Laitoshommat työllistivät tänään ja työllistävät vielä vähän aikaa. Aamun tentissä oli kamala härdelli, kun luentosalin ovet olivat lukossa ja vain yhdellä vahtimestarilla oli siihen avain. Tämä kyseinen vaksi rullaili tietenkin ihan jossakin muualla. Pääsimme saliin vasta kymmentä vaille ja tietenkin tänään oli hurjan suuri tentti. Aloittamaan päästiin vasta vartin yli kahdeksan. Jos olisin tämän tiennyt, olisin voinut nukkua vielä parikymmentä minuuttia pidempään.
Tein tänään hyvän työn ja menin laitoskokoukseen. Minua ei olekaan näkynyt siellä puoleen vuoteen. En ole menettänyt mitään. Samaa kuivaa huttua kuin ennenkin. Tieto ei kulje johdolta työntekijöille edes laitoskokouksissa. Kehityskeskustelupaperista saimme lukea uuden työntekijän nimen. Joku nainen oli valittu taloushallinnon ja rahoituksen lehtorin viransijaiseksi. Se on sellainen 50-prosenttinen kaksivuotinen lehtoraatti, johon haluttiin työelämässä kokenut ja verkostoitunut henkilö. Saa nähdä, millainen saatiin.
Samanlainen työelämän konkari haluttiin myös innovatiivisen yritystoiminnan lehtoriksi, mutta sen osalta virantäyttö on vielä auki. Se selviää kuulemma parin, kolmen viikon sisällä. Pesti alkoi jo viime viikolla, joten uskomattoman myöhään venyy tämäkin.
Iltapäivän pyörittelin sitten rästihommia ja yritin saada jotain järkeä myös työhuoneessani lojuviin papereihin. Ajattelin töissä, että kipaisen kahvilla ja sitten kiiruhdan kaupan kautta kotiin korjailemaan tenttejä. Joo-o. Kiiruhdin kotiin, mutta tentit lojuvat tuossa edelleen, vaikka koko ajan olen jotain puuhastellut. En edes takkia ehtinyt riisua, kun olin jo mattopyykillä.
Ovella koiran haju oli niin voimakas, että osasin epäillä jotain, ja siinähän se lötjötti matolla. Hirveä hajupesä. Ei muuta kun kakka pussiin, matto pesuhuoneeseen, rutkasti pesuainetta ja suihkuttelua. Sitten parvekkeen ovi selälleen, koira naruun ja kakkipussi pihan roskiin. Palatessa sitten hajuvesien suhuuttelua. Olen tähän ikään mennessä ehtinyt siivota eräänkin koirankakan, mutta en yhtään aikuisen koiran jätöstä yksiöstä. Yhtä kokemusta rikkaampi, mutta yksi tätä laatua riittää.
Mutta nyt pitää aloittaa tenttien korjaaminen. Ei onneksi ole kuin 35 tenttiä.