Ajelin maanantaina venäjän tunnin jälkeen Kuopioon. Kävin moikkaamassa Ilkan äitiä ja käytiin sitten Suvin kanssa Ninan ja Tuomaksen luona iltakahvilla. Olipa mukava turista ja vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa. Olen koittanut pitää Ninalta salassa moottoripyöräkurssia, mutta Suvilta lipsahti pari sanaa, teoriatunnit ja ajotunnit, ja tietenkin Nina hoksasi heti, mistä on kysymys. Ihan vain sen takia yritin salailla, että olisi ollut mukava yllättää motoristipariskunta. Olisin kurvannut pihaan pyörällä ja Ilkka olisi noussut perätuhdolta. 🙂

Ei tässä mitään. Nyt pääsinkin julkaisemaan yksityisesti kirjoittamani pyöräkurssiblogimerkinnät. Jokainen voi lukea epätoivoisista pirueteista pujotteluradalla ja lopulta kumoon kellahtamisesta.

Kävin Kuopiossa viisaudenhampaan takia. Minulta kiskaistiin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa viisaudenhampaani eilen aamulla. Olisi pitänyt olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta. Piti vältellä kovaa ja kuumaa ruokaa ja juomaa, eikä pariin päivään olisi saanut urheilla. Mitä minä sitten tein? Ajoin hammaslääkäristä kotiin ja keitettiin Suvin kanssa kahvit. Syötiin karjalanpiirakoita ja iltapäivällä ajoin sitten kiiruusti Savonlinnaan, että ehdin pelaamaan sählyä. Purukalusto on täysin kunnossa. Kieli ei edes etsiydy uuteen koloseen suussa, vaan on pysytellyt kiltisti paikoillaan.

Karjalanpiirakan syöminen oli vähän vaivalloista, kun puudutusaine vielä vaikutti. Ihmettelin, että riisikö se narskuu hampaissa, kunnes tajusin, että se on lihakimpale ja vielä omassa naamassa kiinni. Möyhensin moneen otteeseen omaa poskeani ennen kuin älysin luovuttaa piirakan mutustelun. Verta tihkui vielä illalla, mutta en ole varma, tuliko se hampaasta vai poskesta.

Eilen tuli täyteen tasan vuosi siitä, kun tavattiin Ilkan kanssa. Paljon on ehtinyt tapahtua. On reissattu ja pakattu ja purettu tavaroita, on opeteltu yhteiselämää ja sopeuduttu toistemme tapoihin, on tutustuttu ja silti jatkettu yhdessä. Takana on ehkä elämäni paras vuosi kaikin puolin eikä vähiten Ilkan ansiosta. Hmm. Ehkä vuosi on ollut paras nimenomaan Ilkan vuoksi, ja onkin, mitäpä tuota kiertelemään. En olisi ilman häntä mennyt pyöräkurssille, matkustellut paria viikkoa toisella puolella maapalloa, tutustunut Savonlinnaan, opetellut bloggaamaan tai purjehtimaan. Olisin vain elää öllötellyt aivan samoin kuin pari edellistäkin vuotta.

Ilkka on takonut päähäni ajatusta, että ehkä minä voisin sittenkin väitellä joskus tohtoriksi. Väitös ei tule yhtään lähemmäs, jos vain tässä istun ja bloggailen niitä näitä. Joka päivä pitää yrittää tehdä edes vähän töitä. Jokainen kirjoitettu rivi on eteenpäin. Miltähän Ilkasta tuntuisi olla tohtorin rakas?