Hävettää myöntää, mutta julkaisin vasta nyt osan Matka alkaa verkosta -seminaarin muistiinpanoista. Eniten hävettää se, että muutin blogiviestien aikaleimoja… Vaikka tuntuu, että tein jotain rikollista, halusin välttämättä saada viestit aikajärjestykseen.
Nyt tuntuu pahalta.
Bloggaaminen on kivaa. Tykkään kirjoitella milloin mistäkin. Nyt kävelen ajansyöjien suossa eikä aikaa tunnu millään riittävän bloggaamiseen eikä oikein muuhunkaan. Kotityöt sentään saatiin tehtyä, kun oli melkein pakko.
Huomennakaan ei voi rentoutua, koska pitää lähteä Utajärvelle. En uskaltanut ilmoittautua edes sählyyn, kun en tiedä aikataulua. Sama juttu on sitten taas edes sunnuntaina. Ajetaan ehkä Ilkan kanssa peräkkäin kotiin. Minä kurautan komean punaisella Saabilla!
Maanantaina ei ole mitään, mutta tiistain ja keskiviikon olenkin sitten jo Hämeenlinnassa. Olikohan se vielä niin, että Ilkka lähtee reissuun sillä välin ja on koko loppuviikon? Saatan muistaa väärin.