Tämä voi tietenkin olla hieman ikävää luettavaa teille, rakkaat kaupunkilaisystäväni, mutta haluaisin nyt esitellä jääkaappini. Se on vihreä ja sininen. Se alkaa ulko-ovelta eikä tunnu päättyvän mihinkään. Tai ainakaan minä en ole vielä törmännyt takaseinään, vaikka olen sukeltanut syvälle sen uumeniin.

Jääkaappini on viime aikoina näyttänyt ehtymättömältä. Sieltä on löytynyt sangoittain sinisiä, pulleita mustikoita, sumpuittain saksiaan naksuttelevia rapuja ja paistinpannuittain keltaisena loistavia kantarelleja. Jos tarkastelee viimeaikaisia menuitani niin esimerkiksi yhtenä iltana hain illalliselle isosta jääkaapistani kantarelleja, joista paistoin itselleni munakkaan. Jälkiruuaksi löysin kipollisen ahomansikoita, vadelmia ja mustikoita, joista surautin nopsaan pirtelön. Enpä ole itsekään ennen syönyt ahomansikkapirtelöä! En kehtaa edes kehua, miltä se maistui.

Paistia monenlaista

Yksi päivä jääkaapin ovella seisoi jänis, mutta vielä ei ollut jänispaistin aika. Jänis katseli jo sillä silmällä grilliä, muttei loikannut itse paistumaan.Viime vuonnahan minä löysin tästä jääkaapistani, ihan sen etualalta, makoisan teeripaistin. Tänä vuonna eläinravinto on täyttynyt ravuista. Niitä on keitelty tähän mennessä useita kymmeniä, ja minultakin alkaa nutun kuoriminen sujua ihan niks ja naks vaan.

Se, missä jääkaappini on tähän saakka tuottanut pienen pettymyksen, on kalasaalis. Ilkka opetti minut jerkkaamaan enkä nyt puhu siitä tanssista. Jerkkaus on eräänlaista virvelinykimistä. Olen tähän saakka onnistunut narraamaan tukun ahvenheinää, yhden koivunlehden ja pari risua. Laiturin kiinnityskiviä en saanut kiskottua rantaan saakka vaan piti käydä uimalla irrottamassa koukku kivestä. Ehkäpä saalis vielä muuttuu hieman elävämmäksi.

Tietenkin tässä yhteydessä olisi jokin kuva paikallaan – ihan vain todistusaineiston vuoksi. Niin, se on pikkuisen hankalaa, kun jääkaappini antimet etsiytyvät niin nopeasti suuhuni, etten ehdi kuvia näpätä. Tässä on kuitenkin huono kuva jänöjussista grilliä katselemassa .