Tekijä: Outi

  • Tanssien pyörryksiin

    Ilkka pyöritteli minua äsken kuin hyrrää tanssilattialla. Meni pää ihan sekaisin eikä nautittavana ollut muuta kuin kävelyhumppaa ja lavajivea. Välillä minusta tuntui, että heilutaan kuin heinämiehet. Kai sitä pitää vähän notkistella, mutta mitenkä tällainen kaksi-vasenta-jalkaa-tyttö osaisi notkistella ja vötkistellä? Ilkka on se meistä, joka keikkuu. Minä laahustan perässä tai paremminkin Ilkka työntää minua edellään.

    Kävelyhumppa – tuo tanssilajeista jaloin ja monisäikeisin – sujuu, jos osaa kävellä. Hmm. Osaanko kävellä? Olen ehkä vasta siinä ryömimisiässä, mutta ryömintähumppaa ei taida olla.

    Varokaa vaan siellä tanssilavoilla. Täältä tulee Outi-pyörremyrsky.

  • Ja nurinhan se meni

    Silmät jääkiekon katselusta rähmäisinä suuntasin keskiviikkoaamuna ensimmäiselle A-kortin ajotunnille. Oli tosi kylmä polkaista pyörällä sillan yli autokoululle ja niinpä kiskoin lisää kampetta niskaan. Sain onneksi autokyydin harjoittelukentälle. Jenna ja Henna kokeneempina kuskeina ajoivat pyörät perille. Yksi huollosta tullut pyörä odotteli meitä jo kentällä. Matkalla varmistin, että onhan autokoulun vakuutukset kunnossa, jos kaatua rymähdän.

    Meitä oli kaksi ison pyöräkortin ajajaa ja yksi tuleva kevarikuski. Pyöristä taas kaksi oli kevareita ja yksi iso pyörä. Minun ehdotuksestani Jenna sai ensin ajaa oikealla pyörällä ja minä otin tuntumaa kevyempään kalustoon.

    Enhän minä tahtonut päästä liikkeelle! Liu’utin ja liu’utin kytkintä, mutta aina päästin sen liian aikaisin ylös. Pyörä hyökkäsi ja sammahti. Ajattelin jo, että tähänkö tämä nyt jäi. Ei motoristi saa edes ratsuaan kesytettyä. Alkuvaikeuksien jälkeen peli alkoi kuitenkin totella sen verran, että uskalsin ajaa sillä kentän poikki. Sitten pitikin jo kääntyä. Hmm. Ilmeisesti selvisin, koska en muista kurauttaneeni ojaan tahi seinään kertaakaan.

    Minä jäin treenailemaan itsekseni liikkeellelähtöä, jarrutusta ja vaihteenvaihtoa, kun Jenna jo harjoitteli käsittelykokeen tehtäviä. Henna oli jo menossa käsittelykokeeseen, joten hän taituroi hienosti pyörällään. Henna on lupsakka tyttö. Kävi aina välillä kyselemässä minulta kuulumisia. Kovasti kannusti yrittämään uudelleen, kun pyörä jälleen kerran sammui.

    Jostakin hassusta syystä lopulta oivalsin, miten liikkeellelähtö tapahtuu sulavasti. Ehkä se, etten onnistunut liikkeellelähdössä, oli oikeastaan hyvä asia. Unohdin nimittäin jännittää tasapainon ja kytkimen puolesta, kun kaikki energia meni liikkeellelähdön miettimiseen.

    Sitten minäkin jo pääsin pujottelemaan ja kieputtelemaan tulevan käsittelykokeen tehtäviä. Hidas ajo sujui alusta alkaen kohtalaisen hyvin, samoin jarrutus, mutta koskaan en tule pääsemään läpi pujottelukokeesta. Miten ihmeessä sen härrävärkin saa taivutettua niin tiukkaan kurviin pujotteluradan päissä? Ympyrän halkaisija on jotain viisi, kuusi metriä.

    No joo, mutta kevari alkoi tulla tutuksi ja aloin lopulta luottaa siihen, että uskallan pysähtyä siitäkin huolimatta, että pitää taas lähteä uudelleen liikkeelle. Sitten pitikin jo vaihtaa pyörää. Ilkka oli etukäteen varmistanut, että autokoululta löytyy pätkille sopiva iso pyörä. En minä merkkiä muista. Ei se ole oleellista.

    Oleellista on se, että isolla pyörällä liikkeelle lähteminen oli huomattavasti helpompaa ja pujottelu vastaavasti vielä paljon vaikeampaa. Se ei taivu voltille millään! Ei millään! Jotenkuten saan tehtyä voltin vasempaan, mutta oikea kierros menee aina leveäksi.

    Autokoulunope laittoi minut harjoittelemaan pelkkää oikeaa kierrosta. Ympyrä tiukkeni ja tiukkeni, mutta samalla minä väsyin ja väsyin. Väsyin kai jännittämiseen ja pelkoon kaatumisesta ja sittenhän minä tietenkin kaaduin. Pysäytin pyörän ilmeisesti liikaa etujarrulla, ei niin, että se olisi mitenkään yhdelle pyörälle noussut. Miten olisikaan, koska vauhtia ympyräharjoittelun jälkeen oli sellaiset viisi kilometriä tunnissa. Siinä saa motoristi jo kyytiä kun vitosta körryyttää!

    Kun pyörä pysähtyi, minä laitoin tassun maahan, mutta maata ei enää löytynyt. Kun löytyi, pyörä oli jo niin kallellaan, etten jaksanut pitää sitä pystyssä. Kaksi tuntia olin jo treenannut ympyröitä ja jarrutuksia, pelännyt liikkeelle lähtöä ja puhkunut intoa, kun jotain välillä opinkin. Ja sitten olisi pitänyt pitää yhden jalan turvin joku miljoona kiloa rautaa pystyssä! Hei hellurei, ei onnistu, vaikka kuinka bodaisin.

    Juuri huollosta tullut pyörä kellahti kumolleen ja minä siinä sivussa. En jäänyt alle. Olisi melkein pitänyt, että olisi ollut edes jotain dramatiikkaa. Nyt autokoulunope tuli vain nostamaan pyörän pystyyn ja patisteli yrittämään uudelleen. Olin ihan poikki. En muistanut edes seuraavassa harjoituksessa vaihtaa vaihdetta jarrutuksen aikana pienempään, vaikka olin tehnyt sen jo monta kertaa. Onneksi pyörä armahti minua. Se alkoi vilkuttaa öljyn merkkivaloa ja sain pitää viiden minuutin tauon ajelusta.

    Ja taas kohta piti lähteä pujottelemaan. Eikä se onnistunut vieläkään. Kaksi ja puoli tuntia tahkottiin ympyröitä ja kieppumisia harjoittelukentällä ja sitten ope vain ilmoitti, että pyörät pitää ajaa takaisin koululle. Jenna – kokenut mopoilija – sai ajaa ison pyörän, mutta minunkin piti kurauttaa sillä ensin ajamallani kevarilla. Piti ottaa taas vähän tuntumaa liikkeellelähtöihin, mutta ihmeen hyvin se jo sujui. Ja voitteko ikinä kuvitella! Onnistuin tekemään sillä melkein hyväksytyn suorituksen pujotteluradalla!

    Liikenteessä en pelännyt yhtään. Takaraivossa jyskytti Ilkan ohjeet vilkusta ja erityisesti papan komento, ettei vilkkua saa jättää päälle risteyksen jälkeen. Niinpä onnistuin vilkuttamaan ja olemaan vilkuttamatta. En tahtonut saada vaihdetta päälle liikennevaloissa. Vilkaisin takana ajavaa opea ja hän viittilöi nytkyttämään pyörää niin, että vaihdekin loksahti silmään. Siitäpä sitten varovasti vihreällä liikkeelle. Jäin vähän Jennasta, koska edelleen lähden liikkeelle liian hituraisesti. Hyvä, että lähdin. Sain kurauttaa Jennan kiinni ennen Kyrönsalmen siltaa ja ajaa vähän ylinopeutta 🙂

    Tajusin vasta autokoulun risteykseen pysähtyessäni, että pysähdyin ylämäkeen. Eipä tullut mieleen, miten siinä olisi pitänyt oikeaoppisesti käyttäytyä, mutta a) pyörä ei liukunut taaksepäin, b) pyörä ei kaatunut, c) pääsin liikkeelle. Tästä voisi ehkä vetää sellaisen varovaisen johtöpäätelmän, että kai minä tein jotain oikein.

    Autokoululla jalat tärisivät sekä vilusta että maitohaposta. Olin varmaan puristanut jalkoja niin lujasti pyörän kylkiin, että voimat olivat ihan lopussa. Tulipahan ajettua. Ja tulipahan kaaduttua. Sitähän minä kai eniten pelkäsin. Päätin, että Ilkan pyörällä en aja koskaan. Tulee perheriita jos ja kun kaadun.

  • Kevään kelkkailun fiilistelyä

    En voi uskoa, etten tosiaan blogannut mitään viimekeväiseltä moottorikelkkareissulta Kuusamoon. Reissusta ei tosiaan puuttunut vauhtia eikä vaarallisia tilanteita. Koska en kirjoittanut silloin, en kirjoita mitään nytkään. Antaa kuvien puhua puolestaan. Kuvat on ottanut vastarannalle ajanut Janne, joka kaverinsa kanssa uskaltautui ensimmäisenä vesileikkiin.

    Kuvia Kallaojalta.

  • Valkosipulinen minestronekeitto

    Tein yrttistä minestronekeittoa Mitä tänään syötäisiin? -ohjelman ohjeen mukaan. Tietenkin piti vähän soveltaa kuten aina. Yrttisen tomaattimurskan korvasin valkosipulisella ja kasvisliemikuution kanaliemikuutiolla. Kirsikkatomaattien sijaan laitoin miniluumutomaatteja ja laitoin niitä kokonaisen rasian, koska jätin toisen pussin keittovihanneksia pois. Tuli ihan hyvää soppaa. Kannattaa kokeilla tätä pikaruokaa.

    Minun sovellukseni alkuperäisestä ohjeesta:

    400 g jauhelihaa
    1 sipuli
    1 tl suolaa
    mustapippuria
    1 l vettä
    1 kanaliemikuutio
    1 ps keittovihanneksia
    spagettia
    1 tlk valkosipulitomaattimurskaa
    1 pkt miniluumutomaatteja
    2 tl basilikaa

    Jauheliha ruskistetaan kattilassa ja kuullotetaan sipuli. Lisää suola ja pippuri. Kaada kattilaan vesi ja lisää liemikuutio. Lisää keittovihannekset kiehuvaan keittoon, ja kun keitto jälleen kiehuu, pätki sekaan spagetti. Keittele, kunnes spagetti on syötävää. Sekoita joukkoon tomaattimurska ja tomaattilohkot. Mausta basilikalla ja tarkista suola. Jos keitto muistuttaa enemmän pataa, voit lisätä kiehuvaa vettä.

  • Kakutusta kotona

    Vatsat vaikertaen kävimme Ilkan kanssa äitienpäiväkakulla pohjoisessa. Äiti osoitti tänä vuonna kiitettävää aktiivisuutta ja keitti kahvinsa, haki lehden ja oli jopa ostanut itse itselleen äitienpäiväkakun. Ehdotin, että hän ensi vuonna ostaisi itselleen myös lahjan niin saisi mieleisensä. Kaipa ne sunnuntaiaamuna äidin syliin lykkäämäni oopperaliput miellyttivät.

    Olisinhan minä sen kaakun leiponut, mutta äiti oli ehtinyt ensin. Mummon luona sitten saatiin kotitekoista täytekakkua. Kova homma on meidän pikku perheellä urheilla kakkukalorit pois, mutta onneksi Savonlinnan kampuksen porukka sai järjestymään loppukevääksi toisen sählyvuoron. Tänään pitää uusia salikortti ja ehkä se juoksuhomma lähtisi lopultakin käyntiin. Kovasti olen yrittänyt, mutta yritykseksi on jäänyt.

    Muuttoruljanssi alkaa pikku hiljaa kiristyä. Veimme Utajärvelle autolastillisen pikkuromua, kirjoja ja vähän vaatteita. Konttiin nakkasin neljä pussia vaatteita, mutta silti tavaraa on vielä yllinkyllin. Ainakin osa astioista joutaa Konttiin, mutta rakkaasta matostani en raski luopua. Minun oma pieni villamattoni on ensimmäinen oikea sisustusjuttu, jonka ikinä olen ostanut. Ehdin nauttia siitä vajaan vuoden ennen kuin matto muutti muovipussissa varastoon Aatun karvojen tieltä. Tänne Savonlinnaan se ei kertakaikkiaan sovi. Ilkka on sisustanut asuntonsa valkoisen eri sävyillä ja harmaalla niin ettei punaisen eri sävyissä leimuava matto sovi tänne mitenkään. Tästä matosta uhkaa tulla minulle kynnyskysymys tai yhteiselämän kulminaatiopiste niin kuin Tami sanoisi.

    Viikonlopun aikana yrttiviljelyt olivat kasvaneet hyvin. Varret ovat vielä kovin hentoisia, mutta ne näyttävät hyvävoimaisilta ja virkeiltä. Siirsin lähtiessäni yhden basilikan ja yhden persiljan Ikeasta viime viikolla ostettuihin parempiin ruukkuihin. Olisin laittanut enemmänkin, mutta multa loppui. Tänään menen taas fysioterapeutille ja käyn samalla hakemassa multapussin.

    Fysioterapeutti on yrittänyt saada selkääni liikkuvuutta, mutta suurin ongelma lienee kuitenkin kantapäässä. Hän meinasi, ettei kantaluuni liiku lainkaan ja ihmetteli suuresti, kun kerroin juosseeni viime syksynä maratonin. No ehkei tämä täytekakkuinen kehoni ihan maratoonarin kropalta vaikuta.

    Onneksi MM-lätkä pitää huolta siitä, että edes sydän saa harjoitusta. Piti eilen purra huuleen, ettei olisi herättänyt naapureita kiljumisellaan. Kauhea peli. Jännitti ihan kamalasti. Harvoinpa sitä pääsee suomipoika maalaamaan sivuverkon läpi.

    Nyt eilinen peli tulee uusintana, mutta vaikka toinen silmä ehkä katselee kiekkoa, asetan toisen silmäni tiukasti Dyerin artikkeliin. Töitä on tehtävä – tänäänkin.