Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Chili con carne a la Outi

    Tämänpäiväisessä Itä-Savossa oli juttua meksikolaisesta ruuasta. Olipa vaan resepti chili con carnellekin. Vaikka olen aika monen moista soppaa elämäni aikana kokkaillut, en ole koskaan kehdannut tehdä chili con carnea. Nyt sellainen muhii padassa…

    Lueskelin Itä-Savon reseptiä ja kävin selailemassa muutamia ruokablogeja, mutta en löytänyt mieleistäni. Pitää olla aitoa chiliä, ei vain maustepussista ja paprikaa saisi olla muissakin muodoissa.

    Padassa muhii nyt tällainen, chili con carne a la Outi:

    400 g naudan paistijauhelihaa
    pari pientä sipulia
    kolme valkosipulinkynttä
    1 suippopaprika
    2 pientä, miedohkoa chiliä, vihreä ja punainen
    1 tlk tomaattimurskaa
    1 prk tomaattipyrettä
    pari desiä vettä
    1 tl suolaa
    2 tl paprikajauhetta
    1 tl tabascoa
    1 tl oreganoa
    1 tl chiliä
    1/2 tl mustapippuria
    1/2 tl kanelia
    1 tl hunajaa
    1 tlk kidneypapuja

    Lisäkkeeksi riisiä, tuoretta korianteria silppuna ja ranskankermanokare

    Ruskistin jauhelihan kahdessa erässä ja kaadoin pataan odottamaan. Käytin pannulla pehmenemässä ensin reilusti silputun sipulin ja sitten reiluiksi paloiksi leikatun suippopaprikan. Kaadoin molemmat pataan ja lisäsin tomaattimurskan, veden ja tomattipyreen. Nakkasin perään silputun valkosipulin, hunajan ja muut mausteet. Olin varovainen mausteiden kanssa, ettei tulisi ällön tulista.

    Annoin padan hautua hiljalleen noin vartin ja lisäsin kuutioidun chilin. Taisin tässä vaiheessa lisäillä vähän mausteita, mutta edelleen varovasti.

    Nyt pata hautuu liedellä, mutta vajaan tunnin kuluttua lisään siihen vielä pavut, jotka varmuuden vuoksi huuhdoin suolavedestä. Samalla alan keitellä riisiä ja silputa korianteria viimeistelyyn.

    Ja sitten kommentit. Täytyy sanoa, ettei maistunut paljon miltään. Suolaa oli liian vähän ja mausta ei puolentoista tunnin hauduttamisenkaan jälkeen tullut täyteläistä. Tämä chili con carne ei kirvoittanut edes jo tutuksi tullutta ”maailman parasta ruokaa” -kommenttia. En suosittele tämän sopan kokkausta. Hukkaan menee ainekset.

  • Kahvila kadoksissa

    Voisiko joku perustaa Savonlinnaan kunnollisen kahvilan? Sellaisen, josta saa hyvää kahvia, pientä purtavaa, maukkaita leivonnaisia ja kaiken tämän myös kotiin. Pitäisi olla vielä terassi eli oululaisittain patio. Sijainti saisi olla viihtyisä, ei minkään ison tien varressa.

    En voi käsittää, miksi tällaisessa kesäkaupungissa ei ole yhtään kunnollista eurooppalaistyylistä kahvilaa. Jos sellainen olisi, olisin varmasti vakioasiakas. Mikä olisikaan parempaa kuin ottaa kirja kainaloon ja lähteä kupposelle kuumaa?

    Nyt kävin testaamassa Pulla-aitan palvelut. Kahvi oli kyllä hyvää, myönnettäköön, mutta mitään erikoiskahveja ei ollut tarjolla. Iso latte sopisi paljon paremmin artikkelille kyytipojaksi kuin pieni kahvi.

    Muita tarjottavia oli vähänlaisesti. Pari korvapuustia, pari voisilmäpullaa, pari pikkupullaa ilman voisilmää ja pieniä paloja jotain piirakkaa. Suolaisia oli niitäkin muutamaa sorttia. Mikään ei näyttänyt päällisinpuolin erinomaiselta, mutta korvapuusti näytti ihan hyvältä, joten otin sellaisen. Ei olisi pitänyt. Kova pulla. Päältä vähän turhan tumma, sisältä turhan raaka.

    En kehdannut edes kaivaa lukemista esiin, sillä ahtaassa kahviossa lukeminen ei oikein tunnu hyvältä. Harmitti jälkeenpäin, etten mennyt jollekin huoltsikalle kahville. Olisi ollut ainakin tilaa enemmän. Mutta tosiaan Pulla-aitan kahvi oli kyllä huomattavasti parempaa kuin esimerkiksi ABC-ketjun kitkerä reilun kaupan sumppi. Sekin harmitti, että taas yhden huonon pullan takia piti pilata laihdutuskuuri. Jos on pakko mussuttaa makiaa, olkoon se edes makiaa, eikä mitään palanutta känttyä.

  • Nuudelikeitoksia yrttimaalta

    Tein eilen helpoista helpointa ruokaa. Ilkka kertoi tykkäävänsä nuudeleista ja siksipä etsiskelin eilen sopivaa nuudelireseptiä. En kehdannut ryhtyä kovin isoon hommaan, mutta toisaalta pussillinen pakastewok-vihanneksia ja nuudeleita ei innostanut. Siksi päädyin Maku-lehden sivuilta löytyneeseen nuudeli-kanapullakeitto Bakso ayamiin. Kaadoin keitin veden pois, joten keitosta tuli kuivempi sapuska: broileripyöryköitä ja nuudeleita, keep it simple!

    1dl korianterinlehtiä
    2 valkosipulinkynttä
    pala inkivääriä
    250 g broilerinjauhelihaa
    1–2 dl sweet chili -kastiketta
    2 rkl rypsiöljyä
    1 kanaliemikuutio
    7 dl kiehuvaa vettä
    250 g pikanuudelia

    Silppua korianterin lehdet. Kuori ja murskaa valkosipulinkynnet. Kuori inkivääri ja raasta hienoksi. Sekoita jauheliha, korianteri, valkosipuli, inkivääri ja 1 rkl sweet chili -kastiketta.

    Kuumenna rypsiöljy pannulla, muotoile kahdella ruokalusikalla jauhelihaseoksesta pallukoita, ruskista ne öljyssä. Kääntele ja paista kanapullia, kunnes pinta on kauttaaltaan kuparinruskea ja pullat täysin kypsiä.

    Liuota liemikuutio kiehuvaan veteen ja keitä siinä nuudelit, noin 2 minuuttia, tarkista keittoaika pakkauksesta. Nosta kanajauhelihapullat nuudelin päälle, kaada sekaan loput sweet chili -kastikkeesta ja tarjoa saman tien.

    Omituista, ettei paikallisessa citymarketissa ollut isoja ja maustamattomia nuudelipakkauksia. Oli pakko ostaa tavallisia pikanuudeleita. Varioin sitten reseptiä niin, että jätin kanaliemikuution pois ja korvasin sen parilla nuudelipussista löytyneellä jauhepussilla. Taisi mennä sekaisin kanaa ja curryä, mutta ihan hyvää tuli. Laitoin nuudeleita vajaat 200 grammaa ja siitä söi reilusti kaksi ihmistä ja vielä pieni annos jäi ylimääräistäkin. Kanapullia tuli sellaiset reippaat kymmenen.

    Korianteri antoi hyvän säväyksen pulliin ja silppusin lehtiä vielä reilusti annosten päälle. Hyvä mauste. Löytänee tiensä meidän minikasvihuoneeseen, jonka lauantaiaamun kiireissä (l. pyjamassa) perustin keskellä olohuonetta.

     

    Tällä hetkellä minikasvihuoneessa odottelevat kasvupyrähdystään basilika, ruohosipuli, vihannesportulakka, vihanneskrassi, rosmariini, tilli, persilja ja vielä joku, jota en tähän hätään muista. Vielä laitan ainakin oreganoa ja ehkä korianteria.

    Portulakka ja krassi olivat jo eilen hyvässä vauhdissa. Sirkkalehdet ovat auki ja hentoisella varrella pituutta jo sellaiset puolitoista senttiä.

     

     

  • Yksin kotona 2

    Ilkka-karhun kanssa täällä odotellaan kahdestaan nukkumattia. Innostuin katsomaan vielä lentopallon SM-finaalia, jossa pohjoisen miehet saivat taas mainetta ja kunniaa.

    Olen yrittänyt viettää itseni kanssa laatuaikaa. Käydä itseni kanssa treffeillä 😉 kuten eräs elämänviisauksia suoltava kirja kehotti. En ole siis tehnyt yhtään mitään. Tarkoitus oli hemmotella itseä, istua pitkään saunassa, kuoria iho ja tehdä jalkahoito. Ja mitä sitten olenkaan tehnyt? Pelannut Zumaa. Taisin tehdä siinä uuden enkkarin, kun pääsin 9-6 tasolle ja survivalissakin son of sun kuutoseen, mutta olisihan tuon joutoajan voinut järkevämminkin käyttää.

    Nyt kun Ilkka on poissa, olen syyllistynyt vanhaan paheeseeni: herkutteluun. Harmi, että olen onnistunut hävittämään kaikki herkut koko talosta. Jätskiä ei tee mieli, eikä ruis-digestiveillä oikein mässäillä. En raskinut mennä Ilkan singoalla-keksipaketillekaan. Kävin aiemmin päivällä Prismassa ja olisin taas ostanut jotain hyvää, mutta eihän siellä mitään ole. Samaa iänikuista voisilmäpullaa. Kuka nyt aina jaksaa voisilmäpullaa? Tai no ehkä Ilkka jaksaa. Olisin vaan tahtonut jotain paljon parempaa. Kun ei löytynyt mitään tosi hyvää, jäi onneksi se paheen toinenkin puoli tekemättä.

    Kurkkuun koskee vähän ja edelleen on vilu. Pyöräilin keskustasta kotiin hurjaa vauhtia niin, että sillalla tuuli tuiversi luihin ja ytimiin saakka. Päivän kauppareissun tein kuitenkin autolla ja uskaltauduin jopa Mersun rattiin. Yllätys oli suuri, kun en onnistunutkaan sammuttamaan sitä minnekään. Ehkä minä joskus vielä opin.

    Nyt pitää yrittää Ilkka-karhun kanssa tutimaan. Ihmeen hyvin olen jaksanut hippasta aamuneljästä asti ylhäällä lukuun ottamatta lyhyitä aamutorkkuja. Ei tässä voi kovin tehokkaalla työpäivällä kehua. On taas vähän suvantovaihetta, kun ei oppimisteoriat oikein maistu.

  • A niin kuin kaksipyöräisen ajokoulu

    Ilkka yllätti minut täysin synttäreideni aikaan ja oli ostanut minulle lahjakortin autokouluun! Eikä mihin tahansa kurssille vaan ison moottoripyörän ajokouluun. Herra isä nähköön! Kamalan kallista ja kamalan jännää!

    Olen kertonut kurssista vain ihan kaikkein lähimmille ihmisille ja muille haluan karauttaa peltihevosella yllätyksenä. Neljältä alkaa ensimmäinen teoriatunti ja suloinen jännityksen tunne on vaihtunut silkkaan kauhuun.

    Olen ajanut yhden ainoan kerran tossumopolla yläasteen pihalla ja silloinkin kaaduin. Pelottaa aivan hemmetisti. Kävin lueskelemassa keskustelupalstoilta naisten kokemuksia kurssista ja inssistä. Ei olisi pitänyt.

    Vain aniharva on selvinnyt inssistä eka kerralla ja hekin vain siksi, että ovat salaa ajelleet markettien takapihoilla kavereiden pyörillä. Olen siis pississä kaulaa myöten.

    Naiset valittelevat, että autokoulujen pyörät ovat heille liian isoja ja raskaita. Käsittely on vaikeaa, kun vain varpaat ylettävät maahan. Okei, jos naisten keskipituus on siinä 164 sentin luokkaa ja minä jään kahdeksan senttiä sen alle, on edessä tosi isoja ongelmia.

    Kaikkein vaikeinta tuntuu olevan hidas ajo ja pujottelu. En vielä oikein tiedä, miten hitaasti sitä pitää ajaa ja kuinka kauan, enkä edes pujottelun yksityiskohtia, mutta pelottaa jo nyt.

    Eipä ole enää iltapäivällä ruoka maistunut, kun tietää, että kohta pitää nolata itsensä pyörän selässä. Kaadan sen varmasti keskelle Olavinkatua pahimpaan ruuhka-aikaan enkä edes jaksa nostaa sitä yksin ylös. Miten tollo, jolla on kyllä ajokortti, mutta joka saa mersunkin sammumaan kaksi kertaa samaan risteykseen, voi ikinä oppia ajamaan moottoripyörällä? Kai nyt 12 vuotta autolla ajoa harjoitelleena edes yksi auto pitäisi saada pidettyä käynnissä. Miten käy, kun takana on tuo hurja yksi ajokerta mopolla ja sekin päättyi kyyneliin ja häpeään?

    Ja tänään on vasta ensimmäinen teoriatunti…