Kirjan jälkeen

Vuosi: 2008

  • Sählykakara

    Täydellinen turhautuminen omaan mitättömyyteen viime perjantain sählyssä kaihertaa mieltäni edelleen. En taida rohjeta tänään sählyyn. Tiistain vuoron jo skippasin Kuopion matkan takia. En ymmärrä, mikä minuun taas meni. Olin ollut jo monta kuukautta kiltisti ja niellyt kiukkuni joka kerta, ja sitten ihan yhtäkkiä käämi paloi täydellisesti. Minusta sukeutui taas se kiukutteleva pikkutyttö, joka hakkaa mailalla lattiaa, kiroilee ja lopulta lähtee ovet paukkuen kotiin.

    Nyt en sitten ilkeä naamaani sählyssä näyttää. Olisi pitänyt pyytää heti koko porukalta anteeksi. Sanoinkin Ilkalle laittavani viestiä koko sählyporukalle ja pahoittelevani ala-arvoista käytöstäni, mutta se vaan jotenkin jäi. Nyt kun ei ole tullut edes anteeksipyydettyä, en enää kehtaa mennä sählyyn. Mitähän nekin, aikuiset, sivistyneet ihmiset, ajattelevat tällaisesta pahaisesta kakarasta? Hävettää tosissaan ja harmittaa, että taitaa jäädä taas yksi rakas harrastus pois repertuaarista. Toivottavasti tästä sählytauosta ei tule pysyvää, kuten joskus aikoinaan kävi ratsastukselle.

  • Kruisaillen cityssä

    Tulin juuri ensimmäiseltä kaupunkiajotunniltani ja onnistuin ajossa jotenkuten. Ensin otettiin vauhtia Miekkoniemi-Nätki-Mertala -akselilta ja lopulta kurautettiin kaupunkiin. Jännitti niin, että meinasi polvet tutista. Ihmeen hyvin se meni. Yksi käännös meni vähän pitkäksi ja vielä viimeisessä risteyksessä sompailin autojen seassa huimapäisesti. Ope sanoi, että ensin katsoi minun ajavan suoraan auton alle, mutta kun pää kuitenkin pyöri, ymmärsi, että olen sittenkin huomannut auton ajoissa.

    Ihmeellistä kuinka kova jännittäjä minusta on paljastunut. Jännitän moottoripyöräilyä enemmän kuin Mersulla ajoa. Mersu muuten taas hyytyi eilen keskelle Savonlinnaa, kun olin lähdössä sillä Kuopioon. Moottoripyörä ei kuitenkaan sammahtele, mutta käännöksistä tulee nykiviä. En uskalla pysähtyä, kun pitää heti kohta lähteä taas liikkeelle.

    Liikkeellelähdöt sujuvat, kun en ajattele niitä, mutta jos valoissa pitää odotella liikaa, jännitys hiipii alitajuntaan ja taas pyörä syöksähtää hallitsemattomasti liikenteen sekaan.

    Silti olin ihan tyytyväinen ajotuntien jälkeen. Liikennesäännöt ovat onneksi hanskassa – tosin tuppaavat välillä unohtumaan, kun keskityn niin pyörän hallintaan – joten siitä ei tarvitse kantaa huolta. Nyt kun vain pyörän käsittelystä tulisi sujuvaa. Ope jo vähän väläytteli käsittelykokeen mahdollisuutta ensi viikolle, mutta ensi viikolla olen Tampereella, joten en aja silloin ollenkaan. Siksipä myös käsittelykoe siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

    Ylimääräisiä tunteja tullee olemaan kaksi, jos kokeet menevät läpi, mitä ne eivät kylläkään tee. Selvitän kyllä ehkä inssin, mutta käsittelykokeesta tulen pomppaamaan muutamaan kertaan.

    Ilmeisesti eivät ole merkanneet kaikkia tunteja ajotunneiksi, koska minun laskujeni mukaan jo tänään piti mennä ylitunneille. Noh, onhan tässä kesä aikaa ajella autokoulun pyörällä. Pitää kuitenkin yrittää saada käsittely läpi ennen elokuuta, jolloin tehtävistä tulee taas astetta haastavampia.

  • Kotimatkalla

    Lähetetty matkapuhelimesta:
    Koti on pyörillä ja siirtyy hiljalleen Savonlinnaan. Samalla tulee myös Pekan skootteri. Eipä taida tulla ikävä Kuopiota.

  • Pystyssä pyörällä

    Kiersin tänään taas ympyrää moottoripyörällä. Ei onnistu, ei. Minä en vaan saa taivutettua sitä helvetin konetta niin tiukkaan ympyrään kuin olisi tarvis. Ope itse kävi kokeilemassa, johtuuko se pyörästä, mutta niin vain ER-5 kääntyili viiden metrin halkaisijalla molempiin suuntiin. Ei se reilusti mennyt. Opekin ajoi kiemurat paremmin toisella pyörällä, mutta lisämetriä ei heru inssiin, vaikka olivat niin alustavasti aprikoineet autokoululla.

    Kokeilin nyt Ilkan oppeja ja istua tönötin vastakkaisella puolella. Pyörä kääntyi niin ehkä vähän paremmin, mutta silti kolmestakymmenestä yrityksestä ehkä yksi olisi ollut juuri ja juuri hyväksytty suoritus. Silloinkin melkein kaaduin, kun ohjaustanko oli ihan ääriasennossa ja siitä lipsahti kaasu niin heti iski paniikki.

    Pujottelua on harjoiteltu nyt niin paljon, että päähäni on ehtinyt iskostua ajatus, etten ikinä tule saamaan korttia ja etten osaa mitään muutakaan. Niinpä menin pitkäksi jo ensimmäisen risteyksen tänään ja onnistuin sammuttamaan pyörän samaan risteykseen palatessa. Liikennesäännöistä ei ole tietoakaan, kun kaikki energia menee pyörän hallinnan yritykseen.

    Käsittelyharjoituksissa sain kaksi kertaa takapyörän lukkoon hätäjarrutuksessa ja hätäännyksissäni löysäsin etujarruakin. Menee jarrutus pitkäksi. Myös väistö alkoi takerrella tänään, vaikka se meni ihan hyvin viimeksi. Hävettää niin helvetin paljon, kun taas oli mukana ensikertalainen, joka ajoi paljon paremmin kuin minä. Eikä hänellä ollut edes ajokorttia, vaikka ikä riitti jo isoon aahan!

    Ehkä minun pitäisi kerrankin kumartaa fysiikan laeille ja ymmärtää siirtyä pienempitehoiseen pyörään. Viime kerralla kevarilla sain melkein pujottelun läpi ja tällä viikolla olisin onnistunut sillä melkein joka kerta, uskoisin.

  • Viisautta vaille tai ainakin yhtä hammasta

    Ajelin maanantaina venäjän tunnin jälkeen Kuopioon. Kävin moikkaamassa Ilkan äitiä ja käytiin sitten Suvin kanssa Ninan ja Tuomaksen luona iltakahvilla. Olipa mukava turista ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Olen koittanut pitää Ninalta salassa moottoripyöräkurssia, mutta Suvilta lipsahti pari sanaa, teoriatunnit ja ajotunnit, ja tietenkin Nina hoksasi heti, mistä on kysymys. Ihan vain sen takia yritin salailla, että olisi ollut mukava yllättää motoristipariskunta. Olisin kurvannut pihaan pyörällä ja Ilkka olisi noussut perätuhdolta. 🙂

    Ei tässä mitään. Nyt pääsinkin julkaisemaan yksityisesti kirjoittamani pyöräkurssiblogimerkinnät. Jokainen voi lukea epätoivoisista pirueteista pujotteluradalla ja lopulta kumoon kellahtamisesta.

    Kävin Kuopiossa viisaudenhampaan takia. Minulta kiskaistiin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa viisaudenhampaani eilen aamulla. Olisi pitänyt olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta. Piti vältellä kovaa ja kuumaa ruokaa ja juomaa, eikä pariin päivään olisi saanut urheilla. Mitä minä sitten tein? Ajoin hammaslääkäristä kotiin ja keitettiin Suvin kanssa kahvit. Syötiin karjalanpiirakoita ja iltapäivällä ajoin sitten kiiruusti Savonlinnaan, että ehdin pelaamaan sählyä. Purukalusto on täysin kunnossa. Kieli ei edes etsiydy uuteen koloseen suussa, vaan on pysytellyt kiltisti paikoillaan.

    Karjalanpiirakan syöminen oli vähän vaivalloista, kun puudutusaine vielä vaikutti. Ihmettelin, että riisikö se narskuu hampaissa, kunnes tajusin, että se on lihakimpale ja vielä omassa naamassa kiinni. Möyhensin moneen otteeseen omaa poskeani ennen kuin älysin luovuttaa piirakan mutustelun. Verta tihkui vielä illalla, mutta en ole varma, tuliko se hampaasta vai poskesta.

    Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun tavattiin Ilkan kanssa. Paljon on ehtinyt tapahtua. On reissattu ja pakattu ja purettu tavaroita, on opeteltu yhteiselämää ja sopeuduttu toistemme tapoihin, on tutustuttu ja silti jatkettu yhdessä. Takana on ehkä elämäni paras vuosi kaikin puolin eikä vähiten Ilkan ansiosta. Hmm. Ehkä vuosi on ollut paras nimenomaan Ilkan vuoksi, ja onkin, mitäpä tuota kiertelemään. En olisi ilman häntä mennyt pyöräkurssille, matkustellut paria viikkoa toisella puolella maapalloa, tutustunut Savonlinnaan, opetellut bloggaamaan tai purjehtimaan. Olisin vain elää öllötellyt aivan samoin kuin pari edellistäkin vuotta.

    Ilkka on takonut päähäni ajatusta, että ehkä minä voisin sittenkin väitellä joskus tohtoriksi. Väitös ei tule yhtään lähemmäs, jos vain tässä istun ja bloggailen niitä näitä. Joka päivä pitää yrittää tehdä edes vähän töitä. Jokainen kirjoitettu rivi on eteenpäin. Miltähän Ilkasta tuntuisi olla tohtorin rakas?