Kevät tuli, lumi suli. Minä iloisena siitä pyörällä sotkemaan, ja Ilkka ikkunasta jopoilijaa katsomaan. Kuinkas sitten kävikään?
Ilkka antoi minulle synttärilahjaksi lahjakortin hierontaan. Lahjakortissa oli yksi fysioterapiakäynti, ja sain siihen ajan viime torstaiksi. Kun olin jo vähän myöhässä, sain kuningasajatuksen, että polkaisenkin pyörällä keskustaan. Ilkka kaivoi varaston uumeniin piilotetun jopon päivänvaloon, ja pumppasi ilmaa renkaisiin.
Minä ponkaisin pyörän päälle ja lähdin viilettämään kohti kaupunkia. Kaksi mummoa tassutteli oikein varovaisesti meidän ikkunan alla jalkakäytävällä, ja minä siitä oikein seisaaltaan ajamaan ja ohittamaan hitaammin liikkuvia.
Ei olisi pitänyt. Eturengas lähti alta, ja minä pyllähdin pyllylleen mummojen viereen. Oikein liu’uin pitkän matkaa jopon kanssa. Mummot tietenkin huolestuivat, kävikö mitenkään, mutta eihän siinä mitään käynyt, kun on takapuolessa sen verran pehmusteita. Nauratti niin kovasti, etten meinannut päästä pystyyn, ja tietenkin Ilkkakin nauroi ikkunassa koko touhulle.
Kineesioteippaus selkään
Kun lopulta pääsin perille – puolet matkasta talutin pyörää – sain kuulla tosi hyvän uutisen. En minä ole mikään mummovaivainen. Fysioterapeutti luki lääkärin lausunnon, ja sanoi, että minulla on ”tyypillisiä kolmekymppisen vaivoja”. Harvalta vain otetaan asiasta oikein röntgen-kuvat. Hermo kuulemma oli pikkuisen pinteessä, ja sitä nyt alettaisiin manipuloida auki.
Liikeradat olivat hyvät jo entuudestaan, ja manipuloinnin jälkeen ne kasvoivat entisestään. Minulla on kuulemma jänteet selässä nikamien välissä vähän venytystilassa, ja kun ne pääsisivät hetkeksi lepoon, kivutkin katoaisivat. Painelujen ja muljautusten jälkeen fysioterapeutti laittoi selkääni kineesioteipin muistuttamaan oikeasta selän asennosta. Pyrstö pitäisi olla kuin Iines Ankalla, ja jos selkä vähänkään pyöristyisi, teippi kiristäisi takapuolesta muistuttamaan vääristä liikkeistä.
Kotijumppaohjeiksi sain viisi minuuttia päivässä lantion notkistelua. Sellaista napatanssijoiden muljuutusta. Näyttää ihan torvelolta, ja on tosi vaikeaa. Tuntuuhan tuo toimivan.
Teippi kireällä kumarteluja
Eilen kävin pelaamassa sulkapalloa teippi selässä. Muuten meni hyvin, mutta piti aina mennä kyykkyyn poimimaan palloa maasta. Oikeassahan se fysioterapeutti oli, kun sanoi, että minä taidan turhaan nostella tavaroita selälläni. Jopa niitä kevyimpiä kuten sulkapalloja. Nopeissa liikkeissä sitten tuleekin tehtyä liikkeet oikein.
Melkein vaikeinta on ollut kengännauhojen sitominen. Pitää nostaa jalka tuolille ja kumartua sitten selkä suorana sitomaan. Nehän on sellaisia mallipyllistelyjä. Tiedä vaikka tässä kasvaisi Palo-ojan tytöstä nainen, eikä näyttäisi enää sellaiselta maatalon emännältä arkiaskareissaan. Huomasin nimittäin heiluttavani takapuolta, kun eilen kävelin pariin otteeseen kaupungin ja kodin väliä. Ihmeellistä on elämä.
