Ilkka-karhun kanssa täällä odotellaan kahdestaan nukkumattia. Innostuin katsomaan vielä lentopallon SM-finaalia, jossa pohjoisen miehet saivat taas mainetta ja kunniaa.

Olen yrittänyt viettää itseni kanssa laatuaikaa. Käydä itseni kanssa treffeillä 😉 kuten eräs elämänviisauksia suoltava kirja kehotti. En ole siis tehnyt yhtään mitään. Tarkoitus oli hemmotella itseä, istua pitkään saunassa, kuoria iho ja tehdä jalkahoito. Ja mitä sitten olenkaan tehnyt? Pelannut Zumaa. Taisin tehdä siinä uuden enkkarin, kun pääsin 9-6 tasolle ja survivalissakin son of sun kuutoseen, mutta olisihan tuon joutoajan voinut järkevämminkin käyttää.

Nyt kun Ilkka on poissa, olen syyllistynyt vanhaan paheeseeni: herkutteluun. Harmi, että olen onnistunut hävittämään kaikki herkut koko talosta. Jätskiä ei tee mieli, eikä ruis-digestiveillä oikein mässäillä. En raskinut mennä Ilkan singoalla-keksipaketillekaan. Kävin aiemmin päivällä Prismassa ja olisin taas ostanut jotain hyvää, mutta eihän siellä mitään ole. Samaa iänikuista voisilmäpullaa. Kuka nyt aina jaksaa voisilmäpullaa? Tai no ehkä Ilkka jaksaa. Olisin vaan tahtonut jotain paljon parempaa. Kun ei löytynyt mitään tosi hyvää, jäi onneksi se paheen toinenkin puoli tekemättä.

Kurkkuun koskee vähän ja edelleen on vilu. Pyöräilin keskustasta kotiin hurjaa vauhtia niin, että sillalla tuuli tuiversi luihin ja ytimiin saakka. Päivän kauppareissun tein kuitenkin autolla ja uskaltauduin jopa Mersun rattiin. Yllätys oli suuri, kun en onnistunutkaan sammuttamaan sitä minnekään. Ehkä minä joskus vielä opin.

Nyt pitää yrittää Ilkka-karhun kanssa tutimaan. Ihmeen hyvin olen jaksanut hippasta aamuneljästä asti ylhäällä lukuun ottamatta lyhyitä aamutorkkuja. Ei tässä voi kovin tehokkaalla työpäivällä kehua. On taas vähän suvantovaihetta, kun ei oppimisteoriat oikein maistu.