Vihdoin hikiliikuntaa

Kävin pelaamassa yliopiston naisten sählyvuorolla ja tuli hyvä mieli. Oli kiva pelata, kun ei ollut vaihtomiehiä. Korjaan: -naisia. Naisilla on kahden tunnin vuoro, mutta väki alkoi huveta puolentoista tunnin pelin jälkeen, joten me muutkin päätimme luovuttaa. Harjoitukselle tuli kestoa tunti 25 minuuttia. Keskisyke oli 164 ja maksimi 187. Harjoitusvaikutus nousi tällä kertaa maksimiin eli 5,0:aan. Kilokaloreita paloi 712.

Oli kiva pelata vaihteeksi naisten kanssa. Silloin ehtii jopa miettiä, mitä pallolla tekisi ja voi harjoitella pallon hallintaa ihan eri tavalla kuin perjantain sekapeleissä. Naisten kanssa pelatessa minä vain tahdon varoa kanssapelaajia. En mene terrierimäisesti päälle, vaikka teen niin sekasählyssä. Ihan varovasti yritän hipistellä pallon pois. Ja koko puolitoistatuntisen minä kannustan muita ja kehun suorituksia. Olenkin yleensä vanhin pelaaja, joten kai minulle tulee äidillinen olo ja siksi kehun muita.

Nyt on ihan mukava olo. Fyysisesti väsynyt, lihakset raukeina ja kohta on mielikin, kun lähden käymään syksyn ensimmäistä kertaa taloyhtiön lenkkisaunassa.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer