Vuosi: 2007

  • Ei hassumpi olo, kun on huippu tyyppejä ympärillä

    Viikonloppu alkaa taas olla takana päin. Olikin tosi kiva viikonloppu. Ellin lopetus sai minut viikolla suremaan ja paha olo purkautui itkuna. Itkun jälkeen seurasi tosi hyvä ja antoisa keskustelu Ilkan kanssa ja nyt ehkä lopultakin ymmärsin, että yhdessä tehdään matkaa tulevaan. Kun sen sisäistin, tajusin myös, että tässä maailmassa on niin paljon hyvää, ettei kannata murehtia enää. Asiat järjestyvät niin kuin pitää.

    Sitten vietettiin kivaa perjantai-iltaa ensin kotosalla ja sitten Maisan ja Teemun kanssa Teemun uudella asunnolla. Juteltiin Maisan kanssa niitä näitä ja nyt vasta tutustuin häneen kunnolla. Nainenhan on ihan loisto tyyppi! Mitäs sitten, että hänen menneisyydestään löytyy yhtymäkohtia minun nykyisyyteni kanssa? Eihän me menneessä eletä. Nenä kohti tulevaisuutta porskutetaan hymyssä suin. Ja aina pitää muistaa, että jos sitä menneisyyttä ei olisi, ei olisi myöskään ollut lauantaista keskustelua ja monet naurut olisivat jääneet nauramatta.

    Maisa teki minusta lauantaina taas punapään. Eikös sitä sanota, että punapäillä on hauskaa, mutta tämä punapää pääsee myös taivaaseen ainakin, jos se on Uudessa-Seelannissa, ja miksei olisi? Hurjan pitkä lause. Ehkä blogini ennätys! Maisa siisti myös Ilkan harjan ja niinpä me kaksi uusissa kampauksissamme loikoilimme koko lauantai-illan sohvalla katsomassa leffaa ja napostelemassa herkkuja.

    Tänään ajelin Kuopioon. Kävin matkalla Virpin kanssa kahvilla. Virpi oli käymässä Kuopiossa laskuvarjohyppytouhujen takia. Oli kiva vaihtaa kuulumisia. Olisi tosi mukavaa, jos Virpi palaisi Kuopioon ja voitaisiin jutella paljon enemmän kuin nyt. Puhelimessa keskustelu on vähän jäykkää eikä silloin oikein pääse fiilikseen.

    Nyt sitten pitäisi aloittaa työt. Meneekin ehkä koko yö, mutta menköön. Teki hyvää pitää vähän taukoa ja antaa asioiden hautua. Pikku hiljaa alkaa matkakuumekin vallata mieltä ja se on tosi hyvä juttu se.

  • Uskoa, luottamusta, iloa ja onnea

    Tämä syksy on ollut ihan mahdoton. Niin paljon surua, pelkoa ja ikävää, ettei jaksa hymyillä. Oikeasti minulle ei ole sattunut mitään niin ikävää, että sen vuoksi kannattaisi vakavoitua.

    Läheisimmät ihmiset voivat hyvin. Olen rakastunut ensimmäistä kertaa ikinä. Olen onnistunut työssäni ja minuun luotetaan ja uskotaan kovasti. Laitosjohto suorastaan käski hakea Stanfordin yliopistoon tutkijavaihtoon syksyllä. Olen lähdössä kahdeksi viikoksi Uuteen-Seelantiin ja Hongkongiin upeista upeimman ihmisen kanssa. Kävin jo Virossa ja Hollannissa. Saan kaksi konferenssijulkaisua kuukauden sisällä. Minut hyväksyttiin EIASMin teknologiajohtamisen kesäkouluun. Wihurin rahasto on nähnyt väitöskirjassani yhteensä 48 000 euron verran potentiaalia. Uusi tuliterä moottorikelkka on matkalla Suomeen. Monet bioalan vaikuttajista ovat olleet kiinnostuneita tulevaisuudestani väitöskirjan jälkeen. Sain hyvää palautetta opiskelijoilta. Eilen työkaverini kertoi, että olin piristänyt hänen päiväänsä pelkällä läsnäolollani. Ensi viikolla aloitamme urakan puolustaa viimevuotista yliopiston sählyliigan mestaruutta. Kannettavassani on uusi akku. Juoksin maratonin. Maa on valkoisena ja lunta sataa. Olen laihtunut vuoden aikana melkein 10 kiloa ja voin paremmin kuin koskaan aikuisiällä. Minulla on paljon ystäviä ja vielä enemmän kavereita. Olen saanut kokeilla purjehdusta, golfia ja vesijetteilyä. Olen kokenut melkoisen ylinopeuden tuoman huuman moottoripyörän kyydissä. Saan melkein joka päivä kuulla kohteliaisuuksia, joita en ole kuullut koskaan ennen. Sain raha-asiat järjestykseen ja ne paranevat vielä entisestään vuoden loppua kohden. Keväälle on jo varmistunut yksi moottorikelkkareissu. Kesällä paistoi aina aurinko tai en ainakaan muista, että koskaan olisi satanut. Sain taas eilen luettua pari artikkelia ja kirjoitettua pitkästä aikaa edes jotain väitöskirjaani varten. Ja ennen kaikkea, itkuisista silmistä huolimatta, minä olen onnellinen.

    Älä luulekaan, että tämä tyttö lannistuisi. Vähän voi kompastua, mutta aina nousee pystyyn – iloisempana, varmempana, vahvempana.

  • Elli in memoriam

    Tänään se haisteli viimeisen kerran aamua. Uusi lumi tassujen alla. Ja vielä tänään lumi leijailee hiljaa haudalle. Pikun vieressä, koirien taivaassa, paikka, johon se lähti liian aikaisin, mutta näin on parempi. Ei kenenkään, koirankaan, pidä kärsiä, ja tämä on viimeinen rakkaudenosoitus, jonka voimme sille antaa. Nuku hyvin, Elli-pieni.

  • Elli

    Isä soitti. Awa on purrut Elliä niskaan ja haava on niin tulehtunut, että Ellin on parempi mennä. Huomenna aamuyhdeksältä sydämenlyönnit hidastuvat ja hidastuvat, kunnes loppuvat kokonaan.

  • Otan osaa suruusi, ystäväni

    Soitin äsken surunvalittelut ystävälleni. Kuinka vaikea onkaan kuunnella ystävän hätää ja surua puhelimessa, kun ei voi edes halata. Mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sanoa? Lohduttaako tieto siitä, että on ystäviä, joiden kanssa jakaa surun taakkaa? Lohduttaako se, että voi puhua toiselle? Lohduttaako mikään silloin, kun suru on suurin?

    Sain tietää asiasta juuri ennen pääaine-esittelyä. Siinä sitten vielä luokan ovella niistin nenää ja yritin koota itseäni. Ystävää kohdannut suru ei ollutkaan minulle niin helppo asia kuin olin luullut. Itkin töissä ja kun äsken soitin hänelle, itkin puhelun jälkeen ihan hillittömästi. Hän kehotti minua kertomaan omalle isälleni, kuinka rakas ja tärkeä tämä on minulle, kun koskaan ei tiedä, milloin viimeisen kerran rakkaimpansa tapaa.

    Kaikkein kamalinta tässä on se, että olin viikon myöhässä. Ystäväni luuli minun saaneen tiedon laitoksen kautta, kun asiasta oli kuulemma laitoksella puhuttu. Pienet ovat piirit, kun vain yksi niistä, joiden kanssa itse tänään puhuin, oli kuullut koko jutusta.

    Tämä helvetillinen kiire on jo nyt saanut aikaan sen, että laiminlyön ystäviäni. Olenhan minä vähän ihmetellyt, miksi hänen työhuoneensa on jatkuvasti pimeänä, mutta niinhän on omanikin. Minä tyhmä ja kylmä imbesilli en älynnyt edes tekstarilla ihmetellä, missä nainen luuraa. Toinen on kohdannut syvän surun, ja minä en osaa edes lohtua antaa.