Väitöskirja-ahdistus on iskenyt tosi pahana. Yllätän itseni vähän väliä ahdistumasta. Mielessä pyörii melko vahvasti ajatus siitä, ettei väitöskirja ehkä koskaan valmistu. Minulta puuttuu kokonaan tutkimisen into, jota väikkäri vaatisi. En pysty oikein näkemään itseäni missään väitöskirjan jälkeen. Olisi paljon helpompi, jos minulla olisi jokin haave tulevasta työtehtävästä tai työpaikasta, mutta kun ei ole.

Tänäänkin olen tehnyt kaikkea muuta kuin tutkimusta. Nyt minulla olisi aikaa tutkimukselle, mutta Ilkka tulee kohta ja pitäisi kuitenkin pian keskeyttää koko homma ruuanlaiton vuoksi.

En ymmärrä, miten minä onnistun joka päivä lipsumaan säännöllisestä työskentelyrytmistä. Jään aamulla näpräämään jotakin koneelle, havahdun aamupäivällä hirveään nälkään, kun aamiainen on jälleen kerran jäänyt väliin. Syön jotain ja samalla skippaan lounasajan. Sitten teen taas jotain muita hommia, tiskaan, siivoan, käyn kaupassa tai jotain muuta ja hupsista, kohta on taas nälkä, muttei enää kannata ryhtyä syömään, koska Ilkka on tulossa parin tunnin sisään ja joutuisin tekemään ruokaa moneen otteeseen.

Ei tällainen ruokailu muuten olisi paha asia, mutta en pysty yhtään keskittymään mihinkään, jos on nälkä. Väsyttää koko ajan eikä se enää auta, jos jotain syönkin. Väsymys on saanut jo vallan. Pitäisi ottaa tirsat, mutta ei muka voi, kun pitäisi oikeastaan tehdä väitöstutkimusta. Ympyrä sulkeutuu eikä mitään tapahdu. On vain nälkä ja väsy ja ahdistus tekemättömistä töistä.

—

Teuvo kyseli jo tutkimuksen edistymisestä. Kysymys oli vielä esitetty varovaisesti pienin kirjaimin, mutta takuulla Teuvokin kohta hermostuu, kun minä vain lusmuan. Olen viettänyt kesälomaa nyt vuoden yhteen menoon. Jokohan kohta olisi tekemisen aika?