Täydellinen turhautuminen omaan mitättömyyteen viime perjantain sählyssä kaihertaa mieltäni edelleen. En taida rohjeta tänään sählyyn. Tiistain vuoron jo skippasin Kuopion matkan takia. En ymmärrä, mikä minuun taas meni. Olin ollut jo monta kuukautta kiltisti ja niellyt kiukkuni joka kerta, ja sitten ihan yhtäkkiä käämi paloi täydellisesti. Minusta sukeutui taas se kiukutteleva pikkutyttö, joka hakkaa mailalla lattiaa, kiroilee ja lopulta lähtee ovet paukkuen kotiin.

Nyt en sitten ilkeä naamaani sählyssä näyttää. Olisi pitänyt pyytää heti koko porukalta anteeksi. Sanoinkin Ilkalle laittavani viestiä koko sählyporukalle ja pahoittelevani ala-arvoista käytöstäni, mutta se vaan jotenkin jäi. Nyt kun ei ole tullut edes anteeksipyydettyä, en enää kehtaa mennä sählyyn. Mitähän nekin, aikuiset, sivistyneet ihmiset, ajattelevat tällaisesta pahaisesta kakarasta? Hävettää tosissaan ja harmittaa, että taitaa jäädä taas yksi rakas harrastus pois repertuaarista. Toivottavasti tästä sählytauosta ei tule pysyvää, kuten joskus aikoinaan kävi ratsastukselle.