Olisi vaikka korvatulehdus

Olen varmaan surkeista surkein äiti, kun toivon, että nappulalla olisi vaikka korvatulehdus tai joku muu hoidettava tauti. Voi vitsi, jos se onkin koliikkia!

Edellisen viestin jälkeen meillä on nukuttu ehkä vieläkin huonommin. Tiistain vastainen yö oli pahin. Nappula huutoitki enemmän kuin nukkui ja Ilkka raukka nousi aamulla Helsingin koneeseen ehkä tunnin repaleisen unen jälkeen. Minulla unta oli takana vieläkin vähemmän eikä ollut paljon nappulallakaan.

Itkun syitä voi vain arvailla. Soitin eilen aamulla neuvolaan ja ihmettelin, kun poika on alkanut pulautella paljon entistä enemmän ja itkeskellä öisin. Kun neuvolassa kuulivat, että napa vetää melkein litran korviketta, sanoivat, että pitää vähentää ruuan määrä 600-800 milliin. Pulauttelun vuoksi neuvoivat käyttämään Nutrilon Omneota. Neuvolan täti kysyi vielä, hymyileekö poika. Olipa typerä kysymys neliviikkoiselle itkuiikalle. Neuvoi vielä, että ruuan sijaan pitää antaa muita virikkeitä. Ostanko ponin vai iPadin, sitä jäin miettimään.

Nälkä ja oksennus

Annoin maanantai-iltana nappulalle Omneota kaksi kertaa ja se riitti. Liemi tuli pukluna ulos heti eikä sitä jäänyt mahaan varmaan ollenkaan. Selkä kaarella poika huusi kuin riivattu enkä saanut häntä rauhoittumaan millään. Olisi pitänyt aloittaa niin, että olisin kokeillut ensin pienellä määrällä NANin ohessa ja sitten nostanut määrää. Kai sitä oman hädän takia yritti etsiä helppoa ratkaisua.

Vähensin ruokamäärää ja se varmaan lisäsi itkua entisestään. Kun ennen poika eli sentään kolmen tunnin rytmissä, pienempi ruokamäärä riitti vain kahteen. Ja väliaika huudettiin kilpaa lokkien ja kadun kissojen kanssa.

Oli täällä hirveä meteli koko yön. Minä ja Ilkka oltiin kuulosuojaimet päässä ja yritettiin tsempata toinen toisiamme jaksamaan. Aamukuudelta minä aloin pakkaamaan kassia, että lähden nappulan kanssa päivystykseen selvittämään asiaa, mutta sitten huuto loppui eikä alkanut uudelleen ennen iltapäivää. Tietenkin välillä tuli itkua, mutta se oli hallittavissa ja ihan normaalia öiseen konserttiin verrattuna.

Vanhemmuuden taakka

Ei me Ilkan kanssa ihan tällaista arkea toivottu. Vaikka pahin baby blues on mulla jo helpottanut, itku tuli taas öisen valvomisen jälkeen. On ihan hirveää katsella ja kuunnella, kun oma lapsi huutaa eikä rauhoitu millään. Sitä tuntee olonsa aika mitättömäksi, kun oma syli tai silitys ei lohduta ollenkaan eikä oikein osaa muutakaan tarjota.

Ei minusta taida olla äidiksi ja nyt on vähän myöhäistä perua. Naiset on kuitenkin ilmeisesti varustettu sellaisilla hormoneilla, että huutavaa lasta jaksaa kuunnella ja hoivailla. Siitäköhän se joku mainos kertoo, jossa hoetaan, että naiset ovat vahvoja, eivät vahvoja, mutta vahvoja?

Leave a reply:

Your email address will not be published.

Site Footer