Viikonloppu alkaa taas olla takana päin. Olikin tosi kiva viikonloppu. Ellin lopetus sai minut viikolla suremaan ja paha olo purkautui itkuna. Itkun jälkeen seurasi tosi hyvä ja antoisa keskustelu Ilkan kanssa ja nyt ehkä lopultakin ymmärsin, että yhdessä tehdään matkaa tulevaan. Kun sen sisäistin, tajusin myös, että tässä maailmassa on niin paljon hyvää, ettei kannata murehtia enää. Asiat järjestyvät niin kuin pitää.
Sitten vietettiin kivaa perjantai-iltaa ensin kotosalla ja sitten Maisan ja Teemun kanssa Teemun uudella asunnolla. Juteltiin Maisan kanssa niitä näitä ja nyt vasta tutustuin häneen kunnolla. Nainenhan on ihan loisto tyyppi! Mitäs sitten, että hänen menneisyydestään löytyy yhtymäkohtia minun nykyisyyteni kanssa? Eihän me menneessä eletä. Nenä kohti tulevaisuutta porskutetaan hymyssä suin. Ja aina pitää muistaa, että jos sitä menneisyyttä ei olisi, ei olisi myöskään ollut lauantaista keskustelua ja monet naurut olisivat jääneet nauramatta.
Maisa teki minusta lauantaina taas punapään. Eikös sitä sanota, että punapäillä on hauskaa, mutta tämä punapää pääsee myös taivaaseen ainakin, jos se on Uudessa-Seelannissa, ja miksei olisi? Hurjan pitkä lause. Ehkä blogini ennätys! Maisa siisti myös Ilkan harjan ja niinpä me kaksi uusissa kampauksissamme loikoilimme koko lauantai-illan sohvalla katsomassa leffaa ja napostelemassa herkkuja.
Tänään ajelin Kuopioon. Kävin matkalla Virpin kanssa kahvilla. Virpi oli käymässä Kuopiossa laskuvarjohyppytouhujen takia. Oli kiva vaihtaa kuulumisia. Olisi tosi mukavaa, jos Virpi palaisi Kuopioon ja voitaisiin jutella paljon enemmän kuin nyt. Puhelimessa keskustelu on vähän jäykkää eikä silloin oikein pääse fiilikseen.
Nyt sitten pitäisi aloittaa työt. Meneekin ehkä koko yö, mutta menköön. Teki hyvää pitää vähän taukoa ja antaa asioiden hautua. Pikku hiljaa alkaa matkakuumekin vallata mieltä ja se on tosi hyvä juttu se.