Kirjan jälkeen

Avainsana: vauva

  • Vauva 2 kuukautta!

    Meidän vauva, Onni nimeltään, täytti viikko sitten kaksi kuukautta! Ylihuomenna tulee täyteen jo kymmenen viikkoa. Joskus huonoina hetkinä ehti jo tuntua siltä, ettei lapsi koskaan tule näin isoksi, vaan säilyy ikuiset ajat huutavana nyyttinä, joka ei ymmärrä maailmasta yhtään mitään.

    Ja aivan yllättäen tuli ensin hymy hymynaamalle ja kohta perään äitille, ja nyt hymyillään joka päivä monta kertaa. Voi ihanuus!

    Nyrkki suuhun

    Vauvan kehitystä on mukava seurata, muttei siitä kovin eksaktia tilastoa voi tehdä. Yhtäkkiä vaan huomasin, että Onnihan on syönyt nyrkkiään jo pitkän aikaa. Olisiko nyrkki alkanut kiinnostaa viime viikolla mummolassa?

    Isopapan petillä Sirkka-täti ainakin huomasi Onnin pysähtyneen ihmettelemään käsiään. Oudot vemputtimet siirtyivät siitä sitten suuhun, ja jos eteen sattuu tulemaan harso, sekin menee suuhun samaa matkaa.

    Äitiä karkuun

    Nyt tuota pulleropalleroa ei voi enää jättää yksikseen sohvalle tai hoitopöydälle. Hirmuisen vispauksen ja kiemurtelun jälkeen Onni on jo pari kertaa kierähtänyt kyljelleen. Vahinkojahan ne vielä ovat olleet, mutta äiti on silti ylpeä pojastaan.

    Kohta Onni varmaan ottaa jalat alleen ja lähtee koulumatkalle!

    Ainakin näyttää siltä, että pojalla on joka päivä halu oppia uutta. Sirkan tuoma eläinkirja on kovassa käytössä ja erityisesti lammas, koira ja poni ovat hampaattoman hymyn arvoisia.

    Rupsuttelua rotasta

    Onni sai alkuviikosta ensimmäisen rokotteen, mutta se annettiin vielä suun kautta. Onni on niin tottunut syömään ruiskusta mahalääkettä, että nassutteli rotatkin massuun ilman irvistyksiä.

    Rokotteen jälkeen Onni on nukkunut hirveästi. Tuntuu, että hän on päikkäreillä koko päivän ja aloittaa yöunen heti, kun päikkäreiltä havahtuu.

    Mahasta kuuluu pulputusta ja taksu pörähtelee reippaasti pitkin päivää. Rupsuista ei kuitenkaan näytä olevan harmia vauvalle eivätkä ne tule varren kanssa. Enemmänkin ne tuottavat suurta hupia väsyneelle äitille, jota kovasti nakrattaa, kun pikkuinen rutisee kuin aikamiehet.

    Litra NANia päivässä

    Kahden kuukauden ikäisen vauvan pitäisi tyytyä kuuteen desiin korviketta päivässä. Sopiihan sitä yrittää. Sata milliä kerrallaan olisi sopiva määrä. Niin varmasti jos haluaa antaa sen vajaan kahden tunnin välein.

    Onni popsii maitoa litran päivässä eikä ole sen paksumpi kuin muutkaan vauvat. Edelleen nälkä aiheuttaa karmean huutoitkun, ja sitäkö minun pitäisi tässä jäädä kuuntelemaan eikä antaa pojalle ruokaa?

    Joko pojalla on paha mieli ja maha tyhjä tai sitten neuvolan täti on tyytyväinen. Äiti koittaa pitää lapsensa tyytyväisenä ja sanoo neuvolan tätille valkoisen valheen.

  • Ensimmäinen työpäivä

    Moni naureskeli, kun kerroin ennen pojun syntymää, käyväni töissä vajaat pari kuukautta synnytyksen jälkeen. Tänään oli se päivä, kun ensimmäistä kertaa olin neljä tuntia opetushommissa Mamkissa. Ilkka oli sillä aikaa kotona lapsen kanssa.

    Kaikki meni tosi hyvin. En osaa kuvitellakaan, millaista olisi ollut, jos poika olisi täysimetyksessä. Osaisiko tuo juoda pullosta edes pumpattua maitoa? Varmaan ensimmäistä kertaa olen tosi tyytyväinen pullolapsesta, vaikka pullojen pesu ottaakin välillä päähän.

    Viiden pullon kierto

    Tuttipulloista tuli mieleen pari vinkkiä tuleville äideille. Ensinnäkin jos joutuu antamaan korviketta pitkin päivää, tuttipulloja on hyvä olla ainakin viisi. Jos pesee pullot aamuin illoin, neljä riittää usein normaali ruokailuihin ja varalla on vielä yksi.

    Kannattaa ehdottomasti lukea Pullonpyörittäjien opas, josta saa tietoa imetyksestä ja erityisesti korvikkeen käytöstä. Sieltä selviää esimerkiksi se, että lämmitetty maito säilyy pullossa juontikelpoisena kaksi tuntia, jos pullo ei vielä ole käynyt suussa, ja tunnin, jos on. Enpä tiennyt ennen moista.

    Omaa elämää olisi helpottanut huomattavasti, jos olisin tiennyt, ettei rintapumppua tarvitse keittää kuin kerran päivässä. Opuksessa nimittäin neuvotaan huuhtomaan osat ja sen jälkeen säilyttämään pumppu jääkaapissa. Itse keitin pumpun joka käytön jälkeen ja siihenpä se maidontuotannon manipulointi oikeastaan kaatuikin.

    Toki silläkin oli osansa, että kerran väsyneenä unohdin lisätä mikrosteriloijaan vettä, ja sen seurauksena sulatin joitakin pumpun osia käyttökelvottomiksi muoviklönteiksi.

  • Parhaat ostokset

    Ennen pojun syntymää yritin löytää netistä listoja, mitä pitäisi ostaa. Tuli ostettua kaikenlaista turhaa, kuten imetyspaitoja, mutta myös muutama tosi hyvä ostos. Parhaita ostoksia ovat olleet vaunujen sadesuoja, kuomunverho vaunuihin tai turvakaukaloon ja pullojen mikrosteriloija.

    Sadesuojaa on tarvittu vime päivinä monta kertaa. Autossa taas Dooky-verho on ollut tosi tarpeen, kun aurinko meinaa aina paistaa silmiin. Sama verho on käytössä myös vaunuissa sateen, tuulen ja auringon esteenä. Ja ehdoton ostos vauvaperheeseen on mikrosteriloija! Olisi mennyt hermo, jos olisi pitänyt kaikki pullot ja tutit keittää kattilassa. Mikrossa saa steriloitua monta pulloa muutamassa minuutissa.

    Pullonlämmitin täysin turha

    Onneksi en ostanut tuttipullonlämmitintä vaan sain sen naapurista käyttööni. Meidän poju ei millään malta odottaa neljää minuuttia vaan ruokaa on saatava heti. Välillä mikron viemät 20 sekuntiakin tuntuvat ylivoimaisen pitkiltä, kun poika huutaa alhaalla nälkäänsä.

    Kantoliina oli toinen turhake. Muutaman kerran kokeilin sitä ja poika valahti aina hirmu myttyyn liinan uumeniin. Äitillä taas paloi käämit kääriytyä monen metrin kangasriekaleeseen.

    Paljon parjattu Baby Björn -rintareppu sen sijaan oli tosi hyvä ostos! Tenava tykkää olla siinä ja seurata äitin tekemisiä. Monesti itkukin loppuu, kun äiti nappaa pojun reppuun.

    Ja mitä en ole tarvinnut

    Imetyspaidat tulikin jo sanottua. En ole kokenut suurta tarvetta myöskään imetysliiveille, mutta Lindexin imetystoppi oli mukava. Kotona käpsyttelin sen ajan, jonka imetin, ilman liivejä ja kylillä en halunnut imettää ollenkaan. Ehkä jos imetys olisi jatkunut normaalisti, olisi tullut isompi tarve noillekin.

    Hoitopöytää minulle kaupiteltiin joka suunnalta, mutta en ostanut sitä. Ei harmita yhtään – päinvastoin. Me eristettiin pätkä työpöydästä hoitokäyttöön ja sen korkeus on ollut minulle tosi hyvä. Sairaalassakaan en ylettänyt kumartumaan vauvan kasvojen tasolle, kun siellä oli normaali hoitopöytä.

    Kaikki hauskat aikuismaiset vaatteet – T-paidat, collage-puvut ja shortsit – ovat tosi epäkäytännöllisiä vastasyntyneelle. Helpot kietaisubodyt kunnon neppareilla ovat paljon parempia. Kunnon nepparit siksi, että tosi monesta bodystä nepparit olivat lähteneet jo valmiiksi irti. Meillä kaikki 50-senttiset paksummat vaatteet jäivät käyttämättä, kun heinä-elokuussa oli niin kuuma.

    Yksi poikkeus aikuismaisiin pieniin vaatteisiin on. Väljä, vetoketjullinen takki on näppärä pukea reissuun. Sen alle mahtuu hyvin body ja takin kanssa nopeatkin lähdöt onnistuvat.

    Kehto ja fleece-huopa

    Ilkan isä teki meille kehdon ja varsinkin ensimmäisinä viikkoina se oli ehdoton nukutuslaite. Nyt poika nukkuu yönsä pinnasängyssä ja päikkärit useimmiten äitin kainalossa sohvalla, mutta vielä kehtoakin keinutellaan.

    Ostin pojalle ensin lasten fleece-huovan, mutta sitten tajusin leikata yhden Ikean halvan huovan kahtia. Siitä tuli juuri sopiva kappale kapalointiin. Ostin myös SwaddleMe-kapalon, mutta se on tuolle viiden kilon mötkäleelle pakkopaita. Myyjäliike vaan totesi, että sen pitääkin olla tiukka noin pienelle, mutta poika sätkii siinä kuin kala kuivalla maalla. Näyttääkin ihan toukalta.

    Pitää kirjoittaa myöhemmin lisää kokemuksia vauvakrääsän saralta.

  • Hymystä voimaa

    Itku jatkuu edelleen, mutta määrä on vähentynyt puoleen. Volyymi on vielä tallella. Mutta mukaan on tullut paljon valloittavampi ominaisuus: hymy! Mistä ihmeestä se ensimmäinen hymy tulla tupsahti? Joku aamu viime viikolla luulin nähneeni harhoja, mutta kyllä se selvä hymy oli.
    Nyt mökelö hymyilee onnellisena joka aamu hymynaamakuvalle ja iltapäivisin myös äitille. Kaikkein hauskin tyyppi on kuitenkin isä, jolle ei voi kuin nauraa hampaatonta ja vielä äänetöntä hymyä.

    Itku taittuu

    Vaikka itku on edelleen kauheaa huutoa ja kirkumista, yksi pieni hymy saa näköjään unohtamaan parin tunnin itkut. Liekö syy vyöhyketerapiassa, Gavisconissa vai iässä, mutta parempaan päin ollaan menty pitkin harppauksin. Sekin vaan tuppaa unohtumaan aina silloin, kun se sydäntäsärkevä huuto alkaa.

    Ihme juttu, että pari päivää vyöhyketerapian jälkeen meillä on aina huonompi päivä. Itkua, jota äiti ei ymmärrä, riittää pitkin päivää. En muutenkaan osaa tulkita, mikä itku tarkoittaa nälkää, mikä märkää vaippaa. Kai sekin on taas yksi huonon äidin merkki, kun ei lastaan ymmärrä.

    55-senttiä ja 5 kiloa

    Käytiin eilen neuvolassa. Ikää oli eilen kuusi viikkoa ja yksi päivä. Pituus oli tarkalleen 54,9 senttiä ja paino 5090 grammaa.

    On se vaan ihme, miten nopsaan vauvat kasvaa. Luulisi, että osa itkusta selittyy kasvukivuilla, kun 20 päivässä tuli pituutta 3,4 senttiä ja painoa 870 grammaa. Ja kaikki pelkkää maitoa juoden! Siitäpä vaan bodarit NANia juomaan!

  • Hillereitä ja muoviautoja

    Näin sunnuntaina hillerin Stemman ikkunassa. Tai sitten se oli kärppä. Joku pieni ja karvainen se kuitenkin oli ja siellä kaupan sisäpuolella.

    Maanantaina näin, kun muutama pieni muovinen auto ajoi pyörätietä pitkin Kyrönniemen sillan alle. Punainen meni edellä ja keltainen viimeisenä.

    Eilen ihmettelin lenkillä, miksi joku oli maalannut punaiset kasvot kiveen. Kävin katsomassa lähempää, ja se olikin joku kiveen porattu tappi, joka maalattuna muistutti nenää.

    Olenko tulossa hulluksi vai voiko tässä syyttää väsymystä? Alan kohta kulkea silmät kiinni, etten näe mitään hassua. Pää sekoaa, mutta onneksi hassulla tavalla:)

  • Maailman suurin mysteeri

    Mikä tätä lasta vaivaa? Hetken ehdin jo luulla, että huutoitku on takana, mutta toissa yö ja tämä aamu ovat osoittaneet, ettei luulo ole tiedon väärti. Ei auta kuin pitää itsellä kuulosuojaimet tiukasti korvilla tai käy niin kuin Ilkka jo aamulla pelkäsi, että tulee pysyvä kuulovaurio.

    Viime yö meni ihan hyvin paitsi, että illalla ukko ei tahtonut malttaa laittaa yöunille. Minun piti kääriä ukko pakettiin vaunuihin, työnnellä ylimääräinen kierros pitkin pitäjää, ja nostaa sitten koko paketti kotona pinnasänkyyn.

    Sen jälkeen uni maistui ensin kymmeneen ja sitten puoli yhteen saakka ja aika kivuttomasti syötön jälkeen vielä puoli viiteen. Mutta sitten alkoi surku ja parku.

    Surua surun perään

    Alku näytti hyvältä, mutta ilmeisesti pikkuinen heräsi valtavaan pulautukseen. Ei muuta kuin vaatteiden vaihtoon ja sittenpä olikin aika jo nousta aamuun, vaikka äitiä olisi nukuttanut.

    Annoin vielä vähän nukutusmaitoa ja yritin nukuttaa lapsen viereen sohvalle. Hetken päästä parku tuli taas. Tätä toistettiinkin sitten monta monituista kertaa maidolla ja ilman.

    Kymmenen kieppeillä jo luulin, että vihdoin oikea uni tuli ja korjasi pienokaisen untenmaille, mutta väärin taas. En hennonnut antaa pojan nukkua sitterissä, vaan koitin varovasti siirtää kehtoon. Siinähän sitä sitten taas havahduttiin ja parsallus alkoi.

    Itkukiintiö

    Jos toisella kuukaudella oleva vauva itkee keskimäärin kaksi tuntia vuorokaudessa, meidän nyytti on tänään huutanut jo seuraavankin päivän kiintiönsä täyteen.

    Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi pikkulapsen huudon edessä. Jos se osaisi edes pikkuruisella sormella osoittaa, että tästä kohtaa olen kipeä, tai että haepa äiti keittiöstä maitoa, mutta kun ei niin ei.

    Harmittaa, ettei pysty tarjoamaan lapselleen yhtään onnellista tai lohdullista hetkeä, vaan aina onnistuu tekemään väärin niin, että lapsen pitää itkeä.

    Suurten surujen kirja

    Sain pojan hetkeksi rauhoittumaan kantoreppuun, mutta siitä ei auta alkaa poikaa siirtelemään. Meillä on parjattu Baby Björn -reppu, mutta se on ehkä paras ostos ikinä. Äiti saa hetken huokaista ja tehdä jotain muuta, kuten käydä vessassa. Se onnistuu kantorepun kanssa ihan kohtalaisesti.

    Alkaa pikku hiljaa tuntua, että jos me Ilkan kanssa tästä selvitään, ja huuto loppuu ennen kuin joudutaan antamaan lapsi adoptoitavaksi, niin pitää kirjoittaa selviytymistarina kirjaksi niille vanhemmille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Jos se toisi lohtua edes vanhemmille, vaikka mitään apua siitä ei olisi yhdellekään pikkuiselle.

     

  • Kolmen tunnin päikkärit!

    En voi uskoa tätä todeksi, mutta pikku-ukko on ollut tänään tosi mukava. Jo viime yö oli ihan ok. Itku tuli oikeastaan vain silloin, kun oli oikea nälkä tai puklu kaihersi masussa. Syömisen jälkeen lapsi nukahtikin melko nopeasti. Itse asiassa edellinen blogiposti, jonka olin yöllä unohtanut julkaista, tuli kirjoitettua, kun ihmettelin, etteikö poju enää herääkään ähkimään ja puhkimaan. Ei herännyt, joten valvoin ihan turhaan.

    Tänään poju on syönyt kolmen tai jopa neljän tunnin välein. Pisin pätkä tuli silloin, kun oltiin vaunulenkillä. Ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana lapsi jäi nukkumaan ulos vaunuihin vielä lenkin jälkeen. Tähän saakka hän on singahtanut hereille heti, kun vaunujen liike on pysähtynyt.

    Jos eilinen vyöhyketerapeutti ei olisi sanonut nukkumisesta, alkaisin epäillä, onko kiukkupussi kipeä, kun koko ajan nukkuu. Tietenkin nyt nukkuu päivän oikein sikeästi, jotta jaksaa taas yöllä valvoa tillistellä. Eipä siinä mitään. Äiti on tyytyväinen, kun saa vähän omaa aikaa, vaikka oma aika meneekin pääasiassa pyykin ja pullojen pesuun.

    Pöksyt pesuun

    Jo eilen terapian jälkeen pikku-ukolta tuli iso läjä keltaista mönjää. Tänään tuota mönjää tuli vielä lisää pöksyihin ja se sotki myös äidin housut. Olisikohan suolistossa joku tyhjennysvaihe meneillään? Mahakaan ei enää tunnu ihan niin pinkeältä kuin ennen.

    Voi tässä olla myös monen tekijän yhteisvaikutusta. Pidin D-vitamiinitipoista taukoa, ja nyt olen kolmena päivänä taas antanut niitä pojalle. Samoin ostin eilen uutta maitohappobakteerivalmistetta, jota annoin tänään toisen kerran. Biolatte on kuulemma parempi kuin Gefilus, koska siinä on useampaa bakteerikantaa.

    Valoa surun keskelle

    Se, että pikku-ukon vaivat alkavat ilmeisesti jo helpottaa, tuo ison helpotuksen surun keskelle. Tämä on ollut surkea viikko. Maanantaina yksi sukulainen joutui saattohoitoon, tiistaina pappa kaatui ja joutui sairaalaan, keskiviikkona joku heitti kiven tai muun sellaisen auton konepeltiin, mikä muihin asioihin verrattuna tuntuu tällä hetkellä melko pieneltä ongelmalta. Torstaina toinen tärkeä sukulainen kuoli.

    Tänään perjantaina ei vielä ole sattunut mitään, mutta kyllä nämä tapahtumat jo tälle viikolle riittäisivät.

    Ei tässä voi muuta ajatella kuin, että elämä jatkuu eivätkä poisnukkuneet katoa ajatuksista ja sydämestä koskaan.

  • Opastusta kätilöltä

    Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen varasin maanantaina ajan lastenlääkärille. Sitä ennen hoksasin soittaa lapsuuden ystävälleni, joka on nykyään myös kätilö. Kaija antoi muutamia vinkkejä, kuten esimerkiksi opasti sellaisen asennon, jossa voi rauhallisesti pidellä kädellä tuttia vauvan suussa.

    Ystäväni sanoi, että vauva pitää opettaa tutin syömiseen, sillä muuten vauva ei osaa tyytyä siihen hädän hetkellä. Ainoa keino on hellästi pakottaa tutti suuhun, jolloin imemisrefleksi ja lohdun hakeminen kohdistuvat tuttiin eikä maitopulloon tai tissiin. Silloin välttyisi ehkä myös ylensyömisen vaaralta, jos normaalin ruokamäärän jälkeen tarjoaisi vauvalle vain tutin imettäväksi.

    Pulloruokintaa sylistä

    Kaija kehotti ruokkimaan pienen vauvan aina sylistä, sillä silloin rintaruokinnassa luonnollisesti vahvistuva side äidin ja lapsen välillä ei katkea. Samalla tavoin isä voi luoda lapseensa yhtä vahvan siteen.

    Kaija kertoi, että vahva side äidin ja lapsen välillä näkyy myöhemmin siinä, että ison hädän hetkellä lapsi hakee lohtua äidin sylistä, ei isän. Jos isä kuitenkin on ruokkinut lastaan ensiviikkoina ja -kuukausina samalla tavoin kuin äiti, molemmista tulee lapselle yhtä tärkeitä lohduntuojia. Pulloruokittujen lasten isillä on siis tosi hyvä tilaisuus tulla äidin veroisiksi.

    Pulauttelijalle pystyasento

    Pystyasento syötettäessä ja kunnon röyhtäytys auttavat pulauttelijaa pitämään ruuan sisällään. Lastenlääkäriltä sain vielä vinkin käyttää maidonsakeuttajaa, koska paksumpi maito pysyy ehkä paremmin mahassa.

    Lastenlääkärin mukaan meidän pojalla on refluksitauti eli hapan mahaneste ja ruoka pääsevät huilaamaan väärään suuntaan mahalaukusta kurkkuun. Kun sitä on tapahtunut tarpeeksi usein, vauva tuntee kipua kurkussa ja ruokatorvessa ja pahaa makua suussa. Ainoa keino, jonka ihmisentaimi keksii avuksi, on pyytää lisää maitoa, ja sitten kierre on valmis.

    Sain lääkäriltä reseptin Gaviscon-lääkkeeseen. Samaa lääkettä annetaan myös aikuisille, joten meillä on nyt puolen litran leka lääkettä, josta yritetään saada vauva-annos eli kaksi millilitraa kerrallaan. Se on vielä helppo juttu siihen verrattuna, miten litku saadaan vauvaan.

    Helpotusta diagnoosista

    Kuopiolainen lastenlääkäri oli ihana. Hän tutki pojan läpikotaisin ja totesi hänet muuten täysin terveeksi ja normaaliksi poikavauvaksi. Refluksitautikin paranee ajan mittaan, kun elimistö kehittyy, mutta siihen saakka olisi idioottimaista antaa lapsen kärsiä, kun vaivaan on lääke.

    Vaikka lääke alkaa vaikuttaa vasta viikon sisällä, äitin olo helpottui heti. Savonlinnalaisen neuvolantätin typerät ohjeet tarjota vauvalle virikkeitä unohtuivat heti, kun oikea lääkäri oli asialla. Kaijankin vinkit tuntuivat järkeviltä ja hän ainakin haluaa aidosti auttaa vanhaa kaveriaan.

    Täytyy sanoa, että luottamus paikalliseen neuvolaan on tällä hetkellä melko alhainen. On kuulemma ihan normaalia, että vauva pulauttelee 30 kertaa päivässä. Lääkärin mukaan normaalia on, jos vauva pulauttelee kolme kertaa päivässä tai kerran syötön yhteydessä.

    Vyöhyketerapiasta viimeinen silaus

    Samaan syssyyn aloin käymään myös vyöhyketerapeutilla. Hän hieroi ensin pojan mahaa ja selkää ja sen jälkeen istutti minut nojatuoliin ja asetteli pojan mahdollisimman mukavaan asentoon syliini. Vaikka terapeutti varoitti, että lapsi saattaa huutaa, kun hän käsittelee vauvan jalkojen kipeitä pisteitä, oikein säikähdin, miten karmeaa huutoa pojasta pääsi.

    Jännä juttu, että vauva reagoi niin rajusti vain tiettyihin pisteisiin jalassa ja muuten imeskeli täysin hiljaa melkein unessa tuttia. Ei ollut ihme, että suoliston, mahan ja maksan pisteet saivat aikaan rajuimmat reaktiot.

    Vyöhyketerapiasta ei välttämättä ole heti apua tai seuraamuksia. Meillä ainakin jälkikasvu pukersi sellaisen kakan, että suolisto ainakin alkoi toimia melkoisella tahdilla käsittelyn jälkeen. Väsynyt äiti on myös erittäin tyytyväinen siihen, että vauva nukkuu nyt paremmin. Edelleen täällä mennään parin tunnin öisten syöttövälien kanssa, mutta evästä saatuaan, poika nukahtaa melko nopeasti uudelleen. Pitää toivoa, että vaikutus kestää ainakin seuraavaan vyöhyketerapiaan saakka.

  • Olisi vaikka korvatulehdus

    Olen varmaan surkeista surkein äiti, kun toivon, että nappulalla olisi vaikka korvatulehdus tai joku muu hoidettava tauti. Voi vitsi, jos se onkin koliikkia!

    Edellisen viestin jälkeen meillä on nukuttu ehkä vieläkin huonommin. Tiistain vastainen yö oli pahin. Nappula huutoitki enemmän kuin nukkui ja Ilkka raukka nousi aamulla Helsingin koneeseen ehkä tunnin repaleisen unen jälkeen. Minulla unta oli takana vieläkin vähemmän eikä ollut paljon nappulallakaan.

    Itkun syitä voi vain arvailla. Soitin eilen aamulla neuvolaan ja ihmettelin, kun poika on alkanut pulautella paljon entistä enemmän ja itkeskellä öisin. Kun neuvolassa kuulivat, että napa vetää melkein litran korviketta, sanoivat, että pitää vähentää ruuan määrä 600-800 milliin. Pulauttelun vuoksi neuvoivat käyttämään Nutrilon Omneota. Neuvolan täti kysyi vielä, hymyileekö poika. Olipa typerä kysymys neliviikkoiselle itkuiikalle. Neuvoi vielä, että ruuan sijaan pitää antaa muita virikkeitä. Ostanko ponin vai iPadin, sitä jäin miettimään.

    Nälkä ja oksennus

    Annoin maanantai-iltana nappulalle Omneota kaksi kertaa ja se riitti. Liemi tuli pukluna ulos heti eikä sitä jäänyt mahaan varmaan ollenkaan. Selkä kaarella poika huusi kuin riivattu enkä saanut häntä rauhoittumaan millään. Olisi pitänyt aloittaa niin, että olisin kokeillut ensin pienellä määrällä NANin ohessa ja sitten nostanut määrää. Kai sitä oman hädän takia yritti etsiä helppoa ratkaisua.

    Vähensin ruokamäärää ja se varmaan lisäsi itkua entisestään. Kun ennen poika eli sentään kolmen tunnin rytmissä, pienempi ruokamäärä riitti vain kahteen. Ja väliaika huudettiin kilpaa lokkien ja kadun kissojen kanssa.

    Oli täällä hirveä meteli koko yön. Minä ja Ilkka oltiin kuulosuojaimet päässä ja yritettiin tsempata toinen toisiamme jaksamaan. Aamukuudelta minä aloin pakkaamaan kassia, että lähden nappulan kanssa päivystykseen selvittämään asiaa, mutta sitten huuto loppui eikä alkanut uudelleen ennen iltapäivää. Tietenkin välillä tuli itkua, mutta se oli hallittavissa ja ihan normaalia öiseen konserttiin verrattuna.

    Vanhemmuuden taakka

    Ei me Ilkan kanssa ihan tällaista arkea toivottu. Vaikka pahin baby blues on mulla jo helpottanut, itku tuli taas öisen valvomisen jälkeen. On ihan hirveää katsella ja kuunnella, kun oma lapsi huutaa eikä rauhoitu millään. Sitä tuntee olonsa aika mitättömäksi, kun oma syli tai silitys ei lohduta ollenkaan eikä oikein osaa muutakaan tarjota.

    Ei minusta taida olla äidiksi ja nyt on vähän myöhäistä perua. Naiset on kuitenkin ilmeisesti varustettu sellaisilla hormoneilla, että huutavaa lasta jaksaa kuunnella ja hoivailla. Siitäköhän se joku mainos kertoo, jossa hoetaan, että naiset ovat vahvoja, eivät vahvoja, mutta vahvoja?

  • Vauva-arki on raskasta

    Alkukesästä kuulin yhden jos toisenkin suusta, että kannattaisi käyttää kaikki liikenevä aika lepäämiseen. Pah, sanoin minä ja porskutin eteenpäin. Nyt tuntuu, että olivat peijoonat oikeassa.

    Omasta kokemuksesta tiedän, että raskauden loppuvaiheella tulee luettua netistä liikaakin kauhukertomuksia synnytyksestä, joten enpä kerro sen yksityiskohtia. Ehkä synnytyskertomuksen aika tulee joskus myöhemmin. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja heinäkuun 22. aamuna meille syntyi terve, kymmenen pisteen poika. Vaikka jouduinkin lopulta sektioon, poika parahti heti keinovalon kohdattuaan niin, että tuli heti selväksi, että keuhkot ainakin ovat kunnossa.

    Paha vaan kun samaa parkumista on jatkunut senkin jälkeen. Laitoksella itkeä tihrustin sitä, kun poika vaan huusi, kun yritin häntä imettää. Nukuin kahdesta neljään tuntia yössä ja silloinkin, kun poika nukkui, tuore äiti valvoi ja pelkäsi seuraavaa syöttöä. Oli kamala kuunnella muiden äitien kertomuksia, kuinka paita kastui yöllä, kun maito nousi kohisten, ja kuinka tyytyväisiä heidän tenavansa olivat.

    Imemään huijattu parkuja

    Jouduin olemaan sairaalassa yhteensä melkein viikon. Lauantai-iltana sinne menin ja perjantaiaamupäivänä pääsin pois. Rintaruokintaa yritettiin monta kertaa päivässä. Kokeneet kätilöt neuvoivat monta hyvää konstia huijata lapsi syömään. Rintakumi täytettiin korvikkeella tai sitä työnnettiin suupielestä väkisin lapsen suuhun samalla, kun kitisevää nyyttiä pidettiin rinnalla. Neljä päivää sektion jälkeen maitoa alkoikin tulla, ja minä luulin, että vaikeudet olivat ohi. Samanlaisina jatkuivat.

    Laitoksella pojalle annettiin 5-10 milliä korviketta huijaamiseen ja samalla määrällä yritin mennä kotonakin. Isä ei varmaan uskonut etukäteen, millaista meteliä poikansa pitää nälissään. Ensimmäisenä viikonloppuna Ilkka kaivoi esiin kuulosuojaimet ja niiden avulla selvittiin alkuviikkoon. Edelleen yritin syöttää lapselle rintaa, mutta nostin korvikkeen määrän pariinkymmeneen milliin.

    Lopulta päädyttiin siihen, että mennään neuvolaan painokontrolliin. Vaikka paino oli noussut kohisten, neuvolasta sanoivat, että kannattaa  nostaa reilusti korvikkeen määrää. Kuulemma ohjeellinen maitomäärä olisi yhteensä 20 prosenttia lapsen painosta.

    Neuvolareissu tuli ihan oikeaan paikkaan. Kumpikaan meistä ei ollut juuri nukkunut, ja huoli siitä, onko lapsi terve, kun vaan huutaa, alkoi käydä aika raskaaksi. Poika todettiin oikein virkeäksi ja jänteväksi ihmisenpennuksi, joka oli pienestä ruokamäärästä huolimatta kasvanut normaalisti.

    Arjen helpotus

    Aluksi neuvolan ohjeet toimivat ja mekin pääsimme välillä nukkumaan. Aluksi Ilkka siirtyi nukkumaan yläkertaan ja minä jäin vauvan kanssa alas. Se toimi kohtalaisesti, mutta minun piti aina ravata ylös hakemaan maitoa ja sillä aikaa kiljukaula piti konserttiaan alakerrassa.

    Kerran yllätin Ilkan etsimästä lastaan vällyjen välistä keskellä yötä. Naamalla oli tosi huolestunut ilme, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään nostelevan peittoja ja tyynyjä niin varovaisesti. Raukkaparka oli niin väsynyt ja stressaantunut, että vauva tuli uniinkin. Molempia nauratti, kun Ilkka alkoi heräillä horroksestaan ja tajusi, mitä oli unissaan tekemässä.

    Parhaaksi ratkaisuksi tuli lopulta se, että ensin Ilkka otti pari yötä kokonaan huolekseen. Vauva siirrettiin nukkumaan yöksi yläkertaan ja Ilkka pelasi, teki geokätköjä ja mitä lie puuhailikaan täällä koko yön. Aina kun nappula aukaisi suunsa, Ilkka kiiruhti maidonlämmitykseen. Minä sain kuitattua pienen siivun univelkaa ja aloin taas palailla ihmisten kirjoihin. Nyt en jaksa sen kummemmin avautua, mutta ensimmäiset pari viikkoa minulla oli itku tosi herkässä. Kun lapsi huutaa, maitoa ei tule ja itse on sektiosta kipeä, tuntee olonsa tosi surkeaksi. Edelleenkin vähintään kerran päivässä mieleen hiipii epäusko siitä, onko minusta sittenkään äidiksi, mutta se on pientä niihin ensimmäisten viikkojen ajatuksiin.

    Kirottu D-vitamiin

    Pojan posket alkoivat pyöristyä kovaa vauhtia ja korvikkeen määrää nostettiin tasaisesti. Neuvolasta saatiin hyvää palautetta kehityksestä, ja toisaalta myös ymmärrystä siihen, kun harmittelin imetyksen surkeutta. Äitiysneuvolan puolelta sain reseptin johonkin pahoinvointilääkkeeseen, jonka pitäisi lisätä maidontuloa, mutta neuvolan tätiä (Mikähän olisi oikea titteli?) alkoi mietityttää se, ettei lääkkeen sivuvaikutuksia ja imeytymistä lapseen ole liiemmin tutkittu. Meidän nappula ehti elämänsä ensiviikkoina imeä äidinmaidosta ison määrän antibiootteja ja vielä enemmän voimakkaita särkylääkkeitä, joten sovittiin, ettei pumpata häneen enempää lääkkeitä. Tulee maitoa tai sitten ei ja loppu annetaan korviketta.

    Kun poika sai riittävästi ruokaa, arki alkoi näyttää valoisammalta. Jonkinlaista rytmin poikasta alkoi hahmottua, kunnes poika täytti kaksi viikkoa ja piti aloittaa D-vitamiini. Pari ensimmäistä päivää meni ihan ok, mutta sitten se alkoi. Maha mukruili hirmuisesti ja hetken jo ajattelimme, että se on koliikkia. Cuplatonista ei ollut hyötyä, jos ei haittaakaan.

    Seuraavaksi alettiin syöttää maitohappobakteereja. Ensin annoin niitä tippoina, mutta neuvolasta opastivat avaamaan kapselin ja sekoittamaan jauheen maitoon, koska niin ei syöttäisi turhaan öljyä vauvalle. Ei apua.

    Sitten koitti kolmiviikkossynttärit ja piti nostaa annostus viiteen tippaan yhdestä tipasta. Pikkuisen maha meni ihan kippuralle ja hänestä tuli kiukkuinen äkäpussi. Toinen neuvolan täti käski pudottaa annosta kahteen ja nostaa vähitellen viiteen D-vitamiinitippaan. Ei auttanut enää sekään ja kokeilin toista valmistetta. Ei tulosta.

    Tänään ollaan sitten jätetty ihan kaikki ylimääräinen pois ja annettu vain korviketta, koska maitoa minulta ei enää tule. Saa nähdä, miten käy, kun seuraavaksi aletaan ottamaan aine kerrallaan lääkkeitä ja lisiä takaisin.

    Itkua ja vaikerrusta

    Näista vaikeuksista ei varoitettu etukäteen. Joskus taisin kirjoittaa, että teineille paras ehkäisykeino on näyttää videota synnytyksestä. Ehkä tehosteena voisi käyttää autenttista videomateriaalia nälkäänsä ja tuskaansa kirkuvasta sylivauvasta.

    Ihan rehellisesti sanottuna vauva-arki on järkyttävän raskasta. Kaikki vain puhuvat siitä, kuinka vauva-aika menee liian nopeasti ohi ja siitä pitää nauttia. Miten nautit, kun lapsi kirkuu niin, että oma syke nousee sadan paremmalle puolelle muutamassa sekunnissa? Vauvaidylli on siitä kaukana.

    Vaikka itkua riittää koko päiväksi, pahimpia ovat yöt. Yritän pitää jälkikasvun hiljaisena, jotta Ilkka saa nukkua. Hänen pitääkin lähteä töihin jo maanantaina eli siis TÄNÄÄN! Olen kirjoittanut tätä postausta parina yönä, ja maanantai on hiipinyt hiljaa todelliseksi. Kohta nähdään, miten pinna pitää ja äiti jaksaa, kun onkin yksin kotona rääpäleen kanssa. Saisipa edes yhden tietoisen ja minulle tarkoitetun hymyn palkaksi…