksi kertaa viikossa. Nyt tunnille  oli nimittäin ilmestynyt vielä parempia ratsastajia kuin ennen, ja tuntui, että jään jalkoihin. Toinen heistä oli ilmeisesti tiedostanut omat taitonsa, ja oli jatkuvasti minun ja Pilkun edessä –  ja meidän piti aina väistää.

  • Hevosuni toteutui

    En ole koskaan ratsastanut niin surkeasti kuin tänään. Kaikki meni jo alusta alkaen mönkään.

    Olin tosi väsynyt koko päivän ja silti raahustin tallille.  Essi sanoi, että Merja pitää tunnin, mutta että Kirsi menee Casinolla ja minä Rijalla. Rija on uusi Glorija-niminen tamma. Asia selvä. Minähän näin taannoin untakin siitä, että saisin mennä uudella hevosella. Sen unihevosen nimi oli Hjorge enkä millään meinannut löytää sitä tallista.

    Heppa kateissa

    Yllätys oli melkoinen, kun tallustin talliin. Löysin kyllä Rijan boksin, mutta itse heppa oli kateissa. Kukaan ei oikein tiennyt, minkä näköinen se on, mutta ajattelin, että Merja ainakin tietää. Niinpä siitä sitten päärakennukseen huhuilemaan…

    Menin ovelle ja kiltisti jäin porstuaan, koska kengät jalassa ei saa mennä sisälle. Siinä kun huhuilin, tallin vanhin koira tuli ovelle. Ovat jotain jack russeleita, joten en minä sitä haukkumista pelästynyt. Laitoin jalan eteen, ettei piski tule ulos. Ei totellut, joten annoin käden nuuskittavaksi.

    Eipä ole ennen koirat purreet, mutta nyt piski näykkäisi kädestä. Onneksi annoin ihan normaalisti avokämmenen haisteltavaksi, joten kun pikkuhampaat koittivat puraista, ne sutivat kämmenpohjassa enkä saanut edes haavaa. Verenpurkauma tuli ihon alle ja se meni vähän kovaksi. Annoin suosiolla piskin karata.

    Arkajalka

    Merja tuli lopulta hätiin ja otti koiran kiinni. Hevonenkin oli kuulemma tulossa laitumelta. Merja varoitteli, että Rija on tosi arka, kun sitä ei ole pahemmin ihmiset hätyytelleet. Mikä lie vasta kesytetty polle.

    Hyvin me tultiin tallissa toimeen. Tosi arkahan se Rija oli eikä kuulemma kannattanut edes yrittää puhdistaa kavioita. Hirmuisella kiireellä laittelin hevosta kuntoon tallityttöjen auttamana. Ihmeelliset meksikolaissuitsetkin sillä oli ja osa varusteista piti teipata kuntoon. Ovat ostaneet vähän huonokuntoisia polleja Virosta.

    Turpa hännässä

    Maneesissa vasta tajusin, kuinka hermoheikko Rija oli. Pääsin selkään ja samalla se kiirehti liikkeelle. Sain palauteltua sen keskelle maneesia ja Merja tuli kaveriksi.

    Meitä oli yhteensä kymmenen ratsastajaa eli ihan liikaa maneesiin. Joskus seitsemän ratsastajaa tutuilla hevosilla on tuntunut ahtaalta, ja nyt joukossa oli vielä muutama uusikin heppa. Ne olivat ekaa kertaa maneesissa ja meno oli sen mukaista.

    Alkuun Piti mennä  turpa hännässä kiinni ja houkutella Rija seinän vierustalle. Se hätkähti jokaista pikku ääntä. Olin ihan tönkkönä. Merja huomautteli jatkuvasti, että jalkani ovat aivan liian edessä. Ratsastin kuulemma kuin issikalla, ja sillähän minä viimeksi ratsastinkin.

    Se oli järkyttävää. Kun välimatkaa piti kasvattaa normaaliksi, Rija jännittyi täysin. Se ravasi kiitoravia aina edellä kulkevan häntään kiinni. Puolessa välissä Merja alkoi pelotella, että jos edellä kulkeva ratsu päättää potkaista, se on minun jalkani, joka katkeaa. Minä en vain yksinkertaisesti voinut tehdä mitään.

    Pomppuja, töyssyjä ja kiitoravia

    Kun yritin hidastaa ja rauhoittaa hevosta, se vain jännittyi lisää. Viskoi päätään koko ajan eikä mikään ihme, kun suupielet olivat pahasti haavoilla. Yritin pitää niin pehmeän käden kuin ikinä pystyin ja sen kyllä huomaa nyt. Olen kai jännittänyt kädet kippuraan, kun ovat niin raskaat, ettei tahdo jaksaa nostaa näppikselle.

    En tajua, miksi jalkani työntyivät koko ajan eteen. Kadotin täysin polvikulman ja istua kekotin satulan takakaarella. Minusta tuli tosi jäykkä, mikä taas tarkoitti sitä, että pompin ravissa. Eipä silti, Rijan ravi oli jotain kauheaa. Kun hevonen vielä jännittyi, se kadotti täysin oman rytminsä, jolloin minäkään en saanut enää rytmistä kiinni.

    Ratsastus meni ihan rävellykseksi. Yksi ainoa laukannosto onnistui ja nyt en tarkoita, että olisi noussut ristilaukka tai väärä laukka tai jotenkin epärytminen laukka. Nyt ei muuta noussut kuin yksi laukan tapainen askellaji. Muuten mentiin kiitoravia.

    Tunti ei todellakaan ollut 22 euron arvoinen. Olin tosi pettynyt itseeni. Välillä meinasi tulla itku ja lopuksi hiipi mieleen ajatus lopettamisesta. Siihenhän minä viimeksikin lopetin, että minulle annettiin liian vaativa hevonen ratsastettavaksi joka päivä. Ratsastuksesta tuli työtä ja melkein hengissä pysymistä. Ehkei se ihan niin vaarallista ollut, mutta ainakin ratsastuksen päätarkoitukseksi tuli selässä pysyminen, ei oppiminen.

    Ratsastustunnin parasta antia oli se, kun huomasin Pilkun kuuntelevan minua. Yritin nimittäin puhua ja rauhoitella Rijaa ja kun Pilkku tuli perässä, se höristeli korviaan minun puheeni tahtiin. Peilistä huomasin, kun vilkaisin, että vieläkö omat jalat sojottavat eteen.

    —

    Siitä unesta vielä. Kun vihdoin löysin Hjorgen, kuulin, että se on nuori ja kokematon. Pelkää ihmisiä ja siksi sen kanssa pitää olla huolellinen. Harmi kun heräsin ennen kuin pääsin ratsaille. Olisin voinut ennakoida jotain ja vaikka jättää tämän tunnin väliin.

    Ja tapahtui Rijankin kanssa jotain hyvää, kun näin jälkikäteen mietin. Tunnin jälkeen se antoi minun laittaa vuohisiin ja suupieliin rasvaa ihan kiltisti. Pelottelivat minua siitäkin. Rija huomasi varmaan, että minä olen turhan pieni ja heiveröinen pelättäväksi.

  • Pilkulla pihalla

    Tänään ratsastettiin toista kertaa pihalla. Jotakin olen tainnut viime aikoina oppia, sillä ratsastus meni hyvin nyt ja viime viikolla. Välissä ehdin käydä issikkavaelluksella Paunolanmäessä, mutta siitä myöhemmin.

    Eilen oli ollut seuran sisäiset kisat, joten tänään ei hypätty.  Alkulämmittelyssä ryhdyin noudattamaan niitä oppeja, joita Merja kertoi viime viikolla. Olen huomannut, että Pilkku pelaa ihan hyvin, jos jaksaa heti alusta alkaen ratsastaa sitä voimakkaasti eteen ja samalla kutitella vähän suusta.

    Aluksi tehtiin taivutuksia raviympyröillä ja sitten pohkeenväistöä ravissa pääty-ympyrällä. Jostakin selittämättömästä syystä onnistun jotenkuten tekemään pohkeenväistön ympyrällä, mutta edelleen se tökkii suoralla. Pilkku taipuu minusta paremmin oikealle, mutta ympyrällä pohkeenväistö sujuu paremmin juuri toisinpäin.

    Vastalaukkaa ja pohkeenväistöä

    Sitten jatkettiin pohkeenväistöä pituushalkaisijalta ravissa. Toinen sivu mentiin vastalaukkaa. Oikea vastalaukka onnistui tosi hyvin ja vasenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ehkä Pilkku ehti vähän kuumua siihen mennessä, kun ehdittiin vasempaan vastalaukkaan.

    Pohkeenväistö on minulle täyttä hepreaa. Vaikka miten yritän, se ei vaan onnistu. Jos onnistun lähtemään väistöön tosi hitaassa ravissa, ehdin saada muutaman askeleen hyvää väistöä, mutta sitten vauhti kiihtyy. Jos taas alussa mennään reipasta ravia, en saa sitä kuriin ja väistöä aikaan. Pää vain kääntyy niskasta liikaa ja hevonen kulkee mutkalla etuosa edellä.

    Lisäykset ja siirtymiset nappiin

    Kuolainten liikuttelu alusta asti saa aikaan sen, että Pilkku on kuuliainen siirtymisissä ja lisäyksissä. Siksi molemmat menivät hyvin ja onnistuin rauhoittelemaan vähän vastalaukka-pohkeenväistöharjoituksessa kuumentuneen Pilkun jopa laukkalisäyksiin.

    Teimme ravista seis pituushalkaisijalle ja siitä ravi. Uralle tullessa myötälaukka, laukkaympyrä ja lävistäjällä laukan lisäys. Ja sitten sama toiseen suuntaan. Meni niin hyvin, että itsekin ihmettelin.

    Sain Essiltä kiitosta myös raviympyröistä, joille Pilkku taipui hallitusti. Vielä kun saisi pohkeenväistöt onnistumaan, olisin tosi tyytyväinen ja valmiina uusiin haasteisiin.

    Kevään viimeistä viedään

    Olen melko tyytyväinen tämän kevään kehitykseeni, vaikka olen ollut aivan liikaa pois tunneilta. Minulle on sattunut  monta työreissua maanantaille ja nyt tulevana maanantaina sattuu ensimmäistä kertaa oma reissu. Lähdemme silloin LimpBizkitin keikalle Helsinkiin.

    Sinänsä on harmi, että juuri ensi viikon maanantai jää väliin. Se on viimeinen normaali tunti tänä keväänä, ja meidän ratsastusporukkamme hajoaa. Vain minä ja Kirsi aiomme jatkaa kesän ajan, mutta kesällä meidät laitetaan johonkin toiseen ryhmään ja toiselle päivälle. Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että Vuohimäessä on kuulemma yleensä käyty kevään viimeisellä ratsastustunnilla maastossa ja se jää nyt minulta väliin.

    Issikkavaellukselta tölttituntumaa

    Sain kuitenkin käydä maastossa torstaina, kun olimme taas Kirsin kanssa issikkavaelluksella Paunolanmäessä. Sain mennä taas Hnokilla. Harmi, ettei Paunolanmäessä mennä enempää laukkaa. Silti reissu oli varsin vauhdikas, kun kokenut ratsastajaporukka tölttäsi keväisissä maisemissa.

    Issikkavaellukset ovat minulle toissijainen juttu, sillä enemmmän kuin ratsastaa tykkäisin puuhailla hevosten kanssa niitä näitä. Pilkkuakin harjaisin vaikka koko tunnin!

  • Gone pro at Flickr

    Sain Ilkalta yllärilahjaksi Flickriin pro -tunnuksen. Nyt voin ladata Flickrin niin paljon kuvia kuin sielu sietää. Tai ladatahan aina voi, mutta nyt kaikki kuvat ovat myös nähtävillä. Käypä tsekkaamassa uusimmat.

    Näyttää siltä, että Flickr-tililleni on kerääntynyt pääosin heppa-, koira- ja kelkkakuvia, mutta aika näyttää, mihin suuntaan kuvavirta kehittyy.