Duhadedä Dunedinissa

Taas vähän ajatuksia Uudesta-Seelannista. Kävin tänään ilmoittautumassa ANZMAC-konferenssiin, mutta eihän konferenssista mitään tullut. Nenä vuotaa ja välillä on tukossa niin mitenpä siinä sitten istutaan arvokkaasti konferenssissa. Ilkka tuli mukaan yliopistolle eikä mennyt kuin muutama hullu minuutti niin hän oli järjestänyt meille tutustumiskäynnin paikallisen yliopiston videoneuvottelutiloihin. Minä en ymmärtänyt mitään. Yritin vain olla aivastelematta esittelijöihin päin ja pyyhkiä sopivin väliajoin nenänalustaa, etten antaisi kovin törkyistä Suomi-kuvaa.

Kierroksen jälkeen palautimme auton. Unohdimme aluksi tankata pirssin ja piti palata takaisin tankille. Melkoisesti horsasee tuollainen vuokrapirssi, jolla minäkin ihan huomaamattani ajoin ohi jostakin paikallisesta lammasfarmarista 160:iä. Uusi yritys onnistui ja auto jäi Avikselle.

Käveltiin keskustaan ja käytiin syömässä rutikuiviksi paistetut kanaschnitzelit. Nyt olemme tarkempia ruokapaikkojen suhteen. Vielä visiitti Dunedinin turisti-infoon ja sitten peiton alle hotellille. Ilkalle pitäisi keksiä jotakin tekemistä täältä Dunedinista tai hän karkaa muualle pariksi päivää. Sitten olenkin ihmeissäni, jos joudun ottamaan yksin auton vuokralle ja ajamaan yksin Queenstowniin. Hyvin menee jo matka-ajo, mutta kaupunkiajo vähän hirvittää. Ajavat joka suunnasta eteen. Vilkkukin on sijoiteltu niin väärin, että aina meinaa näyttää suuntamerkkiä pyyhkijöillä.

Ollaan molemmat vähän väsyneitä. Nukuttiin taas päivällä parin tunnin tirsat. Minä paikallisen apteekin pillereiden voimin ja Ilkka muuten vaan. Nyt oli minun vuoroni nauttia sähkölämmitteisestä pedistä. Mukavasti lämmittää varpaita.

Pestiin tänään pari koneellista pyykkiä. Tehtiin luova ratkaisu pyykin kuivatuksen suhteen ja laitettiin hotellihuoneen partsille silityslauta vaatetelineeksi.

Ilkka on täällä vuorostaan sairaanhoitajana. Keittelee minulle teetä ja haki naposteltavaa kaupasta. Tähän mennessä jokaisessa hotellissa on ollut vedenkeitin ja teetä ja kahvia. On vähän ikävä kaurapuuroa, sillä aamiaiset ovat olleet melkoisen surkeita. Tänään Ilkka pyysi erikseen kinkkua ja juustoa leivän päälle, kun sitä ei ollut tarjolla. Kinkku näytti normaalilta; juusto tuotiin suikaleina, ei ihan raasteena kuitenkaan.

Olemme tehneet empiiristä tutkimusta leivänpaahtimien suhteen. Täällä paahdetaan leipä vain sellaiseksi lämpimäksi lötköpötköksi. Ei tietoakaan rapeasta suomalaispaahtiksesta – poppaleivästä.

Ruuasta vielä yksi havainto. Uudessa-Seelannissa yksi salaatin perusraaka-aineista on porkkana. Ei se vielä mitään, että lisäkesalaatissa on porkkanaraastetta, mutta laittavat sitä vielä hampurilaisiinkin!

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer