Kirjan jälkeen

Avainsana: ratsastus

  • Issikkavaelluksella Paunolanmäessä

    Tänään oli upea päivä. Aurinko paistaa möllötti kirkkaalta taivaalta ja issikoiden harjat hulmusivat, kun tölttäsimme hurjaa vauhtia Paunolanmäen ratsastustallilla. Meitä oli viiden ratsastajan ja kahden ohjaajan ryhmä, ja koska kaikki olivat kohtuu kokeneita ratsastajia, mennä viiletimme puiden välissä melkein koko ajan tölttiä. Muutama laukkapätkä sai hevoset heräämään ja tuntui, että nekin nauttivat kevätsäästä.

    Tölttivarma Hnokki

    Minä pyysin omistaja-Vesalta sellaista hevosta, joka tölttää varmasti ja tölttää niin, että minä tiedän sen tölttäävän. Vesa antoi minulle tuuheaharjaisen Hnokin. Hnokki oli herkkä kuuntelemaan ratsastajan istuntaa ja joka kerta, kun nojasin rennosti taakse, Hnokki nosti tasaistakin tasaisemman töltin.

    Ajattelin vaelluksen aikana Eva-Mariaa, joka aloitti issikkaratsastuksen selkäongelmien takia. Hnokin töltin jälkeen en yhtään ihmettele, että Eva-Maria sai selkänsä kuntoon ratsastamalla. Töltissä alaselkä teki koko ajan rauhallista ja systemaattista keinuntaliikettä ihan kuin pientä neliövalssia.

    Kesällä Rantasalmella en ollut aina varma, tölttäsikö heppa vai mentiinkö tasaista ravia. Nyt hoksasin eron heti. Muutaman kerran Hnokki jäi parin ponin mitan muita jälkeen ja vaihtoi töltin laukkaan. Helppoa oli sekin, mutta issikalla kuuluu minusta töltätä. Ei muuta kuin kevyt takanoja ja takapuoli syvälle satulaan ja Hnokki vaihtoi tölttiin.

    Kauramoottorit allergisille

    Oli tosi kivaa. Paunolanmäessä joka kymmenes ratsastus on ilmainen, joten sitä tavoitetta kohti  mennään. Kyselin jo vähän sitäkin, miten hevosallergiset voisivat ratsastaa. Ulkona viihtyvillä issikoilla on Vesan mukaan erilainen karva, ja monet allergiset ovat sietäneet niiden pölyä paremmin. Paunolanmäessäkin hevoset olivat valmiina pihalla odottamassa ja siihen ne myös jätettiin, joten ratsastajan ei tarvitsisi edes käydä tallissa. Toivottavasti saisin joskus Ilkan kokeilemaan kauramoottoria 🙂

    Kun Suvi tulee taas Savonlinnaan, vien hänet takuulla Paunolanmäkeen. Taidanpa puhua Eva-Marialle, josko houkuteltaisiin issikkavaellukselle myös Maisa.

    Tästä hurjasta joukosta voi ruveta kulkuneuvoaan valkkaamaan.

  • Pilkun kanssa radalla

    Sain taas eilen ratsastaa pitkästä aikaa Pilkulla. Meni tosi, tosi hyvin!

    Hyppäsin elämäni pisimmän esteradan eikä esteitä edes madallettu, vaikka melkein kaikki muut menivät isoilla hevosilla. Hyppääminen tuntui yllättävän helpolta. Onnistuin kerran hyppäämään jopa ilman jalustinta, vaikka siitä hypystä ei jäänyt kovin paljon kerrottavaa. Pysyin sentään selässä.

    Jotkut esteet menivät suorastaan loistavasti. Tasapaino tuntui löytyneen ja samaa sanoi Essi-opekin. Vielä en hirvennyt tehdä laukkaharjoituksia ilman jalustimia. Tuntuu, että menee kaikki energia ja keskittyminen siihen, että saa pidettyä tasapainon ja sitten kaikki muu ratsastus unohtuu.

    Avotaivutus laukassa

    Pitkä esterata ei ollut tunnin ainoa uusi kokemus. En ole koskaan ratsastanut avotaivutusta laukassa, mutta nyt tuli sekin ihme kokeiltua. Ei se ehkä ihan putkeen mennyt, mutta paremmin kuin ravissa pääty-ympyrällä tehty pohkeenväistö.

    Pilkku tahtoo kuumentua vähän laukkapätkillä, ja kestää hetken ennen kuin se on valmis ottamaan vastaan pohkeenväistökomentoja hitaammissa askellajeissa.

    Edistystä monessa asiassa

    Viimeiset pari kolme viikkoa on tuntunut siltä, etten ikinä opi ratsastamaan. On tuntunut tosi hankalalta. Välillä heppa on seissyt paikallaan keskellä kenttää enkä ole saanut sitä liikkeelle lainkaan. Välillä taas toinen polle on tehnyt kaiken muun paitsi mennyt maneesin kulmiin. Välillä taas on kaahattu kiitolaukkaa ympäri maneesia ilman kontrollin hiventäkään.

    Nyt onnistuminen Pilkulla tuli tosi hyvään saumaan. Olin jo melkein luopunut toivosta. En vain vieläkään onnistu tekemään pohkeenväistöä oikein. Kai se johtuu siitä, etten osaa käyttää väistävää pohjeapua oikeaan aikaan. En oikein tiedä, milloin sen pitäisi vaikuttaa, että askel menisi ristiin.

    Nyt minulla on kuitenkin sellainen kirja, josta voin opetella, miten hevonen askeltaa. Silti minulle on vähän epäselvää, pitääkö sen avun toimia silloin, kun samanpuoleinen takajalka on irti maasta vai sitä ennen. Ehkä minä vielä opin.

  • Apassionatasta oppia ratsastukseen

    Käytiin Suvin kanssa viime viikonloppuna katsomassa Apassionata-hevosshow. Helsingin loskasta oli kiva tepsutella hepanhajuun. Friisiläiset olivat todella upeita, ja hauska oli katsoa myös sitä, kun mies rimpuili hevosen alta takaisin satulaa samalla, kun hevonen laukkasi täyttä laukkaa ympäri kenttää.

    Olihan se ihan hienoa, kun taitavat ratsastajat pistivät parastaan, mutta silti haluaisin  mieluummin katsoa aitoa kilparatsastusta. Se näytti minusta enemmän sirkukselta, kun shettis antoi kaviota, ja sirkustemppuja näkee muuallakin. Taitava kouluratsastus näyttää ainakin minusta hienommalta kuin showratsastus.

    Välkkyvaloja ja jytämusaa

    Ihmeellistä, miten rauhallisia hevoset olivat. Valot vilkkuivat ja musiikki soi eivätkä hevoset olleet millänsäkään. Yhdellä naisella oli jopa mukanaan ensin kolme vapaana juossutta varsaa  ja sitten vapaana olevia aikuisia hevosia, eivätkä edes varsat säikkyneet salin meteliä.

    Täytyy olla todellista hevosmiestaitoa hyppysissä, että saa niin hyvin monta sataa kiloa painavia luontokappaleitä hallintaansa.

    Se täytyy sanoa, että väkisin mukaan raahatuille miehillekin oli tarjolla silmäniloa. Tanssityttöjen vaatetus väheni jossakin vaiheessa niin, että naiset ketkuttelivat korseteissa.

    Casinolla pomppuesteite

    Apassionatasta ei ollut suurta kohennusta omiin ratsastustaitoihin. Maanantaina hypättiin melko paljon esteitä ja minä kopsuttelin niitä Casinolla. Pisin rata meni ihan hölmösti jo heti alkumetreillä. Lähestyin huonosti ristikkoa ja Casino hyppäsi melkein tasajalkaa sen yli.

    Minulla on paha tapa nojata liian eteen ja niinhän tietenkin hupsahdin Casinon kaulalle. En onneksi pudonnut, vaan sama hutera meno jatkui radan loppuun. Essikin nauroi.

    Jalat ovat vielä nyt keskiviikkonakin kipeät. Koko alkutunti punnerrettiin ilman jalustimia raviharjoituksia ja sitten laukassa tehtiin tasapainotreeniä. Kovaa hommaa, mutta mukavaa.

    Apassionata Grand Voyage, Helsinki 2009.

  • Pilkulla yli esteiden

    Pilkku onnistui hienosti eilen ratsastustunnilla. Minä onnistuin vähän heikommin. Laukkasiirtymiset, vastalaukkaharjoitukset ja avo- ja sulkutaivutukset menivät ihan hyvin, mutta jostakin syystä epäonnistuin täydellisesti pohkeenväistössä.

    Tässä on sitten Essin kuvaamaa videoaineistoa todisteeksi siitä, että myös esteharjoitukset menivät – noh, minun taitoihini nähden ihan hyvin, mutta edelleen kökötän jalustimilla ja etukumarassa. Essi yritti neuvoa, että olisin samalla tavalla kevyessä asennossa mutta lähellä satulaa kuin laukkaharjoituksissa. En vaan osaa. Ehkä nyt tämän videolle taltioidun aineiston  myötä on pakko parantaa tapoja.

    Tässä ehkä onnistunein versio.

  • Blogi käymistilassa

    Täällä Outin ideat -blogissa odotellaan nyt blogien jäsentymistä. Mieli tekisi kirjoittaa ratsastuksesta ja muista kivoista puuhista, mutta toisaalta haluaisin keskittyä puhtaasti ammatilliseen kirjoittamiseen. Nyt kun blogini on saanut lukijoita ja kommentoijia myös ammatilliselta puolelta, tuntuu hölmöltä tarjota heille samassa blogissa myös uutisia Pilkku-ponista.

    Tuntuu, että kirjoitanpa kummasta tahansa aihepiiristä, petän joka tapauksessa puolet lukijoistani. Nyt varmaan Suvi ja Satu ja muut ovat jo lopettaneet blogini seuraamisen, koska heille se ei ole tarjonnut pitkään aikaan mitään. Jos tätä hiljaiseloa jatkuu pitkään, häipyvät myös muut lukijat.

    Mitähän tässä olisi syytä tehdä? Ilkka on kovasti kannustanut minua bloggaamaan ihan säännöllisesti niin, että voisin kutsua itseäni bloggaajaksi. Se olisi kivaa ja haluaisin niin tehdäkin, mutta kun omatunto ei anna periksi blogata työaikana työasioistakaan ja kotona sitten taas ei enää jaksa ajatella työasioita ja tarttua kannettavaan.

    Kadehdin niitä ihmisiä, jotka ehtivät lukea toisten blogeja ja kommentoida niitä. Eniten kadehdin niitä, jotka ehtivät kirjoittaa itse jäsenneltyjä ja ajankohtaisia blogiviestejä. Minä pystyn siihen näköjään vain matkoilla, mutta silloin tekstin tuottaminen tuntuukin sitten todella helpolta.

    Työhuoneeni on lasiseinäinen terraario, ja minusta tuntuu, että ihmiset katselevat nenänvarttaan pitkin, jos tietokoneen ruudulla ei näy wordiä tai exceliä. Eivät he varmaan niin tee, mutta tuntumiset eivät ole järjenasioita. On hölmöä, että joutuu perustelemaan itselleen ja joskus myös muille, että jos yrittää tutkia sosiaalista mediaa, on välillä pakko tutustua siihen itsekin. Kaikki Second Life -tutustumiset on pakko jättää siihen, että muut ovat lähteneet töistä. Sarjakuvamainen ympäristö ei ole helpoin pala akateemisen yhteisön nieltäväksi.

    Mutta valoisin mielin tässä edetään uutta vuotta kohti. Unohtui juhlia bloggaamisen vuosipäivää, joka oli muistaakseni joskus syyskuussa. Ehkä ensi vuonna sitten on uusi uljas blogi ja voin järjestää syksyllä 2009 kunnon blogipirskeet kaksivuotisen taipaleen kunniaksi! Siihen asti pitää tyytyä uusiin kokeiluihin eli videokuvaan, jota varten Ilkka antoi minulle aikaisen joululahjan – Creative Vadon. Tässäpä siis Pilkku-poni!

  • Still alive

    Hengissä ollaan, vaikka mitään ei ole kuulunut. Ei saanut Casino-poni maanantaina minua sairaalaan eivätkä edes MAR-kurssilaiset tiistaina syöneet minua elävältä. On vaan ollut niin kovin kiire, etten ole ehtinyt blogata. Minulla olisi vielä viime viikon Helsingin seminaaristakin muistiinpanoja julkaisematta.

    Tässä työkiireiden lomassa lupaan, että julkaisen illalla viimeiset seminaarikirjoitukset, hevostelutarinaa ja kokemuksia Kuopion opetuskeikasta.

  • Savonlinnan tallitähti

    Hypätä hurautin sitten esteitä – yhden enemmän kuin Pilkku-poni. Siitä onkin ehtinyt vierähtää melkoinen tovi, kun viimeksi hyppäsin. Kangas-Korholassa en hypännyt koskaan, enkä Sarin tallilla, joten ainoat hyppykokemukset ovat Nassella 90-luvun alkupuolelta. En muista, että olisin Pihkalassakaan hypännyt, kun en siitä oikein tykännyt.

    Mutta Pilkku oli niin reipas, että päätin heti yrittää. Koppoti, koppoti, koppoti, viiletti Pilkku kohti estettä. Sitten tapahtui selittämättömiä asioita. Este oli ehkä viisikymmentäsenttinen ja sen edessä ja takana oli puomi maassa. Pilkku-raukka oli paljon muita pienempi, mutta silti niin reipas, että yritti tahdistaa askelluksen isojen hevosten puomille.

    Puomi meni hyvin, mutta sitten pienen ponin askeleet menivät sekaisin ja hups, se veti liinat kiinni juuri ennen estettä – mutta minä en. Minä jatkoin kaaressa esteen yli ja tömähdin ristiselkä edellä tantereeseen. Vähän sävähti selässä, mutta ei tullut kiukkua eikä kyyneleitä. Tyynen rauhallisesti astuin esteen yli ja kiipesin takaisin Pilkun selkään.

    Sitten vaan uusi laukka ja uusi yritys. Hurja lähestyminen ja sitten kiljahduksen saattelemana yli. Tällä kertaa molemmat pääsimme sutjakkaasti esteen alastulopuolelle. Hirmu hienosti meni. Kiljuin ja rävelsin, mutta olin rohkea typykkä, kun kiipesin ponin selkään ja hypätä leiskautin, vaikka ensimmäinen yritys oli vähän kehnon lainen.

    Hypättiin Pilkun kanssa vielä kolme kertaa. Pilkku meinasi lähestyä estettä liian rivakalla laukalla, ja jouduin pidättelemään. Siksi yksi yritys päättyi kieltäytymiseen. Muuten meni ihan hyvin.

    Olin tyytyväinen siihen, miten paljon paremmin ratsastin tänään kuin viime viikolla. Pilkun askellus oli tietenkin tiheämpi kuin Hanin, mutta silti onnistuin istumaan melko tiiviisti. Näyttää siltä, että ongelmani on alapohkeessa. Jalat tahtovat heilua holtittomasti ja varpaat kääntyä ulospäin. Tuntuu, että kädet ovat ihan hyvät ja melko rauhalliset ainakin siihen nähden, miten vähän olen ratsastanut. Nyt myös katse oli melkein koko ajan oikeaan suuntaan. Merja huomautti siitä ehkä kerran tunnin aikana.

    Nyt selkä on vähän jäykkä. Paljon mahdollista, että huomenna sattuu, kun kömmin ylös sängystä. Ei tässä mitään ihmeellisiä kipuja ole, mutta onhan se selvä, että kun tällainen ruho mätkähtää holtittomasti permantoon, johonkin sattuu.

  • Nyt se on tullut – vanhuus

    Ei tässä voi enää muuta todeta kuin, että vanhuus on iskenyt. Jalat ovat entistä kipeämmät ja askel ei kun lyhenee.

    Ratsastus iski kuin tuhat volttia ja suoraan nivusiin. Lähentäjät on ihan tulessa! Kävelen täällä lännenmieskävelyä, ja jos pysähdyn istumaan pitemmäksi toviksi, liikkeellelähteminen on sanomattoman tuskallista.

    Tuntuu, ettei sählystä ollut sittenkään mitään apua. Huomenna pitää koettaa taas pelailla, mutta saa nähdä, mitä siitäkin tulee. Siihen asti otan lyhyitä askeleita jalat haarallaan.

  • Edetään varovaisin askelin

    Hevostelu tuntuu edelleen kropassa. Kävelin tänään töistä kotiin, kun Ilkka lähti autolla työmatkalle. Sää oli mitä mainioin, mutta meno oli silti melkoisen vaivalloista. Ei kestä ottaa kovin pitkiä askeleita vaan pitää edetä varovaisesti pikku askelin.

    Eilinen sähly oli tuskallista, mutta onneksi tuli sentään yritettyä. Jos en olisi mennyt sählyyn, olisin ollut tänään vieläkin surkeammassa kunnossa. Jalat ovat menossa selvästi parempaan suuntaan, mutta tänään hevosvoimat iskivät vatsalihaksiin.

    Sinänsä on positiivista, että kertyneen laardikerroksen alla ilmeisesti on kuin onkin vatsalihaksisto, joka nyt kipuilee. Ratsastuksessa keskivartalo joutuu hommiin, kun pitää myötäillä hevosen liikkeitä ja toisaalta antaa painonsiirroin myös käskyjä.

    Olen kuitenkin jo niin vetreässä kunnossa, että varasin tänään uuden tunnin. Ensi maanantaihin mennessä kaikki kivut ja kolotukset ovat tipotiessään!

  • Takajalat tulessa

    Aloittelen uudelleen jo kertaalleen unholaan jäänyttä ratsastusharrastusta. Kävin eilen Vuohimäen ratsastuskoululla ratsastustunnilla ja siitä lähtien olen viettänyt tuskallisia hetkiä. Takapuoli ja varsinkin olemattomat reisilihakset ovat menneet totaaliseen juntturaan. Ei edes maraton saanut jalkojani tähän kuntoon.

    —

    Jännitti niin maan perusteellisesti ennen ratsastustuntia. Syke oli 104, kun kävelin ihanaisen Hanin luo. Jotenkin ihmeen kaupalla pääsin kampeamaan itseni ponin selkään. Hanin säkä oli kuitenkin 148 sentin korkeudella!

    Siitäpä sitten käyntiä ympäri kenttää ja melko pian jo ravia. Minulle näyttää kehittyneen 15 ratsastamattoman vuoden aikana ongelma. Koko ajan katselin hevosen pään sivusta maata kohti enkä korvien välistä eteenpäin. Kädet olivat rauhalliset, mutta jalat heiluivat holtittomasti ponin kyljillä.

    Hanin ravi oli melko helppoa, mutta istuin silti satulassa kuin pottusäkki. Jalustimet tippuivat vähän väliä, mutta en ihan onnistunut tippumaan. Kevyessä ravissa en sitten taas muistanut, kummalle jalalle pitää keventää, mutta onneksi Essi-ope muistutti minua kärsivällisesti.

    Kärsivällisyyttä tarvittiinkin. Seuraava tehtävä oli tehdä pohkeenväistö ravissa! En muista, olenko koskaan tehnyt pohkeenväistöä ravissa. Siinäpä sitten Hani-parka oli ihmeissään, mitä pottusäkkitäti tahtoo. Piti jälleen kääntyä Essin puoleen ja pyytää täsmälliset ohjeet, miten se pohkeenväistö menikään. En saanut Hania yhtään kertaa tavoitteina olleiden keilojen väliin, mutta aika läheltä liippasi.

    Minä hölmöläinen luulin, että laukannosto kyllä onnistuu. Mitä vielä! Hani meni tuhatta ja sataa mutta ravia. Minä hölskyin mukana ja rimpuilin välillä ilman jalustimia. Kevensin ja töksötin satulassa vuoron perään, mutta laukkaa ei tullut. Tai tuli, mutta vasta hurjan ravispurtin jälkeen.

    Sitten ne mokomat alkoivat hypätä! Minun ei onneksi tarvinnut vaan kiertelin esteet sujuvasti. Tarkoituksena oli lähteä liikkeelle harjoitusravilla, nostaa laukka keilojen kohdalta, hypätä pari estettä, tehdä voltti ja hypätä yksi este. Minulle riitti, että kiersin esteet ja tein kaksi pääty-ympyrää. Joo-o. Se laukkahan se vaan ongelmaksi koitui.

    Kiemurtelin ja houkuttelin, mutta laukka ei vaan noussut. Aina kauhean kiitoravin jälkeen tuli jotain laukan tapaista, mutta hurraa huutoja se ei herättänyt.

    Kävi vielä niin pöljästi, että kun odottelin vuoroani ja lyhensin toista jalustinta, sain käärittyä ohjat Hanin turvan ympärille niin, että vetelinpä kummasta tahansa ohjasta, poni kääntyi aina oikealle. Noloa. En yhtään huomannut. Ihmettelin vaan, miten poni kulkee niin oudosti eikä tahdo millään kääntyä oikein.

    Oli siinä Essillä ja muilla naurussa pitelemistä. Hävetti niin kamalasti, että sain sen laukankin lopulta nostettua. Yritin kai koota viimeisiä itsetunnon murusia. Ei vaan oikeasti hoksasin vahingossa, että Hanille pitääkin siirtää toinen jalka huomattavan taakse ennen kuin laukka nousee. Sittenhän minä teinkin ihan kelpo laukannostoja pariin otteeseen.

    Harmitti, kun hoksasin idean vasta tunnin loppupuolella. Viimeisten käyntien aikaan uskalsin vilkaista sykemittaria ja se näytti edelleen yli 140!

    Tunnin jälkeen tiesin, että jalat tulevat olemaan kipeät seuraavat pari päivää. Kävelin kuin lännenmies jalat haarallaan. Hanilla oli kiire iltaruualle, mutta minä pystyin vain hiippailemaan varovaisin askelin kohti tallia. Essi tuli kaveriksi purkamaan varusteita ja kehaisi, että ihan hyvinhän se meni. Tasapaino on kuulemma hyvä ja asiat palautuvat pikku hiljaa mieleen, kun jaksaa vain yrittää – tai jos takapuoli kestää.