Hovihallin makaronilaatikko

Olin valmistautunut eilen makaronilaatikon tekoon, mutta päätin hakea vähän vaihtelua ruokablogeista. Pastanjauhantaa oli käynnistänyt viime syksynä maailman parhaan makaronilaatikkoreseptin metsästyksen. Moni oli jo ehtinyt kuuluttaa esiin omat mielipiteensä, mutta vain yksi kommentti sai veden herahtamaan kielelle.

Taco palautti mieleeni entisen oululaisen K-kauppa Hovihallin makaronilaatikon. Se oli ihan sairaan hyvää. Enkka osti sitä meille maalaisille tarjottavaksi ison laatikollisen Oulun vierailuilla, ja äiti osti sitä vielä lisää kotiinviemisiksi. En ole koskaan syönyt niin hyvää makaronilaatikkoa kuin Hovihallin oman keittiön loota.

Olen joskus yrittänyt tehdä samanlaista pöperöä heikolla menestyksellä. Olen kyllä ollut jäljillä, mutta Taco paljasti, että oikea Hovihallin kastike tehtiin ketsupista ja kermasta, ei mistään tomaattimurskasta tai muusta. Siksipä marssin eilen toistamiseen kauppaan ja ostin purjoa, kermaa ja vähemmän sokerista ketsuppia.

Pikasurffaus netissä tuotti tulosta ja löysin Älä tule paha kakku -ruokablogista hovihallin reseptin makaronilaatikkoon. Se meni näin:

Hovihallin makaronilaatikko

4 dl makaronia
350 g jauhelihaa
10-15 cm purjoa
4-5 valkosipulinkynttä

Kastike:

n. 3 dl ketsuppia
2 dl kermaa

Keitä makaronit kypsiksi. Ruskista jauheliha. Sekoita makaronit, jauheliha, pienitty purjo ja murskatut valkosipulinkynnet keskenään. Sekoita ketsuppi ja kerma keskenään. Lisää suurin osa kastikkeesta makaroni-jauhelihaseokseen. Kaada seos voideltuun vuokaan. Kaada loput kastikkeesta päälle. Paista 200 asteessa noin ½ tuntia.

Koska Älä tule paha kakku -bloggaaja varoitti käyttämästä ”huonoa ketsuppia”, käytin Heinzin vähäsokerista mallia. Kastikkeesta tuli ihan hyvä, mutta silti sanoisin, ettei tämä resepti ihan Hovihallin lootaan yltänyt. Kastiketta pitäisi olla ainakin puolitoistakertainen määrä, sillä Hovihallin makaronilaatikko oli ihanan löysää.

Ehkä nuo mitat eivät olleet minulla ihan tarkkoja. Ainakin jauhelihaa oli 400 grammaa. Korvasin valkosipulin valkosipulijauheella ja sitäkin laitoin vain ihan ripauksen. Makaronien keitinveteen nakkasin yhden lihaliemikuution, mutta ei ruuasta silti liian suolaista tullut. Ehkä laatikko oli minulla liian kauan uunissa. Annoin sen olla ensin tuon ohjeen mukaisen puoli tuntia ja sitten otin virrat pois ja jätin laatikon vielä muhimaan. Makaroneista tuli kyllä juuri oikeanlaisia Hovihallin pehmeitä.

Jos tie miehen sydämeen käy oikeasti vatsan kautta, olen siellä jo aika syvällä kaivautumassa ytimeen saakka, ainakin jos kommentteihin on uskominen. Tarjosin makaronilaatikon kyytipojaksi Limepippurin marinoitua kaalisalaattia ja Parikkalan pikapullan tuoretta ruisleipää. Hyvin näytti toimivan. Itsekin myönnän, että kaalisalaatista tuli juuri sellaista kuin toivoinkin. Pitää jatkossa vaan tehdä puolikas annos.

Site Footer