Ihan hölmöä. Minä olen nyt lomalla ja ihmiset vain nukkuu! Ihmiset on yhtä kuin Suvi. Kysyin, missä päin Kuopion yöelämää hän viilettää niin kuulemma peiton alla hotellissa. Höh, sanon minä. Olisin ollut valmis laittamaan kamppeet niskaan ja lähtemään yhdelle amaretolle keskustaan. Nyt pitää sitten yksin ottaa amarettoa (konjakkia tosiaan oli vain pieni tilkka eli noin ruokalusikallinen).
Eikö kukaan kuule? Ei kukaan?
Ihminen venyy joskus uskomattomiin suorituksiin ja nyt täytyy kerrankin kiitellä itseäni, että sain tehtyä rästityöt ennen Uuden-Seelannin reissua. Kiitos, minä 😉
Tiukalle otti ja nyt keho tietää, että stressi alkaa helpottaa. Illalla alkoi väsyttää eri tavoin kuin ennen ja kurkku alkoi tuntua karhealta. Arvasin, että nyt on alkamassa stressin laukeamistauti. Tulen aina sairaaksi ison työrupeaman päätteeksi. Aina, vaikka olen yrittänyt pumpata itseeni tupla-annoksia C-vitamiinia.
Nyt lääkitsen tai palkitsen itseäni konjakilla. En aio tulla sairaaksi, enkä tule. En minä koskaan ihan hirveän sairaaksi tule. Mitä nyt olo on vähän vetelä, nenä vuotaa ja kurkku on karhea. Voi tietenkin olla, etteivät yli kymmentuntiset lentomatkat ole sairaana hurjan kivoja kokemuksia, mutta tuskin ne mitään mieltä ylentäviä olisivat terveenäkään.
Pääasia, että kohta lähdetään murun kanssa reissuun! JEE!! 🙂
Tänä aamuna oli pitkästä aikaa kiva herätä. Ei sillä, etteikö olisi vielä kivempi ollut jatkaa unia, mutta takana oli kuitenkin normaalin pituinen yöuni oman kullan vieressä. Enää ei voisi muuta toivoa kuin, että joku olisi yön aikana tehnyt kaikki rästihommat puolestani.
Olen tänään juossut kadulla korkkareilla, skipannut lounaan ja päivällisen, yrittänyt pitää silmiä väkisellä aukia ja takellellut harjoitustyön esityksessä. Esitys meni sinänsä ok, kunnes Jari vaihtoi kaksi slidea kerralla ja ennen kuin hän huomasi mokansa, minä olin jo aloittanut tarinan siitä slidesta, johon ekaksi vilkaisin. Sitten Jari vaihteli kalvoja ja minä huomasin välillä, että eihän tämän näin pitänytkään edetä ja kohta taas vaihdettiin kalvoa. Kaikki tuli kuitenkin sanotuksi, mutta ehkä vähän väärässä järjestyksessä. Esitystä kuitenkin kehuttiin, vaikka sivulauseessa todettiin, ettei sitä ehkä oltu harjoiteltu. No ei ollutkaan. Vastahan minä sen aamulla sain valmiiksi. Meni miten meni ja nyt se kurssi on minun osaltani purkissa.
Lounastauolla Kari heitti minut kotiin hakemaan autoa ja valokuvia. Syöksyin kuvat kourassa Ajo-opistolle hakemaan kansainvälistä ajokorttia. Sinne ei tietenkään kelvannut kuin käteinen, joten jouduin kipittämään Sokkarin kongiin hakemaan rahaa. Kerrankin kiittelin epänaisellisuuttani ja matalia korkoja. Sen verran olivat kuitenkin korkeat, ettei niillä juoksuaskelilla ihan kokonaista maratonia juostaisi, vaikka vauhti oli melko hyvää.
Suit sait sukkelaan takaisin Ajo-opistolle ja sitten ruvettiin arpomaan, miten korttiin haetaan poliisin leima. Sain lopulta kortin ilman pikatoimituslisää, kun lupasin tulla hakemaan sen seminaarin jälkeen ja viedä itse saman tien poliisilaitokselle leimattavaksi. Siispä tuulispäänä takaisin laitokselle ja kuulemaan harjoitustyön palautetta. Saatiin ihan kelpo palautetta. Ei ole mitään suuria muutostarpeita. Hyvä niin.
Palautekeskustelu venyi ja venyi ja lopulta minun oli pakko nostaa takapuoli penkistä ja kiitää toimittamaan ajokorttiasiaa. Poliisilaitoksen läpivalaisussa epäilivät minua varmaan roistoksi. Steppailin hermostuneesti jonossa tukka sekaisin ja takki auki.
Lopulta leimat ja muut hoituivat nopsasti. En kuitenkaan jaksanut enää lähteä sählyyn, vaikka olisin sinne ehkä ehtinyt. Alkoi siinä vaiheessa päivää jo vähän painaa syömättömyys. Nyt on mennyt muutama päivä sellaisella 800 kilokalorin dieetillä eikä enää ole edes kunnon nälkä. Tuntuu vaan pahalta, mutta ei oikein voi syödä, kun vatsa ei ota vastaan ruokaa. Onneksi Ilkka toi eilen valmiita broilerleipiä ja kävin nappaamassa sellaisen ennen kuin tulin takaisin töihin.
Nyt alkaa jo vähän helpottaa. Enää puuttuu EBRF-konferenssipaperi, jonka laitan huomenna väkisin kasaan. Valvon tämän yön ja teen hulluna töitä huomenna, ettei jäisi enää mitään sunnuntaille. Joskushan minunkin on pakattava. Mutta sitä ennen menen syömään. Laitos tarjoaa tänään pikkujoulusapuskaa. Tanninen kävi sanomassa äsken, että käyhän tyttö syömässä ja nuku pari tuntia niin jaksat taas säteillä 🙂
Olen juossut tänään paikasta paikkaan ja tehnyt välillä hakemusta Stanfordiin. Yllättävän kauan menee senkin veivaamiseen, vaikka voin hyödyntää vanhoja hakemuksia joiltakin osin.
Sain päähäni, että ehdin käydä passikuvassa ennen tiedekuntaneuvoston kokousta. Ajoin kaarallani torin alle parkkiin ja laukkua kaivellessani tajusin, ettei minulla olekaan rahaa. Kiltti setä palvelupisteessä uskoi, että kaikki se aika, joka sisääntulosta itkuun palvelupisteellä kului lompakon etsimiseen. En oikeasti itkenyt. Nauroin itsekin, että voi mikä ääliö minusta onkin tullut.
Noh, sitten takaisin Puijonlaaksoon, rahat mukaan ja uudelleen keskustaan. Sain kuvat, mutta nyt en millään ehdi hankkia kansainvälistä ajokorttia. Nyt on sitten mustavalkoisia tylsiä kuvia vailla käyttöä. Jos liimailisi niitä vaikka lyhtypylväisiin. Olen nimittäin aika rikollisen näköinen niissä.
Alkaa vähän väsy painaa silmiä ja mieltä. Huomaan unohtelevani asioita jatkuvasti ja sitten yllättäen mieleen tupsahtaa ihan jotain käsittämätöntä. Olen yrittänyt tehdä vähän listaa, mitä pitää muistaa ottaa matkalle mukaan, mutta melko varmasti unohdan jotain tosi tärkeää.
Voitimme viime vuonna KYY-liigan mestaruuden puhtaalla pelillä. Nyt emme pääse ihan samaan, sillä liigan avausottelu päättyi tasan 5-5. Tuomari antoi pelata yliaikaa ja eiköhän AA survonut pallon väkisellä maaliin.
Oli todella omituinen peli. Vastustajajoukkueessa oli muutama tosi taitava kaveri ja muutama täys törppö. Ei ole hirmuisen kiva, kun 80 kiloa testosteronilla kyllästettyä lihaa jyrää päälle ja karjahtelee jatkuvasti solvauksia. Vitsi mikä tyyppi. Tuomari kehotti jo välillä rauhoittumaan, mutta ei uskaltanut antaa jäähyä. Pitää alkaa käydä kiivaampaan tahtiin salilla, jos meinaa noiden lihajässäköiden kanssa pärjätä.
Peli oli muutenkin outo. Ensimmäisen vaihdon jälkeen keuhkot rahisivat kuivasta sali-ilmasta ja kurkku oli kuin tulessa. Seuraavassa vaihdossa annoin jo maalisyötön ja taisin antaa toisen heti perään seuraavassa. Minulla oli tosi hyvä maalipaikka ensimmäisen erän loppuminuuteilla, mutta onnistuin jotenkin tuhrimaan sen. Sama valkohousuinen uuno karjui vaihtoaitiosta, että ei ne enää osu edes tyhjään maaliin, että nyt taittuu KJH:n selkäranka. En ole koskaan koko KYY-liigan historiassa kuullut, ja minäkin olen pelannut liigassa jo ainakin neljä vuotta, että miespelaaja karjuu naisille vaihtoaitiosta. Meillä ei miesväki oikein hyvällä sellaista katso. Emme kuitenkaan lähteneet kostolinjalle vaan erätauolla päätettiin, että hoidetaan tämä peli kotiin ilman sikailuja.
Toisen erän alkuun vastustaja tasoitti pelin heti kahteen kahteen. Ja seuraavasta aloituksesta minä helkkarin imbesilli tein heti oman maalin. Jari aloitti ja syötti minulle ja meillä on usein sellainen kuvio, että minä syötän heti alimmaiselle miehelle. Miika ei ollut vielä ihan hereillä ja niinpä pallo lirahti maaliin. Ja valkohousuinen nauroi räkäisesti vaihdosta. Niin räkäisesti, että seuraavasta aloituksesta Jari laukoi suoraan Karin syötöstä meille maalin.
Annoin vielä ainakin yhden syötön toisessa erässä ja sain kai anteeksi oman maalin, vaikka peli päättyikin tasatulokseen. Erityisesti olen tosi tyytyväinen siihen, että sain pari kertaa siltä ärsyttävältä tyypiltä pallon täysin tyylipuhtaasti. Kerran se inisi tuomarille, että minulla olisi ollut korkea maila. Ääliö. Olisiko minun pitänyt nousta tuolille ja huitaista sitä tyyppiä mailalla naamaan, kun itse sai koko ajan varoa hänen sohimisiaan. Tuomari oli fiksu mies eikä lähtenyt tyypin hapatukseen.
Vielä loppuhuudoissa vastustaja kutsui meitä sioiksi, joten todella akateemista käytöstä ylioppilaskunnan sählyliigassa. KJH:n pääsyvaatimuksiinkin jo kuuluu vähintään maisterin koulutus – tänäänkin mukana kaksi KTT:a ja yksi KTL – sekä siivo suu ja siisti käytös.