Tämä on surullinen päivä suomalaisille.
Jokelan koulukeskuksessa Tuusulassa on tapahtunut ampumavälikohtaus. Oppilaiden mukaan kaksi oppilasta ja rehtori olisi kuollut. Poliisi ei ole vahvistanut tietoja YLE Uutisille. Ainakin neljää ihmistä on ammuttu.
Tänään tein yhdistelmäharjoituksen, jota voisi nimittää myös hyvän mielen treeniksi. Kävelin Casinolle, kävin salilla, vesijuoksin ja lopulta lilluin kylpylän poreissa ja saunassa.
Kokonaiskestoksi ilman noita lillumisia tuli tunti 52 minuuttia, mutta siinä on vartti myös siirtymisiä huoneesta toiseen ja vaatekerrasta toiseen. En hoksannut pysäyttää mittausta välillä. Harjoitusvaikutus oli vain 2, mutta pitäähän sitä joskus tehdä löysempiäkin treenejä. Keskisyke oli kaikista tauoista huolimatta 103 ja maksimi 166. Kilokaloreita paloi 295. Tosi vähän, mutta jotain sentään.
En kävellyt ihan hirveätä voimakävelyvauhtia vaan ihan normaalin reipasta lenkkeilykävelyä. Kylpylän kuntosali oli vähän vanha, mutta ihan toimiva eikä siellä ollut kuin yksi kuntoilija. Toinen kuntoilija tuli vähän myöhemmin ja sittenpä olikin harjoitus pilalla. Joku kuntoutuksessa oleva mummo tuli sinkuttamaan kuntopyörällä. Olisi pitänyt laittaa hikisukka mumpsin suuhun. Hän pulitti koko ajan!
Pelkäsin tosissani, että nyt sattuu mummoa leukaan, kun hän nosti viiden kilon puntin noin 80 ikävuoden haurastuttamille käsivarsilleen suoraan pään yläpuolelle. Kädet tärräsi sekä mummolla että minulla, kun pelkäsin, että joudun kohta soittamaan ambulanssin. Yritin kohteliaasti neuvoa mummoa ja varoitella liian kovista painoista. Tämä tapaus vaan sattui olemaan oikea teräsmummo ainakin omasta mielestään. Oli kuulemma käynyt jo hieronnassa, jumpassa ja oli vielä kuntosalin jälkeen menossa vesijumppaan. Herttiläinen. Eiköhän tuossa iässä olisi syytä jo panostaa iltapäivätorkkuihin ja herkutteluun.
Sain kuitenkin mummon ängettyä ensin pois reisiprässistä ja lopulta koko salilta. Siinä vaiheessa oli itseltä jo treeni-ilo kadonnut ja kohta hipsin itsekin kylpylän puolelle.
Kylpylässä minua odotti oikea adonis. Oma muruhan siellä sai kerrankin ottaa minut syliinsä ja kantaa. Kuivalla maalla sitä ei saa tehdä. Muutaman vesijuoksuspurtin, saunomisen ja porekylvyn jälkeen lihakset olivat ihan poikki. Takapuoli tutisi rasituksesta vielä monta tuntia myöhemmin ja niinhän siinä kävi, että nukahdettiin Ilkan kanssa molemmat sohvalle. Ilkka tuossa parhaillaan heräilee… Kello onkin jo puoli yksi ja on Ilkan ja Outin nukkumaanmenoaika.
Suunnittelen tässä lääkealan liiketoiminnan esitystä – ei kai sitä luennoksi voi sanoa, vaikka oppitunnin kestääkin. Otin kupin kahvia ja kyselin Suvin kuulumisia. Suvi ja kummikoirani Aatu muuttavat parin viikon päästä Kuopioon. Siinä on yksiö ratketa rappauksistaan, kun kaksi naista ja yksi labbis asuttavat 30 neliön lukaalia.
Suvi on vähän vaatefriikki. Kaapit tursuavat vaatteita. Minun luonani eivät tursua, kun ei ole niitä kaappeja. Pitää suorittaa vähän uudelleenjärjestelyjä kämpillä ennen kuin Suvi mahtuu asuntooni. Tietokonepöytä pitää purkaa ja vanha näyttö täytyy laittaa kierrätykseen tai kierrättää vanhemmille. Pöydän tilalle pitäisi jostakin keksiä Suville oma kaappi.
Olen asunut yksin seitsemän vuotta. Sitä ennen asuin muutaman kuukauden Englannissa neljän kämppiksen kanssa. Ei ainoasta lapsesta ole jakamaan asuntoaan ainakaan neljän ihmisen kanssa. Kun heti opiskelujen alkuun asuin ensin solussa kahden muun opiskelijan kanssa ja sitten Jupen kanssa yksiössä, tuli ainakin opiskeltua tosissaan. Lojuin yliopistolla niin pitkään kuin kirjasto tai akvaario – tietokoneluokka – olivat auki. Sitten raahustin hitaasti kämpille.
En ole koskaan jakanut asuntoa Suvin kanssa. Siitä voi tulla ihan hauskaa. Aatu on yksi hölmöläinen, mutta ei meidän omatkaan koirat ihan nerokkaimmasta päästä ole olleet. Ja pitäähän sitä yksi ”mies” talossa olla! Se vaan, että oma mieheni ei oikein voi vierailla koirankarvaisessa asunnossa, vaikka häntä takuulla houkuttelisi ajatus nukkumisesta kahden naisen välissä 120-senttisessä sängyssä! Ei vaan myönnä sitä, lurjus 😉
Tärkeintä on nyt, että Suvi saa asiansa kuntoon. Olisihan se aivan älytöntä jäädä yksin koiran kanssa jonnekin helkkarin Säkylään, josta ei tunne ketään. Suvi on kaiken muun lisäksi vielä työnhakukiellossa Tehyn lakon vuoksi. Pirskaleen tehyläiset sotkevat ahneudellaan tavallisten ihmisten elämän. Anteeksi vaan, mutta en ymmärrä nimilistojen keräystä. Järjestävät varmaan herkkukoriarpajaiset listoillaan. Ja arpa numero 12 314 voittaa superhypermarketin tarjoaman herkkukorin! Siinä sitä on makaroonia purtavaksi, kun palkka, se pienikään, ei juokse.
Tulipahan tuokin nyt sanottua.
Kävin lenkillä. Oli upea syyssää. Aurinko hymyili pilvenraosta ja kirpeä syysilma puri puskipäistä. Kädet olivat ihan jäässä, koska hyvät juoksuhanskat jäivät Kuopioon. Onneksi oli pipo.
Mutkittelin Savonlinnan katuja ja välillä olin vähän hukassakin. Olin aikonut käydä juoksemassa uuden ABC:n kohdalla, mutta juoksinkin Kellarpellon risteykseen asti eli ehkä jopa 300 metriä pidemmälle! Jos gepsi jaksoi mukana, matkaa tuli vähän reilu 15 kilsaa. Vauhti oli tosi hidas, kun matkaan meni aikaa tunti 53. Näin keskinopeudeksi tuli 7 min 20 s / km. Keskisyke oli ihan peruskestävyyden alarajalla eli 144. Maksimisyke oli jossakin spurtissa 186. Harjoitusvaikutus jäi 3,4:ään. Paloi ihan kiitettävästi kilokaloreita – 716.
Hidas vauhti johtuu osittain siitä, että päätin jo lähtiessä juosta rauhallisesti ja nautiskellen, vaikka sitten välillä kävellen. Toinen syy on kuitenkin paljon ikävämpi. Tunsin heti parin kilsan jälkeen pistoksen oikean säären sisäsyrjällä siinä, missä kipua on tuntunut koko syksyn ajan. Se ei haittaa juoksua lainkaan, mutta tuntuu ilkeältä. Nyt sitten kaiken lisäksi alkoi sattua vasempaan nilkkaan. Ehkä sitä tulee varattua enemmän toiselle jalalla, kun jo alussa sattuu toiseen ja siksi nilkka alkoi vihoitella loppumatkasta.
Ajattelin pitää taas parin päivän juoksupaussin, ettei kroppa prakaa näin ylimenokaudella. Huomenna voisin vaikkapa mennä kuntosalille ja sitten uimaan. Vesijuoksulla saa varmasti hyvin tämänpäiväiset kuonat liikkeelle lihaksista.
Tuhansia töitä, valvottuja öitä
Viikkoja tiellä, saan asfalttia niellä
Silmiä painaa, ei uni anna lainaa
Hei rekkamies, mikä pitää miehen tiellä
Eilen oli rekkamiesolo, kun ajoin Utajärveltä Savonlinnaan. Minun Toyotani on enemmän traktori kuin rekka eikä sillä kannata joutua onnettomuuteen. Menee ruttuun kuin rusina ja kuski siinä samalla. Pienemmässäkin kolarissa on vaarana jäykkäkouristus, jos ruosteinen pelti viiltää haavan hipiään.
Kahdet pyhät olivat saaneet liikkeelle muitakin autoilijoita, mutta ihan sujuvastihan tuo matka taittuu oman kullan luo. Matalapaine rauhoittui kilometrien kuluessa ja nyt ei paina enää pienet murheet. Isojakin huolenaiheita on, mutta ei ne murehtimalla ratkea. Nyt on kaiken kaikkiaan hyvä olo. Ellikin sai pitää henkensä ja Enkka leikataan tänään. Kaikki menee varmasti hyvin.
Heräsin tähän aamuun Ilkan puhelinten räminään, mutta Ilkan herättelin lempeästi. Kiitokseksi sain valtavan takun tukkaani, kun mies pyöritteli hiuksiani sormensa ympärille. Saksiahan siinä tarvittiin, mutta ei pienen tupsun uhraaminen tällaisessa kuontalossa näy. Katselin kuitenkin jo kampaamoja täällä Savonlinnassa, mutta en vielä soittanut yhteenkään.
Pitäisi lähteä lenkille, mutta kaurapuuro painaa vielä vatsassa. Ei ole kiva juosta puuromasulla. Pitää odotella hetki, mutta vatsamakkaransulatuslenkille on mentävä. Jotenkin ei nyt taas saa kiinni luentojen tekemisestä. Viikonloppu oli sellaista hursakkaa, että tekisi mieli vähän rauhoittua ennen työntekoa.
Lauantaina käytiin vanhempien kanssa Rovaniemellä moottorikelkkanäyttelyssä. Eipä siellä ihmeitä näkynyt. Uudet kelkatkin on nähty moneen kertaan esitteistä ja netistä, mutta kyllä Yamaha oli silti vielä paljon rumempi livenä kuin kuvissa 😉
Paluumatkalla pysähdyimme Enkan luona Kemissä. Sain häneltä lahjaksi pieneksi käyneen lammasturkin. Epäilin etukäteen, että kyseessä on taas telttamalli, mutta koko olikin 34 ja sopi minulle kuin nakutettu. Enkka kertoi, että turkki on ollut pukupussissa ainakin kymmenen vuotta. Todennäköisesti turkki on saanut olla rauhassa vähintään tuplaten, sillä ei Enkka minun muistini mukaan koskaan ole ollut kokoa 34 😉 Mukava pyöreä täti-ihminen tämä Enkka-täti.
Turkki on lampaan värinen, mikä minusta tarkoittaa samaa kuin likaisen valkoinen. Sille pitää tehdä jotain. Pitää nyt ensin odotella lumentuloa ja yrittää putsata sitä lumihangessa. Jos se ei auta, pitää viedä se pesulaan ja jos sekään ei tuo kaivattua tulosta, pitää kysellä, voisiko sen värjätä tummemmaksi. Nyt se näyttää lähinnä likaiselta. Pitkä takki ei oikein istu tällaiselle lyhyenlännälle tyllerölle, joten turkkia voisi ehkä vähän lyhentää. Pitää nyt miettiä, mitä sillä tekisi. Ei kestä kauaa mietiskellä tässä ruokapöydän ääressä. Pakko lähteä lenkille tai muuten lainavaatteetkaan (l. -turkit) ei mahdu päälle.