Kirjan jälkeen

Tekijä: Outi

  • Pyllylleen pyllähti pyöräilijä

    Kevät tuli, lumi suli. Minä iloisena siitä pyörällä sotkemaan, ja Ilkka ikkunasta jopoilijaa katsomaan. Kuinkas sitten kävikään?

    Ilkka antoi minulle synttärilahjaksi lahjakortin hierontaan. Lahjakortissa oli yksi fysioterapiakäynti, ja sain siihen ajan viime torstaiksi. Kun olin jo vähän myöhässä, sain kuningasajatuksen, että polkaisenkin pyörällä keskustaan. Ilkka kaivoi varaston uumeniin piilotetun jopon päivänvaloon, ja pumppasi ilmaa renkaisiin.

    Minä ponkaisin pyörän päälle ja lähdin viilettämään kohti kaupunkia. Kaksi mummoa tassutteli oikein varovaisesti meidän ikkunan alla jalkakäytävällä, ja minä siitä oikein seisaaltaan ajamaan ja ohittamaan hitaammin liikkuvia.

    Ei olisi pitänyt. Eturengas lähti alta, ja minä pyllähdin pyllylleen mummojen viereen. Oikein liu’uin pitkän matkaa jopon kanssa. Mummot tietenkin huolestuivat, kävikö mitenkään, mutta eihän siinä mitään käynyt, kun on takapuolessa sen verran pehmusteita. Nauratti niin kovasti, etten meinannut päästä pystyyn, ja tietenkin Ilkkakin nauroi ikkunassa koko touhulle.

    Kineesioteippaus selkään

    Kun lopulta pääsin perille – puolet matkasta talutin pyörää – sain kuulla tosi hyvän uutisen. En minä ole mikään mummovaivainen. Fysioterapeutti luki lääkärin lausunnon, ja sanoi, että minulla on ”tyypillisiä kolmekymppisen vaivoja”. Harvalta vain otetaan asiasta oikein röntgen-kuvat. Hermo kuulemma oli pikkuisen pinteessä, ja sitä nyt alettaisiin manipuloida auki.

    Liikeradat olivat hyvät jo entuudestaan, ja manipuloinnin jälkeen ne kasvoivat entisestään. Minulla on kuulemma jänteet selässä nikamien välissä vähän venytystilassa, ja kun ne pääsisivät hetkeksi lepoon, kivutkin katoaisivat. Painelujen ja muljautusten jälkeen fysioterapeutti laittoi selkääni kineesioteipin muistuttamaan oikeasta selän asennosta. Pyrstö pitäisi olla kuin Iines Ankalla, ja jos selkä vähänkään pyöristyisi, teippi kiristäisi takapuolesta muistuttamaan vääristä liikkeistä.

     

    Teippi selästä takapuoleen

    Kotijumppaohjeiksi sain viisi minuuttia päivässä lantion notkistelua. Sellaista napatanssijoiden muljuutusta. Näyttää ihan torvelolta, ja on tosi vaikeaa. Tuntuuhan tuo toimivan.

    Teippi kireällä kumarteluja

    Eilen kävin pelaamassa sulkapalloa teippi selässä. Muuten meni hyvin, mutta piti aina mennä kyykkyyn poimimaan palloa maasta. Oikeassahan se fysioterapeutti oli, kun sanoi, että minä taidan turhaan nostella tavaroita selälläni. Jopa niitä kevyimpiä kuten sulkapalloja. Nopeissa liikkeissä sitten tuleekin tehtyä liikkeet oikein.

    Melkein vaikeinta on ollut kengännauhojen sitominen. Pitää nostaa jalka tuolille ja kumartua sitten selkä suorana sitomaan. Nehän on sellaisia mallipyllistelyjä. Tiedä vaikka tässä kasvaisi Palo-ojan tytöstä nainen, eikä näyttäisi enää sellaiselta maatalon emännältä arkiaskareissaan. Huomasin nimittäin heiluttavani takapuolta, kun eilen kävelin pariin otteeseen kaupungin ja kodin väliä. Ihmeellistä on elämä.

  • Kallis kelkkailupitäjä

    Savonlinnaa pidetään ykkösluokan matkailukohteena, mutta moottorikelkkailijalle Savonlinnan seutu on vain keskinkertainen kohde. Maastot ovat hyviä ja reitit nopeita, mutta hinta-laatu -suhde on surkea. Kävimme eilen Ilkan kanssa eilen hulppeassa auringonpaisteessa pienellä kelkkareissulla. Ilokalliolta pääsee sutjakkaasti Kerimäelle asti, ja löytyypä reitin varrelta pisto Kerimaahankin, jossa voisi kuvitella muutamien kelkkaporukoiden joskus majoittuvan.

    Kerimäeltä pääsee hienosti Villalan suuntaan, mutta jotenkin viehättäisi kelkkailla Punkaharjun harjumaisemissa. Eilen löydettiin vahingossa reitti Kerimäeltä Harjunportille, mutta siitäpä ei sitten päässytkään mihinkään.

    Seurattiin vähän aikaa jäällä jotakin pilkkiporukan kelkkajälkeä, mutta eipä se tainnut johtaa lopulta mihinkään. Ehdottomasti pitäisi löytyä reitti Punkaharjulta Kerimaahan. Kerimäki-Punkaharju -väli oli merkitty, mutta mielenkiinnoton. Körryyteltiin melkein koko matka jäällä.

    180 euroa kausi

    Hintaa ei eilisen reissulle tullut juuri mitään verrattuna siihen, jos olisimme lipsahtaneet Keski-Karjalan puolelle. Itä-Savon Moottorikelkkailijoiden alueella Savonlinnassa, Kerimäellä ja Punkaharjulla kausilupa maksaa 60 euroa. Kerimäeltä lähdettäessä on yhdessä vilauksessa Kesälahdessa eli Keski-Karjalan puolella, ja siellä kausiluvasta saa pulittaa 120 euroa!

    Eipä savonlinnalaista paljon lohduta, että 120 eurolla saa ajella koko Pohjois-Karjalan alueella.

    Pohjoispohjanmaalaisesta nämä hinnat tuntuvat kohttuuttomilta. Jos meillä päin on jotain pitänyt maksaa, se on Villin Pohjolan kausilupa, joka on 34 euroa. Tietenkin uralupa on ihan jees, jos ja kun reittejä pidetään kunnossa. Reitit ovat olleet Savonlinnan suunnalla ihan ok, mutta eivät siltikään mitään huippukuntoisia. Ne reissut, joita ollaan tehty Karjalan reiteille niin eivätpä ole olleet 120 euron väärtejä.

    Huolto pelaa

    Huoltoasemia on ihan kiitettävästi reitin varrella. Villalan Nesteeltä saa jopa kelkkaan ja kuskille varaosio kypäristä variaattorinremmeihin.

    Täällä päin tosin voisivat ottaa opiksi Lapin tavasta merkata joka ikinen kotakahvila jo kymmenen kilometriä etukäteen. Siinä alkaisi kahvihammasta kolottaa mukavasti, ja kohta kelkankeula kurvaisi kaffepaikan pihaan.

    Paikallisen on helppo liikkua Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, ja niin on tietenkin ulkopuolisenkin, koska reitit on hyvin merkattu. Matkailijan kannalta olisi kuitenkin parempi, että samalla luvalla saisi ajella laajemmalla alueella ja huoltoasemille ja majapaikkoihin olisi kunnon opasteet.

  • Tytölle timantteja

    Sain timantteja. Oikeita. Tai siis itse ostin. Niillä on elinikäinen takuu. Tietenkin on. Diamonds are forever…

    Kannattaisi muidenkin mennä ostamaan, koska olivat niin halpoja. Oikea hinta oli 75 euroa, minä sain 25:llä.

    Kun pesin ja hellästi oljysin timanttisen pinnan, timangit loistivat kilpaa keväisen auringon kanssa.

    Vielä en ole timantteja kokeillut. Tarkoitus oli paahtaa kastikkeeseen auringonkukansiemeniä, mutta Ilkka toikin kanan rintafileitä, joten siemenet jäivät huomiseen.

    Kun on saanut yhden, pitää kohta saada toinen – Swiss Diamond -paistinpannu.

  • Toimintakimara

    Oscarit on taas jaettu, ja minulle isoin yllätys oli se, ettei 127 tuntia saanut yhtään pikku-ukkopokaalia. Kuninkaan puhe taas oli ansainnut jokaisen pystinsä. Mutta onpa niitä maailmalla muitakin leffoja, ja osa niistä on päätynyt minunkin silmien eteen.

    Otetaan alkuun yksi unohtunut eli Faster. Päähenkilöllä on jäänyt jotain hampaankoloon, ja kun hän vapautuu vankilasta, alkaa armoton listimislätinä. Onneksi mattimeikäläisten to do -lista ei ole ihan yhtä dramaattinen kuin tämän kaverin. Elokuvan loppu on ihan kohtuullinen oivallus. Paha kyttä luulee jo pysäyttäneensä tyypin, mutta niin vaan kaveri nousee kuolleista, ja lopulta ajelee auringonlaskuun pirssillään.

    Toimintaa, menoa ja rytkettä ei Fasterista puutu. Typerään sivujuonteeseen on saatu ympättyä pakolliset romanttiset kuviot. Toiminnallisesta juonestaan antaisin ehkä puoli tähteä enemmän, mutta sivujuoni jonkinlaisesta rikkaasta, liian helpolla elämässään päässeestä palkkamurhaajasta pudottaa tähdet kahteen ja puoleen.

    [xrr rating=2.5/5]

    Tollo apumies

    Jos oli Kauppaneuvos Paukulla tollo vävypoika niin Jason Stathamilla on Mechanicissa tollo apupoika. Statham on palkkamurhaaja – eikö ne mitään muuta keksi toimintaleffoihin – joka posauttaa oppi-isänsä käskystä hengiltä. Oppi-isä ehtii sanoa, että murhamiehen kannattaisi ryhtyä etsimään itselleen kakkosmiestä. Sopiva kandidaatti löytyy hautausmaalta – oppi-isän hulttiopoika.

    Apumies tekee kaikki virheet, mistä melkein joutuu maksamaan miesten välisen rakkauden verran. Minä jättäisin noin tollon tyypin jo ensimmäisen mokan jälkeen pois kuvioista, mutta Statham on ilmeisen armelias kaveri. Koulutus kestää niin kauan, että typerys on niin pöljä, että luulee pärjäävänsä omalle koutsilleen. Huonostihan siinä käy – apumiehelle.

    Mechanic on parempi leffa kuin Faster. Jälleen kerran on jostain löytynyt yksi kaunotar, jonka on ihan pakko riisua kameran edessä. Hei, minähän voisin kirjoittaa toimintatrillerin! Siinä olisi vaikka palkkamurhaaja, joka elelee erakkona. Ja sitten olisi yksi kaunis nainen kapakassa, ja niille syntyisi suhde. Pyssynpaukuttelun ja parin takaa-ajon jälkeen räjähtäisi pommi, ja kaikki olisi taas hyvin. Mechanicille kolme tähteä, omalle käsikirjoitukselle nolla.

    [xrr rating=3/5]

    Elämää, ei sen enempää

    Toimintakimaran jälkeen yksi katsomisen arvoinen komedia. Life as we know it kertoo miehestä ja naisesta, jotka eivät tule toimeen keskenään, kunnes on pieni pakko. Pieni pakko kulkee vaipoissa ja vasta opettelee puhumaan. Taaperon vanhemmat kuolevat yllättäen, ja toivovat testamentissaan, että lapsen kummit ottaisivat tämän hoitaakseen, jos jotain sattuu. Eihän se auta, kun pistää hynttyyt yhteen ja alkaa elämään lapsiperheen arkea.

    Leffa on harmitonta viihdettä, ja siinä on pari kohtaa, jotka pistävät ihan oikeasti ajattelemaan elämän arvojärjestystä. Lopputulosta ei ole hankala arvata, mutta ei se mitään. Onnelliset loput ovat niin mukavia, että suotakoon tälle leffalle päivän paras arvosana.

    [xrr rating=3.5/5]

    Luolanaisten loppu

    Muutapa ei olla sitten katsottukaan paitsi telkkarista Descent. Se oli ihan kamala. X-määrä naisia kömpi luolaan – ja Agatha Christien tapaan – eikä yksikään pelastunut (And then there were none).

    [xrr rating=1.5/5]

  • Säikkynä sohvalla

    Löytyi oikeasti pelottava kauhuleffa. My soul to take kertoo sarjamurhaajasta, joka vaanii seitsemää samana päivänä syntynyttä teiniä. Vaikka juoni on vähän hassu, toteutuksesta on saatu hurjan jännittävä. Sohva hytkyi, kun minä säikähtelin vähän kaikkea. En uskaltanut pitää edes mehulasista kiinni, kun ajattelin, että kohta läiskytän juomat soffalle.

    Käsikirjoittaja-ohjaaja Wes Craven on kai jonkinlainen kauhuleffojen wizardi. Näyttää hääränneen ainakin Painajainen Elm Streetillä -leffoissa. Monet olivat arvioineet My soul to taken heikoksi esitykseksi Cravenilta, mutta tällaisen kauhuleffojen aloittelijan elokuva onnistui vakuuttamaan. Eipä kauhuleffoissa taida koskaan erityisen hienoa juonta olla, joten mitä sitten, jos elokuvaan jää muutama ilmeinen aukko.

    Onkohan amerikkalaisissa kouluissa oikeasti näin hirveää kuin viimeaikaisista elokuvista voi päätellä? Joku iso tyttö tai poika johtaa koulun mafiaa, osa on pyrkyreitä, osa kiusattuja, ja vain murto-osa suhtautuu kouluun kuin kouluun eikä diktaattorin johtamaan pienoisvaltioon.

    [xrr rating=2.5/5]

    Kuninkaan puhe

    The King’s speech on hieno elokuva. Siinä kuvataan britti kuningas Yrjö VI:n taistelua änkytyksensä kanssa. Radiot ovat juuri yleistyneet ja sota kolkuttelee Euroopan ovella. Änkyttävä kuningas ei ole kansan silmissä uskottava tai niin ainakin kuningas itse tuntuu ajattelevan. Yrjö VI:sta ei edes pitänyt tulla kuningasta, mutta puheopettajansa tukemana veljeänsä vaatimattomampi ja vanhoillisempi pikkuveli nousee lopulta valtaistuimelle.

    Kuningas Yrjö VI:n tyttärestä Elisabet II:sta kertova The queen kertoi hovin ja pääministeri Tony Blairin edustaman kansan kohtaamisesta ennen rakastetun Dianan hautajaisia. Samanlaisesta säätyjen kohtaamisesta kertoo myös The King’s speech. Kansan ääntä käyttää tällä kertaa kouluttamaton puheopettaja, jonka tehtävänä ei ole vain auttaa kuningasta puhumisessa vaan myös valaa tähän uskoa omista kyvyistään kuninkaana. Hieno tarina eikä yhtään mahtipontinen. Lopun puhe sotaan valmistautuville briteille on sekin vakuuttava.

    [xrr rating=3.5/5]

    Rumat, pahat ja ahneet

    Wall Street: Money Never Sleeps on elokuva ahneudesta, jossa raha on ihmisiä tärkeämpää. Raha on tylsä aihe ja niin on tämä elokuvakin. Olen aina inhonnut Michael Douglasin leukakuoppaan vajonnutta suuta. Nyt Douglas esittää hahmoa, jota saakin inhota, joten inhoan häntä sydämeni kyllyydestä.

    Elokuvan toisella juonikerroksella suhdettaan paikkailevat Wall Streetin keltanokka ja tämän raskaana oleva vaimoke. Vaimoke sattuu olemaan Douglasin hahmon tytär. Miten hölmöä, että tytär ottaa nokkiinsa siitä, kun keltanokka meklari uskoo parempaan huomiseen ja haluaa sijoittaa vaihtoehtoenergiaa kehittelevään tutkimukseen ihan hyvästä tahdostaan. Tosin rahat ovat vaimokkeen, mutta tälle tuntuu olevan ihan sama, vaikka rahat laitettaisiin isoon kassiin ja poltettaisiin roviolla. Ymmärtäisin suuttumuksen, jos ukko olisi ahne oman edun tavoittelija (Satu, yhdyssana vai erikseen?), mutta eihän hän edes tavoittele isoja voittoja!

    Typerä leffa.

    [xrr rating=1.5/5]

    Raatoja raadollisille

    I sell the dead on hassu elokuva. Synkät hautausmaat ja ankea vankityrmä toimivat näyttämönä mustalle huumorille ja omituisille sattumille. Haudanryöstäjien tai eräänlaisten kuolemankauppiaiden ammatti ei ole järin tuottoisa, mutta tärkeä jostakin kumman syystä. Ilmeisesti puoskarit opettelevat ihmisen anatomiaa vastahaudatuista ruumiista.

    Hyvinhän siinä käy, kunnes haudasta löytyykin ruumis, jonka sydän on lävistetty puutapilla. Vampyyrihän se siinä, ja kohta kankailla kirmaa syöjätär poikineen. I sell the dead ei ole kuitenkaan vampyyrileffa vaan pelastautumistarina. Päähenkilö on tarinan aikaan tyrmässä odottamassa mestausta elävien murhaamisesta. Vampyyri pelastaa – loppu hyvin kaikki hyvin. Kannattaa katsoa silloin, kun maailma näyttää tylsän puolensa.

    [xrr rating=2/5]

    Suutari pysyköön lestissään

    Suomen Idols-karsinnoista voi päätellä, että taiteilijat (hörhöt) luulevat olevansa lahjakkaita jokaisella taiteensaralla. Niin myös tämä vastenmielinen rappari 50 cent. On mies kirjoittanut sitten elokuvan! Gunissa on ihan yhtä tyhjänpäiväistä dialogia kuin on herran biiseissäkin. Minäpä kerron lyhyesti.

    Mies on katujen kuningas, joka haluaa kohota asekauppiaiden hierarkiassa. Pyssyjä työkseen kaupitteleva kingi ei itse ole järin pätevä mutkan varressa, vaan käsi heiluu kuin kapelimestarilla, kun pyssysankari posauttelee pakenevia yökerhon edessä. Yksi kuolleista sattuu olemaan vankilassa istuvan Angelin (Val Kilmer) vaimo, ja tästäkös mies harmistuu. Hänet vapautetaan linnasta kostamaan, vai oliko se vasikoimaan asekaupoista poliisille.

    50 cent on tietenkin tehnyt itsestään päähenkilön ja hänen pakollinen seksikohtauksensa on kontrastin vuoksi tehty langanlaihan ja vitivalkoiseksi paklatun naikkosen kanssa. Naikkonen järjestää epäuskottavalle rakastajalleen isot kaupat, joihin tyhmät poliisit järjestävät väijytyksen. Pyssyt paukkuu ja liekit loimuaa! Lopulta näyttää siltä, että sekä poliisit että gangsterit ovat kaikki kuolleita, mutta niin vaan yksi neandertelilainen (50 cent) ja viaton enkeli (Kilmer) nousevat tuhkasta. Toinen kävelee linnaan, toinen vapauteen tökerön räpin soidessa taustalla. Voi elämän kevät!

    Miksi näitä tehdään? Saako kuka tahansa kirjoittaa elokuvia? Saako kuka tahansa näytellä pääosaa? Onko tässä nyt vastine Eminemin tähdittämälle 8 milelle, joka oli tähän verrattuna loistokas ja ajatuksia herättävä elokuva? Tähtiä tasan nolla.

    [xrr rating=0.0/5]