Kirjan jälkeen

Kuukausi: lokakuu 2007

  • Hiekkapuhallukseen

    Tästä hirvenmetsästäjästä paljastui turhamaisista turhamaisin tyttötyttö. Kävin kosmetologilla ja vuosien taivuttelun jälkeen menin ja varasin ajan kasvojen hiekkapuhallukseen. Kutsuvat sitä myös mikrohionnaksi, mutta periaatteessa se on yhtä kuin hiekkapuhallus. Toinen vaihtoehto on hioa kasvojen arpia timantilla. Tuleekohan päästä yhtä terävä kuin kunnon puukosta, jos sitä hioo timantilla?

    Kuun lopussa selviää, kumman käsittelyn naama lopulta saa. Onkohan minulle tulossa kolmenkympin kriisi?

    Ostin Oulusta uuden takin. Myyjä kysyi, tuleeko se vanhojenpäivään. Sanoin hänelle, että vietin vanhojenpäivää jo 11 vuotta sitten. Taidan olla kolmikymppinen kakara…

    Jotta ristiriidat eivät elämästä loppuisi, minusta taitaa sittenkin olla kasvamassa nainen. Ostin nimittäin maskuliiniseen hirvikämppään pölynimurin hintaan ekstrakallis 29 euroa! Imuri imee ehkä yhden hiekanjyvän tunnissa, mutta eipä meillä ole tälle syksylle ruuhkaksi asti muita metsästystehtäviä ollut.

    Awa haukkui tänään ekaa kertaa hirveä jahtikauden aikana. Sitä ennen se haukkui muutaman kerran, mutta syyskuun viimeinen viikonloppu lopetti koko touhun.

    Isä oli tänään etsinyt sille emän ja vasan pellolta ja testannut, osaako koira enää haukkua muuta kuin ikäväänsä ojan takana. Hienosti oli osannut!

    Huomenna taas tositoimiin, vaikka sitten nenä vuotavana. Onpahan ainakin tälläydytty hirvenmetsästyksen arvoisesti. Ja lenteleehän se muru mussukkakin huomenna pohjoiseen!

    PS. Opinko milloinkaan kirjoittamaan ilman turhia liitepartikkeleita?! En jaksa miettiä oikeinkirjoitusta, kun kirjoittelen niitä näitä tänne blogiin. Kauheaa:(

  • Nuha kellisti hirvenkaatajan

    Niinhän siinä kävi, että syysflunssa kaatoi minut tänä aamuna sänkyyn ja hirvenmetsästykseen tulee pakollinen kahden päivän tauko. Tänään sairastelun vuoksi ja huomenna kosmetologin vuoksi. Sen verran turhamainen tämä hirvenpyytäjä, että pitää välillä käydä vähän ehostamassa itseään;)

    Isä lähti metsälle ja minä ja Awa jäätiin jatkamaan unia. Meni yhteentoista ennen kuin heräsin eli käytännössä nukuin melkein kellon ympäri. Nyt alkaa nuha helpottaa.

    Alankin tästä suunnitella ikääntyvien yliopiston luentoa. Olisi kiva saada siihen luotua samanlainen kaari kuin viimeviikkoiseen konferenssipresentaatioon. Esitykset oli julkaistu eilen konferenssisivuilla ja eikös vaan minun toisessa slidessa ole kirotusvire! Yliopiston tehtävät ovat näköjään teaching, reseach, interaction. Noh, näitä sattuu, mutta kyllä virhe vähän söi esityksen aiheuttamaa hyvänolontunnetta.

    Ikääntyvien yliopiston luennon aihe on tutkijankammiosta apteekin hyllylle, joten jo otsikko kertoo selvästä jatkumosta. Siksi ajattelin luoda esitykseen ajallisesti etenevän polun. Ajattelin etsiä jännitettä siitä tosiseikasta, että suomalainen tutkimus on huippuluokkaa ja patentointiaktiivisuuskin melkoista, mutta silti alkuperäislääkkeitä ei ole tullut sitten 90-luvun. Jos Ilkka vaikka osaisi neuvoa, miten saisin esitykseen havainnollistettua selvän kuilun tutkimuksen ja tuotekehityksen väliin. Ilkka osaa kaikenlaista, mistä minä voin vain haaveilla.

    Pitää etsiä esityksen alkuun tilastotietoa tutkimuksen tilasta, patentoinnista ja alkuperäislääkkeistä Suomessa. Voisihan esitykseen peilata vähän Euroopan laajuista tilannettakin. Kaupallistamispolusta ajattelin tehdä hyvin yksinkertaistetun mallin. Ilkka varmaan osaisi luoda jonkun sellaisen systeemin, että yliopistotutkimuksesta patentoinnin jälkeen lähtisi useampia haaroja, joiden lopputulos olisi kuitenkin sama eli tässä tapauksessa apteekin hyllyllä oleva tuote.

    Jostakin kumman syystä ei lainkaan hirvitä lähteä luennoimaan eläkeläisille. Heillä on varmasti paljon enemmän tietoa lääkkeistä ja lääketeollisuudesta kuin minulla, mutta ajattelin panostaa keskustelutäkyihin luentoni aikana. Ikääntyvien yliopistossa luennoija pitää tunnin alustuksen ja sen jälkeen on varattu tunti aikaa keskustelulle.

  • On tässä liikuttukin

    Sporttailumerkinnät ovat jääneet tekemättä. Pitänee muistuttaa maailmaa, että on urheilua maratonin jälkeenkin. Tosin hieman pulleammalla vatsalla, mutta siinähän se rasva palaa, kun laittaa tossua tai vaelluskenkää toisen eteen.

    Sporttimerkintöihin tulee lähiaikoina muutos, sillä tilasin uuden sykemittarin. Päädyin lopulta Suunnon t3:een GPS Podilla. Pitää vielä löytää jostakin halvalla PC POD, jolloin harjoituspäiväkirja syntyy automaattisesti.

    Joka tapauksessa lenkkeilin syyskuussakin muutaman kerran, mutta ilman mittaria. Mittaria käytin viime viikolla tiistaina aamulenkillä, kun oli pakko tehdä mielenvirkistyslenkki Puijolla mönkään menneiden asuntokauppojen takia. 45 minuuttia , 431 kcal keskisykkeellä 154 (max 181, kun vähän spurttailin ylämäkeen). Asuntokaupoissa ei oikeasti päästy edes tarjousvaiheeseen, koska kaupat tyssäsivät jo mahdottomaan lainanhoitoon.

    Perjantaina pelasin tunnin sählyä tosi kovalla temmolla. Olimme vähän altavastaajina, kun jouduimme pelaamaan fysiikan poikia vastaan. Omaa porukkaa ei taaskaan tullut riittävästi. Liekö kyllästyneet sählyyn. Joka tapauksessa tunnissa paloi kunnioitettavat 659 kcal ja reikäpallon perässä ravasin keskisykkeellä 169. Maksimi kohosi jo liki normaalia eli 190:een. Vielä maratonharjoittelu painaa jaloissa, eikä koneesta saa irti huipputehoja edes sählykentällä.

    Lauantaina kävelimme isän kanssa hirvimetsällä lähemmäs 12 kilometriä. Maasto oli vaihtelevaa ja välillä rämmittiin suossa. Päivän aikana kaloreita paloi kuuden makkaran verran eli 1245 ja keskisyke oli tietenkin tosi matala, 95. En ottanut mittarista taukoja pois, joten tämä on todellinen päivän keskisyke. Maksimi kävi välillä 136:ssa.

    Vielä sunnuntaina kävelykilometrejä tuli noin yhdeksän. Liki samassa ajassa kaloreita paloi 1098 ja keskisyke oli 90. Maksimisyke nousi 152:een, kun juoksin aseen kanssa aukean poikki koiran haukulle.

    Maanantaina metsästyspäivä oli pidempi, mutta kilometrejä kertyi naurettavan vähän. Laskuri nollaantui välillä, mutta kävelin arviolta seitsemän kilometriä. Pullaa saa mussuttaa 1148 kilokalorin edestä. Keskisyke 85, maksimi 134.

    Tänään oli lihanjakopäivä ja kävelyt jäivät noin kolmeen kilometriin, kun isä istutti minut pariin kertaan passiin. Siksi kulutus jäi puolessatoista tunnissa 272 kilokaloriin ja keskisyke oli 91, maksimi 120.

    Nyt on sitten kamala nuha ja huomenna voi olla, ettei tule sporttailtua ollenkaan.

  • Kerta kiellon päälle

    Tietenkin tupsahti mieleen saunanlauteilla, missä menee opettajan ja tutkijan ero, vaikka lupasin, etten enää pohdi opettajuuteen liittyviä asioita.

    Meidän laitoksella kaikki apurahatutkijat on valjastettu valtion rattaiden eteen opettamaan ilmaiseksi. Jotenkin opetus on yritetty jakaa sen mukaan, mikä sattuisi olemaan kunkin tutkijan spesialiteettia. Niinpä minä opetan korkean teknologian markkinointia, toimintatutkimuksen metodologiaa ja markkinoinnin ja kansainvälisen liiketoiminnan -kurssilla innovaatioasiaa.

    HTM-luennot (high technology marketing) ovat tältä syksyltä ohi ja edessä on vielä kolme kirjatenttiä ja viisi suullista tenttikuulustelua. HTM on ehkä eniten minun alaani, mutta mitkä ovat ne eväät, joilla minä annan markkinoinnin syventävää luento-opetusta ja vieläpä englanniksi?

    Syventävillä kursseilla pitäisi ehdottomasti hioa perusopiskelijasta timantti, joka pärjää ongelmitta työmarkkinoilla. Pitäisi auttaa opiskelijaa näkemään itse, miten jo opittua perustietoa käytetään ratkaisemaan käytännön ongelmia ja etsimään uutta tietoa, jos olemassa oleva osaaminen ei riitä. Okei, myönnetään, ettei tieto ole yhtä kuin osaaminen, mutta olkoon se toisen blogipohdinnan aihe.

    Tuntuu turhauttavalta, kun oma kompetenssi ei ole sillä tasolla, että voisi riittävästi ohjata opiskelijoita. Minulla on koko ajan sellainen tunne, että minua luennolla tuijottava joukko tietää, että minä en oikeasti tiedä, mitä teen.

    Miten voisinkaan tietää? Helkkari soikoon, muutama vuosi sitten istuin samoilla kursseilla perusopiskelijana. Miten yksi apurahan kurimuksessa eletty vuosi muuttaisi perusopiskelijan opettajaksi?

    Periaatteessa HTM-kurssilla voisi istua jopa jatko-opiskelijoita, sillä syventävät kurssit hyväksytään myös jatko-opintoihin. Viime vuonna kurssilla olikin kaksi jatko-opiskelijaa, mutta silloin vedin kurssin turhia murehtimatta. Kai syventävien opettaminen tuntui minusta vielä viime vuonna luottamustehtävältä – melkein kunnia-asialta. Nyt tuntuu siltä, että minua käytetään vain hyväksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta korkean teknologian kauppatieteellinen opetus, joten se on vain kätevästi ”ulkoistettu” hyväuskoiselle jatko-opiskelijalle.

    Millaista osaamista meidän perusopiskelijamme saavat yliopistosta, jossa heidän tärkeimmät kurssinsa on annettu kaikkein kokemattomimpien opetettavaksi? Onko Kuopion kauppatieteellisen saama kritiikki sittenkin oikeutettua? Miten voin katsoa silmiin entistä opiskelijaa, joka on tulevassa työssään täysin sormi suussa, kun minä olen epäonnistunut opettajana?

    On opettaja-Outissa jotain hyvääkin. Olen ainakin innostunut aiheestani. Teknologiaympäristö tuo liiketoimintaan aivan uudenlaisia haasteita ja mahdollisuuksia, joita perinteiset toimialat eivät koskaan kohtaa. Vaikka liiketoiminnan perusperiaatteet pätevät myös teknologiaympäristössä, on niiden soveltaminen usein täysin erilaista.

    Jo pelkästään markkinoinnin näkökulmasta tekno tuo suuria haasteita. Miten tavoittaa asiakkaat, jotka eivät vielä tiedä tarvitsevansa uutta tuotetta? Miten tehdä radikaalista innovaatiosta helposti lähestyttävä ja omaksuttava? Miten yhdistää usein ristiriitaiset markkinoinnin ja tuotekehityksen intressit? Miten luoda liiketoiminnan pelisääntöjä ympäristössä, joka on kilpailevien teknologioiden, tuotteiden ja toimijoiden temmellyskenttää?

    Jokainen haaste on mahdollisuus tehdä jotain muita paremmin, menestyä, kasvaa ja kehittyä. Toisaalta jokainen uusi markkinoille tuotu innovaatio avaa myös mahdollisuuden kilpailijoille tehdä jotakin samaa tai samantapaista. Ja taas toimintaympäristö muuttuu.

    HTM-kurssilla olen pyrkinyt näyttämään osan tästä teknoympäristön dynamiikasta. Se, olenko onnistunut, selviää viimeistään, kun opiskelijat palauttavat portfolionsa ja tulevat tenttikuulusteluun. Minä luen sitten kurssipalautteesta, kuinka epäpätevä minä taas olinkaan.

  • Ellin pullero yllätti

    Pitää heti raportoida Elli-koiran tämänpäiväisestä uroteosta. Elli on norjan harmaahirvikoira – jo ikäleidi. Ellillä on ollut parin viime vuoden ajan outo sairaus. Se ei syö juuri mitään, mutta turpoaa kuin pallo. Kilpirauhaset ja cushingin tauti on tutkittu, mutta mitään elimellistä syytä ei ole löytynyt. Se vain lihoo ja lihoo ja siinä sivussa masentuu, kun ei jaksa liikkua.

    Tänä aamuna, heti sen jälkeen, kun isä pelasti kiinni jumittuneen Ellin kopin alta, Elli pääsi kaikesta ylipainosta huolimatta Awan kanssa hirvimetsälle. Ellille laitettiin vanha tutkapanta ja Awa sai koira-gepsin. Olisi pitänyt laittaa toisinpäin…

    Elli katosi jo puolen tunnin kävelyn jälkeen omille teilleen. Isä tutkasi sitä pari kertaa ja tuli siihen tulokseen, että ryökäleen mötkylä makaa autolla. Awa tuli meidän matkassa ja oli heti korvat höröllä, jos reppu vähän rapisi.

    Kävelimme melkoisen lenkin metsässä ja ehdimme juoda parit teehörpyt. Isä oli juuri katselemassa sopivaa tervaskantoa makkaratulia varten, kun metsästä kuului haukkumista. Isä kuunteli ja ihmetteli, kenen koira on näin lähellä. Minun mielestäni se oli ihan selvästi Ellin ääni. Ellin ääni on madaltunut liikakilojen myötä, mutta kyllä se Elliltä kuulosti. Isä kaivoi vanhan tutkan esiin ja niinhän se oli meidän Ellin pullero. Oli löytänyt hirven ja onnistunut vielä pysäyttämään sen.

    Siinä unohtui makkarat ja tervaskannot. Kiireesti vaihdettiin asetta. Minä kannan aina kevyempää Tikkaa ja isällä on kiikaritähtäiminen puoliautomaatti-Browning. Osaan ampua paremmin isän aseella, ja siksi päädymme usein vaihtamaan asetta tosipaikan tullen.

    Sitten siitä vain hiippailemaan kiireesti haukun suuntaan. Isä kiersi vähän pohjoisempaa ja minä menin suoraan. Harmi vain, ettei Ellin kunto enää riitä pitämään hirviä paikallaan, vaikka tämä hirviyksilö taisi olla tavallista kärsivällisempää sorttia.

    Haukku häipyi aina välillä ja minä kuulostelin uutta suuntaa. Awa pyöri jaloissa. Sen olisi pitänyt älytä lähteä Ellin kaveriksi, mutta parhaimmillaankin kävi vain 170 metrin päässä. Taitaa olla liian ihmisrakas hirvikoiraksi.

    En päässyt koskaan ampumaetäisyydelle enkä edes näköetäisyydelle. Kävin jo mutkan tielläkin, kun haukku alkoi taas kuulua ja minä säntäsin takaisin metsään. Lopulta isäkin antoi periksi ja paistelimme ne isän kaipaamat makkarat.

    Sitten lähdettiin etsimään Elliä. Ajeltiin yhden metsäautotien päähän ja isä lähti kävelemään tutkan osoittamaan suuntaan. Minä jäin päivystämään autolle.

    En kehdannut seisoa auton vieressä sateessa ja kylmäkin alkoi tulla, joten istahdin autoon odottamaan. Isä soitti ja kuiskaili koordinaatteja. Minun piti ottaa aukaisupuukko isän repusta, kivääri ja oma reppu mukaan ja lähteä Ellin uuden haukun suuntaan.

    Helpommin sanottu kuin tehty. Isä oli tietenkin vienyt Tikan, mutta myös puoliautomaatin lippaan. Piti ottaa panokset taskuun ja toivoa, että yksi panos piipussa riittää, jos ampumatilaisuus tulee.

    En ehtinyt kauas, kun isä jo soitti, ettei tarvitse tulla. Elli oli vielä haukkunut, mutta kun se oli huomannut isän, se oli tullut siihen tulokseen, että haukut on haukuttu tältä päivältä ja on aika lähteä omaan mökkiin nukkumaan.

    Vaikka Ellillä on reilut kymmenen kiloa ylipainoa ja liikkuminen on vaivalloista, hirvikoiran vaistot toimivat yhä. Sitä jaksaa vanhempi ja huonokuntoisempikin koira juosta, jos virikkeet ovat hyvät.

    Nyt Elli nukkuu tyytyväisenä mökissään jalat hierottuina ja hyväksi paijattuna. Kohta nukkuvat myös isäntä ja emäntä.