Vauva 12 viikkoa

Onni on nyt 12 viikkoa eli melkein kolme kuukautta. Netti on pullollaan lähteitä, joissa sanotaan, että vauvan itkut loppuvat, kun kolmen kuukauden rajapyykki ylitetään.

Itkeehän tuo vieläkin, mutta nyt itkuihin on ainakin joku suht järkevä syy. Välillä on nälkä, välillä röyhy kaihertaa putkistossa. Joskus väsyttää, muttei malttaisi nukkua ja ihan uutena on se itku, kun yrittää ja yrittää jotain, mutta ei vielä onnistu.

Leluista kiinni

Onni oppi pari viikkoa sitten heiluttelemaan roikkuvia leluja käsillään. Se – oululaisittain se eikä hän – kopsautti nyrkillä lelua, ja ihmetteli, kuinka kovaa lelu heilui puolelta toiselle.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Onni alkoi yrittää tarttua leluihin. Ei ole helppoa, jos sormet ovat kuin viisi nakkia. Tuli ihan mieleen huvipuistojen rahojenkeruulaite, jossa metallinen koura yrittää tarttua pehmoleluun, mutta suurimmaksi osaksi vain kauhoo tyhjää.

Nyt Onni saa lelut melko hyvin kiinni. Kaikkein mieluisin on Libero-pakkauksen kylkiäisenä saatu pörriäinen, jonka siipiä Onni innokkaasti rapisuttelee.

Kellahdus selälleen

Minulle tuli tällä viikolla kiirus hakemaan kameraa, kun tajusin, että mahallaan oleva poika yrittää heilauttaa itsensä kyljelleen ja siitä selälleen. Ehdin kuin ehdinkin ikuistaa ensimmäisen kellahduksen.

Lapsen kehitys ei ilmeisesti etene suoraviivaisesti. Tuota mahalta selälleen kellahtelua kesti pari päivää, kunnes käsissä, niskassa ja selässä oli niin paljon voimaa, että Onni piti parempana jäädä nojailemaan käsiin ja ihmettelemään mahallaan maailmaa. Kun voima sitten loppui, läpsähti nenä maahan ja alkoi parku. Luulin jo, ettei pyörähtäminen enää onnistukaan, kunnes taas eilen poika muisti, miten se tehdään.

Selältä mahalleen onkin sitten paljon haastavampi tehtävä. Yksi ilta poika sinnikkäästi yritti ja yritti, mutta ei vaan onnistunut. Hirveää ähellystä seurasi aina kiukkuinen itku, kun keho kierähti takaisin selälleen, vaikka piti mennä toiseen suuntaan.

Kasvista ihmiseksi

On se vaan ihmeellistä, miten alkeellisilla taidoilla ihmisentaimi on varustettu, ja kuinka huikeaa kehitys on, kun melkein kasvista kasvaa ajatteleva ja tunteva aikuinen ihminen.

Onnin myötä olen alkanut ajatella entistä enemmän, kuinka fiksusti luonto on asiat järjestänyt. Mikä ajaa vauvan edes yrittämään kierähdystä mahalleen ja takaisin selälleen eikä esimerkiksi yrittämään suoraan seisomaan?

Kaikelle on tarkoituksensa

Vyöhyketerapeutti muistutti meitä, että jokaiselle välivaiheelle on tarkoituksensa, eikä kannata yhtään kiirehtiä seuraavaan. Meillä aikuisilla vaan on niin kova kiire kertoa, kuinka oma jälkikasvu osasi kertotaulun jo vuoden vanhana ja kävelikin jo puolivuotiaana.

Vyöhyketerapeutin mukaan esimerkiksi sillä, jos lapsi oppii asioita väärässä järjestyksessä tai vaikka ryömii vain taaksepäin, on selvä syy-yhteys kouluiän oppimisvaikeuksiin. Samanlaisia havaintoja oli Erkki-ukilla. Ilmeisesti välivaiheet tarvitaan siihen, kun elimistö rakentaa parasta mahdollista hermotusta.

Siksipä täällä äiti yrittää odotella rauhassa, että Onni itse hoksaisi, miten käsi otetaan mahan alta, ja kuinka nakkisormet saalistavat lelun suuhun. Osaakohan Onni arvostaa näitä taitoja aikuisena?

Site Footer