Masennuksen kourissa

Se on täällä taas. Pimeys. Mieli on matala, olo surkea ja itseinho huipussaan. Vihaan tätä olotilaa. Mikään ei onnistu eikä mikään riitä. Itsestä on revittävä kaikki teho irti ja silti jää jotain tekemättä.

Huomenna on lukuseminaari. Siellä ruoditaan muun muassa Heidin ja minun abstraktia. Kommenteista ei juuri ollut apua, kuten aiemmin kirjoitin. Edustin meitä jo viimeksi yksin ja niin huomennakin. Eihän sille mitään voi, että Heidi sairastui, mutta silti. Olisin ollut valmis heittämään pyyhkeen kehään ja antamaan itselleni edes vähän armoa luopumalla tästä kurssista.

Ei onnistu enää. Pakko mennä, puolustaa yksin yhteistä paperia, johon minulla ei ole oikeastaan mitään mielenkiintoa, ja vielä yrittää saada kaikki mahdolliset kommentit ja ehdotukset paperille, jotta voin raportoida niistä Heidille. Ja sitten pitäisi antaa rakentavaa palautetta muille. Tsekkasin nopeasti muiden abstraktit ja heidän saamansa kommentit. Joopa joo. En osaa sanoa mihinkään mitään ja siihen, mihin osaisin, en jaksa.

Muutama lisäkilo vie koko elämästä energian eikä Ilkkakaan vastaa puhelimeen.

Site Footer