Kirjan jälkeen

Blogi

  • Hands on

    Olin tänään Hands on -koulutuksessa, jossa käsiteltiin sosiaalista mediaa ja sen hyödyntämistä opetuksessa. Koulutuksessa ei tullut esiin mitään uutta ja mullistavaa, mutta parasta oli se, että yliopiston ja ammattikorkeakoulun tädit innostuivat yhteisöllisten työkalujen käytöstä. Jatkuvasti sipisivät, että hei tätähän voisi käyttää sillä ja sillä kurssilla. Tosi hyvä.

    Loin itsekin wiki-pohjan innovaatioluentoja varten – ihan testimielessä vielä, mutta ehkä siitä saisi jo ensi syksyn kurssille toimivan työkalun.

    Olen täälläkin kirjoittanut joskus siitä, miten hienoa olisi, jos opiskelija aloittaisi oman tietokannan keräämisen esimerkiksi del.icio.usiin jo heti opintojensa alussa. Hän voisi kirjoittaa oppimisestaan blogia ja linkittää kaikki opintojen aikana käytetyt wikit ja blogit sekä del.icio.usiin kerätyt aineistot samaan paikkaan. Siitä tulisi aivan loistava tuki ja turva sitten, kun opiskelija astuu työelämään ja tarvitsee jotain jo unohdettua tietoa. Sitten vaan käyttäisi omaa tagi-luokitustaan ja löytäisi helposti etsimänsä. Voisi vielä tsekata blogista, mitä ajatuksia silloin oli, kun opiskelija tagitti kyseisen aineiston.

    Minulla ei ole tämä sosiaalisen median kieli vielä hallussa, joten pahoittelen kaikkia sanastollisia mokia. Ajatus on tärkein.

    Hehkutin vielä sählyssäkin, miten hyviä oppimista tukevia työkaluja nämä voisivat olla. Sain ainakin meidän sivarin innostumaan. Ihmettelen suuresti, miten hän ei ole aiemmin käyttänyt mitään noista edellä mainituista. Outoa, sillä hän on antanut itsestään sellaisen kuvan, että istuu jatkuvasti koneella. Ehkä hän on kiinnostuneempi hardwaresta.

    Täytyy vielä kehua, että Pekka veti koulutuksen tosi hyvin. Puhui selkeästi ja käytti esimerkkejä, joihin opettajien oli helppo samaistua. Oli aivan loistoveto esittää koirakuvia ja koiravideoklippejä naisvaltaiselle kuulijakunnalle.

  • Sittenkin kouluun

    Minua on moitittu siitä, että kutsun yliopistoa usein kouluksi. Olen menossa kouluun tai tulossa sieltä. Nyt yliopistosta on todella tulossa koulu ainakin, jos Itä-Suomen yliopistolle kaavailtu school-malli toteutuu.

    Eihän se nyt ihan niin mene, mutta hauskasti school-sana kääntyy. Nyt joku oli kääntänyt sen korkeakouluksi. Tiedekuntaneuvoston kokouksessa tänään esitelty rakenne olisi siis ylhäältä alas yliopisto-korkeakoulu-laitos.

    Tässä mallissa korkeakoulu tarkoittaisi neljästä kuuteen todella isoa ryhmittymää, eräänlaista megatiedekuntaa, jotka levittäytyisivät molemmille kampuksille. Eilisessä hallituksen kokouksessa oli heitetty ilmoille idea neljästä tiedekoulusta: Science school, medical health school, school of education and humanities ja social sciences and economics school. Nämä eivät missään nimessä ole virallisia ehdotuksia vaan ainoastaan ajatusmalleja!

    Meillä ITKAssa haluttaisiin pitää kauppatieteet ja informaatioteknologia edelleen yhdessä, mutta ongelmia teettää Joensuun tietojenkäsittelytiede. Heidän tutkimuksensa on lähellä fysiikkaa, kun se meillä on selvästi kauppatieteellisesti orientoitunutta. Mihin schooliin tietojenkäsittely siis kuuluisi?

    School-malli tulee kaikille jakoon viimeistään huomenna. Äkkiseltään mallin hallinnosta on tulossa vielä nykyistäkin raskaampi. Itä-Suomen yliopistolle on siinä kaavailtu yliopistotasolle johtokunta, ilmeisesti kolmikantaperiaatteella koottu suuri konsistori, johtava rehtori, II rehtori ja vielä johtoryhmä. Korkeakoulu- eli school-tasolle on ehdotettu ulkopuolista vararehtoria, joka toimisi kuin schoolin toimitusjohtaja, kolmikantaperiaatteella valittua alakonsistoria, johtoryhmää ja sitten olisi vielä school-kohtainen päällikköarmeija. Laitostasolle on mietitty laitosjohtajia, laitosneuvostoa ja heidän tuekseen laitoshallintoa. Että se niistä mittakaavaeduista!

    Ei school-malli ole suinkaan ainoa pohdinnan alla oleva toimintamalli! Niitä on vielä ainakin kolme muuta. Tämä vaan sattui minun kannaltani hauskaksi, sillä voisin ihan hyvin jatkossa kehua meneväni ”kouluun”. 😉

  • Matikanmaikka

    Kävin opettamassa laitoksen sihteerin tytölle matematiikkaa. Pelkäsin etukäteen, miten opetus mahtaa sujua, mutta se oli oikeastaan tosi helppoa. Olen ennenkin antanut matikan tukiopetusta monella eri tasolla. Nyt kyseessä oli seiskaluokkalainen.

    Hyvä, että tyttö tajusi näin aikaisessa vaiheessa pudonneensa kärryiltä. HAluksi hn ei oikein ymmärtänyt negatiivisia lukuja ja sellaiset käsitteet kuin itseisarvo ja vastaluku olivat täysin outoja. Näytin paperilla, että vastaluvut sijaitsevat täsmälleen yhtä monen askeleen päässä nollasta ja tuo askelten määrä on sama kuin luvun itseisarvo. Aika nopeasti tyttö ymmärsi asian ja päästiin kokeilemaan positiivisia ja negatiivisia lukuja käytännössä.

    En varmaankaan käyttänyt ihan oikeita termejä. Välillä laskettiin kahvipapuja ja välillä mittailtiin keittiön pinta-aloja, mutta pääasia, että tyttö alkoi pikku hiljaa päästä kärryille. Ei hän tyhmä ollut; liian hätäinen vain. Opettajilla ei varmaankaan ole aikaa riittävästi henkilökohtaiseen opastukseen, ja siitä tämänkin oppilaan vaikeudet johtuivat. Oikeastaan hän kaipasi vain rohkaisua siitä, että tekee asiat oikein. Hämmästyin, kuinka hyvä päässälaskija hän oli.

    Kävimme vielä kerto- ja jakolaskuja positiivisilla ja negatiivisilla luvuilla ja aivan lopuksi vielä potenssilaskujakin. Yritin saada tytön ajattelemaan uutta laskua rauhallisesti ja miettimään, missä järjestyksessä yhtälöä lähdetään ratkaisemaan. Negatiivisten kantalukujen potenssiinkorotus teetti vähän töitä, mutta kun pyysin oppilasta aukaisemaan potenssilaskut tulomuotoon, hän melko nopeasti tajusi, miten etumerkki määräytyy.

    Toivottavasti tyttö käy läpi samat asiat vielä huomenna, kun ne ovat vähän jäsentyneet yöunen aikana. Uskoisin, että matikan opetuksesta oli apua. Minä ainakin muistin taas, kuinka kivaa matematiikka on.

    Huomasin myös, että minun vahvuuteni opettajana on nimenomaan siinä, että pystyn selittämään vaikeitakin asioita selvällä suomen kielellä. Samaa sanoivat ikääntyvien yliopistossakin. Vahvuutta täytyy edelleen kehittää, mutta miten? Epäonnistuin käyttämään vahvuuttani MARin innovaatioluennolla. Innovaatiot pitäisi pystyä kuvaamaan yhtä selkeästi. Pitäisi kaivaa esiin se innovaatioiden ydin. Mitähän se sitten olisi?

    Katkesi ajatus, kun jäin tuijottamaan Leijonankidasta kuopiolaisten Annun ja Liinun selviämistä Ihana Living -ajatuksensa kanssa. Pitäisiköhän jättää innovaation ydin vielä kiteytymään?

  • Harmaita hiuksia

    … ja hammasten kiristystä. Etusivu uusiksi ja miehet kannelle! Maata ei ole näkyvissä vaan uneton yö levittää varjonsa ylleni. Mieli mustenee ja kyynel pyrkii silmäkulmaan.

    Huomasin, että huomiselle lääkeliiketoiminnan kurssille on annettu kauhistuttavan paljon ennakkolukemista. Lukemistoa ei oltu vielä lisätty, kun minä – kerrankin hyvissä ajoin – kävin viime viikolla tsekkaamassa kurssin sivut. Silloin tehtävänä oli vain pohtia alustavasti innovaation kustannuksia. Minä yritin saada ryhmäni pohtimaan niitä, mutta kun kustannuksia ei kuulemma ole! Herranen aika sentään! Aina on kustannuksia. Aina tulee yllätyksiä. Voi elämä!

    Miksi minä imbesilli ilmoittauduin tälle hirveälle kurssille! Olisinhan minä voinut osallistua pelkille luennoille.

  • Paistaa se päivä risukasaankin

    Sain eilen hyviä uutisia. Laitos maksaa minulle tulevan Uuden-Seelannin matkan lennot. Jihuu! Tänään neuvoteltiin siitä, miten paljon voin pyytää summasta ennakkoon ja miten asiat käytännössä järjestyvät. Minulla on tunnukset yliopiston käyttämään travel-ohjelmaan, mutta jostakin syystä ohjelma ei toimi koneellani. Pitää huomenna yrittää uudestaan.

    Yritän saada matkasuunnitelman ja ennakkomaksun mahdollisimman pian liikkeelle. Pakko saada ne rahat tilille jo tämän kuun puolella, sillä monen laskun eräpäivä lähestyy hurjaa vauhtia. Matka on jo melkein maksettu. Vain Queenstownin ohjelmat pitää vielä maksaa tämän kuun puolella.

    Saisinpa hyviä uutisia myös Liikesivistysrahastosta. Jos he antavat luvan käyttää EMACiin myönnetty apuraha ANZMACiin, minun rahahuoleni ovat ohi.

    Uusia menoeriä on tosin taas tulollaan. Vuokraemäntä soitti ja tarjosi minulle asuntoa ihan varteenotettavaan hintaan. Soitin äsken isännöitsijälle putkiremontista, joka on vääjäämättä tulossa 1960-luvulla rakennettuun taloon. Putkiremontista ei kuulemma ole vielä puhuttu, mutta todennäköisesti se on edessä 5-10 vuoden sisällä. Jos se olisi vasta kymmenen vuoden päästä, melkein kannattaisi teettää kylppäriremontti, mutta jos se onkin jo viiden vuoden päästä, remontti menee hukkaan. Suihkukaappi voisi olla kevyempi ratkaisu.

    Oli aika jännä, kun isännöitsijä kysyi, käytänkö nykyistä ammetta kylpemiseen vai käynkö tavallisessa suihkussa. Minä sanoin, etten suurin surminkaan lilluisi siinä alkuperäisessä pöpölaarissa. Isännöitsijä totesi, ettei hän tietenkään voi pyytää minua käymään mieluummin kylvyssä, vaikka kylppäriä ei ole tehty suihkuttelua varten. Ilmeisesti hänellä on kokemusta muiden osakkeiden kylppäriremonteista. Tiedä, millainen homekasvusto minunkin ammeen alla pesii.

    Kylppäriremontti olisi pakko tehdä ja samoin keittiöremontti. Jääkaappi ja liesi ovat tosi vanhoja ja energiasyöppöjä eikä keittiönkaappien runkojakaan kannattaisi säilyttää, jos remontin aloittaa. Johonkin pitäisi saada huikeasti lisää kaappitilaa. Sitten pitäisi lisätä myös pistorasioita sisälle ja vetää ainakin yksi myös partsille. Remonttiin uppoaisi varmasti 15 000 euroa.

    Toisaalta ei houkuta ajatus yksiössä kököttämisestä kovin pitkään. Kämppä pitäisi pistää ennemmin tai myöhemmin vuokralle. Tämä on hyvällä paikalla lähellä yliopistoa ja sairaalaa. Luulisin, että remontoituna tästä voisi saada ihan kivan vuokrakämpän.

    Nyt pitää taas alkaa töihin. Palaveerasin tänään CD-porukan kanssa ja pitää kirjoittaa muistiinpanot puhtaaksi. Sitten täytyy aloittaa vastine lukuseminaariabstraktin saamiin kommentteihin ja kaipa sitä pitäisi miettiä jotain myös huomista lääkeliiketoimintaa varten. Ah, ja salille tekisi mieli. Ja lenkille. Ja Ilkan kainaloon.