Vilukissa vedessä

Eilen oli hurjan kylmä ilma. Koska kukaan ei usko, että minä, viluinen tyttö pohjoisesta, kävisin vapaaehtoisesti uimassa järvivedessä ja vielä ilman saunaa, Ilkka kuvasi eilen pikaisen pulahdukseni Saimaaseen.


Eihän tätä ehkä uimiseksi voi kutsua, mutta teepä perässä. Ei ainakaan ohikulkenut pipopää lenkkeilijä halunnut uimareissulle. Tänään ei ollut ihan yhtä kylmää, joten ehdin vetäistä pari kroolivetoakin ennen kuin oli pakko kääntyä takaisin.

Nyt minulla on uudet uimatossut, ettei jalkoja palele. Jätän samanlaisia hirvenjälkiä rappusiin kuin naapurin rouvat. Märistä uimatossuista jää nimittäin kovasti sorkan jälkiä muistuttava kuvio kuivaan maahan.

Utajärvellä on riehuttu

Pikkulinnut kertoivat, että isä oli pistänyt paikat remonttiin kotona. Uusi trimmerin terä oli ollut niin tehokas, että oli sinkoillut pikkukivet ikkunoihin. Äitin ei tarvitse pestä tänä kesänä ainakaan yhtä keittiön ikkunaa, koska uudesta näkyy läpi varmasti. Myös autonikkunoista yksi kiiltelee auringossa muita kirkkaampana.

Sirpale tuottaa onnea
Sirpale tuottaa onnea

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer