Vähän aikaa sitten kirjoitin uudesta kelluvasta pikku kodista, joka muutti Kuopiosta Savonlinnaan. Paatti ei koskaan ehtinyt järveen asti, sillä Ilkka vaihtoi sen verekseen.

Nyt ollaan päästy muutaman kerran harjoittelemaan vesillä liikkumista. Minä, maakravuista kaikkein maanläheisin, olen yrittänyt tulkita merimerkkejä tai mitä lie järvimerkkejä, ja Ilkka on ajaa posottanut. En vieläkään tiedä, mikä merkki on mikäkin,  mutta tunnistan ne jo aika hyvin kartasta ja löydän niille jopa reaaliset vedestä törröttävät vastineensa.

iPhone navigaattorina

Taas täytyy kiitellä iPhonea. Ilkka sai kaupantekijäisiksi plotterin ja kaiun,  mutta plotteri ei toiminut ennen kuin siihen saatiin eilen uusi näyttö. Siihen saakka pujottelimme merkkiviidakossa iPhonen avulla. Alle kympillä irtosi aivan loistava navigointisovellus, jonka nimi taitaa olla Navionics.

Sen ainoa, melkein mitätön miinus on se, että kaikkein hitaimmassa vauhdissa sijaintia osoittaava nuoli nytkähtelee tahmeasti eteenpäin. Harvoin kuitenkaan olemme tarvinneet niin tarkkaa sijaintitietoa tai edes liikkuneet niin hitaasti, ettei satelliittiseuranta tunne meidän liikkkuvan lainkaan.

Tuli mieleen toinenkin vika, joka ei liity Navionicsiin vaan itse iPhoneen. iPhonen mukava ominaisus kääntyä pystyasennosta vaaka-asentoon on tosi raivostuttava silloin, kun pitäisi seurata karttaa. Minusta on kiva, että kartta on niin päin kuin maailma näyttäytyy eli tykkään kääntää iPhone-kartan siten, että kulkusuunta osoittaa samaan suuntaan sekä kartalla että järvellä. iPhonessa kääntäminen aiheuttaa ihan liian usein sen, että näyttö  muuttuu pystystä vaakaan ja toisinpäin.

Kuin hauki rannasta

Minun maakrapumaiset otteeni näkyvät kaikkein eniten laiturista lähdössä ja rantautumisessa. En tahdo millään käsittää, mitä minun pitäisi tehdä. Tänään onnistuin töppäämään niin, että vene painui kiinni laituripaikkojen välissä olevaan puomiin.

Jos katson keulaa, en näe sivuja ja kun työnnän melalla keulaa irti puomista, perä varmasti osuu jonnekin. Helkkarin hyvä, että nyt ollaan sentäään oltu liikkeellä omalla veneellä. Ihmettelen suuresti, miten onnistuimme viime vuonna Kuopiossa rantautumaan ihan oikeaoppisesti lainaveneellä. Ehkä minä opin joskus. Juuri nyt tuntuu epätoivoiselta.

Baarikärpäset polkupyöräilemässä

Saimme eilen illalla hyvän idean lähteä kiertämään paikalliset lähiöpubit. Ensin polkaistiin Mertsi pubiin Mertalaan. Se oli ihan ok. Nuoriso puuttui pubista täysin, mutta keski-ikäisille Mertsin tarjonta näytti maistuvan. Baarimikko oli lupsakka setä, mutta mitään muuta sanottavaa paikasta ei juuri nyt tule mieleen.

Sitten polkaistiin Tuopin Paikkaan (tämä lienee kapakan oikea kirjoitusasu) tien toiselle puolelle. Siellä oli kovat karaokejamit menossa. Musiikki pauhasi ja patio oli ihan tupaten täynnä. Ei hullumpi paikka. Väki oli hyvin ystävällistä. Joku paikallinen ville teki heti tuttavuutta ja laulaa luikautti iloksemme Tauskin kappaleen totaalisesti  nuotin vierestä.

Alkoi olla jo vähän vilu, mutta silti Ilkka johdatteli minut vielä kolmanteen paikkaan. Paikan nimi jäi epäselväksi. Ehkä se oli Pub Cafe Kernal. Baarimikko antoi meille oluet ja toisella kädellä leipoi pizzaa muutamille asiakkaille. Eipä sinne montaa asiakasta olisi mahtunutkaan.

Vaikka ilta pimeni, yritettiin vielä neljänteen paikkaan. Pata-Krouvi jäi meiltä nyt kokematta, koska minä en päässyt ravintolaan sisälle. Portieeri ei päästänyt minua etenemään takki päällä ja minä en tarennut pelkässä T-paidassa. Emme päässeet asiasta yhteisymmärrykseen, joten tyydyimme Ilkan kanssa seuraamaan pihalla pariskunnan kriittistä mielipiteenvaihtoa. Sekin alkoi tuntua salkkareita pelottavammalta, joten polkaistiin kotiin.

Kaiken kaikkiaan baarikierroksen parasta antia oli Tuopin Paikka. Se oli kohtalaisen siisti ja tanssilattia oli lähiöbaariksi tosi iso. Eihän se baarin vika ole, jos ihmiset viihtyvät niin hyvin, että nauttivat sen kunniaksi jokusen olusen.

Asfalttimiehet heiluu

Joku voisi luulla, että on mukava herätä aamuun ja katsella omasta keittiönikkunastaan hikisiä asfalttimiehiä yläosattomissa. Se joku olisi väärässä. Ilokalliolla on tehty isoa pintaremonttia ja keskiviikkona  oli vuorossa etupihan asfaltointi. Ilkka yritti patistella minua ottamaan valokuvia blogia varten, mutta enhän minä voinut. Nehän olisivat luulleet, että minä ottaisin kuvia niistä puolialastomista miehistä!

Nyt on sitten synkän musta ja pahalta haiseva piha. Ilkan Bläkkärin tukijalkakin painahti asfalttiin, kun se oli vielä niin pehmeää. Ehkei asfaltointi ollut ihan niin tarpeellista, mutta betonimuureista tuli tosi kivan väriset! Ne maalattiin hiekanvaaleiksi joka paikasta. Harmi, että asfalttiukot onnistuivat tuhrimaan sinne tänne vaaleaa pintaa mustia viiruja.

Nyt kun piha helottaa mustana ja valkoisena varasto näyttää vähän surkealta. Edessä on siis maalaustalkoot. Sitä ennen saamme vielä uuden laatoituksen patiolle. Ehkä sitten pääsen ikkunoiden pesuun, pihan laittoon ja eroon betonipölystä nurkissa.