Meillä täällä Savonlinnassa on tällä viikolla oikein lehteenkin asti päässyt parturi Tanen parturi-kampaamo. Tanen parturi-kampaamo on takavuosina mainostanut ”joka 10. kerta ilmaiseksi” ilman aikarajoitusta. Ilkka on kiltisti käynyt silloin tällöin leikkauttamassa tukkaansa Tanella hintaan 23 euroa, vaikka se muualla maksaisi paljon vähemmän.
Kymmenes kerta tuli vastikään täyteen ja Ilkka siitä innoissaan, että halvaksi tulee. Maksoi tasan saman kuin ennenkin, 23 euroa, mutta käteen lykättiin ”ilmainen tuote”. Muuten hyvä, mutta tämä ilmaistuote oli pikkuruinen matkashampoo värjätylle tukalle. Eihän Ilkan tukka edes ole värjätty! Noita tuollaisia purtiloita saa joka paikasta ilmaiseksi ilman, että täytyy maksaa ylihintaa kymmenen kertaa parturista. Nyt Tanella tosin annetaan tuotelahja joka viidennestä kerrasta.
Tyhmästä päästä kärsii koko tukka
Ilkan episodista olisi pitänyt oppia jotain, mutta kun pää on puusta, oppi ei kerralla puuhun poraudu. Niinpä tässä ennen kelkkalomaa Nurmeksessa päätin mennä leikkauttamaan pahannäköiseksi menneen kuontaloni edustuskelpoiseksi. Viime kerralla kävin Barakissa ja olin vähän pettynyt leikkaukseen. Siksi päätin mennä Tanelle, koska sinne pääsee kuulemani mukaan nopeasti.
Niin pääsi. Heti samana päivänä istuin tuolissa. Tyttö katseli tukkaani ja totesi, ettei päässä ole paljon väriä, mutta että värinpoisto pitäisi kuitenkin tehdä ennen värjäystä. Värinpoistotököttiä tuli alkuun liian vähän ja niin tuli lopulta oikeaa väriäkin. Värinvalinnassa Barak oli kyllä ihan eri tasoa kuin Tane. Itse piti päättää ja mistä tällainen maalaistyttö mitään osaisi päättää?
Siinä vaiheessa alkoi vähän epäilyttää, kun tyttö laittoi paksuja vaaleita raitoja eteen. Tuntui, että saattaapa tulla vähän teinitukka, mutta olkoon menneeksi. Väristä tuli lopulta ihan siedettävä, mutta leikkauksesta voi olla kahta mieltä.
Tyttö kysyi, onko minulle leikattu aiemmin tasapitkä tukka. On leikattu, joten tyttö hapsi kysymättä mitään pari senttiä latvoista noin viidessä minuutissa ja siinä se. Luotin parturiin ja oletin, että kuivia latvoja ei tosiaan ollut enempää.
Kuivauksen aikana tuntui, että tukka lähtee päästä, kun tyttö sitä niin voimallisesti kampasi. Ainahan se värjäyksen jälkeen on vähän karheaa. Nyt karheutta on jatkunut yli viikon enkä joka päivä edes yritä harjata tukkaa suoraksi.
Pää näyttää ihan tasaväriseltä, mutta tukasta tuli kauheaa hamppua. Ehkä kestäisin hampputukankin, mutta laskussa oli sulattelemista. Minä olisin voinut tuhota tukkani muutamalla eurolla kaupan väripurtilolla, mutta nyt sain maksaa siitä hyvästä 167 euroa. Kuka olisi laittanut tonnin mummonmarkkoja jonoon parturissa? Sillä hetkellä, kun tyttö sanoi hinnan, muistin, miksi en taas ollut käynyt parturissa yli vuoteen. Saa taas odotellakin ainakin sen vuoden verran ennen kuin uskallan mennä uudestaan. Seuraavalla kerralla pitää pyytää tarjous ennen kuin asettaa takapuolensa parturin tuoliin. Tokkopa me Ilkan kanssa ainakaan Tanen tuoleja jatkossa kulutetaan.