Kirjan jälkeen

Vuosi: 2007

  • Karvainen kämppis

    Ihan nolottaa, etten ole kirjoittanut mitään pitkään aikaan. On ihan stressi, mitä kirjoittaa, kun olisi niin paljon sanottavaa reissusta ja yhteisasumisesta ja joulusta ja kaikesta. Nyt en ehdi kirjoitella mitään reissusta. Siitä tulisi aivan liian pitkä tarina. Mutta kerronpa jotain kämppiksestäni Aatusta…

    Aatu on melkoisen kömpelö kaveri. Eilen se kopsahti päin jalkalamppua ja räts vaan, jouduttiin Suvin kanssa imurointihommiin. Sinne meni minun täällä aikoinaan kehumani energiansäästölamppu!

    Nämä minun huonekalut ovat sieltä vaatimattomammasta päästä, joten suurta taloudellista vahinkoa ei tullut. Mitä nyt yksi lampunkupu palasina, mutta onpahan sitten kirkkaampi valo! Siis sitten kun on taas lamppu.

    Sitten tuo Aatu-herra päätti, ettei Ankka-palapeli valmistu koskaan. Kauan minä olenkin sitä väsännyt ja välillä jemmannut maton alle odottamaan parempia aikoja. Nyt palapeli on jälleen lähes 1000 osassa. Lähes, koska ihan kaikkia palasia Aatu ei ollut saanut irti ja ihan kaikki palaset eivät tainneet enää löytyä. Ankka-palapeleihin saa onneksi tilata uusia paloja.

    Rohkeana tyttönä vein Aatun tänään lenkille. Onnistuneesti ohitimme jopa neljä koiraa! Ja sitten se päätti mennä kakille puskaan. Ei sanonut mitään. Ei sanallakaan ilmaissut tarvettaan. Ja eiköhän vaan rynnännyt metsään niin, että minulta lipesi koko hihna kädestä ja köntsähdin itse polvilleni. Pienen maanittelun jälkeen Aatu tuli niin lähelle, että sain napattua hihnasta kiinni. Sitten pälyilin, näkikö kukaan.

    Ei muuta kuin kakki pussiin ja menoksi. Piti juosta kölkytellä pari kilometriä ennen kuin tuli roskakori vastaan. Yksi piti jo aiemmin ohittaa, kun se oli bussipysäkillä, jossa seisoskeli liian paljon yleisöä. Törkkäsin lopulta pussin Rypysuon bussipysäkin roskikseen, että jos siellä päin liikutte ja nenään leijailee maaseudun tuoksu…

    Aatun ansiosta lähdin kuitenkin lenkille ja tuli tosi hyvä mieli. Jalka ei nouse ihan entiseen malliin, mutta väliäkö tuolla. Taitaa olla maratonit juostu tältä tytöltä, mutta voihan sitä kuntoilla omaksi ilokseen. Viime kesänä menikin välillä jo työnteon puolelle, kun oli pakko noudattaa treeniohjelmaa, vaikka enemmän olisi kiinnostanut hengailla Ilkan kanssa.

    Nyt treenikaveri vetää sikeitä jaloissa. Ei tietoakaan siitä tyypistä, joka eilen hölömysi lampun rikki. Kuorsauksesta tietää, että mies on talossa.

  • Queenstown rocks!

    Odotellaan Queenstownin lentokentalla lentoa Aucklandiin. Loman loppupuoli on ollut huikeasti alkua parempi. Matka Dunedinista Queenstowniin oli henkea salpaava. Maisemat olivat kerrassaan upeita. Suorastaan satumaisia. Tie kulki kallioiden lomassa jokiuomaa pitkin. En enaa yhtaan ihmettele, etta Taru sormusten herrasta tultiin kuvaamaan tanne. Aivan uskomatonta. Ei voi sanoin kuvailla.

    Queenstownissa ilmatkin kaantyivat suosimaan kalpeita suomalaisia vai voineeko sita ihan suosimiseksi sanoa, kun paiva porottaa 30 asteen kuumuudella valkoiseen hipiaan. Ilkalta paloi nena ja minulta otsa. Minun Dunedin-nuhani siirtyi Ilkalle eika se viela ole kokonaan minultakaan loppunut.

    Ehka benji-hypyt ja koskilauttailut eivat ole ihan parasta nuhan hoitoa, mutta kivaa oli! Ensin hypattiin eilen 134 metria benjita – Nevis highwire bungy. Melko pliisua, jos ihan totta puhutaan. Olin tosi pettynyt, koska olin etukateen odottanut sita eniten. Ilkka hyppasi retkueen puolivalissa, mutta minut paastivat hyppypaikalle viimeisena. Siina ehti nahda monenlaista tyylia ennen omaa hyppya tyhjyyteen.

    Ilkka liiteli kuin suomalainen kotka ja minakin olin paattanyt liidella linnun lailla. Harmi, ettei hyppypaikalla ehtinyt fiilistella ja katsella kunnolla nakoaloja. Melkein heti kun sipsuttelin laudalle naru jaloissa, tyyppi alkoi laskea. En mina tainnut taaskaan kuulla sita hyppykomentoa, kun olin jo menossa.

    Nopsasti ennen kuin aika koneesta loppuu pitaa viela mainostaa helikopteriajelua. Meille sattui monessa suhteessa hyva tuuri. Auringonpaiste, paikan paras lentaja ja eturivin paikat samalle lennolle! Aivan hulppeat maisemat ja kuski kieputteli meita kanjonissa. Tultiin kuin filmitahdet lautan lahtopaikalle.

    Emme olleet huvituksen oikeita filmitahtia, mutta sellainenkin oli matkassa. Ilkka huomasi jo benjita odotellessa tutun kasvon… ja nyt loppuu aika

  • Duhadedä Dunedinissa

    Taas vähän ajatuksia Uudesta-Seelannista. Kävin tänään ilmoittautumassa ANZMAC-konferenssiin, mutta eihän konferenssista mitään tullut. Nenä vuotaa ja välillä on tukossa niin mitenpä siinä sitten istutaan arvokkaasti konferenssissa. Ilkka tuli mukaan yliopistolle eikä mennyt kuin muutama hullu minuutti niin hän oli järjestänyt meille tutustumiskäynnin paikallisen yliopiston videoneuvottelutiloihin. Minä en ymmärtänyt mitään. Yritin vain olla aivastelematta esittelijöihin päin ja pyyhkiä sopivin väliajoin nenänalustaa, etten antaisi kovin törkyistä Suomi-kuvaa.

    Kierroksen jälkeen palautimme auton. Unohdimme aluksi tankata pirssin ja piti palata takaisin tankille. Melkoisesti horsasee tuollainen vuokrapirssi, jolla minäkin ihan huomaamattani ajoin ohi jostakin paikallisesta lammasfarmarista 160:iä. Uusi yritys onnistui ja auto jäi Avikselle.

    Käveltiin keskustaan ja käytiin syömässä rutikuiviksi paistetut kanaschnitzelit. Nyt olemme tarkempia ruokapaikkojen suhteen. Vielä visiitti Dunedinin turisti-infoon ja sitten peiton alle hotellille. Ilkalle pitäisi keksiä jotakin tekemistä täältä Dunedinista tai hän karkaa muualle pariksi päivää. Sitten olenkin ihmeissäni, jos joudun ottamaan yksin auton vuokralle ja ajamaan yksin Queenstowniin. Hyvin menee jo matka-ajo, mutta kaupunkiajo vähän hirvittää. Ajavat joka suunnasta eteen. Vilkkukin on sijoiteltu niin väärin, että aina meinaa näyttää suuntamerkkiä pyyhkijöillä.

    Ollaan molemmat vähän väsyneitä. Nukuttiin taas päivällä parin tunnin tirsat. Minä paikallisen apteekin pillereiden voimin ja Ilkka muuten vaan. Nyt oli minun vuoroni nauttia sähkölämmitteisestä pedistä. Mukavasti lämmittää varpaita.

    Pestiin tänään pari koneellista pyykkiä. Tehtiin luova ratkaisu pyykin kuivatuksen suhteen ja laitettiin hotellihuoneen partsille silityslauta vaatetelineeksi.

    Ilkka on täällä vuorostaan sairaanhoitajana. Keittelee minulle teetä ja haki naposteltavaa kaupasta. Tähän mennessä jokaisessa hotellissa on ollut vedenkeitin ja teetä ja kahvia. On vähän ikävä kaurapuuroa, sillä aamiaiset ovat olleet melkoisen surkeita. Tänään Ilkka pyysi erikseen kinkkua ja juustoa leivän päälle, kun sitä ei ollut tarjolla. Kinkku näytti normaalilta; juusto tuotiin suikaleina, ei ihan raasteena kuitenkaan.

    Olemme tehneet empiiristä tutkimusta leivänpaahtimien suhteen. Täällä paahdetaan leipä vain sellaiseksi lämpimäksi lötköpötköksi. Ei tietoakaan rapeasta suomalaispaahtiksesta – poppaleivästä.

    Ruuasta vielä yksi havainto. Uudessa-Seelannissa yksi salaatin perusraaka-aineista on porkkana. Ei se vielä mitään, että lisäkesalaatissa on porkkanaraastetta, mutta laittavat sitä vielä hampurilaisiinkin!

  • Segwaylla kaupungin ympäri

    Hong kong jäi taakse siis toissapäivänä. Täällä on nyt vähän päivät sekaisin, mutta taidettiin tulla keskiviikkona Aucklandiin. Ennen lentoa käytiin vielä Ladies’ marketissa katsastamassa tuliaiset valmiiksi. Meillä on paluumatkalla vielä samanlainen pysähdys Hong kongissa. Ilkalle yrittivät kaupata kovasti kaiken maailman rolexeja pienellä ärrällä. Minä sain olla melko rauhassa.

    Ilkalle on muutenkin tullut ihan outoja juttuja vastaan. Hong kongin turvatarkastuksessa joku mies oli tullut selostamaan, kuinka upea paita Ilkalla oli ja eilen täällä Wellingtonissa, joku nainen tuli ottamaan lähikuvan Ilkan takin kuosista. Eli jos rahat loppuvat kesken, Ilkka voi myydä vaatteensa niin päästään kotiin;)

    Hong kongin lentokentällä Ilkalle tuli ensimmäiset vatsataudin oireet. Minä selvittelin sillä aikaa jatkolennon kohtaloa Aucklandista Wellingtoniin. Mistään ei löytynyt mitään tietoa, miten lentomme on muuttunut. Suomessa saimme tietää, että jatkolento on peruttu, mutta että meidät on siirretty myöhäisempään koneeseen. Minulla oli hurja pissihätä ja selvittely kesti ja kesti. Lopulta kaikki selvisi ja sain laukut menemään suoraan Wellingtoniin, vaikka meidän piti itse tehdä uusi lähtöselvitys.

    Niinhän sitä luulisi, että kaikki menisi niin kuin sanotaan, mutta niinpä vain Aucklandin kentällä kamalan tiukkojen turva- yms. tarkastusten jälkeen kävi ilmi, että kaikki Uuteen-Seelantiin tuleva matkatavara ilman muuta läpivalaistaan ja tutkitaan mahdollisten ruoka- ja maaperätuonnin takia. Siis ihan oikeasti meidän piti kertoa, ettei meillä ole kävelysauvoja, vaelluskenkiä eikä telttaa mukana, ettei tänne saarelle vain tule vierasta maata. Minulta kysyttiin, mitä tutkin, kun olin ilmoittanut ammatikseni tutkijan. Häkellyin ja aloin tankkaamaan jotain omituisia ja siitä asti olenkin sitten käyttänyt todella tankero englantia. Minulla meni ihan pasmat sekaisin ja Ilkka hoitelee nyt puhumisen.

    Aucklandissa meillä oli mukavasti aikaa, joten otettiin taksi ja lähdettiin tutustumaan Manukaun kaupunkiin. Käytiin syömässä yhdessä ostoskeskuksessa, mutta silloin minulta jäi lammasmössöt syömättä. Vähän näykin Ilkan kanahampurilaisesta. Paluu kentälle tehtiin paikallisbusseilla, joihin joku vanha herra meidät opasti. Herralle oli tarttunut muovipussi jalkaan, mutta se ei menoa hidastanut. Matka kesti melkoisen kauan ja sen aikana tehtiin tosi monta mutkaa, spurttia liikennevaloista ja tiukkaa jarrutusta, mutta saatiinpahan ainakin kuva täkäläisestä liikennekulttuurista.

    Lento Aucklandista Wellingtoniin sujui rivakasti ja vailla kommelluksia. Matkatavaratkin saapuivat lopulta perille ja päästiin shuttlella hotelliin. Ihan ok hotelli hyvällä paikalla ydinkeskustassa. Wellington on Uuden-Seelannin pääkaupunki, mutta aivan mitättömän pieni. Melkein kuin Savonlinna, mutta täällä, toisin kuin Savonlinnassa, ihmiset talsivat tosi nopeasti ainakin tien yli. Hyvä, että ehdimme Ilkan kanssa tien puoliväliin, kun jo punainen ukko valoissa alkaa vilkkua. Silloin voi kuulemma vielä jatkaa ylitystä ja autot väistävät, mutta ylittämään ei saa enää lähteä. Kun vihreä ukko tulee esiin, näkövammaisille suunnattu äänimerkki on aivan ihme vinkaisu. Sitä ei voi sanoin kuvailla!

    Hotellissa meillä oli tarkoitus ottaa puolen tunnin tirsat, mutta ne venyivät yöuniin melkein kellon ympäri. Hyvä niin, sillä oltiin eilen aamulla tosi virkkuja. Ilkka kävi heti aamusta ostamassa meille adapterin niin saatiin virtaa tietokoneeseen ja puhelimeen. Ilkka sai vielä netinkin toimimaan, joten ainakin minä pääsin huomaamaan taas monia rästitöitä, jotka kuitenkin jäivät tekemättä.

    Ilkka siirsi jo ensimmäiset kuvat flickeriin, mutta niitä ei vielä ilmeisesti ole julkaistu. Kerron heti, kun tiedän, mistä niitä voi katsoa.

    Aamupäivästä lähdettiin kävelemään satamaan. Täällä on ihan mieletön tuuli! Olin ihan jäässä jo parin tunnin talsimisen jälkeen. Ilkka näki jossakin mainoksen segway-kiertoajeluista ja selvitteli, missä sellaiselle voi osallistua. Niinhän me sitten lähdettiin iltapäivällä Segway-ajelulle. Se on sellainen kaksirattainen härveli, jossa seisotaan kahdella jalalla ja jota ohjataan sellaisella tangolla. Aluksi meno tuntui tosi huteralta, mutta melko nopeasti opimme molemmat härvelin salat. Ilkka tietenkin vähän nopeammin, mutta menin minäkin melkoista haipakkaa.

    Oli mukava tapa tutustua kaupunkiin segway-kiertoajelulla. Nähtiin ihan eri tavalla kaupunkia ja meno oli hauskaa. Ja ehkä vähän hölmön näköistä! Yksi setä huuteli minulle, että paljollako möisin kyseisen härvelin!

    Ilkka sai vihdoin unen päästä kiinni, joten minä kipaisen tässä välissä nopsaan aamiaisella. Meidän pitää kohta ratkaista, lähtäänkö lautalla Pictoniin vai ei.

  • Maapallon toisella puolella

    Vihdoinkin netti on käytössä. En nyt ehdi kirjoittaa kokonaista matkakertomusta, mutta jatkan illalla.

    Lento Hong kongiin oli puuduttava. Jouduimme odottelemaan Helsinki-Vantaalla Lontoon koneessa kolmisen tuntia, kun Heathrow’n ilmatila oli sakeana koneita, ettemme sekaan mahtuneet. Olipa tosi hyvä aloitus retkelle. Lontoossa sitten jännitimme, ehdimmekö Hong kongin koneeseen, mutta ehdimme ihan kohtalaisen hyvin. Tupakkamiehillä olisi ollut hieman ongelmia, kun Helsingissä nousimme koneeseen jo viideltä ja seuraavan kerran olimme tupakkapaikan äärellä vasta Hong kongissa 18 tuntia myöhemmin…

    Hong kongin ilmanlaatu on todella surkea. Ilkalla ei ollut mitään suurempia ongelmia, mutta minulla nenä vuoti verta vielä Aucklandissa. Nyt alkaa helpottaa. Osa paikallisista kulki hengityssuoja kasvoillaan kuin Michael Jackson ikään. Kiinassa on hyvä olla tällaisena pätkänä. Kaikki muutkin tuntuvat olevan yhtä lyhyenläntiä, joten kadulla ei tunne jäävänsä jalkoihin. Täällä Uudessa-Seelannissa tilanne on sitten aivan toisenlainen. Eivät nämä niin pitkiä ole, mutta tosi isoja kavereita leveyssuunnassa. Monet naisetkin ovat päästä varpaisiin tatuoituja mörssäreitä! Melkein pelottaa.

    Eniten pelotti kyllä viime yönä. Piipahdin vessassa ja Ilkka oli sillä aikaa hiippaillut ihan väärään paikkaan ja säikäytti minut pahan päiväisesti. Hyvä, etten saanut sydänkohtausta!

    Nyt karkasin jo asioiden edelle. Hong kongissa kävimme puolen päivän kiertoajelulla. Ensin pysähdyimme veneretkelle tutustumaan paikalliseen kalastukseen. Jännä kontrasti, kun samassa satamassa oli upeita luksuspaatteja ja uppoamaisillaan olevia rähjäisiä kalastusveneitä. Tuuli oli aivan valtaisa. Tukka sekaisin jatkoimme matkaa korutehtaaseen, mikä oli meidän kannaltamme ihan turha pysähdys. Meidän makuun aivan liian koristeellisia ja säihkyviä koruja.

    Seuraavaksi bussi kiipesi korkealle jollekin torille. Matkalla ohitimme Jackie Chanin miljoonatalon. Ihan kivat oltavat hänellä, vaikka talon hinnassa oli seitsemän nollaa. Muilla hongkongilaisilla meni vähän vaatimattomammin. Mitä korkeammalla asustaa, sitä hyvätuloisempi on, mutta halvimmat kahden huoneen asunnot alkoivat siitä 2500 HKD eli noin 250 euroa.

    Nyt meidän pitää lähteä tutustumaan Wellingtoniin. Jatkan iltasella, kun palailemme hotelliin. Asiaa on paljon ja aikaa kovin vähän.