Mikä tätä lasta vaivaa? Hetken ehdin jo luulla, että huutoitku on takana, mutta toissa yö ja tämä aamu ovat osoittaneet, ettei luulo ole tiedon väärti. Ei auta kuin pitää itsellä kuulosuojaimet tiukasti korvilla tai käy niin kuin Ilkka jo aamulla pelkäsi, että tulee pysyvä kuulovaurio.

Viime yö meni ihan hyvin paitsi, että illalla ukko ei tahtonut malttaa laittaa yöunille. Minun piti kääriä ukko pakettiin vaunuihin, työnnellä ylimääräinen kierros pitkin pitäjää, ja nostaa sitten koko paketti kotona pinnasänkyyn.

Sen jälkeen uni maistui ensin kymmeneen ja sitten puoli yhteen saakka ja aika kivuttomasti syötön jälkeen vielä puoli viiteen. Mutta sitten alkoi surku ja parku.

Surua surun perään

Alku näytti hyvältä, mutta ilmeisesti pikkuinen heräsi valtavaan pulautukseen. Ei muuta kuin vaatteiden vaihtoon ja sittenpä olikin aika jo nousta aamuun, vaikka äitiä olisi nukuttanut.

Annoin vielä vähän nukutusmaitoa ja yritin nukuttaa lapsen viereen sohvalle. Hetken päästä parku tuli taas. Tätä toistettiinkin sitten monta monituista kertaa maidolla ja ilman.

Kymmenen kieppeillä jo luulin, että vihdoin oikea uni tuli ja korjasi pienokaisen untenmaille, mutta väärin taas. En hennonnut antaa pojan nukkua sitterissä, vaan koitin varovasti siirtää kehtoon. Siinähän sitä sitten taas havahduttiin ja parsallus alkoi.

Itkukiintiö

Jos toisella kuukaudella oleva vauva itkee keskimäärin kaksi tuntia vuorokaudessa, meidän nyytti on tänään huutanut jo seuraavankin päivän kiintiönsä täyteen.

Sitä tuntee itsensä niin voimattomaksi pikkulapsen huudon edessä. Jos se osaisi edes pikkuruisella sormella osoittaa, että tästä kohtaa olen kipeä, tai että haepa äiti keittiöstä maitoa, mutta kun ei niin ei.

Harmittaa, ettei pysty tarjoamaan lapselleen yhtään onnellista tai lohdullista hetkeä, vaan aina onnistuu tekemään väärin niin, että lapsen pitää itkeä.

Suurten surujen kirja

Sain pojan hetkeksi rauhoittumaan kantoreppuun, mutta siitä ei auta alkaa poikaa siirtelemään. Meillä on parjattu Baby Björn -reppu, mutta se on ehkä paras ostos ikinä. Äiti saa hetken huokaista ja tehdä jotain muuta, kuten käydä vessassa. Se onnistuu kantorepun kanssa ihan kohtalaisesti.

Alkaa pikku hiljaa tuntua, että jos me Ilkan kanssa tästä selvitään, ja huuto loppuu ennen kuin joudutaan antamaan lapsi adoptoitavaksi, niin pitää kirjoittaa selviytymistarina kirjaksi niille vanhemmille, jotka painivat samojen ongelmien kanssa. Jos se toisi lohtua edes vanhemmille, vaikka mitään apua siitä ei olisi yhdellekään pikkuiselle.