Ilkka yllätti minut täysin synttäreideni aikaan ja oli ostanut minulle lahjakortin autokouluun! Eikä mihin tahansa kurssille vaan ison moottoripyörän ajokouluun. Herra isä nähköön! Kamalan kallista ja kamalan jännää!

Olen kertonut kurssista vain ihan kaikkein lähimmille ihmisille ja muille haluan karauttaa peltihevosella yllätyksenä. Neljältä alkaa ensimmäinen teoriatunti ja suloinen jännityksen tunne on vaihtunut silkkaan kauhuun.

Olen ajanut yhden ainoan kerran tossumopolla yläasteen pihalla ja silloinkin kaaduin. Pelottaa aivan hemmetisti. Kävin lueskelemassa keskustelupalstoilta naisten kokemuksia kurssista ja inssistä. Ei olisi pitänyt.

Vain aniharva on selvinnyt inssistä eka kerralla ja hekin vain siksi, että ovat salaa ajelleet markettien takapihoilla kavereiden pyörillä. Olen siis pississä kaulaa myöten.

Naiset valittelevat, että autokoulujen pyörät ovat heille liian isoja ja raskaita. Käsittely on vaikeaa, kun vain varpaat ylettävät maahan. Okei, jos naisten keskipituus on siinä 164 sentin luokkaa ja minä jään kahdeksan senttiä sen alle, on edessä tosi isoja ongelmia.

Kaikkein vaikeinta tuntuu olevan hidas ajo ja pujottelu. En vielä oikein tiedä, miten hitaasti sitä pitää ajaa ja kuinka kauan, enkä edes pujottelun yksityiskohtia, mutta pelottaa jo nyt.

Eipä ole enää iltapäivällä ruoka maistunut, kun tietää, että kohta pitää nolata itsensä pyörän selässä. Kaadan sen varmasti keskelle Olavinkatua pahimpaan ruuhka-aikaan enkä edes jaksa nostaa sitä yksin ylös. Miten tollo, jolla on kyllä ajokortti, mutta joka saa mersunkin sammumaan kaksi kertaa samaan risteykseen, voi ikinä oppia ajamaan moottoripyörällä? Kai nyt 12 vuotta autolla ajoa harjoitelleena edes yksi auto pitäisi saada pidettyä käynnissä. Miten käy, kun takana on tuo hurja yksi ajokerta mopolla ja sekin päättyi kyyneliin ja häpeään?

Ja tänään on vasta ensimmäinen teoriatunti…