Juoksee hirvien kanssa

Yritin tänään jallittaa hirviä. Eipä se onnannut taaskaan. Awa intoutui jäljille ja haukkumaan. Isä kiersi kävellen ja välillä kontaten koiran ja hirvien perässä. Minä yritin ehtiä autolla edelle ja kun autolla ei päässyt niin sitten juosten.

Luulin jo ehtineeni, mutta eiköhän gepsi juminut ja näytti vanhaa paikkaa koiralle. Niinpä pysähdyin liian aikaisin. Ei muuta kuin panokset piipusta, tielle ja juoksemaan autolle.

Siinä välissä Awa sitten kyllästyi ja palasi isän luo. Yritin katsella jälkiä, olisivatko hirvet karanneet tien yli, mutta mitään ei näkynyt. Isä pähkäili, mihin ne olisivat voineet mennä, mutta emme saaneet niistä enää minkäänlaista havaintoa.

Olipa onni, että isä ylipäänsä huomasi hirvet. Olivat Awan kanssa kävelleet sivutuuleen ja isä oli pysähtynyt ihmettelemään, miksi suonlaitaan oli kaivettu uusi oja. Eihän se mikään ojanpenkka ollut. Hirviemohan siinä oli vasansa kanssa pitänyt siestaa. Vasta kun emä oli kääntänyt päätä, isä oli tajunnut vetää kontilleen ja lähtenyt konttailemaan niitä kohti.

Awa oli moista touhua ihmetellyt ja ollut välillä isän konttauksen edessä poikittain. Oli varmaan tuuminut, että mitä se ukko nyt höyrähti, kun maanmatosia noin läheltä tarkkailee. Lopulta koirakin oli vihdoin haistanut hirvet ja sitten tämä meidän juoksukilpailu alkoi.

Kun nämä hirvet missattiin, päätettiin lähteä kotiin. Isä kulutti metsään yli 2500 kilokaloria ja minä koko päivänä vain kolmasosan siitä. Harmittaa vietävästi. Olen taas alkanut inhota omaa olemustani, vaikka viime keväänä olin jo melko tyytyväinen peilikuvaani. Nyt läski valtaa alaa kiihtyvällä tahdilla ja syö itsetuntoa vähintään yhtä nopeasti.

Site Footer