Kirjan jälkeen

Avainsana: ratsastus

  • Istuntaharjoituksia ja itkuisia kavaletteja

    Kävin tällä viikolla ratsastamassa kaksi kertaa. Ensin maanantaina kävin normaalilla tunnilla. Silloin ratsuni oli upea emäntä Irma. Meillä on varmaan samankokoinen kenkä, ei Irmankaan kenkä näyttänyt kauaksi kolmikutosesta heittävän!

    Irma oli kiltti karsinassa ja alkuun ajattelin maneesissakin, että jättiläinen on reipas kaveri. Ravi oli reipasta ja käynnissä Irma kääntyi pelkillä painoavuilla. Sitten tuli laukannoston aika. Irma nosti laukan kiitoravin kautta, mutta nosti kuitenkin. Laukkaa piti ylläpitää tosi aktiivisesti ja suurikokoinen hevonen tuntui itsekin varovan kulmia.

    Esteet vaikeita

    Sitten alkoivat todelliset vaikeudet. Meidän piti yksitellen mennä pari maapuomia laukassa, vaihtaa laukka, tehdä tiukka käännös ja tulla puomit uudelleen. Kuulostaa helpolta, mutta ensin piti taistella laukka, sen jälkeen tehdä nopea käännös poispäin muista hevosista,  yrittää osua keskelle puomeja ja sama uudelleen. En yksinkertaisesti saanut Irmaa kääntymään.

    Hevonen puri kuolaimeen ja pää mutkalla kipitti kiitoravia kavereiden luo. Muut joutuivat odottamaan taisteluani, ja kun lopulta pääsin ne helkkarin puomit ravissa, ajattelin, että nyt rääkki loppui.

    Sitten mentiin pääty-ympyrälle laukkakavaleteille. Laukka nousi ihan ok, mutta ympyrä ei onnistunut. Irma meni miten sattuu ja taas pää kenossa kohti kavereita. Tuntui kuin hevonen olisi ollut toisesta kyljestään turra. Se ei kuunnellut mitään ulkoapuja.

    Kavaletit onnistuivat joten kuten oikeaan kierrokseen, mutta vasempaan ei edes Katrin ja Filurin perässä. Lopulta tuli itku. Sanoin, etten ikinä enää ratsasta. Ei ole hevosen syy, että minä en vain osaa. Muut odottivat kiltisti päädyssä ja minä taistelin Irman kanssa. Essi vakuutteli, että osaamista löytyy, mutta nyt pitää tahtoa. Lopulta Katri ja Filur auttoivat minulle yhden kierroksen kavaletteja, ja se riitti. Ei tarvinnut enää hypätä. Harmitus ja paha mieli jäivät.

    Istuntatunti vaarassa

    Kun usko ratsastamiseen oli mennyt ja jalat olivat kipeinä leveäselkäisen hevosen jälkeen, oli aika hankala motivoitua tiistain istuntatunnille. Pakko oli mennä,  sillä muuten ratsastus olisi tosiaan voinut loppua Irmaan.

    Yhtään ei helpottanut se, että Felisia kiukkuili minulle karsinassa. Käänsi jatkuvasti takapuolta, viuhtoi takakavioillaan ilmaa ja uhitteli hampaillaan. Itku ei ollut taaskaan kaukana.

    Jouduin houkuttelemaan sen rahisevan sangon kanssa lähelleni ja sidoin hevosen kiinni vastoin ohjetta. Ei se oikeasti ollut kiinni, mutta luuli olevansa. Sen jälkeen hevonen oli tosi kiltti, mutta siihen mennessä oli kulunut jo puoli tuntia.

    Selkä kuin vanhalla papalla

    Kun en oikein tiennyt, saanko mennä maneesiin, ja kun lopulta menin, saanko nousta itsekseni hevosen selkään, ehti joku nenäkäs tyyppi jo närkästyä. Essi oli hetken myöhässä ja minä kiersin Felisian kanssa maneesissa ympyrää kiukkuisten ratsastajien kanssa. Onneksi Essi tuli ja pelasti minut.

    Istuntatunti oli tosi hyvä. Piti tehdä Sirpan tunnilta tuttuja tasapainoliikkeitä liinassa ensin ravissa ja sitten laukassa. Laukka onnistuu minulta kohtalaisesti, mutta ravissa olen ihan surkea pottusäkki.

    Alaselkä ei jousta yhtään. Alan heti vastustaa luonnollista liikettä, kun ravi pomputtaa. Kaikkein hankalinta on löytää rytmi laukan jälkeen. Essikin sanoi, että laukassa istuntani on paljon parempi, joskin nojaan ehkä liikaa eteen. Eteen nojaaminen teki Irma-ratsastuksestanikin vaikeaa maanantaina.

    Kun ravi pomputtaa, selkä jäykistyy ja lopulta tasapaino menee ja sitten haen tasapainoa nostamalla polvet korviin. En ole oikeastaan ennen edes ajatellut asiaa, mutta niinhän minä teen. Alan puristaa henkeni pitimiksi tai ainakin tasapainon säilyttämiseksi polvilla.

    Huomasin itse, että laukassa katson muutaman metrin päähän eteen, mutta ravissa alan tuijottaa hevosen korvia. Sama juttu kuin moottoripyöräillessä: tasapaino säilyy, kun katselee mahdollisimman kauas.

    Paljon on vielä opeteltavaa, mutta onneksi menin istuntatunnille, vaikka maanantain jälkeen olo oli tosi surkea. Istuntatunti antoi paljon ajattelemisen aihetta, mutta suurin anti sillä oli itsetuntoon. Onnea minä, että tulin voittaneeksi itseni.

  • Alapohje valloillaan

    Meitä oli tänään vain kolme ratsastustunnilla. Minä sain mennä taas Pilkulla. Essi piti oikein teho koulutuntia. Hän komensi jatkuvasti minua menemään reippaammin, pitämään alapohkeen kiinni ja ulko-ohjan tuella. Huomasin toissa viikolla Ilkan ottamista kuvista, että minulla sohottaa varpaat ihan eri suuntiin kuin pitäisi. Nyt kun yritin skarpata varpaat eteenpäin, pohje pääsi heilumaan kuin kesämekko tuulessa.

    En tajua, miksi minä en koskaan opi. Nyt minulla oli hieman tavallista pidemmät jalustimet, koska aina ratsastan liian lyhyillä. Tänä syksynä olen päättänyt opetella pitkille  jalustimille, mutta nyt sitten heiluu jalat edestakaisin.

    Olen nyt kahdesti ratsastanut uusilla ratsastushousuilla, ja ne ovat auttaneet hiukkasen tiivistämään istuntaani. Mitähän sitä keksisi, että myös jalat liimautuisivat ponin kylkiin?

    Taivutuksia ja väistöjä

    Teimme aika paljon avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä ja ravissa. Oli ihan kiva, kun kerrankin sai harjoitella ensin käynnissä. Ei varmaaan olisi saanut, mutta tunnilla oli myös Bissa ja Rija, jotka ovat vähän hörhöjä (nim. kokemusta on).

    Outo juttu, että taivutukset onnistuivat tänään ihan kohtalaisesti. Molempiin suuntiin minulla iskee jossakin vaiheessa paniikki ja jään roikkumaan taivuttavaan ohjaan. Pitäisi vain rohkeamminn liikuttaa kuolainta suussa, ja pitää ratsu hereilllä.

    Pohkeenväistö on edelleen minun ongelmani, mutta tänään heikoiten meni laukka.

    Laukassa kaikki unohtuu

    Laukkasimme aika paljon uralla ja erilaisilla ratsastusteillä. Tehtiin laukanvaihtoja ravin kautta ja siirtymisiä laukasta raviin ja toisinpäin. Kun kaikki keskittyminen menee jalustimiin ja jalkoihin, laukassa unohtuu kaikki muu.

    Liike kutistui koko ajan pienemmälle ja pienemmälle uralle. Kulmat oikaistiin, ja kohta Pilkku ja selässä hytkyvä Outi karauttelivat kauheaa kyytiä soikealla uralla maneesia ympäri. Ei siinä paljon kontrolli menoa haitannut.

    Kotiin tullessa ehdin jo ajatella, että minun on pakko alkaa käydä ratsastamassa kaksi kertaa viikossa. Nyt tunnille  oli nimittäin ilmestynyt vielä parempia ratsastajia kuin ennen, ja tuntui, että jään jalkoihin. Toinen heistä oli ilmeisesti tiedostanut omat taitonsa, ja oli jatkuvasti minun ja Pilkun edessä –  ja meidän piti aina väistää.

  • Hevosuni toteutui

    En ole koskaan ratsastanut niin surkeasti kuin tänään. Kaikki meni jo alusta alkaen mönkään.

    Olin tosi väsynyt koko päivän ja silti raahustin tallille.  Essi sanoi, että Merja pitää tunnin, mutta että Kirsi menee Casinolla ja minä Rijalla. Rija on uusi Glorija-niminen tamma. Asia selvä. Minähän näin taannoin untakin siitä, että saisin mennä uudella hevosella. Sen unihevosen nimi oli Hjorge enkä millään meinannut löytää sitä tallista.

    Heppa kateissa

    Yllätys oli melkoinen, kun tallustin talliin. Löysin kyllä Rijan boksin, mutta itse heppa oli kateissa. Kukaan ei oikein tiennyt, minkä näköinen se on, mutta ajattelin, että Merja ainakin tietää. Niinpä siitä sitten päärakennukseen huhuilemaan…

    Menin ovelle ja kiltisti jäin porstuaan, koska kengät jalassa ei saa mennä sisälle. Siinä kun huhuilin, tallin vanhin koira tuli ovelle. Ovat jotain jack russeleita, joten en minä sitä haukkumista pelästynyt. Laitoin jalan eteen, ettei piski tule ulos. Ei totellut, joten annoin käden nuuskittavaksi.

    Eipä ole ennen koirat purreet, mutta nyt piski näykkäisi kädestä. Onneksi annoin ihan normaalisti avokämmenen haisteltavaksi, joten kun pikkuhampaat koittivat puraista, ne sutivat kämmenpohjassa enkä saanut edes haavaa. Verenpurkauma tuli ihon alle ja se meni vähän kovaksi. Annoin suosiolla piskin karata.

    Arkajalka

    Merja tuli lopulta hätiin ja otti koiran kiinni. Hevonenkin oli kuulemma tulossa laitumelta. Merja varoitteli, että Rija on tosi arka, kun sitä ei ole pahemmin ihmiset hätyytelleet. Mikä lie vasta kesytetty polle.

    Hyvin me tultiin tallissa toimeen. Tosi arkahan se Rija oli eikä kuulemma kannattanut edes yrittää puhdistaa kavioita. Hirmuisella kiireellä laittelin hevosta kuntoon tallityttöjen auttamana. Ihmeelliset meksikolaissuitsetkin sillä oli ja osa varusteista piti teipata kuntoon. Ovat ostaneet vähän huonokuntoisia polleja Virosta.

    Turpa hännässä

    Maneesissa vasta tajusin, kuinka hermoheikko Rija oli. Pääsin selkään ja samalla se kiirehti liikkeelle. Sain palauteltua sen keskelle maneesia ja Merja tuli kaveriksi.

    Meitä oli yhteensä kymmenen ratsastajaa eli ihan liikaa maneesiin. Joskus seitsemän ratsastajaa tutuilla hevosilla on tuntunut ahtaalta, ja nyt joukossa oli vielä muutama uusikin heppa. Ne olivat ekaa kertaa maneesissa ja meno oli sen mukaista.

    Alkuun Piti mennä  turpa hännässä kiinni ja houkutella Rija seinän vierustalle. Se hätkähti jokaista pikku ääntä. Olin ihan tönkkönä. Merja huomautteli jatkuvasti, että jalkani ovat aivan liian edessä. Ratsastin kuulemma kuin issikalla, ja sillähän minä viimeksi ratsastinkin.

    Se oli järkyttävää. Kun välimatkaa piti kasvattaa normaaliksi, Rija jännittyi täysin. Se ravasi kiitoravia aina edellä kulkevan häntään kiinni. Puolessa välissä Merja alkoi pelotella, että jos edellä kulkeva ratsu päättää potkaista, se on minun jalkani, joka katkeaa. Minä en vain yksinkertaisesti voinut tehdä mitään.

    Pomppuja, töyssyjä ja kiitoravia

    Kun yritin hidastaa ja rauhoittaa hevosta, se vain jännittyi lisää. Viskoi päätään koko ajan eikä mikään ihme, kun suupielet olivat pahasti haavoilla. Yritin pitää niin pehmeän käden kuin ikinä pystyin ja sen kyllä huomaa nyt. Olen kai jännittänyt kädet kippuraan, kun ovat niin raskaat, ettei tahdo jaksaa nostaa näppikselle.

    En tajua, miksi jalkani työntyivät koko ajan eteen. Kadotin täysin polvikulman ja istua kekotin satulan takakaarella. Minusta tuli tosi jäykkä, mikä taas tarkoitti sitä, että pompin ravissa. Eipä silti, Rijan ravi oli jotain kauheaa. Kun hevonen vielä jännittyi, se kadotti täysin oman rytminsä, jolloin minäkään en saanut enää rytmistä kiinni.

    Ratsastus meni ihan rävellykseksi. Yksi ainoa laukannosto onnistui ja nyt en tarkoita, että olisi noussut ristilaukka tai väärä laukka tai jotenkin epärytminen laukka. Nyt ei muuta noussut kuin yksi laukan tapainen askellaji. Muuten mentiin kiitoravia.

    Tunti ei todellakaan ollut 22 euron arvoinen. Olin tosi pettynyt itseeni. Välillä meinasi tulla itku ja lopuksi hiipi mieleen ajatus lopettamisesta. Siihenhän minä viimeksikin lopetin, että minulle annettiin liian vaativa hevonen ratsastettavaksi joka päivä. Ratsastuksesta tuli työtä ja melkein hengissä pysymistä. Ehkei se ihan niin vaarallista ollut, mutta ainakin ratsastuksen päätarkoitukseksi tuli selässä pysyminen, ei oppiminen.

    Ratsastustunnin parasta antia oli se, kun huomasin Pilkun kuuntelevan minua. Yritin nimittäin puhua ja rauhoitella Rijaa ja kun Pilkku tuli perässä, se höristeli korviaan minun puheeni tahtiin. Peilistä huomasin, kun vilkaisin, että vieläkö omat jalat sojottavat eteen.

    —

    Siitä unesta vielä. Kun vihdoin löysin Hjorgen, kuulin, että se on nuori ja kokematon. Pelkää ihmisiä ja siksi sen kanssa pitää olla huolellinen. Harmi kun heräsin ennen kuin pääsin ratsaille. Olisin voinut ennakoida jotain ja vaikka jättää tämän tunnin väliin.

    Ja tapahtui Rijankin kanssa jotain hyvää, kun näin jälkikäteen mietin. Tunnin jälkeen se antoi minun laittaa vuohisiin ja suupieliin rasvaa ihan kiltisti. Pelottelivat minua siitäkin. Rija huomasi varmaan, että minä olen turhan pieni ja heiveröinen pelättäväksi.

  • Pilkulla pihalla

    Tänään ratsastettiin toista kertaa pihalla. Jotakin olen tainnut viime aikoina oppia, sillä ratsastus meni hyvin nyt ja viime viikolla. Välissä ehdin käydä issikkavaelluksella Paunolanmäessä, mutta siitä myöhemmin.

    Eilen oli ollut seuran sisäiset kisat, joten tänään ei hypätty.  Alkulämmittelyssä ryhdyin noudattamaan niitä oppeja, joita Merja kertoi viime viikolla. Olen huomannut, että Pilkku pelaa ihan hyvin, jos jaksaa heti alusta alkaen ratsastaa sitä voimakkaasti eteen ja samalla kutitella vähän suusta.

    Aluksi tehtiin taivutuksia raviympyröillä ja sitten pohkeenväistöä ravissa pääty-ympyrällä. Jostakin selittämättömästä syystä onnistun jotenkuten tekemään pohkeenväistön ympyrällä, mutta edelleen se tökkii suoralla. Pilkku taipuu minusta paremmin oikealle, mutta ympyrällä pohkeenväistö sujuu paremmin juuri toisinpäin.

    Vastalaukkaa ja pohkeenväistöä

    Sitten jatkettiin pohkeenväistöä pituushalkaisijalta ravissa. Toinen sivu mentiin vastalaukkaa. Oikea vastalaukka onnistui tosi hyvin ja vasenkin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ehkä Pilkku ehti vähän kuumua siihen mennessä, kun ehdittiin vasempaan vastalaukkaan.

    Pohkeenväistö on minulle täyttä hepreaa. Vaikka miten yritän, se ei vaan onnistu. Jos onnistun lähtemään väistöön tosi hitaassa ravissa, ehdin saada muutaman askeleen hyvää väistöä, mutta sitten vauhti kiihtyy. Jos taas alussa mennään reipasta ravia, en saa sitä kuriin ja väistöä aikaan. Pää vain kääntyy niskasta liikaa ja hevonen kulkee mutkalla etuosa edellä.

    Lisäykset ja siirtymiset nappiin

    Kuolainten liikuttelu alusta asti saa aikaan sen, että Pilkku on kuuliainen siirtymisissä ja lisäyksissä. Siksi molemmat menivät hyvin ja onnistuin rauhoittelemaan vähän vastalaukka-pohkeenväistöharjoituksessa kuumentuneen Pilkun jopa laukkalisäyksiin.

    Teimme ravista seis pituushalkaisijalle ja siitä ravi. Uralle tullessa myötälaukka, laukkaympyrä ja lävistäjällä laukan lisäys. Ja sitten sama toiseen suuntaan. Meni niin hyvin, että itsekin ihmettelin.

    Sain Essiltä kiitosta myös raviympyröistä, joille Pilkku taipui hallitusti. Vielä kun saisi pohkeenväistöt onnistumaan, olisin tosi tyytyväinen ja valmiina uusiin haasteisiin.

    Kevään viimeistä viedään

    Olen melko tyytyväinen tämän kevään kehitykseeni, vaikka olen ollut aivan liikaa pois tunneilta. Minulle on sattunut  monta työreissua maanantaille ja nyt tulevana maanantaina sattuu ensimmäistä kertaa oma reissu. Lähdemme silloin LimpBizkitin keikalle Helsinkiin.

    Sinänsä on harmi, että juuri ensi viikon maanantai jää väliin. Se on viimeinen normaali tunti tänä keväänä, ja meidän ratsastusporukkamme hajoaa. Vain minä ja Kirsi aiomme jatkaa kesän ajan, mutta kesällä meidät laitetaan johonkin toiseen ryhmään ja toiselle päivälle. Eniten minua kuitenkin harmittaa se, että Vuohimäessä on kuulemma yleensä käyty kevään viimeisellä ratsastustunnilla maastossa ja se jää nyt minulta väliin.

    Issikkavaellukselta tölttituntumaa

    Sain kuitenkin käydä maastossa torstaina, kun olimme taas Kirsin kanssa issikkavaelluksella Paunolanmäessä. Sain mennä taas Hnokilla. Harmi, ettei Paunolanmäessä mennä enempää laukkaa. Silti reissu oli varsin vauhdikas, kun kokenut ratsastajaporukka tölttäsi keväisissä maisemissa.

    Issikkavaellukset ovat minulle toissijainen juttu, sillä enemmmän kuin ratsastaa tykkäisin puuhailla hevosten kanssa niitä näitä. Pilkkuakin harjaisin vaikka koko tunnin!

  • Gone pro at Flickr

    Sain Ilkalta yllärilahjaksi Flickriin pro -tunnuksen. Nyt voin ladata Flickrin niin paljon kuvia kuin sielu sietää. Tai ladatahan aina voi, mutta nyt kaikki kuvat ovat myös nähtävillä. Käypä tsekkaamassa uusimmat.

    Näyttää siltä, että Flickr-tililleni on kerääntynyt pääosin heppa-, koira- ja kelkkakuvia, mutta aika näyttää, mihin suuntaan kuvavirta kehittyy.