Kirjan jälkeen

Kategoria: Tajunnanvirtaa

  • Onni 8 kk!

    Niin se vaan aika rientää ja pojan pallero täyttää tänään jo kahdeksan kuukautta. Paljon on ehtinyt tapahtua. Niin paljon etten ole blogilleni ajatusta suonut. Jospa nyt kevätauringon kutitellessa pipon alle piiloutuvia nenänpäitä voisi jotain taas kirijuutella.

    Ilkka: ”No vihannes”

    Ilmeisesti Ilkka hienovaraisesti yrittää sanoa, ettei tykkää vihanneksista, vai miten muuten meidän ruokapöydän alta saa nykyään lakaista joka päivä rikkalapiollisen kukkakaalin, porkkanan, appelsiinin ja ties minkä murusia. Onni aina kiitää hirmuista vauhtia ja ähisee mennessään, kun äiti ottaa esiin harjan ja kihvelin. Äiti vie kaikki hyvät muruset mennessään!

    Murusista voisi tietenkin päätellä myös sen, ettei Onnin pinsettiote ole vielä ihan valmis. Jokunen sormiruuan murunen lipsahtaa hyppysistä lattialle, mutta nehän voi syödä kätevästi sitten myöhemmin suoraan lattialta. Tai kihvelistä.

    Onni näyttää olevan kaikkiruokainen. Ainoa reaktio on tullut, kun yritettiin siirtyä ykkösestä kakkoskorvikkeeseen. Tiedä sitten johtuiko löysä maha siitä vai kenties hampaista.

    Ihanan ärsyttävät hampaat

    Onni sai ensimmäisen hampaansa 10. helmikuuta eli 6,5 kuukauden iässä. Toinen tulla tupsahti viereen kymmenen päivää myöhemmin ja nyt odotellaan taas uusia tulokkaita.

    Onni teki hampaita vaatimattomat pari kuukautta. Kuolaaminen ei ihan yltänyt kummikoirani Aatun tasolle, mutta juuri ennen puhkeamista Onni pläjäytti lattialle kunnon kuolalammikon. Ihmeellistä, että vaikka alahampaita piti kaivaa ja valittaa joulusta asti, vasta kunnon kuolalammikko kieli siitä, että jotain on tapahtumassa ihan lähitunteina.

    Nyt sitten odotellaan seuraavaa kuolan ylivuotoa. Samalla jännätään tai siis minä jännään sitä, tuleeko seuraavat hampaat ylös vai alas entisten viereen. Pojan ikenet näyttävät siltä kuin räjähtäisivät minä hetkenä hyvänsä ja melkein mistä kohtaa tahansa. Voi vauva parkaa, miten kipeä se varmaan on eikä toinen osaa edes sanoa, että sattuu.

    Lunkki jätkä

    Vaikka Onnin ensimmäiset kuukaudet olivat yhtä kitinää, pojasta alkaa kuoriutua lunkki jätkä. Onni vaan katselee kaupassa kanssaeläjiä ja värikkäitä pakkauksia, tapittaa tiukasti silmiin vieraita ihmisiä eikä ole moksiskaan, jos joku tuntematon nappaa hänet syliinsä.

    Kun imurikaan ei pelota, ovat pelon kohteet aika vähissä, mutta yksi sellainen kyllä löytyy. Paineilmalaitteista, olivatpa ne pulloja uimahallilla tai työkaluja Kallen pajalla, lähtee niin kamala ääni, että suu vääntyy mutruun joka kerta. Pikkuisen naama menee ihan neliöksi ja sitten tulee lohduton itku. Se on niin hassunnäköinen, että itseä meinaa ihan naurattaa, vaikka ei saisi, kun toisella on niin paha mieli. On tämä äitinä olo vaikeaa!

    EDIT: Koneesta loppui akku juuri ennen postauksen julkaisua. Äidin kiireiden takia julkaisen tämän vasta lauantaina eli Onni on oikeasti nyt kahdeksan kuukautta ja yhden päivän.

     

     

  • Piristystä arkeen LPG-hoidosta

    Jalat turvoksissa raskaana
    Pari päivää ennen synnytystä jalat olivat tässä kunnossa.

    Kuka sanoi, että vauvat vain syövät ja nukkuvat? Taisi olla lapseton ääliö. Onni heräilee kolmen kuukauden kunniaksi parin tunnin välein yöllä syömään ja pari kertaa syöttöjen välissä. Päivällä saattaa olla syömättä kolmekin tuntia, mutta kitisee siinä välissä moneen otteeseen.

    Ilkka huusi minulle huutokaupasta lohdukkeeksi LPG-hoitosarjan Fysiokulmasta. Eilen kävin siellä ensimmäistä kertaa, ja hoidot tehnyt fysioterapeutti kauhisteli, kuinka turvoksissa minun jalat vielä ovat. Hoidoissa keskityttiinkin sitten jalkoihin ja laskimoverenkierron parantamiseen.

    Jalat turvoksissa
    Peukalon painauma oli näkyvissä vielä pitkään.

    Taivaalliset 75 minuuttia

    Voi, se oli ihanaa! Viimeiseen kolmeen kuukauteen ainoa lohduke tässä elämässä on ollut herkuttelu, mutta kyllä LPG-hoito herkut voittaa!

    Ihan ensin hoidettiin sektiohaavaa, ettei siihen jäisi kovin pahaa arpea. Se ei tuntunut oikein miltään, koska alamahassa minulla ei ole leikkauksen jäljiltä tuntoa. Laite vähän supsutteli ja imutteli, mutta ei muuta.

    Kokovartalopukuun

    Sitten minun piti kiskoa ylleni kokovartalosukka. Reipas puolitoistametrinen vartaloni vaatii nykyään koon L, jotta mikään vaate mahtuisi päälle. Onneksi minun ei tarvinnut änkeytyä pukuun kokonaan, vaan ainoastaan ahtaa jalat housuosaan.

    Puvun tarkoituksena oli estää LPG-laitteen rullien kosketus paljaaseen ihoon, etteivät hiki ja kitka hankaloittaisi laitteen käyttöä.

    Jos leikkaushaavan hoito oli kevyttä supsuttelua, hoitaja antoi jaloille kunnon kyytiä. Tuntui tosi hyvältä, kun alipaine kiskoi reisiläskit kahden rullan väliin höykkyytettäväksi.

    Hoitaja rullaili reisiä vuorotellen muutaman kerran ensin etupuolelta ja sitten takapuolelta. Melkein heti alkoi tulla pissihätä, kun nesteet lähtivät liikkeelle.

    Reisien lisäksi myös pohkeet käsiteltiin. Minun pohkeet ovatkin ihan kivikovat, mutta eivät suinkaan lihaksista vaan nesteestä, joka on pakkautunut alaraajoihin. Ehkä ne hieman pehmenivät rullailun vaikutuksesta.

    Tuhkimohoito

    Koska huutokaupan tarjouksessa oli varattu yhteen hoitokertaan 75 minuuttia, hoitaja antoi minulle myös LPG-hoidon kasvoille. Hän sanoi sitä tuhkimohoidoksi, koska kuulemma monet käyvät pikahoidossa ennen tärkeää juhlaa.

    Kun katsoin ensimmäisen kerran peiliin hoidon jälkeen, olin ihan varma, että roikkunut leukalinja oli hiukan kohonnut, ja väsymyksestä veltto ilme pikkuisen kirkastunut. Harmi vaan, että Onni piti viime yönä huolen, ettei muutos ollut pysyvä.

    LPG-hoitoja kaikille naisille

    Nyt miehet, pistäkääpä korvan taakse tulevaa äitienpäivää varten LPG-hoitosarja. Kallishan se varmasti normaaliin hintaan on, mutta kaikki naiset ovat ansainneet edes vähän luksusta arjen harmauteen.

    Hoidon jälkeen illalla tuntui melkein kuin olisi syntiä tehnyt. Jalat olivat koko illan lähes yhtä kevyet kuin ennen raskautta, ja leukakin tuntui taas löytyneen. Tänään sitten puputan keksejä ja pullaa, mutta ehkä taas ensi viikolla koen uudelleen 75 minuutin hurmoksen.

     

  • Syömähammas pilkistää

    Onnilla oli eilen syntymäpäivä. Mittariin napsahti kokonaiset kolme kuukautta. Onnin mielestä 3-kuukautissynttärit olivat paskimmat ikinä.

    Takapuoli nimittäin tuli kipeäksi, kun neuvolan täti tujautti molempiin kankkuihin isolla neulalla rokotukset. Tai reisiinhän ne luiskahti, mutta silti. Suuhunkaan Onni ei saanut kakkua vaan tehosteannoksen rotavirusta.

    Voi lapsi raukkaa. Itkuhan siitä tuli. Ensin poika meni tulipunaiseksi,  ja sitten parahti itkemään. Onneksi oltiin vaunuilla liikkeellä, joten hurja vauhti teki tehtävänsä, ja poika nukahti.

    Suppo pyllyyn

    Illalla itku hyytyi vasta supon myötä. Niitä on nyt mennyt kokonainen paketillinen, mutta ei Onni vielä lääkehuuruissa täällä ole. Kaksi meni siihen, kun heti supon laiton jälkeen tuli kakka. Näin siis kaksi eri kertaa. Kolmas suli minun käsiin, kun en yöllä pimeässä löytänyt supolle oikeaa osoitetta. Pari muuta löysivät oikean kolosen ja ilmeisesti myös auttoivat.

    Aamulla poika oli lähestulkoon entinen oma itsensä – mitä nyt heräsi yöunilta vasta puoli yhdeksältä.

    Suun kaivelua

    Tyhmä neuvolan täti sanoi, ettei Onnille vielä voi tulla hampaita, vaikka se kaivelee kovasti suutaan. Minä hölmöläinen olin lukenut jostakin, että ensimmäiset hampaat tulevat eteen alas, ja tietenkin olen kokeillut tähän saakka vain alahampaita. Maisa onneksi valaisi asiaa, että maitohampaat voivat tulla mihin vaan.

    Tänään sitten työnsin sormen pojan suuhun, ja kävin läpi kaikki ikenet. Siellähän se nökötti maitohampaan kärki! Oikea kulmahammas oli jo tullut pikkuisen läpi.

    Nyt kun mietin jälkeenpäin, niin Onni kaiveleekin nimenomaan oikeaa puolta suustaan. Olisi pitänyt taas uskoa omia äidin silmiään eikä kaikenlaisia neuvolan eukkoja. Tämä meidän eukko onkin oikea noita-akka, mutta ei siitä sen enempää.

     

  • Onni urheilee

    Onni täyttää huomenna kolme kuukautta ja eilen mentiin ensimmäistä kertaa vauvauintiin. Minua jännitti ihan hirveästi etukäteen. Mietin melkein koko yön, milloin Onnin pitää herätä, milloin syödä, tuleeko kakka ennen uintia ja ehtiikö tulla väsy ennen kuin päästään hallille.

    Ihan turhaan jännitin. Onni söi reilu tunti ennen uintia ja sitä ennen kakkasi. Vaikka poika nukahti automatkalla, silmät aukesivat viimeistään isän kanssa suihkussa. Ilkka hoiti Onnin altaalle ja sieltä pois. Se olikin hyvä juttu, sillä naisten pukuhuone oli tupaten täynnä turvakaukaloita ja toisiaan pälyileviä vauvoja.

    Uudet uikkarit
    Äiti toi torstaina Onnille uudet uikkarit. Vähän reilut olivat, mutta kai ne olisivat kakan pitäneet, jos vahinko olisi tullut. Savonlinnassa ei saa käyttää uimavaippaa, vaan ihan pelkällä uikkarilla mentiin.

    Savonlinnan lastenallas kävi ahtaaksi, kun vauvoja äiteineen ja isineen oli yli kymmenen. Onni oli tietenkin porukan nuorin vesipeto ja ainoa ensikertalainen. Jälkikäteen ihmeteltiin Ilkan kanssa sitä, miten pieniä ja velttoja monet kuusikuukautiset olivat Onniin verrattuna. On tainnut vellit ja soseet tehdä tehtävänsä, mutta sitä ei kerrota neuvolassa.

    Polskis ja loiskis

    Aluksi leikittiin joku hyppelyleikki, ja Onni katseli silmät ymmyrkäisinä kanssasisariaan. En ole itsekään nähnyt niin paljon vauvoja yhtä aikaa.

    Leikin jälkeen ohjaaja tuli opettamaan meille erilaisia otteita. Onnin lemppari taisi olla uintiote. Pari kertaa vesipeto läiskäytti naaman veteen, kunnes tajusi, että pää pystyssä näkee toisia vauvoja ja jaloilla polskutellen pääsee lujempaa. Siinä sitä sitten mennä huristeltiin jalat hienosti ojennettuina allasta ympäriinsä.

    Onnia ei näyttänyt kiinnostavan lelut tai tutut naamat ollenkaan. Riitti, että mentiin vauhdilla eikä pysähdelty halimaan. Hymyä ei vielä naamalle tullut, mutta ei tullut itkuakaan ennen kuin nälkäitku pukuhuoneessa.

  • Vauva 12 viikkoa

    Onni on nyt 12 viikkoa eli melkein kolme kuukautta. Netti on pullollaan lähteitä, joissa sanotaan, että vauvan itkut loppuvat, kun kolmen kuukauden rajapyykki ylitetään.

    Itkeehän tuo vieläkin, mutta nyt itkuihin on ainakin joku suht järkevä syy. Välillä on nälkä, välillä röyhy kaihertaa putkistossa. Joskus väsyttää, muttei malttaisi nukkua ja ihan uutena on se itku, kun yrittää ja yrittää jotain, mutta ei vielä onnistu.

    Leluista kiinni

    Onni oppi pari viikkoa sitten heiluttelemaan roikkuvia leluja käsillään. Se – oululaisittain se eikä hän – kopsautti nyrkillä lelua, ja ihmetteli, kuinka kovaa lelu heilui puolelta toiselle.

    Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun Onni alkoi yrittää tarttua leluihin. Ei ole helppoa, jos sormet ovat kuin viisi nakkia. Tuli ihan mieleen huvipuistojen rahojenkeruulaite, jossa metallinen koura yrittää tarttua pehmoleluun, mutta suurimmaksi osaksi vain kauhoo tyhjää.

    Nyt Onni saa lelut melko hyvin kiinni. Kaikkein mieluisin on Libero-pakkauksen kylkiäisenä saatu pörriäinen, jonka siipiä Onni innokkaasti rapisuttelee.

    Kellahdus selälleen

    Minulle tuli tällä viikolla kiirus hakemaan kameraa, kun tajusin, että mahallaan oleva poika yrittää heilauttaa itsensä kyljelleen ja siitä selälleen. Ehdin kuin ehdinkin ikuistaa ensimmäisen kellahduksen.

    Lapsen kehitys ei ilmeisesti etene suoraviivaisesti. Tuota mahalta selälleen kellahtelua kesti pari päivää, kunnes käsissä, niskassa ja selässä oli niin paljon voimaa, että Onni piti parempana jäädä nojailemaan käsiin ja ihmettelemään mahallaan maailmaa. Kun voima sitten loppui, läpsähti nenä maahan ja alkoi parku. Luulin jo, ettei pyörähtäminen enää onnistukaan, kunnes taas eilen poika muisti, miten se tehdään.

    Selältä mahalleen onkin sitten paljon haastavampi tehtävä. Yksi ilta poika sinnikkäästi yritti ja yritti, mutta ei vaan onnistunut. Hirveää ähellystä seurasi aina kiukkuinen itku, kun keho kierähti takaisin selälleen, vaikka piti mennä toiseen suuntaan.

    Kasvista ihmiseksi

    On se vaan ihmeellistä, miten alkeellisilla taidoilla ihmisentaimi on varustettu, ja kuinka huikeaa kehitys on, kun melkein kasvista kasvaa ajatteleva ja tunteva aikuinen ihminen.

    Onnin myötä olen alkanut ajatella entistä enemmän, kuinka fiksusti luonto on asiat järjestänyt. Mikä ajaa vauvan edes yrittämään kierähdystä mahalleen ja takaisin selälleen eikä esimerkiksi yrittämään suoraan seisomaan?

    Kaikelle on tarkoituksensa

    Vyöhyketerapeutti muistutti meitä, että jokaiselle välivaiheelle on tarkoituksensa, eikä kannata yhtään kiirehtiä seuraavaan. Meillä aikuisilla vaan on niin kova kiire kertoa, kuinka oma jälkikasvu osasi kertotaulun jo vuoden vanhana ja kävelikin jo puolivuotiaana.

    Vyöhyketerapeutin mukaan esimerkiksi sillä, jos lapsi oppii asioita väärässä järjestyksessä tai vaikka ryömii vain taaksepäin, on selvä syy-yhteys kouluiän oppimisvaikeuksiin. Samanlaisia havaintoja oli Erkki-ukilla. Ilmeisesti välivaiheet tarvitaan siihen, kun elimistö rakentaa parasta mahdollista hermotusta.

    Siksipä täällä äiti yrittää odotella rauhassa, että Onni itse hoksaisi, miten käsi otetaan mahan alta, ja kuinka nakkisormet saalistavat lelun suuhun. Osaakohan Onni arvostaa näitä taitoja aikuisena?