Nurmeksen surkeat kelkkareitit

Oltiin viime viikonloppuna Nurmeksessa kelkkailemassa. Majoituimme Matkailu- ja nuorisokeskus Hyvärilän lomahuoneistoissa. Yleensä koiran kanssa matkustavat majoitetaan johonkin 70-luvun rupumökkiin, mutta tällä kertaa saimme luksushuoneiston. Tilaa oli yli 100 neliötä, vuolukivitakka, hetivalmis kiuas ja seinällä valokuvaaja Reino Turusen taidetta. Hetakin vaikutti varsin tyytyväiseltä koiramatkustajalta, vaikka ei aluksi meinannut uskaltaa kiivetä yläkertaan, ja sen kerran kun kiipesi ylös asti, piti kantaa alas.

Isä kantaa Hetan portaissa.

Kelvotonta patikkoa kiskurihintaan

Pohjois-Karjala tai ainakaan Nurmes ei kuitenkaan ollut kelkkailijan paratiisi. Kaukana siitä. Valittavana oli joko kymmeniä kilometrejä jääreittiä tai saman verran hirveätä patikkoa metsässä. Ja tästä lystistä piti maksaa 20 euroa päivä tai 40 euroa viisi päivää. Kiskurihinta urien laatuun nähden.

Pohjoisessa ajaessa olen jotenkin saanut sellaisen kuvan, että jos kelkkareitti menee jotakin sähkölinjaa pitkin, se on hyvää, tasaista baanaa, mutta Nurmeksessa siitäkin oli tehty mahat ympäri kääntävää patikkoa.

Missään nimessä Nurmesta ei voi suositella kelkkailijalle. Kelkkailijoita ei näkynyt Nurmeksen päässä kuin muutamia yksittäisiä. Ilkka kyseli heiltä reittien kunnosta, mutta kaikki nurmeslaiset tuntuivat jo tietävän, ettei Nurmeksessa ole yhtään hyvää reittiä.

Hyvän baanan perässä harhaan

Ensimmäisenä päivänä ajoimme monta kertaa harhaan. Ensin jäällä eksyimme Kolin reitiltä, ja isä joutui suunnistamaan meidät kartan perusteella perille. Vaikka oli ihan lämmin ilma, 50 kilometriä jäätä pitkin ei tuntunut kovin kivalta ajatukselta. Vielä kun Kolille ei päässyt kelkalla, päätimme lähteä jään yli Lieksan puolelle ja ajella metsäreittiä pitkin takaisin Nurmekseen.

Lieksan reitti löytyi hyvin, ja ensimmäiset vastaantulijat sanoivat, että kymmenen kilometrin patikkoreitin päässä odottaa hyvä reitti. Siitä innostuneena jaksoimme pomppia patilta toiselle.

Edessä aukeava reitti täytti odotukset jopa niin hyvin, että innoissamme jatkoimme tasaista reittiä suoraan, vaikka olisi pitänyt kääntyä tiukasti vasemmalle patikkopätkälle. Isä ihmetteli ääneen vasta Uimaharjun tehtaan luona, että noinkohan olemme oikealla reitillä. Uimaharjun Teboilin myyjä kielsi meitä lähtemästä takaisin jäälle, joten päätimme ajella takaisin ja etsiä sen kadonneen risteyksen.

Lynx myytävänä

Oikea reitti löytyi, ja taas meillä oli edessä patikkopomppimista. Parin kilometrin päässä isä ja Ilkka löysivät ummessa olevan metsäautotien, jota pitkin voisimme oikaista. Isä lähti ensin Shiftillä loivaan ylämäkeen ja minä otin oikein vauhtia ja pinkaisin Lynxillä perässä.

Eihän se mihinkään umpisessa päässyt. Siihen tökkäsi puoliväliin ylämäkeä ja jyräytti kiinni paksuun kinokseen. Koitin ensin ottaa Ilkkaan yhteyttä kypäräpuhelimella, ettei tulisi ollenkaan perässä, ja kun yhteyttä ei saanut, yritin viittoilla, että ajaisi ohi.

Ilkka pysähtyi auttamaan minua. Oli vähän kiukkuinen, ja minä vielä vähän enemmän. En voinut sille mitään. Yritin tulla niin lujaa kuin pääsin isän polkemaa reittiä, mutta niin vain loppui Lynxistä teho. Kohta puoliin isä soitteli ja kyseli, jäätiinkö kiinni. Ajoi sitten Shiftillä takaisin ja tuli apuun.

Ilkka ja isä saivat tehdä kovasti töitä ennen kuin Lynx liikahti. Sittenkin päätettiin, että lähtään takaisin ja ajellaan vaikka teitä pitkin Lieksaan. Saatiin kaivaa Lynxiä vielä toisenkin kerran samasta kinoksesta ennen kuin pääsin mäen alas. Ajoin siinä palatessani jopa Ilkan kelkan suksen päältä, kun en umpisessa saanut käännettyä kelkkaa riittävän jyrkästi, ja Ilkan sukset olivat niin ottavassa kulmassa. Ei tullut onneksi mitään.

Ja taas kaivetaan Lynxiä kinoksesta. Lynxissä on kaksi hevosta: isä ja tyttö.

Ilkka vetäisi Pollensa käyntiin ja kävi kääntymässä mäen päällä. Ihan pöljää, että minä jäin kiinni, mutta ei muut.

Teitä pitkin jäälle ja huoltsikan kautta kotiin

Ajettiin pitkät matkat taas teitä pitkin. Pahoitteluni siitä, mutta reitti oli kerta kaikkiaan niin surkeassa kunnossa, ettei siellä kotimaisella ilveksellä päässyt kulkemaan. Jäin vielä kolmannenkin kerran kiinni ennen kuin päästiin onnellisesti takaisin Nurmes-Koli -jääreitille, ja ihan lähelle Nurmesta – kiitos isän suunnistustaitojen, vaikka satoi räntää ja näkyvyys oli tosi surkea.

Sitten isältä loppui bensa. Oli kuulemma ajellut minulle reittiä umpisessa kaasu pohjassa, mutta Shift oli kulkenut vain viittäkymppiä. Oli varmaan imaissut bensaa ihan mukavasti. Ei meillä onneksi ollut kuin kymmenen viisitoista kilometriä Nurmekseen. Isä hyppäsi Lynxin puikkoihin ja minä kyytiin, koska Ilkankin kelkasta alkoi menovesi loppua.

Ilkka hurautti suoraan tankille, ja me haettiin isän kanssa bensakanisteri mökiltä. Palattiin takaisin ja tankattiin Polaris, ja palattiin takaisin. Täytyy sanoa, että hetivalmiilla kiukaalla on etunsa silloin, kun on ajanut yhteensä 300 kilometriä kelkalla ja niistä 120 jäällä.

Surkeuksien surkeus

Sunnuntaina oli isän syntymäpäivä. Päätimme lähteä Kuohattijärvelle suuntautuvalle reitille, koska sitä hoidettiin kartan mukaan useampaan kertaan kaudessa. Paskat, sanon minä. Ajettiin reittiä parikymmentä kilometriä ja käännyttiin takaisin. Lynxi jäi taas kiinni, mutta nyt se oli minun vikani. Sillä ei kestä yhtään pudottaa vauhtia kurviin, jos ajaa umpisessa. Muuten se kaivautuu takapuolesta kiinni ja korskahtaa pystyyn kuin vauhtihirmu hevonen.

Taasko se suttaa paikallaan? Minä istun jo kinoksessa itkemässä.

Oli hassun näköistä, kun isä työnsi ja lopulta kaatui, ja Ilkka roikkui mahallaan Lynxin vierellä, kun ei uskaltanut löysätä kaasusta, ettei taas joutuisi kaivamaan kelkkaa kinoksesta. Minulla sen sijaan tuli itku ja kiukku. Uhkasin jättää kelkkailun kokonaan, kun en ikinä mitään oppisi. Kai se oli uhkaus vain minua itseäni kohtaan ja muille erittäin varteenotettava lupaus. Ajoin kuitenkin kotiin. Päivän saldona noin 50 kilometriä.

Suunnattiin loppupäiväksi autolla Kolille syömään. Komeat maisemat olivat peittyneet sumuun, mutta näköalahissi oli hauska.

Palo-ojat näköalahississä.

Tahkolle rallipätkää

Kelkkamiestä ja -naista ei pari huonoa kelkkailukokemusta säikäytä. Niinpä tankattiin taas maanantaina kelkat ja suunnattiin nenät kohti Tahkoa. Taas edettiin 30 kilometriä patikkoa. Isä kokeili välillä Lynxin umpisen ominaisuuksia, ja totesi, että tehoa ei ole, mutta tasaisella kaasulla silläkin pääsee kulkemaan umpihangessa.

Ylä-Luostan kaupalla oli pakko pysähtyä ostamaan juomista. Patikkourheilu on aika kovaa hommaa toimistotyöläiselle. Kaupan myyjä sanoi, että Ylä-Luostalta Kiparille on hyvää reittiä, eikä hän olisi voinut olla enemmän oikeassa. Hurautimme Kiparille alta aikayksikön, vaikka alkoi sataa räntää niin, että lasit muurautuivat umpeen. Hirmuista rallipätkää oli kiva lasketella.

Kiparin jälkeen reitti normalisoitui, muttei siitä ihan nurmeslaista patikko sentään tullut. Näkyvyys heikkeni entisestään, ja vaatteista alkoi mennä vesi läpi. Päkätin matkalla Ilkalle ja isälle, etteivät ajaisi niin lujaa. Sain tulla Lynxillä niin lujaa kuin ikinä koneesta irti sain, ja siitä huolimatta näköyhteys katkesi monta kertaa. Olisin varmaan kääntynyt välillä harhaan, jos herrat eivät olisi pysähtyneet odottelemaan.

Tahkolle ei sitten koskaan mennä ainakaan Sokos-hotelliin. Kävimme siellä syömässä, ja kysyin, löytyisikö hotellista kuivauskaappia, jossa voisimme kuivata ruokailun ajan tamineitamme. Eivät antaneet yhtään hotellihuonetta käyttöömme. Olisimme tarvinneet vain ja ainoastaan kuivauskaapin, ei huonetta eikä mitään muuta. Hotellin työntekijät olisivat voineet vaikka viedä meidän tumput kuivauskaappiin, jos olisivat pelänneet meidän sotkevan märillä kengillä huoneen lattioita.

Naisten vessassa oli onneksi patteri, jossa saimme hiukan kuivattua hanskoja. Paluumatka oli sitten koko matkan räntäsadetta. Ylä-Luostalle päästiin nopeasti, mutta siitä eteenpäin olikin taas patikkoa. Alkoi jo tympäistä koko homma. Aina välillä roiskautin hanskoista vettä tantereeseen ja pyyhkäisin laseista lumia, sillä seurauksella, että kelkka meinasi karata käsistä patikkoisessa maastossa. Isä kurautti jopa reitin sivuun ojaan, kun ei nähnyt mitään.

Onneksi päästiin perille ihmisten ajoissa, ja taas hetivalmiista kiukaasta oli apua lämmittelyyn. Vesitiivis GoPro Hero -kypäräkamerakin oli huurtunut niin, ettei videoista tullut muuta kuin sumuista suhrua. Enpä taida suositella GoProta kelkkailijoille. Patterit eivät kestä kylmää kyytiä ja vesitiiviyskin on niin ja näin. Lisään tähän melkeinpä ainokaisen säädyllisen videon, jonka GoPro suostui ottamaan ennen simahdustaan, heti kun saan sen YouTubeen. Siitä näkyy muiden kuvien ottajan eli Ilkan menoa ensin läheltä ja sitten kaukaa, kun nainen Lynxin sarvissa jää kuin täi tervaan.

Lyhyestä virsi kaunis: Nurmekseen ei kannata mennä kelkkailemaan, mutta Hyvärilään voisi hyvinkin majoittua. Polariksella pääsee umpista, Lynxillä jää kinokseen. Polaris kulkee rivakasti, Lynxiä joutuu odottelemaan. Kuka ostaisi naisen käytössä olleen Lynxin halvalla?

7 comments On Nurmeksen surkeat kelkkareitit

  • Pelle Peloton

    Ihme valitusta. Tasaista reittiä saat jäällä.

  • Patikko kuuluu kelkkareittiin ja sitä syntyy, kun reittiä ajetaan paljon. Maaston muodotkin ratkaisevat aika paljon syntyvää jälkeä, varsinkin vähällä lumella. Toki reittejä huolletaan eri puolella maata eri lailla, mutta ei ne tampparin jäljetkään kauaa kestä, jos kulkijaa on paljon. Itse en taas suosi sileitä reittejä, kylmähän siinä tulee.. Fysiikka kuntoon ja kunnon alusta, niin kyllä se siitä.. Kelkkailu ei mielestäni ole pelkkää konevoimalla liikkumista, vaan kuntoilua, siinä missä muukin liikunta..

  • Olen samaa mieltä siinä, että kelkkailu on kuntoilua siinä, missä muutkin urheilulajit. Niin pitää ollakin. Puolitoista vuotta sitten kun Nurmeksessa ajelimme, oli todella surkea kelkkasää. Ajoimme välillä 30 kilometriä yhtä soittoa tasaisella jäällä, kuten Pelle Peloton ehdotti. Ainakin tuolloin reitti Nurmeksesta Kolille kulki koko matkan jäätä pitkin. Jääurat ovat mielestäni edelleenkin surkeita. Tasaisella ajellessa ei ole kyse kuntoilusta, ja joka on ajanut noin pitkän huikosen jäätä pitkin, tietää, mistä puhun. Ja kylmä tulee, olipa keli, mikä tahansa.
    Kyllästyimme jääpätkään ja lähdimme etsimään toista reittiä paluumatkalle. Sillä reitillä oli niin huonot opasteet, että ajoimme välillä ohi risteyksistä. Ja silloin kun opastus oli kunnossa, reitti oli ummessa. Umpinen reitti on ihan yhtä surkeaa kuin jääbaana. Se kertoo siitä, ettei alueen reittejä huolleta eikä ainakaan lanata koskaan.
    Seuraavana päivänä ei huvittanut ajaa jäätä eikä umpista, joten suuntasimme Tahkolle. Loppupätkä oli aivan huippua! Mukavan vauhdikasta kuntoilua, mäkiä ja mutkia, nopeaa ja hitaampaa pätkää mukavasti vaihdellen, eikä sekään niin harmittanut, että räntää tuli koko matkan ja hanskat olivat jo Tahkolla läpimärät.
    Mutta jälleen Nurmeksen pää oli pottupeltoa, jossa patti seurasi toistaan. Ja nyt en puhu mistään hauskasta pomppimisesta vaan ihan reilusta turistipatista, jollaista näkee Lapin isojen hiihtokeskusten lähimailla. Ei sellaista kehtaa ajaa kilometritolkulla. Paikat irtoaa hampaista. Kyse ei ole silloin enää alustan ominaisuuksista ja kuinka olisikaan, kun kaikilla oli parannettu alusta allaan.
    Ehkäpä tässä onkin kyse siitä, että olen ilmiselvästi nainen. Naisethan tunnetusti valittavat eivätkä ainakaan osaa ajaa kelkalla.
    Kirjoitin jutun huhtikuussa 2010, joten tilanne on varmaankin muuttunut tuosta. Ehkä Kolille menee mukavampikin reitti. Ehkä reittien kunnostus on säännöllistä. Ehkä Nurmeksessa ei enää edes ajeta kelkalla huhtikuussa räntäsateessa.

  • Nurmeksessa olisi loistavat kelkkareitit (pohjissa ja maastoissa ei vikaa) jos Pohjois-Karjalan virkistysreittiyhdistys osoittaisi varoja reitin ylläpitoon. Rahasta asia on tietenkin kiinni eli jos ei ole hoidetut reitit ei ole maksajia ja jos ei ole maksajia ei voi hoitaa reittejä. Suosittelen ottamaan yhteyttä reitistöyhdistyksen puheenjohtajaan (Tenho Nissinen p. 0500 276 284) ja vaatia korjausta. Tilanne on ollut tämä jo vuosia!

  • Mikä olis Lynxin malli ja ”halpa” hinta?

  • Lynx RAVE 550, vuosimallia 2009, ajettu 5700 km. Kuvia löytyy nettimotosta ID 1274848. Hintapyyntö nettimotossa 3800 euroa. Tee tarjous!

  • Minun kokemukseni Nurmeksen kelkkareiteistä perustuu kevään 2010 keleihin. Sen jälkeen tilanne on voinut muuttua. Hienot maisemat siellä olisi ajella ja majoitus oli tosi hyvä. Harmitti vain kun maisemat ja majoitus menivät vähän hukkaan patikkoa ajellessa. En ihan tarkkaan enää muista, kuinka paljon maksoimme pitkän viikonlopun reittiluvasta, mutta mielestäni se oli tosi kallis reittien kuntoon verrattuna. Kalliissa maksuissa on se huono puoli, etteivät kaikki niitä maksa, jolloin ei tietenkään kerry rahaa kunnostukseen. Matti Nykänen sanoisi, että on kaksipiippuinen miekka päättää, tehdäänkö reittimaksusta edullinen ja yritetään houkutella kaikki kelkkailijat se maksamaan, vai kerätäänkö harvoilta maksajilta enemmän. Kallis reittimaksu nostaa odotusarvoa, ja siihen verrattuna petyimme pahasti. Kuten blogissani kirjoitin, Tahkon suuntaan reitti oli paikoitellen tosi hyvä eli leveää ja vaihtelevaa. En minä odota, että enää keväällä reitit olisivat tasaista baanaa, eikä se ole edes kivaa (vrt. järvenjäällä ajelu), mutta silti rahalleen odottaa aina jotakin vastiketta. Suomessa ei taida olla montakaan pitäjää, joissa oikeasti panostettaisiin kelkkailuun yhtenä matkailulajina. Ihan varmasti sana hyvin hoidetuista ja vaihtelevista reiteistä, joiden varrelta saa myös bensaa ja kuskit evästä, kiirisi kelkkamiesten ja -naisten parissa niin, että matkailijoita riittäisi koko talveksi. Minä ainakin ottaisin mieluusti vastaan muutamia vinkkejä uusista kelkkailukohteista.

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer